Demokraattisessa yhteiskunnassa ei saa olla puheenaiheita, joista ei saa sanoa mitään kriittistä. Nationalismi on kuitenkin Suomessa usein kielletty puheenaihe.
Nationalismissa korostetaan yhteisöllisyyttä ja yhtenäisyyttä. Siitäkin huolimatta, että ”kansa” ja ”kansakunta” on kuvitteellinen yhteisö.
Suomessa pyritään salaamaan viimeiseen asti poliittisten ratkaisujen poliittisuus ja Suomessa päätöksentekijät eivät ajattele, että politiikka kuuluisi kansalle (sosiologian professori Risto Heiskala, Helsingin Sanomat 15.11.2010). Kuitenkin suomalainenkin nationalismi ammentaa vallasta.
Kun suomalais-kansallinen nationalismi ja kristillinen usko liitetään yhteen, se herättää täällä asuvissa islaminuskoisissa maahanmuuttajissa ristiriitaisia tunteita. Suomen islamistit voivat kuitenkin olla ”suomalais-isänmaallisempia” kuin kristityt suomalaistet.
Omakustanteeni Suomen loppu (Suomen kuva 1. osa, ISBN 978-952-67631-8-7, 2012) on kriittinen puheenvuoro kansallisvaltiosta. Kirjoitin tuosta aiheesta, koska uusin ylikansallinen valta ylittänyt viimeksi kansallisen vallankäytön rajat eikä globaali valta voi muuta kuin kasvaa entisestään.
Suvaitsemattomuus erilaisuutta kohtaan on Suomessa kansallinen ongelma. Erilaisuutta ei pidetä täällä juurikaan isona arvona.
Nationalismi edisti alunperin yhteisön hyvää ja turvallista elämää, mutta nationalismin historia todistaa siitä, että usein on käynyt myös päinvastaistoin. Nationalistinen valtapeli on aiheuttanut usein omille myös suuria kärsimyksiä.
Nationalismin hengessä rakennettu ja kasvattamalla yhtenäistetty yhteisö on vapaiden yksilöiden pohjalta muodostetun yhteisön vastakohta.
Nationalistisen valtiolaitoksen kapitalistisissa valtapeleissä ihminen alkaa hajota ja vieraantua olemuksestaan ja ihmisenä olemisesta (kts. Karl Marx). Vapaa yksilö häivytetään nationalismin koneistossa olemattomiin.
Ihmiskunta ei ole nähnyt yhtä raakoja sotia kuin ovat olleet nationalismin ajan sodat. Sotien tuhovoima (uusin tekniikka) on ollut viimeksi ennennäkemätön. Uudella tuhokoneistolla pystyy eliminoimaan hetkessä miljoonia ihmisiä.
”Miksi ylipäätään on olevaa eikä pikemminkin ei mitään?” (Martin Heidegger.) ”Miksi on jotain eikä ei mitään?” otsikoi Helsingin Sanomat 8.8.2010 Pertti Julkusen kirjoituksen, Julkunen kirjoittaa, että ”se on kaikkien kysymysten äiti” ja että ”…mitä olevaisen oleminen oikeastaan on”.
Saksalainen filosofi Martin Heidegger oli tukenut natsivaltaa, mutta kun Saksa hävisi sodan, hän romahti henkisesti. Olemista pohtinut ranskalainen Jean-Paul Sartre sai eksistentialismiinsa vaikutteita erityisesti Heideggerilta.
Toinen maailmansota vaikutti Sartren ja Heideggerin filosofointiin ratkaisevasti. Sartre loi ihmisyksilön elämään valoa ja toivoa, samaa ei voi sanoa Heideggerista.
Kun puolustaa yksilön ja taiteen vapautta sekä ”eksistentialistista humanismia” joutuu tarkastelmaan kriittisesti ”massojen nationalismia”.
Erik Ahlmanin kirjassa Kulttuurin perustekijötä (alkuperäisteksti sodan jälkeen 1939, uusintapainos vuodelta 1975) sanotaan, että ”tulee epäilemättä sielullinen homogeenisuus kulttuuriyhteiskunnassa yhäti lisäntymään” (sivulla 181) sekä: ”Kulttuurissa on tosin yksi tekijä, joka jossakin määrin haraa yhdenmukaistamista – – vastaan. Se on taide – – luova taide saa päinvastaisen tendenssin vaalijana. Lähinnä sen tehtäväksi kenties tulee yksilöllisen omalaatuisuuden ’vapauden’ edustaminen kulttuurin piirissä” (sivulla 182).
