Georg Henrik von Wright on kirjoittanut teokseen Tieto ja ymmärrys (1999): ”Historian subjekti ei ole ihmiskunta vaan – – korkeakulttuurit – – kulttuurimme kaari on laskussa – – voimme tuskin luoda alkuperäistä, kulttuurin koko maaperää hedelmöittävää uutta. Suurten saavutustemme aika on ohi – – Suuri osa aikamme parhaasta kantaa jo kuoleman leimaa tai ennakoi kuolemaa – kuten esimerkiksi Thomas Mannin tai Robert Musilin romaanitaide” (sivulla 7).
Lyypekkiläisen Thomas Mannin romaani Tohtori Faustus (Saksalaisen säveltäjän Adrian Leverkuhnin elämä erään hänen ystävänsä kertomana, suomennos 1983) ilmestyi 1947. Kirjailija suunnitteli kyseistä sanateosta vuodesta 1904 lähtien.
Mann joutui Hitlerin valtaannousun jälkeen maanpakoon. Se oli hänen elämässään merkittävä käännekohta.
Mannin Faustus ei ole tiedemies vaan taiteilija. Säveltäjä Leverkuhn koki kulttuurin tilan ylitsepääsemättömän vaikeana ja tuosta paineesta vapautuakseen hän teki Paholaisen kanssa sopimuksen, joka lupasi hänelle menestystä taiteilijana.
Romaaninsa sivulla 351 Mann kirjoittaa, että ”Tämä on elämänkerrallisen työni tausta juuri nyt. Katson velvollisuudekseni lukijaa kohtaan hahmotella sen näkyviin. Mitä kertomukseni varsinaiseen taustaan tulee – –”.
Romaanin tausta liittyy Keski-Euroopassa konkreettisesti tapahtuneeseen kulttuurimurrokseen, mikä on purkautunut sotina, joissa Saksa murskattiin monen kertaan.
Puhe siitä, että nyt Euroopan unionin aikakaudella Saksaa ja Ranskaa yhdistää yhteinen kohtalo saattaa olla ennenaikainen. Rajojen sulkeminen, uuden ”teräsesiripun” rakentuminen lännen ja idän välille sekä talouspakotteiden politiikka viittaa jatkuessaan perinteisen eurooppalaisen kulttuurikriisin uudestaan syttymiseen.
Suomalaisen kansanrunouden (muinaiset sadut ja sananlaskut, tunnelmarunout jne.) on kuviteltu olevan ei ainoastaan nationalistisen ”hengen” vaan myös kansallisen kirjallisuuden ja jopa arkkitehtuurin perustan. Universaalinen kirjallisuus ja arkkitehtuuri on aivan muuta.
Kalevala koottiin väkivalloin kasaan kansanrunouden irarllisista palasista yhtenäisen näköiseksi kertomukseksi. Keskiaikaista ritarirunoutta ei löydy maaseutukulttuurisesta Suomesta lainkaan.
Tämänhetkisen ”katuvartiointi-innostuksen” ja ”rajat kiinni” -kansanliikkeen hegeliläis-nationalistinen perusta lepää tämän kuvitteellisen kiviläjän päällä. Sillä on samalla yhteys uusimpaan keskieurooppalaiseen kulttuurikriisiin.
Nyt täytyisi tukea määrätietoisesti unionia ja olla aivan erityisen varovainen nationalismi-innostusten suhteen. ”Räksyttävät soinit ja väyryset” nakertavat pohjaa rauhantahtoiselta Euroopalta.
*
Keski-Euroopan keskiajan kaupungissa kirkot kohosivat torneineen korkealle kohti taivasta. Koko kaupungin elämä pohjautui kristillisen uskon, hengen ja jumaluuden palvomiseen.
Varsinainen kaupunkialue oli usein ympyrän muotoinen (taustalla mytologia ja symboliikka) matala levymäinen massa, jota ympäröi jykevä kaupunginmuuri.
Kaupunginmuurin ulkopuolelle karkottaminen merkitsi kuolemantuomiota.
Kirkkojen rakennustyyli oli keskiajalla kevytilmeinen gotiikka. Sitä edelsi raskassoutuinen romantiikka. Gotiikkaa seurasi älyllinen renessanssi.
Goottilaisen kirkon sisällä tukipilariruoteet kohosivat ohuina nauhoina kohti taivasta. Jumalan hyvyydestä todistaneet värikkäät lasi-ikkunat olivat suuret ja valoisat.
