1. ”Olemme ihan motissa. Ihmisiä pelastettu TULVIEN KESKELTÄ. Sää sekosi: 16 000 salamaa, 15 cm lunta, hellettä… Ihmiskunta voi tulla tiensä päähän jo 30 vuoden kuluttua” (Iltalehti 10.6.2019).
”’Puuta riittää kaikkiin selluhankkeisiin’… Keskustan eduskuntaryhmän uuden puheenjohtajan Antti Kurvisen (Kauhavalta / lisäys JP) mukaan poliittisesti ei ole tarpeen rajoittaa mitään hankkeita” (Iltalehti 10.6.2019.
”Kasvien sukupuuttoaalto kauhistuttaa tutkijoita – nopeutunut 500-kertaiseksi” (brittiläis-saksalainen tutkijaryhmä: lajien sukupuuttojen kuolemisen nopeus on kiihtynyt viimeisen 250 vuoden aikana 500-kertaiseksi, Yle ulkomaat 11.6.2019).
Muovi juomavedessä on maailmalla monin paikoin vakava (”Tutkimus: Mikromuovia päätyy ihmisen elimistöön pankkikortin verran viikossa”, Yle uutiset 12.6.2019).
Perussuomalaisten mielestä nyt vallitsee kansainvälinen ilmastohuuhaa, mutta siitä ei pidä välittää mitään.
*
Suhtautuminen maapallon ilmaston lämpenemiseen sekä pyrkimys sen pysäyttämiseen perustuvat nykyisin uskomukseen ihmisen kyvystä tietää luonnosta ja hallita luontoa (utilistinen luontosuhde).
Luonnon hallitsemisen vastakohta on luonnon seuraaminen.
Luonto on ihmiselle ikuinen mysteeri. Luonnosta ei voi tietää eikä sitä voi ohjata tai hallita.
*
Rakennus merkitsee ihmisen yritystä ratkaista ihmisen tilan ja luonnon tilan välinen suhde niin, että ihminen hallitsee (ihmisen intressien mukaisesti) luontoa (utilistinen luontosuhde). Mutta ”sairaiden” hometalojen yleistyminen todistaa siitä, että luonto tunkeutuu myös rakennuksen, sisälle vaikka ihminen yrittäisi muokata kuinka tahansa sisätilojen toiminnot ja rakenteet.
*
Maapallon valtioiden johto uskoo kuitenkin, että kapitalistinen talousjärjestelmä on johtamassa maapallolla kohti yhteiskunnallista paratiisia.
Ilmastonmuutos viittaa kuin täysin päinvastaiseen luonnon ja ihmiskunnan tulevaisuuteen. Edessä on siksi lukemattomia isoja yhteiskunnallisia muutoksia.
*
Esimerkiksi hammasratas tai sähköjohto on ”oivallettu ja muotoiltu” tieto on valtaa -ajattelun pohjalta. Myös puheella ”kaupungista koneena” (kaupunkikoneena) viitataan samaan. Moderni kaupunki on yliteknisenä luonto- ja ihmisvihamielinen aluekokonaisuus. Siitä tulee aina ihmiselle liian kallis rakennettavaksi ja ylläpidettäväksi.
Sen tilalle tulee kehittää olemis- ja luontotasapainoisempi aluerakennemalli.
*
Kansainvälisesti tunnetuin suomalainen filosofi Georg Henrik von Wright on kirjoittanut kirjaansa Tiede ja ihmisjärki (Suunnistusyritys, 1987, sivu 73): ”On aivan mahdollista, että KAPITALISTINEN TUOTANTOMUOTO johtaa kohti katastrofia ja tuhoutuu…”. Hänen mielestään se tapahtuisi ”sortajien ja sorrettujen” ristiriitoja silittelevänä lähentymisenä (siis toisin kuin Karl Marx ajatteli).
Esimerkiksi Saksassa demariliikkeen kannatuksen jatkuva syveneminen viittaa siihen, että von Wright on oikeassa. Sitä vastoin väärässä on esimerkiksi Suomen nationalistinen valtiojohto, joka on vaiennut von Wrightin yhteiskuntakritiikistä myös kansainvälisellä tasolla, koska suurimman suomalaisen filosofimme arvostelun kärki on suuntautunut usein valtiomme johtoon eli sen ”käytännön miehiin ja käytännön naisiin”.
Totaalikapitalismi syntyi kansainvälisen pääoman vapauttamisen johdosta. Siinä on kyse myös kansainvälisestä digikapitalismista, jossa yhtyy fyysisten digijärjestelmien rakentajat sekä digiverkkojen markkinoijat.
On mahdollista, että ilmastonmuutos aiheuttaa kapitalistisen talousmallin tuhoutumisen. Siihen päättyisi liberaalin totaalikapitalistisen jatkuva nousu- ja laskusuhdanneaaltoilu.
*
Luonnon hallitsemisessa uskotaan, että ihminen pystyy tietovallalla ohjaamaan ja hallitsemaan myös ilmakehää ilmastoa sekä maapallon elollista luontoa.
Maapallon ihmislaji tekee tämän kaiken tuntematta itse itseään.
Ihmisenä olemisen unohtaminen ja luonnon seuraaminen on korvattu nykykulttuurissa tietouskolla sekä luonnon hallitsemisen uskolla.
Sitä ei suostuta tunnustamaan, että kapitalistinen systeemi on tullut ilmasto-katastrofin johdosta koko ihmiskunnan suurimmaksi ongelmaksi ja että siksi tähänastista poliittista ja taloudellista järjestelmää on pakko muuttaa hyvin radikaalisti. Jos sitä ei muuteta, edessä on ennen näkemätön yleinen kärsimys ja totaalinen romahdus.
2. Tietouskon pohjalta voi tehdä subjektiivisia havaintoja esimerkiksi piirustuksista ja kirjoituksista. Mutta piirtämistä ja kirjoittamista ei voi opettaa. Sillä ihmisenä olemiseen sisältyvä ”itselleen oleminen” täytyy omaksua ristiriitoineen ihan itse.
*
Kotimaisen kirjallisuuden professori Jyrki Nummi kirjoitti vuonna 2007 mielenkiintoisen kirjoituksen nationalismi. ”Sanomalehti ja romaani loivat kansakunnan. Nationalismi nousi kun uskonnot rapautuivat. Toiseuden pelon lisäksi syntyi myös uhrautuvaa rakkautta” (HS 19.8.2007).
Nummi tulkitsee amerikkalaisen nationalismitutkijan Benedict Andersonin kirjaa Kuvitellut yhteisöt (1983). Uutisen lopussa on maininta: lisää aiheesta ”VALITTU KANSA”.
Ihmisenä oleminen liittyy kuvittelemiseen. Nationalismin pohjalla on ”kuvittelu ja tyhjyys”.
*
Nationalismi on täälläolon uskomus sekä haudanhiljaisuuden ja tietovallan palvontaa.
Ihmisellä ei ole kykyä tietää (ihminen ei ole tieto-olento).
Jukka Virtasen joulukalenteri (tv 2018) kertoi meille ”nationalistisesta tietovallasta”.
Siinä ”seikka on saletti” eli sanomalehti viestittää lukijalle jokaisen päivän todellisuuden sekä näsien käsiin joutunut kirja on raamatun kaltainen kuvitteellinen romaani, josta löytää ”vastauksen kaikkiin kysymyksiin”.
*
Ei ihme, että kaikista tärkeimmäksi olemisfilosofiksi on tullut ranskalainen kirjailija ja filosofia Jean-Paul Sartre.
Kirjailija on taiteilija, joka ammentaa fiktiiviset tarinansa olemassaolo-kuvittelemisen pohjalta.
Nationalistinen historiankirjoitus on mielestäni suurinta huijausta, sillä ihan kaikki on kuitenkin ollut alun perin kansainvälistä.
Lisäksi Anderssonin mukaan nationalismi ei ole Euroopasta vaan Amerikasta. Tässä yhteydessä täytyy muistaa myös esimerkiksi aasialainen nationalismi.
Eteläpohjalaisten kengässä on kivenä ”väärin ymmärretty nationalismi.
Lakeuden heränneet (kansankristityt) uskovat pyhään kirjoitettuun kieleen (pyhään sanaan), vaikka kirjoitettukaan kieli ei ole koskaan sama kuin todellisuus ja tosi. Ei pyhänä pidetyn kirjan kieli ole pyhää. Kieli sisältää aina aikansa kuvitteellisen käsityksen tai se on suora lainausta jostakin ”ikivanhasta viisaudesta”.
3. KANSAINVÄLISTYNYT RAHATALOUS johtaa yhteen ja samaan paikkaan sulkeutuvien nationalististen valtioiden talouskriisiin.
Suurkunta kurittaa ja ahdistaa liitoskuntia. Kuntaliitokset köyhien kriisikuntien välttämiseksi synnyttää entistä köyhempiä ja onnettomampia ”tyhjätaskuliitoskuntia”.
*
Ensin Lapuanjokilaakson härmäläisiä riivasi Lapuan laki ja oltermannivalta, nyt härmäläisiä riivaa suurkuntauudistus.
Pakkoavioliitto kanta-kauhavalaisten kanssa tuntuu härmäläisistä rosvoamiselta.
4. MAATALOUSVALTAISELLA KANTA-KAUHAVALLA on eletty pitkään ikään kuin alueella ei olisi ollut koskaan punaisia (vasemmistolaisia). Seudulla olisi vaikuttanut pelkästään valkoinen valta ja Suomen keskusta (puolue, entinen Maalaisliitto).
Tämä käsitys muuttui hetkessä kun ostin 2013 pikkukolikolla Kauhavan pääkirjaston poistetuista kirjoista kirjan Lakeuden ylle tuuli, sytyttävät sanat toi (Kauhava I, Anja Järvenpää, 1984).
Työväenyhdistys on saanut Kanta-Kauhavallakin alkunsa ”palvelusväen sivistyksellisen ja yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi” (sivu 6). Kanta-Kauhavan valtuustossakin toimi toisen maailmansodan jälkeenkin työväenliikkeen kannattajia.