Vapaan luovan taiteen ja vapaan tieteellisen tutkimuksen kuten historiankirjoituksen (katso Heikki Ylikankaan kritiikki nationalistista historiankirjoitusta, tutkimusmetodia vastaan) tehtävä ei ole vahvistaa nationalistista identiteettiä.
Ihmisen ei pidä kieltää omaa yksilöllistä vapautta ja luovuutta (Friedrich Nietzsche). Tämän näkökulman tulisi näkyä myös koulujen opetuksessa. Mussa tapauksessa kristillisestä suvivirrestäkin tulee ongelma uudessa monikulttuurisen yhteiskunnassa.
Kun nationalistisissa lauluissa korostetaan kansallisuuden ja maskuliinisuuden sidosta sillä loukataan naista (kts. tutkija Taru Leppäsen mielipidekirjoitus laulujen nationalismista Helsingin Sanomissa 23.8.2011).
Patavanhoillinen eteläpohjalainen kulttuuri ja myytistö rakentuu vieläkin pariarkaalisuuden varaan.
Myös militaristinen asenne juontaa nationalismiin. Valistusaatteeseen ja hegeliläiseen idealismiin pohjautuvasta militaristisesta nationalismista on onnistuttu tekemään itsestäänselvyys ja ”luonnollinen ilmiö”.
Georg Henrik von Wright on esittänyt (katso von Wrightin kirjoitus ”Viimeisistä ajoista Ajatusleikki” teoksessa Tieto ja ymmärrys, 1999), että maapallon laajuisesti kehitystä johtavat taloudelliset, teolliset ja teknologiset voimat toimivat poliittisen järjestelmän vastakohtana. Poliittinen valta on ollut perinteisesti kansallisvaltion vallankäyttöä.
Von Wrightin mukaan näiden kahden järjestelmän välillä vallitsee dynaaminen jännitys. Kyseinen dynamiikka on hänestä ehkä käynnissä olevan kehityksen perustavin piirre.
Tämän jälkeen (sivulla 506) von Wright sanoo, että ”Dramaattisesti ilmaisten valtio on häviämässä” ja manitsee Marxin ja Leninin ajatuksen ”valtiottomasta lopputilasta”.
Tämän pohjalta voi väittää, että jos nationalistinen valtio häviää, samalla ajaa karille myös nationalistinen ideologia. Siitä voi olla myös hyötyä. Jos kansallisvaltiojärjestelmä heikkenee, esimerkiksi globaali ilmastonmuutossopimus on paljon helpompi tehdä kuin koskaan aikaisemmin.
Yhden ihmisen, yksilön merkitystä ei voi korostaa koskaan liikaa, mutta ”elintila-ajatteluun” sitoutuneen yhteisön merkityksen korostaminen on epäviisasta. Saksan natsien historia on tästä varoittavin esimerkki.
Suomalaisten tietotaito ja osaaminen ei ole yhtään korkeammalla tasolla kuin muualla maapallolla. Suomalaiset eivät ole keksineet ikinä mitään ”puhtaasti suomalaista”. Suomalaiset eivät voi yltää aina vain parempiin suorituksiin sodankäynnissä, urheilussa ja taloudessa. Suomen valtiolaitos ei voi olla ikuinen.
Turun taudin atomiydin kiehuu kapitalistisessa rahassa ja bisneksenteossa. Sadoissa eri ryhmissä ja organisaatoissa puhaltaa liikemiehiä, puoluepoliitikkoja ja virkamiehiä isoa elekronitulta niin, että elekronit (negatiivisesti varautuneet sähköiset alkeisvaraukset) lentelevät tulinuolina ympäri Turkua.
Suomen tauti toimii samalla periaatteella ja käryttää samalla nationalismin nirvanaa niin, että musta savu nousee.
Turun valtuustosta 1991 eronnut Helsingin yliopiston oikeustieteen professori, Turun taudin asiantuntija Hannu Tapani Klami sanoi Helsingin Sanomissa 2.3.2001, että ammattimaisessa huippu-urheilussa doping on petos. Hiihtoliitto ei tehnyt 2001 asiassa poliisille edes tutkintapyyntöä. ”Vai eikö hiihtoliiton ylintä johtoa ollutkaan erehdytetty dopingilla, ja sillä oli syytä salata tämä asiantila” lausahti Klami.
Myös urheilun avulla luodaan kansallisia myyttejä (kärkisijapalkinnot ja sankarihenkilöt). Urheilun ja nationalismin suhde on yhä luja ja urheilu tarvitsee nationalistisen perusjuonen (kts. Jouko Kokkonen, Helsingin Sanomat 2.7.2011).
Urheilun harjoittaminen rahallisen hyödyn saamiseksi (urheilubisnes, julkinen tuki jne.), urheilun ammattimaistuminen, kansainvälistyminen ja doping johtaa siihen, että urheilun ja nationalismin suhde rikkoontuu.