Romantiikan aikana kirkkotila oli ollut maailman pahuutta symbolisoiva hämärä tila. Ikkunat olivat pieniä aukkoja paksussa seinämuurissa.
Kirkon rakentajia ei haluttu keskiajalla korostaa. Vasta renessanssin aikana alettiin ylistämään kirkon suunnittelijaa luovana taiteellisena yksilönä.
Näin pääsi alkuun järjenkäytön ja tietämisen korostaminen (1600-luvun Descartes). Nyt alkoi rakentumaan uusi materialistinen ”littana maailmassaolo”, johon ei sisälly henkistä nousua lainkaan.
”Munankuoreensa sulkeutunut” eurooppalainen keskiajan kaupunki alkoi hajota ”keskiajan syksyllä” (Johan Huizinga) ja uuden ajan alussa. Kaupunkia kasassa pitänyt voima oli ollut kristillinen usko. Ja kun usko alkoi horjua, myös koko siihenastinen rakennettu kaupunkijärjestelmä alkoi hajota.
Länsimaissa parhaillaan käynnissä oleva kulttuurimurros muistuttaa kyseisestä muutosta. Sisäinen tyhjyys ja mitäänsanomattomuus on vallannut alaa ja se merkitsee koko länsimaisen kulttuurin kriisiytymistä.
Tähän asti ”munankuoreensa tiukasti sulkeutunut” nationalistinen valtiolaitos on joutunut avautumaan ylikansallisen unionivallan puristuksessa.
Uusin kehitys viittaa kuitenkin yritykseen palauttaa vanha nationalistinen järjestys.
Käynnissä olevan muutoksen päärooleissa on aivan muita ilmiöitä ja asioita kuin joista valtamedia uutisoi.
Kuohunnan keskipisteessä on suurten kulttuurien välinen jännite. Länsimainen kulttuuri on siinä alakynnessä.
Ukrainan sota, lännen ja idän väliset talouspakotteet, vapaan liikkumisen rajoittaminen, ”uusnationalismireaktio”, Syyrian sota ja terrori-iskut Keski-Euroopassa, Syyrian rauhanneuvottelujen käynnistämisvaikeudet (nyt neuvotteluja käydään eri huoneiden välisenä sukkulointina), israelilaisten ja palestiinalaisten yhteenottojen katkeamaton jatkuminen, maapallonlaajuisesti vaikuttavat Kiinan talousongelmat, Pohjois-Korean ydinase, Pohjois-Afrikan sekava ja sotaisia tilanne, ilmastonmuutos ja myös esimerkiksi Suomen valtiontalouden kriisi ja siihen liittyvät uhat (yleislakko jne.) todistava siitä, että käynnissä oleva yleinen kehitys on arvaamaton.
Ylikansallisen liikkumisen lisääntyminen on kasvanut nationalistien mielestä äärirajoille. Talouspakotteet ja rajojen sulkeminen on aiheuttamassa suurta haittaa eurooppalaiselle unionikehitykselle ja uusimmalle ylikansalliselle kehitykselle.
*
Keskiajan kaupunki muodosti oman samattoman kokonaisuuden. Kun muuri alkoi murtua ja kaupunkialue laajeta kaupunginmuurin ulkopuolelle, alkoi uusi vaihe myös yhteiskuntakehityksessä.
Siihen asti sulkeutunut elämä alkoi avautua. Suuri yleisen kehityksen muutosaalto vyöryi kaiken yli.
Muutos ilmeni myös valtiollisen kuningasvallan kasvuna. Kaupungin ja maaseudun välinen raja murtui ja vaihtui toisenlaiseksi. Esiteollinen ja esikapitalistinen vaihe lähti käyntiin.
Samaan aikaan kun liikkuvuus kasvoi, käynnistyi ”keskitetty kansallisvaltiokehitys” (uudentyyppinen sulkeutumis- ja lokeroitumisvaihe).
Uskoon perustuneet auktoriteetit alettiin korvata järkeen (tietoon) pohjautuneilla uusilla järjestelmillä ja uudenlaisilla myyteillä (edistyksen myytti jne.).
Kaiken tietämisen ja hallitsemisen myytti otti uudessa yhteiskunnassa Jumalan paikan. Vaikka mytologinen eläin, ihminen on myös itse osa luontoa ja samalla pakotettu seuraamaan luontoa, seurasi rajaton luonnon hyväksikäyttövaihe.