*
Kauhava sisältyy Etelä-Pohjanmaan suomenkielisen häjykulttuurisen pääkeskuksen eli Seinäjoen vaikutusalueeseen (tuon seudun alkuperä on erätalouden puukkokulttuurissa, ei oltermannihallinnon ja pitäjänlain kurinpidossa).
Ilmajoen kyljessä sijaitseva Seinäjoen kaupunki on perustettu pellolle vasta vuonna 1960. Seinäjoki on ollut tuon jälkeenkin pitkän maaseutukaupunki.
Seinäjoen on onnistunut kuitenkin kopioimaan citykulttuurista pintakiiltoa kuten toriparkin.
Kun Seinäjoella sanottiin ennen, että ”provinssi”, nykyisin puhutaan ”pro vinssi”.
Raha on alkanut haista viimeksi Seinäjoellakin joka nurkalla.
Koti on vieläkin Seinäjoella elämys, mutta elämän tarkoitus on nyt Seinäjoen Ideaparkin viide.
*
Kun seinäjokilaiset näkivät ensimmäiset modernit kuvataideteokset (noin 1960) sekä 1960-luvulla Kuortaneella syntyneen arkkitehti Alvar Aallon Aaltokeskustan modernin arkkitehtuurin, seinäjokilaiset lausahtivat kuorossa, että ”EI”.
Seinäjoen puoluepoliittiset valtapelurit ovat keksineet viimeksi termin moderni maaseututaide voidakseen edistää keskustapuolueen suosimaa yksinvaltaista maaseutu- ja syrjäkyläpolitiikkaa jatkossakin.
*
Kävin viimeksi Seinäjoella 12.6.2019 Ideaparkin vieressä Joupin Citymarketin DNA-kaupassa.
Sitä sinäjokilaiset eivät ole vielä huomanneet, että moderni ja postmoderni on jo ollut ja on jo mennyt ohi.
Lakeuden kansa ei ole ymmärtänyt kuunnella länsimaisen kulttuurin sekä maapallon laajuisen ilmastonmuutoksen hälytyskellon ääntä.
Lakeuden kansa on päättänyt jatkaa kuten aina ennenkin.
Seinäjokilaiset eivät tiedä sitä, että nykyaika on dada-aikaa.
*
Elämme myös digiaikaa.
Siinä modernin magia perustuu tietouskoisten ihmisten ”data-koneisiin”. Siinä ihmiset ovat systeemiä varten, ei päinvastoin. Siinä yksilöllisen vapauden mukainen elämismaailma kutistuu alati pienemmäksi. Siinä suljetaan pankkien kaikki sivukonttorit ja pakotetaan asiakkaat käyttämään muovikorttia (setelien käyttö ja jakaminen loppuu kokonaan). Siinä tulee lähimaksusta etämaksu. Siinä ihmisten suorittamat asiakaspalvelut ja atk-robotit on keskitetty Helsingin seudulle.
Dada ponnistaa ihmisen sisäisen ahdistuksen tunteesta ja yleisen kehitysuskon romahtamisesta.
*
Aavistin nousemassa olleen dada-ajan jo vuosia sitten kauhavalla kantolan kylän riihiateljeessani.
Mitä syvemmälle aika tunkee nyt nykyaikaan, sitä enemmän kaikki on dadaa.
*
Dada-aika johtuu siitä, että kaiken uuden perässä juossut moderni on perustunut itsekkyyteen, tietovaltaisuuteen sekä luonnon hyväksikäyttöön.
Mitä modernimpaa ja postmodernimpaa, sitä sairaampaa.
5. 1700-luvun vallankumouksessa syntyi kolme instituutiota, jotka käsittelivät ns. ”asiantuntijoiden” pohjalta tietoa, taidetta ja moraalia.
Puhe ”kaunokirjallisuudesta” liittyy kyseiseen tietovaltaiseen estetiikka-ajatteluun. Siksi olisi parempi puhua ”kuvittelukirjallisuudesta”. Fiktiivisen kirjallisuuden suuri suosio ”todistaa” siitä, että ihmisenä olemisen peruspiirre on kuvitteleminen.
*
Friedrich Nietzschen teoksen Moraalin alkuperä (alunperäisteos vuodelta 1887, suomennos 2007) pohjalta voi perustellusti väittää, että nationalismi on taikauskoa ja orjamoraalia, mikä johtaa totalitarisoituessaan inhimillisen kulttuurin kurjistumiseen ja sotiin.
Taloussodan kauhuja olemme jo kokeneet. Saattaa olla, että ensimmäinen digitaalisen ajan teknologinen sota on myös jo alkanut (kts. Yle ulkomaat 7.6.2019: ”…Putin varoitteli SOTIEN UHKASTA / suurennos JP”, uutinen Kiinan kommunistijohtajan Xin ja Venäjän federaation johtajan Putinin tapaamisesta Pietarin talousfoorumissa).
*
Kolmas maailmansota olisi suora jatko suora jatko teollisen yhteiskunnan aiempiin maailmansotiin sekä liittyisi tämän hetken digihurmoksen murskaantumiseen.
Viimeksi koetut maailmansodat ovat olleet ehkä eniten seurausta teollistuneen länsimaisen kapitalistisen kulttuurin moraalista ja totalitaristisesta nationalistis-kuvitteellisesta kansallisvaltio-valtapelistä.
Kokonaisen kansa yhdenmukaistaminen on rikos ihmisyyttä vastaan.
6. Suomen Akatemian jäsen, filosofi Georg Henrik von Wright arvosteli aikanaan kovasti jatkuvan taloudellisen kasvun ideologiaa sekä edistysuskoa.
Hän kutsui kasvuidelogiaaamme ”onnettomaksi oravanpyöräksi”.
Seinäjoki kuuluu Suomessa johtaviin kasvuseutukuntiin. Maaseutukapunki Seinäjoelle on saamassa ensimmäisen siirtolapuutarhan. Seinäjoen kohdalla mielenkiintoisin seikka on kuitenkin Seinäjoen keskustan sekä Sukarin Ideaparkin välinen kädenvääntö.
Siinä Joupin Citymarketkin tyhjenee ja keskustatorin cityromanttinen Salibandy-laulu tukehtuu kasaan Lakeuden Ideaparkin Duutsoni-viihteeseen.
Miksi maaseutukaupunki Seinäjoella raha haisee nykyisin vähän joka välistä? Siksi koska eteläpohjalaisetkin ovat omaksuneet aiempaa täydellisemmin konekulttuurin ja teollisen kapitalismin.
Seinäjoen taajama ”Ilmajoki-Seinäjoki-city” omaksui ensin meijerit ja sen jälkeen maatalousalkutuotteiden jalostusteollisuuden (tuottavampana rahastuskeinona).
Mutta perinteisestä ikivanhasta eurooppalaisesta citykulttuurista seinäjokilaiset eivät ymmärrä yhtikäs mitään.
7. Varakkaiden maalaisten liittoutumista puolustava keskustapuolue keksimä valtapelitemppu ”moderni maaseututaide”. Tämä loukkaa myös taiteen tekemisen vapautta.
Taiteen kohdalla muutoksen suunta on oikea heti kun aletaan puhua eksistentialismiin tukeutuvasta ”itselleen olemisen taiteesta”. Meistä kaikki ovat omalla tavalla luovia ja taiteellisia.
Xxx
Tieto- ja kasvu-uskoinen hallitsemisen kulttuuri jatkuu kuitenkin maapallon laajuisena.
Ensin ihmislaji kiihdytti ilmaston lämpenemistä ja nyt ihminen kuvittelee ja uskoo, että se voi ohjata eli pysäyttää ilmaston lämpenemisen.
Olemisen muistamisesta luonnon seuraamisesta ei näy vielä merkkiäkään kansainvälisellä tasolla. Viimeksi olen tehnyt Pörri-kissasatamme havaintoja, jotka viittaavat siihen, että kissoilla on hyvän muistin rinnalla hyvä kyky unohtaa.
8. Mikä ”koti isänmaa ja uskonto”? Ja miksi polkuauto?
Ilmastonmuutos on haastanut koko ihmiskunnan. Mutta suomen perussuomalaisille ilmastonmuutos on ”ei mitään”.
Porvarillinen ja nationalistinen perhe ja mies on ongelma.
Kirjassa Jumalainen mies (Marja-Liisa Niemi-Mattila, 2008) kerrotaan, mitä miehisyys merkitsee. Etelä-Pohjanmaalla kehutaan miestä myös, kun hän on barbaarimainen ja häjy.
Miehisyyden perheeseen ja yhteiskuntaan yhdistämistä seuraa tiukkapipoinen joustamaton miesvalta. Kun Sartre kieltäytyi avioliitosta naisystävänsä kanssa se (porvarillisen avioliiton ja porvarillisen perheen ytimeen tunkeutuminen) teki tuosta naisesta kaikkien aikojen kuuluisimman feministin. Hänkin tajusi, että porvarillinen avioliitto olisi ollut erehdys.
*
Myös Suomessa ollaan huolissaan hidastuneesta väestönkasvusta. Nuoria kannustetaan siksi tekemään lisää suomalaisia lapsia. Samaan aikaan maapallon väestönräjähdys ja ympäristöpakolaisuus on kaatumassa koko ihmiskunnan päälle.
Nationalismi on pullollaan hegeliläistä henkiuskoa sekä nietzscheläistä taikauskoa ja orjamoraalia.
Samalla kun luovutaan kyläkulttuurista ja syrjäkylistä, luovutaan myös regionalismista ja maaseuturomantiikasta.
Aluerakennetta ei saa suunnitella yksityisautolun varaan koska se johtaa rikkaiden suosimiseen hävittäen tasa-arvopyrkimyksen.
Miksi nationalismiuskoisten perussuomalaisten keskellä kuitenkin kuohuu?
9. Pääministeri Sipilälle (keskustapuolue) tuli jo lähtö.
Suomi sai 6.6.2019 uuden hallituksen.
Mutta perussuomalaiset eivät saaneet siinä yhtään hallituspaikkaa, esimerkiksi vasemmistoliiton kansanedustajista kolme saa toimia ministerinä.