Henkisten suoritusten (tiede, taide jne.) alueella vallitsee samantyyppinen tilanne. Kun suomalaisen tietotaidon ja osaamisen maailmanmarkkinointi ja ”rahasampo Nokia” karkasi suomalaisten käsistä ulkomaille, Helsingin Sanomat julisti ”kansallisen surutyön”.
Alhaisen äänestysprosentin iskiessä valtiollisissa vaaleissamme Hesari on julistanut ”hätätilan” ja ”demokratian pelastamistalkoot”.
Perussuomalaiset liputtavat rehellisesti valtapelinsä kulissina leijonankuvaa. Muut EU-mieliset puolueet tekevät sen vain ”pakon edessä”, kuten kävi viimeksi pidetyissä eduskuntavaaleissa.
Viimeksi saatiin sateenkaarihallitus. Nationalismin monoliitista jäi jäljelle murusia. Todelliset valtapelit pelataan Suomen rajojen ulkopuolella, noin se on ollut aina.
Jos kaivaa maahan kuopan, löytää maasta todennäköisesti esineen, mikä on Suomen rajojen ulkopuolelta. Kun tutkii vanhaa rakennusta, ei voi olle huomaamatta, että talo on syntynyt eri puolilta maapalloa kulkeutuneiden materiaalisten, teknisten ja tyylillisten vaikutusten yhteisvaikutuksena. Täysin ”omia ja erillisiä” rakennusluomia ei voi olla olemassa.
Uusimpien geneettisten tutkimusten mukaan suomalaisten miesten enemmistö on kotoisin Siperiasta (60 %), toiseksi eniten Balkanilta (noin 30 %). Muualta tänne tulleita on ainakin Ukrainan ja Iberian suunnilta (professori Kalevi Wiik, Turun Sanomat 6.11.2010). Suomea ei pitäsi brändätä mielikuvituksen vaan kovien faktojen pohjalta.
Elämä on ollut vuosituhansia kansainvälistä. Kansat elivät ennen nationalismia valtaosin ilman vartoituja rajoja. Nykyisen rajaverkon tihentäminen kuristaisi ihmikunnan hengiltä.
Uutta rajanvetoa vaativa nationalismi kukoista nyt Ukrainassa. Jossain vaiheessa käydään myös Ukrainan sisällissotaa. Kansainvälisen rauhansopimuksen tekeminen on tälläkin kertaa todella vaikeaa.
Nationalismin yhteydessä puhutaan ”kansakunnasta”. Esimerkiksi sosiologi, professori Zygmunt Bauman on kirjoittanut, että ”Kansakunta on alusta loppuun kuvitteellinen yhteisö – – Kansakunta henkistyy todelliseksi, koska se kuvitellaan todelliseksi” (sivulla 2012, Sosiologinen ajattelu, 2004). Siis kuvitella jotain todelliseksi. Myös esimerkiksi Benidikt Andersonin mukaan kansa on kuvitteellinen yhteisö.
Kansakunta on kuvitteellinen, mutta valtio ja valtiolaitoksen hallinnoima maa-alue on konkreettinen asia.
Kuinka kansanedustajat voivat edustaa kansaa, jos kansa on kuvitteellinen yhteisö? Eikö olisi viisaampaa puhua kansanedustuslaitoksen sijasta ”puolue-eduskunnasta”?
Kansanedustajaehdokkaan on oltava vaalissa jonkin puolueen ehdokas. Jos hänet valitaan eduskuntaan, käytännön tilanteessa (päätöksenteossa) hänen on toteltava omaa puolueorganisaatiota.
Kuinka kansanedustaja voi edustaa kuvitteellista yhteisöä? Kuvitteellisen edustaminen on uskon asia.
Hitler ja Stalin kasvattivat oman puolueensa valtaa yksinvallaksi saakka ja saivat aikaan kansainvälisen itsetuhoisan kehityksen, jossa luonnon tuhoamisen rinnalla käynnistyi ihmisjoukkojen massiivinen tuhoaminen. Ihminen on sama kuin luonto, molemmat ovat tuhoutumassa samanaikaisesti.
Miksi Suomen vallankäyttöorganisaation eliitti tyrkyttää Suomen kansalle innolla tasavallan presidentin linnan uudenvuodenjuhlaa ja Nobelin palkintoa? Siksi koska elämme eliittivaltaa. Ranskan suuri vallankumous ei johtanut eliitin häviämiseen, päinvastoin.
Miksi meille opetetaan kouluissa satuja Suomen historiasta?
Friedrich Nietzschen mukaan kaikki historiankirjoittajat joutuvat käyttämään myös mielikuvitustaan. Mielikuvituksellisinta ja satumaisinta historiankirjoitus on nationalistisen filosofian, ideologian ja historiankirjoituksen yhteydess.
Historiaa on kuitenkin mahdollista kirjoittaa monella eri tavalla, myös siten, että kuvaus vastaa paremmin sitä, miten kehitys on ”ihan oikeasti” tapahtunut.
Ihmiskunnan historia etenee jonkin ”idean tai periaatteen” pohjalta. Historiallisen muutoksen keskeisin tekijä on valta. Se jolla on isoin valta, määrää yleisen kehityksen suunnan.
Jos yleinen kehitys on synnyttänyt esimerkiksi aateliston, sitä ei voi korvata noin vain jollakin toisella yhteiskuntaluokalla. Jos esimerkiksi porvaristosta on tullut johtava vallankäyttäjä yhteiskunnassa, valtapelin korvaaminen työväenluokalla voi osittautua vaikeaksi toteutaa. Historia yllättää usein tutkijan.
Jos esimerkiksi maanviljelykulttuuri on joutunut väistymään kaupunkikultturin tieltä (kuten viimeksi on tapahtunut Suomessa), talonpoikaisvaltaisen kulttuurin palauttaminen ei voi onnistua. Jos teollistuminen on alkanut vallata jossakin alaa, teollinen kulttuuri syrjäyttää muita kulttuurimuotoja.
Suomen keskiajan kaupungit eivät syntyneet sattumalta Itämeren pohjoisreunalle Etelä-Suomen rannikolle. Suomen pääkaupunki Helsinki ei syntynyt sattumalta suurkaupunki Pietarin läheisyyteen. Paikan suhde ympäröivään alueeseen vaikuttaa oleellisesti historiaan.
Ruotsalais-skandinaavinen asutus ja kulttuuri ei edennyt sattumalta ensimmäiseksi Suomenniemen rannikolle, ensin Ahvenanmaalle, sitten Varsinais-Suomeen, Uusimaahan ja viimeisenä Pohjanmaalle. Tämä selittää Etelä-Pohjanmaan nykykyisen patavanhoillisen kulttuurin sisältöä. Tämä järjestys selittää myös sen, miksi Perussuomalaisten kannatus on suurinta samalla alueella.
Kielikin todistaa historiasta. Emil Öhmannin kirjassa Kieli ja kulttuuri (1964) kerrotaan, että Rooman imperiumin poliittisen yhteyden päättyessä sitä seurasi 400-luvulla jKr. nopea kielellinen hajaantumisprosessi (kerrottu kappaleessa ”Murre ja murremaantiede”, sivulla 119).
Saman kirjan kappaleessa ”Kirjakieli” kerrotaan, että jonkun seudun kielimuoto voi nousta kirjakielen asemaan. Yhteisellä kielellä on yhdenmukaistava vaikutus. EU:ssa käytetään englantia.
Kaupunkikultturi näyttää yleisen kehityksen pääsuunnan.
Kaupunkikulttuurin voi tutusta katselemalla pelkästään kuvia kaupungeista kirjasta Die Geschichte der Stadt (suomeksi ”kaupungin historia”, Leonardo Benevolo, 2000). Pitäisikö noita kuvia kuvankauniista kaupungeista ja rakennuksista lukea siten, että ”yksilöllisyys on voimaa”?
Kaupunkikulttuuria voi tarkastella monella muullakin tavalla kuin vain esimerkiksi siten, onko kaupungissa kyse raamatullisesti ”syntisestä Babyloniasta” vai ”taivaallisesta Jerusalemista”. Puhe kaupungin turmelevasta vaikutuksesta on uskonnollinen myytti.
Rooman valtakunnassa käytettiin yhtenästävää ruutukaavaa. Rakennetun miljöön yhtenäisyys on onnistuttu kuitenkin viemään vasta nykyajan betonilähiössä äärimmilleen. Mitä mahtavampi valta, sitä yhtenäisempää.
Valta jyrää helposti alleen yksilöllisyyden, ellei yksilön vapautta suojella tietoisesti. Yhteisen maapallon nykyisiä ongelmia ei voi ratkaista ilman yhteisiä ylikansallisia ponnisteluja, mutta siihen pitää kytkeä samalla yksilöllisyyden korostaminen.
Kaupunkirakentaminen on ”mytologiselle eläimelle” ihmiselle tyypillinen ilmiö. Kaupunki ei ole pelkkää kiveä, vaan se on myös esimerkiksi kommunikointiväline. Kaupunkirakentaminen todistaa myös rakentamisen symbolista ja muusta henkisestä ulottuvuudesta (katso Pentti Tuovinen, Kaupunkirakentamisen symbolisesta ulottuvuudesta, YJK:n tutkielma, B19, 1978).