Perussuomalaisten kannatus nousi samanaikaisessa kyselyssä jo kolmannen kerran ykköseksi.
Nyt se on noin 20 %, tapahtunut kannatuksen nousu perustuu kansan tuntemaan vihaan sekä niiden jälkikäteen heräämiseen jotka eivät käyneet itse vaaliuurnilla.
Uuden hallituksen pani pystyyn ”eduskuntavaalin voittaja” SDP, se jäi kyselyssä kakkoseksi. Ja Suomen Keskustan kannatus laski entisestään. Keskusta tulee hävittämään valtaansa myös hallituksessa.
Nyt pantiin valtaan perinteinen vasemmisto? Vanha valtapeli ei voi kuitenkaan jatkua ikuisesti.
10. Nykyinen suomalais-kansallinen valtapuolue vasemmistoliitto kertoo olevansa ”uuden ajan punavihreä kansalaisliike”.
Sen sekä SDP:n tausta liittyy 1900-luvun alun marxilaista humanismia edustaneeseen valtapeliaatteeseen ja –liikkeeseen.
*
Kannattaa tutustua Georg Henrik von Wrightin kirjaan Humanismi elämänasenteena (1987), siinä on hyvä kirjoitus, jonka aiheena on ”Marxilaisuus humanismina” (Georg Henrik von Wright, Humanismen som livshållning, 1990, kappale ”Marxismen som en humanism” sivulta 145 lähtien).
Myös Matti Klingen kirja Vihan veljistä valtiososialismiin (1972) vahvistaa käsitystä siitä, että marxilaisuus voi johtaa parhaimmillaan moni-ilmeisen ja jännitteisen kansakunnan ”eheyttämiseen”.
Yleinen kehitys on kuitenkin johtanut Suomessa äskettäin uudestaan jyrkkään kahtiajakoon, jonka taustalla on uusin kansainvälinen kehitys.
*
1900-luvun alun marxilaisuusliike murskattiin kapitalistis-porvarillisen väkivallan avulla ja sen kohdalla synnytettiin ”myytti vihamielisestä marxilaisuudesta ja kommunismista”.
Tässä yhteydessä täytyy muistaa myös se, että marxilaisuus ja kommunismi eivät ole sama ilmiö ja asia.
Mutta tuo väite (vihamielinen marxilaisuus ja kommunismi) on erehdys.
Käynnissä oleva muutos poikkeaa 1900-luvun alun marxilaisuusliikkeestä siinä, että käynnissä oleva kansainvälinen prosessi on johtamassa yksilöiden sekä ”vähemmistöjen” (-kansanryhmien) vapauttamiseen kansallisten valtioiden tähän asti harjoittamasta alistamisesta.
Kansainvälistyminen on syrjäyttämässä nyt tähänastiset kansalliset valtapelit.
*
Nyt on käynnissä suuri yhteiskunnallinen muutosprosessi ja sen aikana murtuu vanhojen isojen puolueiden valta.
Nykyisen kansainvälisen totaalikapitalismin aikana tähän asti vallassa olleet suuret puolueet menettävät jatkuvasti kannatustaan. Saksan suuret puolueet (oikeisto ja SDP) ovat pitäneet kuitenkin ylintä valtaa itsellään vaalitappioista välittämättä.
*
Saksassa lähellä demaripuoluetta toiminut filosofi Jürgen Habermas on jakanut yhteiskunnan kahteen eri tasoon, elämismaailmaan ja systeemiin.
Myös saksalainen filosofi Jürgen Habermas on osoittanut sen kuinka tiede, moraali ja taide synnyttivät 1700-luvulla kolme eri diskurssia, jotka institutionalisoituivat (spesialisoituivat niin, että esimerkiksi taiteesta ymmärtävät parhaiten taidetutkijat). Tästä piti kehittyä ”maanpäällinen paratiisi” mutta kehitys johtikin kohti helvettiä (maailmansotia aiheuttavan nationalismikorosteisen totalitarismin (kts. Victor Burgin: Taideteorian loppu, 1989, s. 132-136)
*
Saksalainen filosofi Friedrich Hegel jakaa oikeusfilosofiassaan yhteiskunnan kolmeen eri tasoon: porvarilliseen perheeseen (1) ja porvarilliseen yhteiskuntaan (2) sekä valtioon (3),
Siinä yksilön on pakotettu luopumaan yksilövapaudestaan valtion hyväksi (esimerkiksi sotilaskoulutus ja sodankäyntiin osallistuminen pakotustoimena).
Porvarillinen perhe on kuitenkin tuhoutunut viimeksi yleistyneen aviouskottomuuden ja avioerojen yleistyessä osana kulutusyhteiskunnan ylifetisismiä.
Porvarillinen perhe on ”onttoutumassa” myös uudenlaisten pari- ja ryhmäsuhteiden yleistyessä.
*
Kommunistisen ideologian perustajana pidetty filosofi karl marx yhdisti omassa yhteiskunta-ajattelussaan porvarillisen yhteiskunnan ja valtion kapitalismiksi.
Kapitalistinen yhteiskunta ensin lujittuu, mutta kääntyy totaalikapitalismin aikana koko ihmiskuntaa vastaan kaiken tuhoavana hirviönä. Siinä alkaa tuhoutua kiihtyvällä vauhdilla maapallon ilmakehä sekä elollinen luonto ja kuolla sukupuuttoon myös ihmislaji.
*
Kävin viimeksi junalla ja bussilla Loviisassa 31.5.–1.6.2019 lukiokavereideni järjestämässa ylioppilastapaamisessa.
Tulimme ylioppilaiksi 50 vuotta sitten (1969). Vanhin tyttäreni syntyi samana vuonna lokakuussa, sitä ennen minut vihittiin Lapinjärven kirkossa avoliittoon ensimmäisen vaimoni kanssa.
Loviisan-matka-viikkonloppuna Hesarissa oli hyvä kirjoitus vuoden 1969 ”nuorisoliike-käännekohdasta”. Siinä oli minulle tuttuja 1960-lukujuttuja.
*
Kauhavassa ja Loviisassa on monia samanlaisia ja erilaisia piirteitä. Molemmissa paikoissa seurataan toinen toista niin tarkkaan, ettei uskalla edes pieraista.
Kun Kauhavalla haukutaan jotakuta barbaarimaisesti ”SANNAN PASKURI” tai ”MAC-KYRVÄKSI”, puoliksi ruotsinkielisessä Loviisassa harjoitetaan sivistynyttä juopottelua, rähisemistä ja nimittelypilkkaamista.
*
Lukion ylioppilasjuhlassa ylistettiin perinteisesti pitkää matematiikkaa (nationalistista ”tieto on valtaa”-pyramidiuskoa).
Tilaisuudessa soi ilmastonmuutoksesta muistuttava Suvivirsi sekä totaaliliberalismista muistuttava rap venäjäksi.
Sekä akateemisen yo-nuorison palvontaan liittyvä patavanhoillinen Gaudeamus igitur.
Sankarihaudoilla oli haudanhiljaista.
Kappelissa olimme kännissä.
*
Kauhava ja Loviisa. Kulttuuri ja rakenne, yhteistä ja eroja /// olemassaolo, kone ja ihminen (”valmis systeemimaailma”) porvarillinen arki /// elämismaailma ja systeemi = systeemi merkitsee uskoa kaiken ohjattavuuteen /// kommunismi systeemin diktaattorivaltana, kommunismi on kuristanut yksilövapauden ja arjen ilot /// matka Loviisaan, koulu ja kappeli 1.6.2019 /// tyttäreni Nina, syntynyt 1969, piirros (JP, oamakuva) /// yo-1969 ja sen jälkeiset vaiheet, ”tarinat 1969” /// ilmastonmuutossuruton suvivirsi /// Loviisassa ”sivistynyt pilkkanimi”, ”sivistynyt riitely” jne.
*
Kauhava ja Loviisa ovat liitoskuntia. Säilyykö Lapinjärvi itsenäisenä kuntana? Tuleeko Kauhavasta kriisikunta ja jatkuuko ”kuntien pakkoliittäminen”?
Ja tuleeko Suomesta unionin kriisivaltio? Joka tapauksessa kansainvälisten pääomien kansainvälinen valtapeli jatkuu ja voimistuu entisestään.
*
LUONTO JA IHMINEN ON ARVOITUS.
Ilmastonmuutoksen seurausten, kuten luonnon monimuotoisuuden hupenemisen toivoisi herättävän ihmiskunnan ihmettelemään nöyränä luontoa sitä seuraamalla sekä muistamaan mitä on ihmisenä oleminen.
Ihminen ei voi tehdä ihmisen hyväksi maapallolla, mitä ja miten tahansa kulloinkin huvittaa.
*
Elämä ei ole ”tietovaltainen sähköjohto”.
Marxilaisuus ei tarkoita sitä, että joukkovoima on sen perusta. Kommunistienkin elämä on ristiriitoja täynnä oleva sattuman vyöry.
Ihmisen täytyy muistaa täälläolossa aina se, että hyvin voiva ”vapaa luonto” on kaiken elämän lähde ja että eksistentialistinen oleminen on ihmisyyden perusta.
*
Myös Sokraters kehotti ihmistä Delfoin oraakkelin ohjeen mukaisesti tuntemaan itsensä.
Sokrates tunnusti olevansa tässä suhteessa tietämätön (tämä on mainittu sivulla 216 kirjassa Mitä on filosofia?, toim. Rydenfelt ja Kovalainen, 2010).
En löytänyt Sartren eksistentialismista tuosta kirjasta luettavaa. ”Kappaleet ja täälläolon muodot eivät kuitenkaan liikahtele itsestään”. Siihen on aina joku syy.
Uskottavin täälläolon muutosten aiheuttaja on joku materialistis-aineellinen tekijä, esimerkiksi suhde kuten yhteiskunnan suhde talouteen.
*
NATIONALISTINEN VALTIO EI VOI OLLA IKUINEN.
Kirjoitin jo viisitoista vuotta sitten Turussa siitä kuinka maailma globalisoituu sekä että ”kansallisvaltioiden aika voi päättyä kokonaan” (”Muinais-Turun historia”, Turun kuva 1. osa, 2005).
Muotoilin tuolloin Turussa savesta kullattuja veistoksia muinais-Turusta.
Tein myöhemmin Kauhavalla dadaistisia töitä, koska aistin, että edessä on joku suuri maapallon laajuinen muutos.
Dadassani tietovaltausko näyttäytyy vihamielisenä kulttuurimme sisäisenä tyhjyytenä.
*
Teininuoruudessani (1960-luvun jatkuvan taloudellisen) kasvu-utopiaan sisältyi puiden kasvun nopeuttamistoimet (tehometsätalous) sekä metsien avohakkuut.
Aloin ponnistella itseni irti ”modernin tyhjyydestä (esimerkiksi nykyajan tietouskosta ja todellisuuskäsityksestä sekä ”ihmisenä olemisen muistamiseen”.
Vasta eläkkeellä ollessani saatoin syventyä perusteellisemmin tuohon päämäärääni.
Uuden ajattelutapani henkinen vire käy ilmi myös siitä kun kirjoitin (11.4.2014) runon ”KIPINÄT”.
Sanoin, että ”…etsin lohtua purjeesta merestä äärettömyydestä/löydän koko avaruuden/katson kättä kukkaa vierelläni/punapäiset sormesi teriötähtenä/en tunnista enää sitoutumista/paikkaan merellä” (omakustanne Pirstaleita, Kauhava 2014, ISBN 978-952-6675-19-0).
*
Nyt 2019 näyttää siltä, että kuoreensa sulkeutuva nationalistinen äärioikeisto on nousemassa myös Euroopan unionin mahtipuolueeksi. Se ja muut aikamme kriisit ovat johtamassa uudestaan totalitarismiin.
Unionin vaali ja Brexitin läpimeno uhkaavat seuraavaksi hajottaa koko unionin. USA:n ja Kiinan taloussotaan ja Lähi-itään yhdistettynä tämä tie voi johtaa syvään kansainväliseen kriisiin, pahiten sen jäljet iskisivät ensin maailmantalouteen.
*
Syntymäpaikkani Iin (1948) ja Perniön (noin 1953-1955) jälkeen elin vuorovaikutuksessa paikkoja Lapinjärvi-Loviisa (1955-1969), Lapinjärvi-Saksa (Lappträskin suomenruotsalaisuus, Lapinjärvellä ja Saksan opiskeluympäristössä nuoruuteni varhaiset kulttuuriset vuoropuhelut 1971-1973), Turku-Lapinjärvi (1997-2000) ja sen jälkeen tuli myös Turku-Kauhava (esimerkiksi Turun-matkat 2010-).
Toisen avioliittoni aikana käytin Turussa mustaa baskeria sekä ”mustia sartresilmälaseja”. Tuon jälkeenkin vuorovaikutussuhteeni ovat muuttuneet moneen kertaan.
IHMISENÄ OLEMINEN JA ELÄMÄ ON KATKEAMATONTA MUUTOSTA.
*
Kauhavalla asuessamme olen käynyt silloin tällöin myös maaseutukaupunki Seinäjoella, teollisuuskaupunki Tampereella ja metropoli Helsingissä.
Kauhavan seudun arkeen ja asutukseen olen tutustunut mm. Lappajärvellä ja Lapuanjokilaaksossa (Lapualla, Kangas-Annalassa, Ylihärmässä ja Alahärmässä).
Muutimme vuosi sitten syrjäkylältä (Renkolantie 16) Kanta-Kauhavan keskustaan vuokra-asuntoon (Roihankujalle).
Täälläolo on ollut koko ajan muutoksessa, nykyaikaani on sisältynyt jatkuvaa liikkumista (matkustamista) sekä asuinpaikan vaihtamista. Tämän vastakohta on ”ulkopuoliseen maailmaan” vuorovaikutukseton paikallaan pysyminen kuten on maaseutuvaltaisella maatilalla eläminen.
Koko helvetti tulee valmiiksi heti kun siihen lisätään vielä heränneen kansanosan omaksuma juutalais-kristillinen käsitys, jonka mukaan jumala on lahjoittanut kullekin kansalle maapallolla oman palan maata ja luontoa.
*
Viimeksi olemme käyneet katsomassa nyt autiona olevaa maatilana toiminutta asuinpaikkamme (renkolantie 16).
Muistan hyvin jokaisen paikan rakennuksiin naulaamani naulan ja siihen sisältyy myös ahdistuksen tunne, mutta ajattelen, että syrjäkyläaika oli ja meni ja että seuraavaksi syrjäseudut valtaa vapaa luonto.
*
Paikallisten murteiden tilalle tuli kaikille yhteinen valtion kieli, mutta mikään ei muuttunut. Suomea ei saa tekemälläkään yhtenäiseksi.
Myös myytti nationalistisen kansakunnan heimoeroista sekä kuvitelma ”vain omille”-paikallisuudesta ja jatkuvasti erimielinen puoluevalta ylläpitää Suomea palasina.
Onneksi sillä kansakuntayhtenäisyys johtaisi totalitarismiin.
Hyvä, että myös ”hegeliläinen kansanhenkiajattelu” on taikauskoa ja hölynpölyä.
*
Mitenkä ”itselleen olemisen eksistentialistista verkkopäiväkirjaa” voisi kirjoittaa olemisen ja maailmassaolon muutoksista? Olen kirjoittanut viimeksi eksistentialistisesti ”siltä kuin ”musta on kulloinkin tuntunut”.
*
Kauhavasta juolahti jossain vaiheessa mieleeni kotiseutuni Lapinjärven Ingermanninkylän ”Penninkulma” (huomaa sana Ingerman = Inkeri).
Penninkulmassa oli Lapinjärvelle Perniöstä muutettuamme 1950-luvulla pieni ruokakauppa ja pari omakotitaloa.
Tämä nykyinen Kanta-Kauhava on kasarminsa menettänyt turhautunut, viimeksi suurkuntaliitoksessa äkkirikastunut ”kauhavalainen centinkulma”.
Maatalousvaltaisella Suur-Kauhavalla jätetään vanhat talot ikivanhan perinteen mukaisesti mätänemään. Moderni peruskorjaus on täällä tuntematon käsite.
Kauhavan valtuusto ei ole varannut budjetissa rahaa kuntakonsernin omien vuokratalojen peruskorjaukseen asianmukaisella tasolla.
Taitaa tulla homeesta tunnettu maatalousvaltainen Suur-Kauhava.
*
Olen kirjoittanut aikaisemmin myös siitä, kuinka nationalistinen valtio ja maatalousvaltainen yhteiskunta eivät tue vaan hylkivät toisiaan (taustalla sisäinen ristiriita).
Koko kansaa ja kaikkia täällä asuvia kansanryhmiä edustava Suomen eduskunta siirsi äskettäin totalitarismia kohti suuntautuneen nationalismikiihkoisen puolueen (perussuomalaisen valtapeliorganisaation) eduskunnan istuntosalin oikeaan nurkkaan.
Seuraako Lapuanjokilaakson vanhaa maailmansotien välistä lapuanliikettä 2000-luvun Kauhavanliike?
*
Kauhavalainen sanonta ”vain omat” on rikos oikeusvaltionäkökulmasta, sillä se perustuu kansallisvaltiossa kiellettyyn heimosisarten ja sukulaisten suosimiseen (lähde: kauhavan puhelinluettelo).
Sopivuuden sijasta kaikki ratkaistaan nationalistisessa oikeusvaltiossa pätevyyden perusteella.
”vain omat” -ajattelutapa tuhoaa tasa-arvoon pyrkivän demokratian.
Tämän rikoksen hyväksymistä seuraisi mielivalta.
*
Digimaailma henkii jo nyt kaikessa. Mutta digisumaa aiotaan silti tiivistää.
Kuulin äskettäin mobiilikoneestani kaksi piip-konehuutoa.
Ensin kuvaruutuun tuli säätiedotus (jota en ole koskaan pyytänyt) ja seuraavaksi kuvaruutuun tuli puhelinyhtiön puhelinlaskumuistutus.
Tämän tyyppisiin koneviesteihin vastaaminen vie seuraavaksi koko ihmisen vapaa-ajan.
*
Ihmisen täytyy harjoittaa vuoropuhelua ihmisen, ei koneen kanssa. Robotti- ja tekoäly-kone hävittää inhimillisen olemisen ja elämän mielekkyyden. Jäljelle siitä jää kärsimys ja tyhjyys.
1. MYYTTI.
Mihin termi myytti liittyy ja mihin se viittaa ja mitä se tarkoittaa?
Ihminen ei tiedä mitään. Koska myytti liittyy uskomukseen, se on luonnollista ihmisen täälläolossa.
*
Jokaisella paikallisella kansanryhmällä ja kansalla on kulttuurinsa mukainen myytistö. Myytistön taustalla on myös kansanryhmän käyttämä kieli ja yhteisön omaksuma identiteetti.
Ennen kansallista kieltä, valtiota, paikkaa ja rajaa oli alati vaihtuneita murrerajoja ilman rajavartiota.
*
Myytistä, kielestä, murteesta ja identiteetistä (näiden välisestä erilaisuudesta eri yhteyksissä) johtuu se, että saman käsikirjoituksen pohjalta tehdystä näytelmästä tulee esimerkiksi suomalaisten ja ruotsalaisten tekemänä aivan erilainen.
Myös koko kansakunnan yhtenäistämisen pohjalta synnytetty keinotekoinen ”kansakunta-henkinationalismi” ja paikallinen ”väärin ymmärretty heimonationalismi” poikkeavat myytistöltään toisistaan täysin.
Mutta niiden edustajat kuvittelevat olevansa yhtä ja samaa ”oikeutettua isänmaallisuutta”.
*
Kirjan Mytologia (Auerbach, Birrell…”Jumalia sankareita myyttejä”, 2005) johdannon alussa (sivulla 6) sanotaan, että ”sana myytti tulee meille muinaisilta kreikkalaisilta ja se on levinnyt kaikkiin NYKYKIELIIN” (suurennos JP).