Kaupunki kertoo ihmisenä olemisesta tässä maailmassa. Ympäristö- ja arkkitehtuuripsykologinen tutkimus valaisee hyvin kaupungin henkistä puolta.
Vanhan ja modernin kaupunkirakentamisen toisiinsa vertaaminen todistaa siitä, että moderni kaupunki on epäonnistuneen yhteiskunnallisen valtasysteemin ja kulttuurin kuva.
Nykyinen kaupunki on tuhoon tuomittu väliaikainen ja hetkellinen ”kulutustavara”. Tästäkin näkee sen, että länsimainen kulttuurimme on ”laskeva aurinko”.
Kun keskiajan kaupunki syntyi tiiviissä luontosuhteessa, teollinen kaupunki on irtaantunut täyin luontosuhteesta. Edullinen luontosuhde (raaka-aineiden saanti jne.) työllisti keskiajan kaupungin käsityöläiset ja mahdollisti koko väestön elämän. Väkiluku oli usein vain noin 2 000, ei suurempi koska suurempaa väestömäärää ei pystytty keskiajalla elättämään.
Esimerkiksi Berliini syntyi edullisessa luontosuhteessa, Berliini syntyi ”kaksoiskaupunkina” (Doppelstadt, Berlin und Cölln). Kaupungit kasvoivat vähitellen yhteen. Toisen maailmansodan jälkeen Berliini jaettiin muurilla kahtia. Puoliskot liitettiin jokin aika sitten jälleen yhteen. Noilla muutoksilla on ollut iso vaikutus vapaamieliseen berliiniläiseen kulttuuriin.
Surullista oli nähdä se kuinka, Itä-Saksan ja -Beliinin (DDR) historiaa purettiin Saksojen yhdistämisen yhteydessä, esimerkiksi DDR:n parlamenttirakennus. Uuden Berliinin symboliksi rakennettiin pilvenpiirtäjillä kapitalistinen Berliini.
Uuden Saksan päätavoite on nyt Euroopan liittovaltio. Sitä rakennetaan entisten vihollisten Saksan ja Ranskan naimakaupalla.
Ennen Ranskan suurta vallankumousta Pariisin eliitti asui vanhan kaupunkikeskustan kokoisissa luonnonläheisissä palatseissa (Versailles jne.) kaupunkiytimen reunoilla. Pariisin vanhassa keskustassa asui yhteiskunnallisten muutosten ja uudistamisen koneisto.
1700-luvun lopun verisen vallankumouksen jälkeen rakennetulle luonnonläheiselle lähiökehälle asettui parinsadan vuoden aikana ”näkymätön ihmismassa”, modernin systeemivallan vallankäyttökohde, valvonnan ja kurin aliainen niin sanottu ”kansa”.
Uudet lähiökehät kiertävät nyt Pariisia anonyyminä ja tasa-aineisena massana. Lähiökehän kerrostalohisseissä miehet pissaavat usein hissiin purkaakseen ahdistustaan.
Kertakäyttökaupunki toimii vieläjonkin aikaa, mutta sosiaalivaltion mureneminen tekee myös siitä lopun.
Prahassa on mielenkiintosta ”ensimmäisen arkkitehdin” (ammatillinen eriytyminen) sakasalaisen Peter Parlerin historia. Hän oli aluksi työporukan johtaja (mestari) ja lisäksi taidemaalari ja kuvanveistäjä, mutta hallitsija ylensi hänet arkkitehdiksi.
Parlerin 1300-luvun jälkipuoliskolla luonnonkiveen suunnittelema 520 metriä pitkä kuvankaunis Kaarlensilta on seisonut jo 600 vuotta suorassa ja on edelleen käytössä. Nykyaikana ei pystytä samaan.
Turun kertakäyttöbetonisen Myllysillan lyhyt historia todistaa tästä valaisevasti. Koska nyseinen moderniin katukoneeseen liittyvä silta haluttiin tehdä ajan hengen mukaisesti kevyeksi ja lähes näkymättämäksi, silta muotolitiin lentokoneen siiven muotoiseksi. Sillan suunnittelijaksi on manittu vihreä aktivisti, maailmanparantaja (nykyisin ekokaupunkimarkkinoinnin parissa) Eero Paloheimo.
Esijännitetty silta oli ohuin keskikohdassa. Silta alkoi vajota kyseiseltä kohtaa kohti jokea heti valmistumisen jälkeen. Lopulta silta oli pakko purkaa ja rakentaa paikalle kokonaan uusi silta.