Saman lähteen mukaan ”myytti merkitsi alun perin sanaa tai puhetta. Vasta 400-luvulla eKr. sillä alettiin tarkoittaa taruja ja kertomuksia. Kreikkalainen historiankirjoittaja Herodotos (noin 490-125 eKr.) yritti koota persialaissotien kuvaukseensa kaikki suurista taisteluista syntyneet kertomukset, joita luonnehdittiin myyteiksi tai legendoiksi, Hän tosin ilmaisi epäilevänsä niiden todenperäisyyttä mutta piti niitä niin tärkeinä, ettei halunnut jättää niitä pois.
Herodotos antoi lukijan päättää, mitä uskoa ja mitä ei.
Filosofi PLATON (428-348 eKr.) meni vielä ASKELTA PIDEMMÄLLE (suurennokset JP) ja luonnehti myyttejä epäuskottaviksi tarinoiksi, jotka olivat pikemmin sepitteisiä kuin luotettavia tapahtumakuvauksia.
Platon tekikin selvän eron TODELLISEN TIETÄMYKSEN ja pelkkien USKOMUSTEN (suurennokset JP) välillä…”
Mitä ja miksi filosofia? ”eikö tietäminen riitä”? Filosofiaa tarvitaan, koska ”ihmisellä ei ole tietämisaistimusta eikä kykyä tietää”.
Nykyisin ajattelen, että filosofiaa tarvitaan ainoastaan uusien kysymysten herättämiseksi.
*
Tieteellisen tutkimuksen pääsektorit ovat jakautuneet sivusektoreihin ja ne piensivusektoreihin ja ne uusiin ja taas uusiin tiedehaaroihin räjähdysmäisellä vauhdilla.
Mutta ihmisen tieto ja tietämys ei ole kasvanut yhtään.
Ihminen ei ole tietävä olento alkuunkaan. On ainoastaan tietousko ja usko tiedon kasvuun ja valtapelien vahvistumiseen ”tietovaltaisuuden avulla”.
*
Maapallolla on nykyisin yli 7000 miljoonaa ihmistä. Mutta ”Suomen pikkuruinen kyläkauppakansa” tietää (kuvittelee), että Suomi on maailmankuulu ja että ”maailma on jo tullut valmiiksi”.
Suomen kansan mielestä alaikäisiin Suomessa kohdistunut seksuaalisuusrikosvyyhti täytyy saada ratkaistua ensimmäiseksi. Suomen kansalle on ollut toisarvoista esimerkiksi se, kun Jemenissä oli kuolemassa ravinnon ja lääkkeiden puutteeseen kaksi miljoonaa lasta (mutta YK ei saanut lupaa auttaa heitä).
Suomen tavara- ja idolohullu kyläkauppakansa ei ole huolissaan Maapallon elollisen luonnon ja ilmakehän tilasta.
(Vertaa tätä: ”AFP: YK:n tuore raportti varoittaa sukupuuton uhkaavan miljoonaa kasvi- ja eläinlajia”, Yle ulkomaat 23.4.2019 sekä Yle ulkomaat 5.6.: ”Tutkijoiden ennuste 2050-luvusta…”).
Mutta vieläkin ”Kauhavan kylät ovat mukana valtakunnallisessa Avoimet kylät -tapahtumassa” (Ilmaisjakelulehti Aviisi 6.6.2019). Ja ”Kauhavan keskustan maankäytön suunnittelu etenee” (eli osayleiskaavoitus, uutinen samassa Aviisissa).
Eli yleinen kehitys kulkee myös paikallisella Kauhavalla kohti paikallisen suurkunnan kriisikuntavaihetta.
Mutta paikallisen keskittämisen hyötyä ei voi nykyisessä ilmastonmuutostilanteessa sivuuttaa.
Ihmisen valloitusretki täytyy pysäyttää. Ja syrjäkylät täytyy luovuttaa koskemattomina paikkoina elolliselle luonnolle.
*
Suomen kansallisten vihreiden uudeksi puheenjohtajaksi valittiin 12.5.2018 Maria Ohisalo. Koska muita ehdokkaita ei ilmestynyt puheenjohtajakisaan, Suomen kansallisten vihreiden poliittinen linjakeskustelu jäi avoimeksi seikaksi.
Vihreät ovat jo oppineet täällä isojen puolueiden temput.
Ehkä jo nyt on ennalta selvää sekin, että vihreistä tulee Touko Aallon jälkeen yleispuolueena feministipuolue.
*
Konehullujen suomalaisten myytti suomalaisesta ”sisusta” ei kuitenkaan hellitä.
Sana myytti ei sano tälle kyläkauppakansalle mitään.
Ja puhe ”joukkoälystä” niin sanotun ”sosiaalisen median” yhteydessä on huijaus. Sitä voisi verrata ”nationalistiseen joukkoälyyn”, jolla houkutellaan kansaa kuvitteellisen yhteiskunnan jäseniksi keskelle tyhjää tilaa.
”tietouskon konkreettisessa totalitarisoitumisessa” on alettu puhumaan ”tietoyhteiskunnasta” mutta siinä ei ole kyse ”ymmärtämisyhteiskunnasta”.
Tietoyhteiskunta-ajattelu tukeutuu digiuskoiseen ajatteluvirheeseen, jossa ihminen erehtyy kuvittelemaan tietävänsä ja hallitsevansa kaikkea.
Tietotekniikka (atk) lisää pelkkää konedataa.
Täälläolon sattumanvyöryyn ja moninaisuuteen ei sisälly tietämistä.
Dataan perustuva kone keksittiin toisen maailmansodan aikana sotatilassa. Ja sodassa tuhoutuu säpäleiksi myös datakone.
*
ATK on militaristinen ase muiden uusien sodankäyntivälineiden keskellä.
”Kapitalistinen tietoyhteiskunta” on kääntymässä hirviönä ihmiskuntaa vastaan.
Rahalle haisevan ”tietotekniikan” haitat kasvavat nyt vauhdilla.
*
Koska ”olemisen aistiminen” tapahtuu kuvittelemisena, ”ihmisenä oleminen” on länsimaisen kulttuurin tieto- ja todellis- sekä hallitsemisuskon vastakohtaisuutta.
Oleminen on eri asia kuin mikä tahansa ”tiedoksi, tarkaksi, varmaksi ja hallituksi” kuviteltu.
Tieteellis-teknis-teollis-koneyhteiskunta on johtanut myyttisten olemismerkitysten hylkäämiseen ja ihmisenä olemisen unohtamiseen.
Siitä on aiheutunut katastrofaalinen luonnonkriisi ja ilmastokatastrofi.
Tästä ihmisen erehdyksestä on varoitettu vanhoissa myyttikertomuksissa (esimerkiksi Raamatussa).
Mutta ihminen ei ole piitannut noista varoituksista. Tämän erehdyksen seurauksista on tulossa äärettömän järkyttäviä.
2. DIALEKTIIKKA.
Sanalla dialektiikka tarkoitettiin Kreikassa ihmisten välistä väittelyä ja todistelua. Eri argumentit asetettiin siinä vastakkain. Väittelemisellä päästiin siinä selvyyteen käsitteistä.
Dialektiikka oli Platonille korkeinta tiedettä.
Dialektiikalla saatiin tietoa ideoista. Platonin käyttämän termi idea viittaa aistien ulkopuolella olevaan abstraktiin jäljitelmämalliin.
Keskiajalla dialektiikka alettiin yhdistämään logiikkaan ja loogiseen analyysiin.
Uudemmassa filosofiassa dialektiikalla tarkoitetaan vaiheittain etenevää vastakohtaisuuksiin perustuvaa ”todellisuuden hahmottamista sisäisten ristiriitojen kautta” (esimerkiksi Hegel ja Marx).
Ristiriita on tarpeellinen ja hyödyllinen ”ihmisenä kasvamisen sekä ihmisjärjen käytön yhteydessä”.
Sitä vastoin kristinuskon mukainen ”itsesensuuri ja ristiriidattomuus” johtaa orjamoraaliin ja muutosprosessin pysähtymiseen.
Muutos maapallon tavara- ja rahataloudessa heilauttaa eniten maapallon valtioita.
3. HEGEL
Saksalainen filosofi FRIEDRICH HEGEL (1770-1831) opiskeli aluksi teologiaa ja filosofiaa.
Kristityn Hegelin filosofian perusta on henkiuskossa ja kristillisessä uskossa. Hegelin mukaan HENKI toteuttaa maailmansuunnitelmaansa vaiheittain ja toimii ”äärettömänä ja väsymättömänä” (ikuisesti).
Ajatus siitä, että maailmassa tapahtuu aina ”edistystä”, pohjautuu ehkä eniten tähän Hegelin luomaan filosofiseen käsitykseen.
*
1800-luvulla alkanut teollistuminen ja kaupungistuminen aiheutti suuria moraalisia muutoksia ja kyseenalaisti siihenastisen uskon ihmisen hyvyyteen. Myös uusimman tieteellis-teknisen kehityksen haittailmiöt sekä maailmansodat kyseenalaistivat yleistä edistysuskoa.
Monet alkoivat epäilemään länsimaisen kulttuurin edistystä ja pitivät edistystä myyttinä (esimerkiksi jälkistrukturalistit ja eksistentialistit).
Ilmastonmuutoksen (nopean lämpenemisen) pelätään nyt aiheuttavan sääilmiöissä suuria muutoksia sekä hävittävän maapallon elollista luontoa sekä uhkaavan myös ihmislajin tulevaisuutta.
Mutta vaikka niin tapahtuisi seuraavien satojen miljoonien vuosien aikana evoluutio synnyttää maapallolle uuden ilmakehän ja elollisen luonnon. Mutta tapahtuuko siinä edistystä? Tähän vastaaminen on mahdotonta.
Kansallinen vihreä yhteiskuntapolitiikka ja valtapeli on riittämätön ”korjaamaan” kehityksen virheellistä suuntaa. Vihreä kansallinen politiikka on seurausta teollistumisen ja kaupungistumisen aiheuttamista haitoista.
Ainoastaan kansainvälinen vihreä liike voi luoda uutta parempaa suuntaa yleiselle kehitykselle maapallolla.
*
Saksalainen filosofi HEGEL syntyi Stuttgartissa vuonna 1770. Hän luki nuorena kirjallisuutta ja kävi luterilaista seminaaria Württembergissä. Nuorta Hegeliä kiinnosti eniten runoilijat sekä Ranskan suuri vallankumous (verinen ja terroristinen kansannousu, valistusaate) sekä Immanuel Kantin filosofia.
Vuonna 1801 Hegel sai opettajan paikan Jenan yliopistossa, myöhemmin Heidelbergissa ja Berliinissä.
4. KANT, HEGEL, NATIONALISMI, MARX – JA KOHTI NYKYAIKAA
Preussilaisen IMMANUEL KANTIN (1724-1804) kotipaikka oli Königsberg (nykyinen Kaliningrad).
Kant aloitti filosofian metafyysikkona. Hänen pietistinen lapsuudenkoti oli kiihkouskonnollinen.
*
Filosofia on saanut alun perin alkunsa uskonnon harjoittamisesta.
Esimerkiksi uutta testamenttia täydennettiin aluksi Platonin ideafilosofialla koska kristilliseen uskoon uskottiin sisältyvän ylin tietous maailmassaolosta.
Modernilla filosofialla ei ole kuitenkaan yhteyttä uskonnolliseen ajatteluun. Tämä näkökulma on vielä melko uusi, vasta noin viisisataa vuotta vanha.
*
KANTIN filosofiassa on keskeistä ”transsendentaalinen idealismi”. Se rakentuu tietoteoriasta (tietäminen ja tieto) ja moraalifilosofiasta (hyvä/paha, hyvä tahto).
”Kantin idealismissa” yhdistyy abstrakti järkeily ja kokemus.
Kauneus on Kantin mielestä mielentila.
Kant uskoi ihmisen kykyyn tietää, mutta puolusti samanaikaisesti uskonnon harjoittamista (kristinuskoa).
Kant uskoi, että ihminen voi ymmärtää todellisuutta.
Hegel omaksui Kantilta myös tämäntyyppisen ajattelun.
*
HEGEL viljeli filosofiallaan ”absoluuttista idealismia”, todellista ”hengen vapautta” ja harjoitti myös historianfilosofiaa.
Hegelin filosofian mukaan hengen toiminta on dialektista. Hegelin ”henkidialektiikan” perusta on henkiuskossa ja siihen ristiriitojen merkityksen yhdistämisessä (siinä ristiriita sisältää todellisuuden käyttövoiman).
Hegelin filosofia sisältää myös ajatuksia järjen ja hengen suhteesta.
Hegel tunnetaan parhaiten yhteiskuntafilosofiasta ja oikeusfilosofiasta. Nationalismiin sisältyvä ajatus ”valtiosta järjen ruumiillistumana” (lait, organisaatiot, instituutiot jne.) juontaa Hegelin filosofiaan.
Hegel kannatti valistunutta (sivistettyä) kansakuntaa sekä kansallisia valtioita, mutta vastusti ylikansallisia ja kansainvälisiä yhteiskunnallisia valtapelejä ja organisaatioita.
Tämä on johtanut vakaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin.
*
Maapallolla on nykyisin seitsemän miljardia asukasta ja valtioita on noin kaksisataa.
Toisen maailmansodan jälkeen perustettu Yhdistyneet Kansakunnat (YK) on osoittautunut aivan liian heikoksi kansainväliseksi organisaatioksi kun on kyse hätään joutuneiden nopeasta ja tehokkaasta auttamisesta ja rauhantilan jatkuvasta ylläpitämisestä.
Ilman uutta vahvaa kansainväistä maailmanvaltaorganisaatiota ihmisten ja luonnon kärsimyksistä ja sodista tulee katkeamatta jatkuva prosessi.
*
Valistuksesta ja Kantin filosofiasta vaikutteita saanut edistysuskoinen Hegel korosti järjen (tiedon) käyttöä sekä henkihurmoksellista kansanromantiikkaa.
Tämä keinotekoinen filosofinen rakenne johti ”demokraattiseksi kuvitellun kansakunta-nationalismin” syntymiseen sekä aiheutti kansan itsekorostusta, muukalaisvihaa, rasismia sekä väkivaltaa ja sotia.
Nationalistisen valtion keinotekoinen yhteiskuntasopimus on vaikuttanut suuresti myös porvarillis-teollisen kapitalismiin ja markkinatalouteen.
*
Tämä ”valistuksen, Kantin ja Hegelin kolmio” on vaikuttanut samalla myös nykyiseen ”sosialistiseen kapitalismiin” sekä ”kapitalistis-sosiaalidemokraattiseen” ajatteluun.
Marxilainen kommunismi ei hyväksy itsekästä ja itserakasta ”kansandiktatuuria” eikä sitoudu kapitalismin työkaluksi.
Nationalismin pahin epäkohta on yksilövapauden riistäminen ja kansallisten vähemmistöjen alistaminen sekä kansallisten ”vähemmistöryhmien” väheksyminen.
Elollisen luonnon hyvinvoinnin laiminlyöminen sekä yksilövapaiden ja inhimillisen olemisen ”unohtaminen” on vastaavasti kommunismin pahimpia erehdyksiä.
*
Kyseinen ”kolmio” on aiheuttanut yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta ja epäjohdonmukaisuutta.
Esimerkiksi nyt kun maapallolla tapahtuu väestönräjähdystä samaan aikaan nationalistiset valtiot tuntevat huolta oman kansan syntyvyyden laskusta.
Sekin täytyy tässä yhteydessä huomioida, että jokaisesta tähän maailman syntyneestä ihmisestä tulee uusi tavarafetisistis-viihteellinen kuluttaja keskelle koneellisen tavaratuotannon räjähdysmäisesti kasvavaa tavaratuotantoa ja luonnon tuhoamista.
Nationalististen valtioiden vaatimukset omaan suojakuoreen sulkeutumisen oikeutuksesta ovat virhearviointeja.
*
Huomispäivän kansainvälis-monikulttuurinen valtapeli nousee ilmastonmuutoskriisistä sekä dialektisesta ympäristöpakolaisuudesta. Siinä yhteydessä on mahdollista korjata kommunismin epäkohtiin sisältyvät erehdykset.
*
Nationalismi liittyy läheisesti kansan käyttämään kieleen sekä henki- ja tietouskoon. Mutta mitä on kansanryhmän tai yksilön käyttämä murre?
Kieli ei sisällä todellisuutta eikä totta.
Myös kirjoitettu kieli on pyhää vain, jos uskoo kirjoitettuun sanaan.
Murteet ovat saaneet suomessa vaikutteista esimerkiksi muinaisesta ruotsista ja venäjästä. Esimerkiksi eteläpohjalainen herännäisyys on saanut savolaiskiilan kautta vaikutteita itäisestä kulttuurista.
Suomen murteista puhuttaessa keskustellaan esimerkiksi länsi- ja itämurteista. Päämurteita on suomessa seitsemän.
Tuon jaottelun pohjalla on myös puhumisen historia. Murrekeskustelussa sekoittuu abstrakti nationalistinen ideologia ja luonnonmukais-konkreettinen murreilmiö.
Nationalistisen valtion sisällä on myös yksilöllisiä murrepiirteitä.
Valtio perustuu ohjaukseen mutta ei murre.
Paikallinen murre ei ole kielen lailla kansallista ainesta.
Eikä murreraja vastaa kansallista valtionrajaa.
5. MARX JA MUUTOS
Filosofien kohdalla täytyy ottaa huomioon myös ajankohdan mukainen filosofin olemus ja oleminen.
Marxin olemus oli sivistynyt, mutta monen muun filosofin kohdalla se on ollut hyvinkin epäsiisti ja barbaarinen.
*
Tässä on yleistajuinen esimerkki Marxin luoman filosofian taustasta ja marxilaisuuden muutostarpeesta.
Ihmistyövaltaisen maatalouden aikana syntyi maatiloissa vastakohtaisuuksia tilanomistajien ja maatilan köyhälistön välissä.
Siitä aiheutui pelko maatilojen yhteiskunnallistamisesta sekä omistajien käynnistämä ”valkoinen vastarintaliikehdintä”, jonka päämääränä oli kieltää punainen marxilainen ajattelu sekä kommunistien toiminta.
*
Kommunismin vastainen Lapuanliike sekä Kauhavan nationalistinen ilmasotakoulu aloittivat samaan aikaan 1929. Lapuanliike toimi 1929-1932.
Lapuanliikettä saattaa seurata 2000-luvun Kauhavanliike pian sen jälkeen kun yleiseurooppalainen äärioikeisto on päässyt valtaan.
Ei ole vaikea huomata, että vuoden 2014 lopulla lakkautetun Kanta-Kauhavan kasarmin alueella valmistaudutaan vieläkin siihen, että kasarmin lentokenttä ja infra on käytettävissä heti jos militaristinen muutos sitä vaatii.
Alueelta ei näet löydy pakolaisille tarkoitettuja korostetusti näkyviä monikielisiä infotauluja.
*
Ennen tavaratuotannon ja maatalouden koneellistamista elinkeinonharjottajat olivat täysin riippuvaisia ihmistyöstä. Työntekijät olivat perheenjäseniä tai/ja muita ihmisiä. Työntekijöiden arjen sujuminen edellytti maaseudulla työnteon (esimerkiksi taksvärkki-työsuhde eli ilmaistyöpakko) lisäksi mm. asumisen järjestämistä (esimerkiksi palvelusväen torpat).
Tästä aiheutui erilaisia sosiaalisia ja kulttuurisia suhteita sekä valtariitoja.
Kun maatalous oli totaalikoneellistettu, syntyi maatalouskapitalismi (samalla tavalla: kun tavaratuotanto koneellistettiin, syntyi teollinen kapitalismi).
Ihmistyökapitalismin jälkeinen konemaatalouskapitalismi aiheutti maatalousvaltaisilla seuduilla kapitalistisen yrittäjyyden nousun.
Koska teolliset tavaratuotantotilat sijoitettiin isoihin kaupunkimaisiin taajamiin, tästä aiheutui MUUTTOLIIKE maalata kaupunkeihin.