Sillan vajoaminen nopeutui kulttuuripääkaupunkivuoden aikana 2011. Juhlavuodella tähdättiin Turun huonon maineen imagokiillottamiseen. Siltaa kantamaan asetettiin narujen päähän kymmeniä isoja kaasuilmapalloja. Niissä ylistettiin juhlaa 2011. Tämän tempun tarkoitus oli kääntää siltaongelman negatiivinen julkisuus ympäri.
1800-luvun lopun Turun Koroisten arkelogisilla kaivauksilla pyrittiin vahvistamaan suomalaiskansallista nationalismia.
Nationalistinen ideologia johti 1800-luvun lopulla uusiin ilmiöihin. Ruotsissa ryhdyttiin 1871 tekemään arkelogisia kaivauksia Tukholman takana Birkan miinaiskaupungin alueella (saari). Turussa tehtiin 1880-luvulla aloite ”Suomen Birkan” historian selvittämiseksi. Aloitteen teki Maarian kirkkoherran vaimo Jenny Maria Tallgren (o.s. Montin). Valtionarkeologin käynnin 1891 jälkeen kaivaukset aloitettiin Turussa 1898 mutta keskeytettiin kesken kaiken 1902. (Koroinen eläväksi, Koroinen seminaari 7.-8.2001, Turun Maakuntamuseo, 2003).
Ensimmäinen sortokausi oli 1899–1905. Kommunistit olivat samaan aikaan kaatamassa Venäjällä tsaarinvaltaa ja onnistuivatkin siinä. Suomen onnistui itsenästyä tapahtumien varjossa.
Nationalistinen ajattelu syveni ja laajeni Suomessa usean päävaiheen kautta 1800-luvun alkupäästä lähtien. Kirjanpainotekniikka vaikutti suresti nationalismin leviämiseen. 1870-luvulla käynnistyi kansanvalistustyö (esimerkiksi raittius- ja nuorisoseurojen perustaminen) ja sitä seurasi puolueiden täydellisempi organisoituminen. Autonomian hallintoperinne ja puoluelaitos loivat vahvan pohjan oman organisoituneen valtion perustamiselle (1917). Valtion perustamiseen liittyneet erimielisyydet johtivat sisällissotaan. Valkoinen porvari kappasi valtiovallan.
Nationalistinen kehitys vaikutti myös 1800-luvun lopulla käynnistettyyn Turun Koroistenniemen kaivaukseen, mutta siihen liittyvät kulttuurihistorialliset vaikuttimet ovat vielä tutkimatta.
Miksi kaivakset keskeytettiin kesken kaiken? Kaivausmateriaali on tänä päivänäkin tallessa mutta tutkimatta.
Kaivauksissa löytyi materiaalia, joka ei vahvistanut suomalaiskansallista nationalismia. ”Ulkopuolinen aineisto” todostaa paikan olleen asuttu jo ennen piispanistuimen perustamista.
Niemen sisällä on tänä päivänäkin vanhoja puupaaluja. Museovirasto ei kuitenkaan innostunut muutama vuosi sitten aloitteestani paalujen iän määrittelemiseen.
Koroisten esihistoriallisiasta löydöistä ei manita historiakirjoituksissa tavallisesti mitään. Koroisten ylätasanteen itäpuoli on vielä tutkimaton. Tulevaisuudessa tehtävät kaivaukset tulevat muuttamaan tähänastista historiankirjoitusta ja samalla paljastuu se, että kyseinen paikka oli muinoin kansainvälinen.
Kiihkomielinen nationalismi on uhka.
Hegelin filosofia, ”saksalainen idelismi” ja kirjapainotaidon leviäminen on aiheuttanut uskomattoman paljon kärsimyksiä ihmiskunnalle. Ja lisää kärsimyksiä on tulossa uusista nationalsimi-innostuksista.
Perussuomalaisten sinivalkoisen leijonankuvan käyttäminen kunkin puolueen värisenä (vihreänäkin) tulee olemaan vielä pitkään muodissa ylikansalliseta EU-innostuksesta huolimatta.
Heinrich Himmler muistetaan yhtenä Adoilf Hitlerin lähimmistä miehistä. Himmler oli keskitysleirien pääarkkitehtina. Lisäksi hänet tunnetaan tutkimusinsiutituutti ”Ahnenerben” projektijohtajana (Heather Pringle, Himmlerin suuri suunnitelma. arjalaisen herrakansan etsintä, 2009). Kyseisen instituutin tehtävä oli todistaa muulle maailmalle se, että arjalaiset (saksalaiset) ovat hallinneet muinoin lähes koko maapalloa.