Myös tähän liittyi asumisen uudelleenjärjestäminen ja muita uusia järjestelyjä (kts, esimerkiksi teollisten kaupunkien puutarhakaupunkiaate).
Koneellistaminen lisäsi raaka-aineiden tarvetta sekä synnytti uuden suhteen ihmisen ja tavaran välille (kuluttaja, tavarafetisismi, juppikulttuuri).
Nykyisin valtaosa ihmisistä toimii palveluammateissa ja niihin läheisissä suhteissa olevissa työsuhteissa. Samalla yksilöllinen vapaus on lisääntynyt kaikissa väestöryhmissä.
Suurin muutos marxilaisuudessa täytyy tapahtua yksilöllisyyden ja erilaisuuden suvaitsemisen kohdalla. Sen voi toteuttaa ainoastaan yhdistämällä alkuperäinen marxilaisuus ja moderni yksilövapaus, johon sisältyy myös ”vähemmistöryhmien” inhimillinen kohtelu.
*
Kun kaikkea alettiin koneellistaa, siitä aiheutui muuttoliikkeen lisäksi myös elämäntapojen ja kulutustottumusten muutoksia.
Koneellinen maatalous ja tavaratuotanto johti myös uudenlaiseen poliittiseen liikehdintään sekä marxilaisen työväenliikkeen syntymiseen. Mutta uudeksi ongelmaksi tuli kansallisen intressin korostaminen (maapallon laajuinen ”valittua kansakuntaa” korostanut valtiojärjestelmä).
Ammattiyhdistysliike alkoi huolehtia valtio-orgaaneissa omistajien sekä työntekijöiden suhteesta.
Työväenliikkeen tuli huolehtia siitä, että koneiden korvatessa ihmistyötä piti huolehtia siitä, ettei työnantaja voinut ottaa itselleen liian suurta voittoa yksityishenkilön työsuorituksesta ja työnantajan omaisuudesta (pääoman kasautumisen ongelma).
*
Rikkaita suosivan agraarivaltaisen Maalaisliiton (1800-luvun jälkipuoliskolla syntyneen kansallisen puolueorganisaation) puristuksessa syntyi Suomessa sisällissota sekä puolueet SMP ja PS.
Tämäntyyppiset kysymykset ovat askarruttanet pitkään yhteiskunnallisia tarkkailijoita ja yhteiskunnan suunnittelijoita.
*
Kapitalismissa, kommunismissa ja sosialismissa on kyse yhteiskunnasta, johon sisältyy kulloisenkin poliittisen ja taloudellisen järjestelmän lisäksi myös kulttuuri uskomuksineen ja myytteineen sekä asenteita ja arvoja joista voidaan väitellä jatkuvasti.
Jos joku vihaa kiihkeästi kommunismia ja samalla myös puhe marxismista sattuu kipeästi, tapahtuu iso erehdys.
Kaikki sivistynet kapitalistit lukevat nykyisin Marxin kirjoituksia (kts. Robert Misik: Marx jokamiehelle, 2003).
*
Marxilaisuushan liittyy filosofiasta tunnettuihin peruskysymyksiin (esimerkiksi ristiriitoihin ja kahtiajakoihin. esimerkiksi hengen ja aineen suhteeseen) sekä esimerkiksi tämän teollisen koneaikakauden teknologiseen elämäntapaan (vieraantuminen jne.).
Käsite kommunismi liitetään usein maatilojen yhteisomistuksiin sisältyviin poliittisiin ja taloudellisiin kysymyksiin tilanteessa, jossa yleinen kehitys on johtanut pienten maatilojen häviämiseen (vrt. SMP/PS Suomessa), kun yksityiset maatilat ovat kasvaneet koneellistuttuaan suurtiloiksi ja yleinen yhteiskuntakehitys on johtanut yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvuun.
Jos kieltää tästä huolimatta käsitteiden marxismi ja kommunismi sekä esimerkiksi käsitteen kommuuni käyttämisen syyllistyy yhteiskunnallisen eriarvoisuuden pönkittämiseen. Maatilojen häviämistä ja suurtilojen syntymistä seuraa siksi uusi kapinaliike, jonka pohjalla on aiempi kapinaliike (nyt tuo kapinaliike on Suomessa perussuomalaiset).
*
Marxilaisten yhtenä ongelmana on ollut pitkään se, että sen jälkeen kun kansainvälinen kommunistinen liike oli nujerrettu monissa kansallisvaltioissa väkivallalla.
Marxilaiseen ajatteluun suuntautuneet ihmiset pakotettiin sen jälkeen ”kansallisiksi sosialisteiksi” ja ”kansallisiksi kommunisteiksi”,
Tuon jälkeen kapitalismissa tuli muotiin revisionistinen sosiaalidemokratia ja muunlainen vasemmistolaisuus.
*
Nyt marxilaisesti ajattelevien täytyy tulla uudelta pohjalta kansainväkisiksi ja niin, että marxilaiset arvostavat myös luontoa, eksistentialistista yksilövapautta ja vähemmistöryhmien oikeuksia ”kattovaltioissa”.
6. SUOMI
Hegeliläiselle kansanhenkihurmokselle (demokratiassa kuten ”Suomen edustuksellisessa kansanvallassa) on ollut pitkään monia vaihtoehtomuotoja yhteiskunnalliselle muodostumiselle.
Niihin on kuulunut proletariaatin diktatuuri (”joukkohenkinen” työläisvaltio (poliittinen ja taloudellinen diktatuuri), kansallinen markkinatalous, uusliberalistis-kansainvälinen talous, kommunismi, sosialismi, kansaindemokratia, kansainvaltio, kansainliitto (ensimmäisen maailmansodan jälkeen) ja Yhdistyneet Kansakunnat (toisen maailmansodan jälkeen), EU (eurooppalaisten kansallisvaltioiden yhteinen unionivalta), valtiokapitalismi, byrokratiavaltio, puoluekurivaltio sekä perussuomalais-nationalistinen itsekkyysvaltio.
Kumpaa tarvitsemme: suvaitsematonta kansanvallankumousta (kansakunnan reviirivaltaa) vai katkeamatta jatkuvaa suvaitsevaa rajatonta kansainvälis-monikulttuurinen vallankumousta maailmanvaltaa?
*
Neuvostoliitto (kommunististen neuvostojen liitto, Lenin ja Stalin), maailmanvallankumous (Trotski, Lenin Trotskin maailmanvallankumouksesta: ”mahdoton järjenvastainen vasemmistolaisuus”), Kiinan tasavalta (Maon vallankumous Kiinassa), Kiinan kansantasavalta, ”sosialistinen markkinatalous” (”KIINAILMIÖ” vuodesta 1978).
Pietari Suuren uudistuspolitiikalla (vuodesta 1703) ja Kiina-ilmiöllä (vuodesta 1978) on yhtäläisyyksiä. Kommunistisen puolueen johtama nyky-Kiinakin ymmärtää sen ettei pelkillä aseilla (vrt. USA) voi päästä koko maapallon valtiaaksi vaan lisäksi tarvitaan syvä kulttuurinen uudistusohjelma, johon sisältyy yhteisenä valtapelinä kaikkien kansojen monikulttuuristuminen ja kansainvälistyminen.
Missä viipyy maapallon laajuinen marxilainen maailmanvalta (organisaatio ja globaalipuolue?), Johon sisältyy ”itselleen olemisen” ja kansallisten vähemmistöjen valta sekä luonnon seuraamisen kulttuuri.
*
Saksa kuuluu niihin Euroopan maihin, joissa käynnistyi jo varhain teollinen konetuotanto. Sen yhteydessä purkautui uuden koneaikakauden mukainen jännite omistajien ja työläisten välillä.
Kaikista tunnetuin köyhien puolestapuhuja on ollut saksalainen Marx.
Saksassa kommunismi kukistettiin kaikista verisimmin ja länsisaksalaisia marxisteja on seurattu sen jälkeen kaikista tarkimmin.
*
MARX kasvoi sivistyneessä kodissa. Saksalaisen filosofin Karl Marxin (1818-1883) juutalaistaustainen isä vaikutti juristina Preussiin kuuluneen Reinin maakunnassa.
Marx syntyi Trierissä 1818. Hän kirjoitti nuorena myös runoja. Runous oli hänelle kuitenkin sivuharrastus.
Marxin päätavoite oli opiskella oikeustiedettä.
Marx opiskeli kirjallisuutta, historiaa ja filosofiaa Bonnissa ja Berliinissä. Hän alkoi arvostelemaan Berliinissä Hegelin idealistista henkifilosofiaa.
Marxista tuli filosofi, yhteiskunta- ja taloustieteilijä sekä vallankumousjohtaja.
*
Runoilijat eivät piittaa ”tietämisestä ja todellisuudesta”. Marx alkoi pohtimaan nuorena opintojen aikana myös tajuamisen ja todellisuuden välistä suhdetta.
Marx koki tuolloin syvän murroksen. Marxin filosofian perustaksi tuli järkipohjaisuus, ateismi, materialismi ja dialektiikka.
Marx ei hyväksynyt idealistista henkiajattelua mutta piti ”Hegelin henkidialektiikkaa” kehittämiskelpoisena. Marx loi sen pohjalta ”dialektisen materialismin”. Myös Marxin historiakäsitys pohjautuu siihen.
Näissä sävyeroissa on ”marxilaisuus-anarkistisen vallankumouksellisuuden” perusta.
7. TIETO
Nykyaikana ”TIETO ON VALTAA”.
Tietousko on vieraannuttanut ihmisen luonnosta ja itsestään (ihmisenä olemisesta).
Konemainen tietäminen on kuitenkin pelkkä ”uskomus ja harhainen ajattelutapa”.
Järki- ja tietouskoinen nykyaika on täynnä taulukoita tilastoja ja ennusteita sekä (varmoiksi kuviteltuja) tarkkoja lukuja.
Niiden avulla uskotaan voitavan kertoa mennyt, ”nykyaika” (nyt) sekä tuleva. Eli hallita täälläoloa kokonaisuutena.