Opiskellessani Länsi-Saksassa Braunschweigissa sain selville, että natsit avasivat kirkon ikivanhan haudan, johon oli haudattu muinainen hallitsija, mutta haudasta löytyi pettymykseksi puolitoistametrinen pikkumies. Ei löytynyt jykevää kaksimeristä vaaleaa germaaniurosta.
Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä psykiatrit tekivät natsijohtajista älykkyystestejä, suurin osa johtajista oli keskimääräistä älykkäämpiä.
Suomen Turun historia on päättymässä.
Turun pitkä merihistoria on päättymässä kansainvälisen kapitalistisen teknosysteemivallan maailmanherruuteen (Turun STX-telakan nykyvaihe). Nationalistinen valtiolaitoksemme on jo alistunut ajatukseen, että Turun telakka kaatuu.
Turku syntyi noin tuhat vuotta sitten edullisten luontosuhteiden ansiosta. Nationalistinen historiankirjoitus on laatinut Turusta satua ”Suomen kohtuna”.
Turku syntyi kuitenkin ilman pienintäkään aavistusta suomalaiskansallisesta nationalismista. Turun syntyyn vaikutti eniten monikulttuurisuus, kaupankäynti ja meriliikenne. Ensin pystusuuntainen (Riianlahti – Lounais-Suomen rannikko, Kalevalan synty) ja sitten vaakasuuntainen (Birka-Olhavanjoki) meriliikenne.
Aurajoisuulta oli vesiyhteys sisämaahan, ”Hämeen turkistarhaan”. Tärkeintä oli tehdä hyvä kauppa, se oli samantekevää kenen kanssa. Kaikki ilmansuunnaat olivat yhtä arvokkaita.
Nousiaisten piispanistuin siirrtettiin Koroisten niemelle paavillisen pispainistuinsiirtokirjeen 1229 jKr. jälkeen. Koroinen oli jo muinoin linnoitettu. Paikalle perustettiin kirkon tuolloiseen ”ulkopolitiikkaan” ja sodankäyntiin liittynyt tuomiokirkkolinnoitus. Kahden joen väliin sijoittunut miemi oli merenlahden pohjukka. Paikan varhainen väestö tuli aluksi etelästä Viron suunnalta sekä idästä.
Organisoitu kaupunkilaitos syntyi Korositen eteläpuolelle kun merenlahti oli siirtynyt lähemmäs jokisuuta. Aurajoksulle rakennettiin ensin linnoitusta. Parin kilometrin päähän linnasta sisämaahan perustettiin vasta noin 1300 jKr. organisoitu kaupunkilaitos Åbo (sana tulee ruotsin kielestä, joen varren asuminen) eli Turku (sana tulee venäjän kielestä ”turgu”). Etäällä tosistaan sijainneet linna ja kaupunki eivät kuuluneet samaan organisaatiovaltaan.
Turun linnan (alkuperäinen rakentamisesikuva on roomalainen) historia on Ruotsin kruunun historiaa (Juhana-herttua jne.). Kaupunkialueen saksalaissiirtokunta on myytti, arkeologisissa kaivauksissa ei ole löytynyt siitä mitään merkkiä.
Konservatiivisen nationalismin vimeinen linnake Suomessa, Etelä-Pohjanmaa.
Historiaa vääristellään myös satojen kilometrien päässä Turun pohjoispuolella.
Nykyisellä maa- ja metsätalouselinkeinon Etelä-Pohjanmaalla käännetään asoita mielivaltaisesti ympäri ja eletään ikään kuin kaikki ei olisi seudulla paremmin kuin muualla Suomessa.
Seudun isoin harha on Maalaisliitto-Keskustan, siis nationalistisen poliittisen puolueen, perustajan Santeri Alkion toistasataa vuotta vanhan, moneen kertaan homehtuneen ajattelutavan markkinointi uunituoreena ja modenina tavarana.
Alkio ylisti talonpojan elämässä maatilaelämän itsellisyyttä. Siis omahyväisyyttä ja itserakkautta sekä riippumattomuutta ympärillä levittäytyvästä maailmassaolosta. Koska Keskusta on ruokkimassa samaa itsekkyyttä nyt myös kaupungeissa, kyseisellä puolueella ei voi olla tulevaisuutta uudessa kansainvälisessä maailmassa. Alkiolaisuudet tulee korvata perustettavina uusina puolueina (katso Jukka Paaso, Puolueen loppu, Suomen kuva 2. osa, ISBN 978-952-67631-9-4, 2012).
Nuijasota on eteläpohjalaisten pyhin myytti ja kulttuuri-ikoni. Sekin on tempastu tyhjästä.
Talonpoikaiskapinoita on käyty kaikkialla Euroopassa. Niissä on kyse yleiseurooppalaisesta rakennemuutoksesta. Tämä koskee myös nuijasotaa.