Elämä on kuitenkin olemista sattuman vyöryssä.
*
Myös ammatillinen yliopisto-opetus (esimerkiksi arkkitehdiksi kouluttaminen) toteutetaan ”järkiperäisen tieto- sekä todellisuususkon” pohjalta.
Mutta vaikka akateemisesti tietosuunniteltu rakennus tai alue paljastuu epäonnistuneeksi, siitä ei pidä pahastua. Tuohon tietousko-erehdykseen sisältyy hyödyllinen ”dialektisuusjännite”.
*
Dialektiikka herättää myös monia tärkeitä kysymyksiä ”edistyksen myytistä”.
Lähemmin tarkasteltuna abstraktiin ajatteluun pohjautuva ”akateeminen oikeaoppisuus” paljastuu ”tietämisen ja todellisuuden lopuksi” (kts. tietämisen ja todellisuuden loppumiseen liittyviä blogejani).
Myös arkkitehtiopetuksessa tyrkytetään ”valmiiksi tulleen maailman ideaa”. Mutta myös ”oikein suunniteltu ja rakennettu talo” saattaa olla tehty virheellisesti.
”Akateemisesti toteutettu rakennus” voi paljastua järkiperusteisena (tietovaltaisena) minä hetkenä tahansa virheelliseksi (esimerkiksi hometaloksi).
*
Myös akateemisissa yliopistossa (tietovalta-instituutioissa) opetettu yleiskaavoitus perustuu rationalistiseen edistys- ja kasvu-uskoon.
Moderni yleiskaavoitus on edistys- ja kasvu-uskoista sekä matematiikkakorosteista sekä tekniikka- ja koneihailemista.
Henkilöauto on ollut pitkään myös yleiskaavoittajan ”pyhä peltilehmä”. Tästä pitää päästä pikimmin eroon.
*
Alue on yleiskaavoituksessa ”positivistinen kone-kenttä”.
Yleiskaavoituksen yhteydessä ennustetaan tilastotieteellisesti paikan tuleva väestökasvu ja varataan sen pohjalta lisäväestölle matemaattisen laskelman mukaan sopivan kokoinen joka suhteessa funktionalistinen maa-alue.
Samalla uskotaan, että ”muoto seuraa tarkoituksenmukaisuutta (kaikkea hyvää tuottavia funktioita)” ja suunnittelukohde laajenee entisestään. Samalla luonto kutistuu (hyödyn irtioton kohteena).
*
Yleinen kehitys johtaa kuitenkin siihen, että kaava (teoreettinen kaavio) osoittautuu ylimitoitetuksi, epärealistiseksi ja luontoa tuhoavaksi.
Käytäntö ei ole sama kuin teoria.
Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden hupeneminen todistavat siitä, että ”abstraktin suunnittelukoneiston” ja ”konkreettisen todellisuuden” välillä vallitsee epäsuhde.
8. JUHA SIPILÄ.
Pääministeri Juha Sipilä kaatoi itse hallituksensa ja keskustapuolue koki heti sen jälkeen ennen näkemättömän vaalitappion. Maaseutu- ja syrjäkylämarkkinoinnista sekä suomen metsien kaatopolitiikasta on tulossa keskustan puolueen pahin kompastuskivi.
Suomen keskustan (entisen maalaisliiton) miljonääri tieto- ja konehullu kapitalisti Juha Sipilä on ollut yhteiskunnallis-poliittisena vallankäyttäjänä ja pääministerinä kokematon. Kokemattomampi kuin itse amerikkalainen Trump.
*
Kun osallistuu pitkään yhteiskunnallisiin valtapeleihin, joutuu tunnustamaan ”ihmisenä olemisen ja toimimisen rajallisuuden ja tietämättömyyden”.
Siksi poliitikko oppii puolueiden välisissä kilpailutilanteissa käyttämään hyväksi ”harmaakauhtanoisia valtapeli-itsekehaisuja” onnistuakseen uskottelemaan äänestäjille ”tietävänsä ja hallitsevansa ihan kaiken jumalallisesti vihoviimeiseen hegenvetoon asti”.
Nykyisin pyhin ja ylin yhteiskunnallinen valta on puoluevalta. Nyt puolueet osaavat laittaa kansankin ”ryhmäkuriin”. Tästä huolimatta ihmiset kuvittelevat, että puolueet edustavat kansaa.
Puolueiden eliitti toimii nyt jumalallisena mahtina valtiollisissa valtapeleissä.
Tämä on kuitenkin huijaus. Opin ymmärtämään tämän osallistuttuani pitkään <Turun puoluevaltapeleihin.
*
Yhdysvalloissa presidentti on kaikkivaltias. Presidentti on USA:ssa eräänlainen ”aateliton aatelinen”.
Maalaisliittolainen Urho Kekkonen loi hyvät suhteet Neuvostoliiton kommunistijohtoon ja Suomen kommunistien asemaa parannettiin. Samaan aikaan alettiin puhua pilkaten ”suomettumisesta” ja kriittisesti suomalaisten kommunistien valtapeleistä.
Suomessa ”kekkosvallalta” (presidenttivallalta) katkaistiin siivet. Nyt ”kekkosvalta” on puolueilla.
*
Suomessa on tapahtunut viime vuosikymmeninä monia outoja tapahtumia, mutta niistä on opittu olemaan vaiti. Tässä pari esimerkkiä. Lapuan työväentalo tuhoutui tulipalossa 1970 ja heti sen jälkeen 1972 tuhoutui tulipalossa Alahärmässä nationalistifilosofi J. V. Snellmanin museo (paikalla on nyt pelkkä muistokivi).
Noiden tulipalojen syttymissyitä olisi syytä tutkia vieläkin. Antropologeille riittää Härmänmaa-Kauhavalla vielä paljon muutakin mielenkiintoista tutkittavaa.
9. SUOMEN MAASEUDUN PUOLUE (SMP).
SMP perustettiin 1950-luvun lopussa Veikko Vennamon erottua Maalaisliitosta.
SMP sai vuoden 1970 eduskuntavaalissa politiikan tutkijatkin yllättäneet 17 lisäpaikkaa. Mutta Suomen keskusta (Maalaisliitto 1906-1964) menetti samassa vaalissa katastrofaalisesti 13 paikkaa.
Keskusta koki myös vuoden 2019 eduskuntavaalissa katastrofaalisen tappion. Vaikka SMP:n ”jatko-osa” perussuomalaiset (PS) kohosi kyselyissä suosituimmaksi puolueeksi sille ei tahdottu antaa kannatuksen mukaisesti suomalais-yhteiskunnallista valtaa
*
1970 vaalin jälkeen syntyi yhteiskunnallinen tilanne, jossa oli ratkaisemattomia jännitteitä esimerkiksi maatalotta koskevan tulotason jälkeenjääneisyydestä.
Presidentti Urho Kekkonen hajotti siksi eduskunnan ja määräsi uudet vaalit 1972. SMP pärjäsi niissäkin suhteellisen hyvin vaikka SMP:n sisällä olikin alkanut vallita sisäinen ristiriita.
Tuo ristiriita purkautui kun Timo Soini menetti kannatuksensa PS-puoluejohtajana.
*
Esimerkiksi kansallisessa (eli nationalistisessa) kokoomuksessa on arvosteltu maaseutua ja maatalouselinkeinoja valtapeleissä suosivaa nationalistista Suomen keskustaa (kansallista puoluetta) siitä, että se on aina rähmällään rikkaiden edessä.
Maatalouselinkeinoa harjoittavien ryhmien välisessä varakkuudessa ilmenneet jännitteet ovat koituneet jatkuvasti isoksi ongelmaksi keskustapuolueelle.
Populistimaisteri Timo Soini oli SMP:n puoluesihteeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja 20 vuotta. Tämä on keskeinen seikka havaita, jos haluaa ymmärtää seikkaperäisemmin suomen historian viime vuosikymmeniä.
SMP paljastui maailmansodan jälkeen kirveleväksi paiseeksi maalaisliiton kyljessä. Nyt perussuomalaiset on samanlaisena paiseena puoluevaltaansa menettämässä olevan keskustan kyljessä.
*
Timo Soini perusti 1995 SMP:n raunioille (puolueen konkurssi) uuden puolueen nimeltään perussuomalaiset (PS). Siitä alkoi vieläkin suomalaisia kirvelevä vimmattu nationalismikierre.
Mutta onneksi sekin sammahtaa nopeasti.
Paksulompakkoiseksi ulkoministeriksi itsensä tyrkyttänyttä Timo Soinia ei valittu JYTKYN jälkeen kuitenkaan PS:n puoluekokouksessa puheenjohtajaksi.
Pekka Vennamo (entinen SMP-huijari) odottaa nyt uskovaista Soinia baaritiskille Espanjaan.
2019 eduskuntavaalien voittaja tohtori Jussi Halla-aho ei ehkä halua lainkaan hallitukseen. Ja vaikka haluaisikin häntä ei hallitukseen oteta.
Mitä perussuomalaisuudesta hullaantunut Suomen kansa sanoo tästä?
*
Timo Soini kahmi omassa puolueessa tapahtuneesta henkilökohtaisesta populistitappiosta huolimatta (puheenjohtajuuden menettäminen) kompromisseja ja Sipilän hallituksesta ministerinpaikkoja.
Tätä kautta syntyi lopuksi halla-aholaisten PS-puolueesta irtaantuneiden loikkareiden uusi puolue ”siniset”.
Siniset ei saanut yhtään kansanedustajaa eduskuntavaalissa 2019. Timo Soini ilmoitti pian tuon jälkeen 18.4.2019, että hän lopettaa politiikan kokonaan eikä asetu EU-kansanedustajaehdokkaaksikaan. Hän lupasi ainoastaan kirjoittaa kirjan populismista.
Soini on malliesimerkki ”stalinistiseen puoluejohtaja-sokeuteen kasvamisesta”.
Vallan kärjestä putoamista seuraa usein eliittijäsenen itsemurha tai yritys salata oma henkilökohtainen katkeruus loppuun saakka.
*
Koska Timo Soini päätyy Pekka Vennamon viereen espanjalaiselle baaritiskille?