Nuijasodassa 1596-1597 on täällä nähty usein ”herraviha” ja se, että ”sielun aateluutta” edustava talonpoikaisuus olisi aidoimman suomalaisuuden ylin synonyymi. Tässä on kuitenkin kyse alastomasta myytistä.
Suomen kansallisen tradition kaksijakoisuutta kuvaavassa Matti Klingen kirjassa Kaksi Suomea (1982) kerrotaan Sakari Topeliuksen Välskärin kertomuksiin sisältyvästä ”Aaron Penttilän valtio-opista”. Aaron Penttilä on fiktiivisessä kertomuksessa herrojen vihaaja, ”mies Nuijasodan ajoilta”.
Aaron Penttilä karkottaa kertomuksessa tyttärenpoikansa Kustaan kotoa, koska hänet oli upseeriksi päästyä aateloitu Bertelsköldiksi.
Klingen mukaan kyseisen kuvauksen taustalla on ollut Topeliuksen tulkinta yhteiskunnasta Ranskan vallankumouksen taustaa ja tuloksia vastaan. Vallankumous oli määritellyt aateliston ja papiston kansan vastakohdaksi. Ajatuksen eri säätyjen vastakohtaisuudestaTopelius sai hegeliläisestä dialektiikasta.
Historia todistaa siitä, että vaikka ongelmaksi osoittautunut valta jaetaan uudella tavalla, vallalla on taipumus johtaa uuteen valtaelinten väliseen ongelmalliseen suhteeseen. Hitlerin ja Satlinin valtapelit muistuttavat ennen Ranskan suurta vallankumousta vallinnutta valtapeliä.
Ylikansallinen valta kasvaa.
Millaiseen valtapeliin Euroopan uniuoni on johtamassa? Ukrainan sota näyttää suuntaa unionivallan tulevalle kehitykselle. Kansallisen ja ylikasallisen (EU) edun samanaikainen ajaminen pahentaa Ukrainan tilannetta.
Samanaikainen Ukrainan sota, Kreikan kriisi sekä taloussota ja informaatiosota on ruutitynnyrin kaltainen tilanne.
Euroopan unioni on eräänlainen kahden järjestelmän hybridimuoto” (Georg Henrik von Wright, Tieto ja ymmärrys, sivulla 506-507). Von Wright viittaa sanalla ”hybridimuoto” kansallisen ja ylikansallisen risteymämuotoon. Von Wrightin mukaan ”Kansallisvaltiot tulevat yhä kykenemättömimmiksi hallitsemaan – –” (sivulla 507).
Suomen Kreikan valtiolle antama laina on myös hyvä esimerkki siitä, mihin kahdella pallilla samanaikaisesti istuminenvoi johtaa. Häviäjäksi tässä tapauksessa on jo tullut Suomen valtiolaitos, sillä rahan arvo on laskenut.
Jos Kreikan kriisi syvenee, se johtaa Suomessa demarien kannatuksen romahtamiseen eduskuntavaalissa 2015.
Myös osallistumisen mielettömyys ja tulevaisuudenpelko puhututtaa nykyisin.
Georg Henrik von Wright sanoo teoksessaan Tieto ja ymmärrys (1999, sivulla 74), että ”– – yhteiskunnan komplikaatiot ovat niin suuria, että demokraattinen osallistuminen virallisiin päätöksentekoprosesseihin täytyy ajan mittaan kuihtua tyhjäksi – – käsittämättömien vaihtoehtojen edessä. Yksilön vapaus supistuu – –”.
Yksikään poliittinen vallankäyttäjä ei pysty tänä päivänä tietämään kaikkiin vallan tehtäviin ja päätöksiin liittyvistä seikoista. Eikä yksikään äänestäjä voi tietää mihin kaikkeen äänen antaminen jollekin voi johtaa.
Yksi on kuitenkin varmaa, ihmiskunnan tulee uskaltaa uudistua ja suuntautua kohti tulevaisuutta.
Yksilön ja taiteen vapaus ei ole mahdollinen ilman ylikansallista valtapeliä. Nationalistisen valtapelin jatkuminen vielä pitkään hävittää yksilövapauden kokonaan.
Omakustanteessani Länsimaisen kulttuurihegemonian loppu (Jukka Paaso, ISBN 978-952-6675-04-6, 2013) esitän ajatuksiani länsimaisen kulttuurimme aseman heikkenemisestä suhteessa maapallon muihin suurin kulttuureihin.
Ihmiskunnan yhteinen koti on maapallo. Koska sitä ei voi korvata toisella planeetalla, maapallon kaikkien kansojen on puhallettava yhteen ja samaan hiileen jokaista vapaata yksilöä kunnoittaen.