Tämän muutoksen voi lukea katsomalla vanhoja taideteoksia sekä syventymällä eri aikakausien rakentamiseen ja arkkitehtuuriin.
Taideteosta ja rakennusta katsomalla ja lukemalla voi oppia ymmärtämään erilaisia ilmiöitä ja asioita maalimasta. Tämän päivän rakennettua ympäristöä eri näkökulmista lähestymällä voi oppia ymmärtämään myös sen millaisessa yhteiskunnassa ihminen, mytologinen eläin elää nykyaikana.
Nykyaikaista rakentamista dominoi ajatus ”tieto on valtaa”. Järjen käyttö ja modernit poliittiset ”järjenkäyttövaltapelit” tekevät näkyvimmän leiman nykyajan rakentamiseen.
*
Sotatila hävittää aina rakennettua ympäristöä ja luo tilaa uusille ajattelutavoille ja tyyleille (elämäntavat, rakennustyylit jne.). Kaikki aloitetaan tuolloin alusta.
Maailmansodan jälkeen rakennetut ”rintamamiestalot” tehtiin ”hartiapankkitaloina” (halvin rakentamistapa).
Päärakennusmateriaalina omatoiminen rakentaja käytti puuta, raakalankkuja ja -lautoja. Kantava runko oli pusta (puuranko). Lämpöeristyksenä käytettiin sahanpurua.
Sodan jälkeen kaikille perheille haluttiin oma uusi halpa omakotitalo. Nykyisin omakotitalo on ”harvojen herkkua”.
Nykyiset asuntomessut ovat enemmän ”yksipuoliset asumiskarnevaalit” kuin asumisen monipuolista kehittämistä. Asuntomessuja hallitsee nykyisin eniten bisnesmaailman kaupallisuus ja kuntaorgaanin imagopelit hyvien veronmaksajien kuntaan houkuttelemiseksi.
Sodan jälkeen markkinoitiin halpoina talotyyppeinä (valmiit mallipiirustukset) myös noin 60 neliömetrin kokoisia pikkuruisia omakotitaloja. Talokoko kasvoi seuraavina vuosikymmeninä kahdestasadasta neliöstä jopa 500 neliömetriin.
Uusimpien omakotitalojen hinta on niin korkea, ettei pienituloisella ole enää varaa rakentaa omaa taloa. Varakkaimmat rakentavat elämänsä aikana montakin omakotitaloa. Syy siihen on usein uusi avioliitto.
Nykyrakentamiselle on tyypillistä nopeasti etenevä jatkuva uuden tekeminen ja samalla entisen rakennetun talon hylkääminen.
Suuri osa uusimpien ylisuurien omakotitalojen huoneista on lasten maailmalle lähdön jälkeen tyhjinä. Omakotitalosta on tullut uusimmasta yhteiskunnasta todistava kulutus- ja kertakäyttötavara.
Jos joku haluaa pikavauhtia avioeron kannattaa rakennuttaa isolla pankkilainalla kallis postmoderni omakotitalo.
Myös sodan jälkeen rakennettuja kerrostalolähiöitä haluttaisiin nyt purkaa ja rakentaa niiden tilalle kokonaan uusi lähiö. Se johtaisi kuitenkin uusien purkutalojen synnyttämiseen sillä uutta entistä kestävämpää rakennustekniikkaa ei ole kehitetty.
Modernin rakennuksen ulkoseinä muodostuu seuraavista osista: ulkoverhous, ilmarako, tuulensuojalevy, lämpöeristys, höyrysulku ja sisäverhous. Kyseinen rakenne juontaa moderniin ”kovaan tieteeseen”. Siinä ei ole otettu huomioon elollista luontoa kuten pieneliöiden elämää.
Siinä on laskettu matemaattisesti esimerkiksi kondensoitumispisteen sijainti mutta ei huomioitu homesienten muodostumista seinärakenteen sisään evoluution voimasta.
Samaan aikaan ”vihreät rakentajat” ovat alkaneet julistamaan ”ekologisempaa ja onnellisempaa asumista”. Tuon puheen sisältö on kuitenkin huuhaata. Esimerkiksi matalalämpötalot (hyvin paksu lämpöeristys) ovat jo hometaloja.
Vanhoja hirsitaloja on jätetty Suomessa kaikkialla tyhjilleen. Koska niitä ei oteta uuteen käyttöön ne tuhoutuvat vähitellen kokonaan.
Puhe Suomesta modernina ”tietotaitoisena” rakennuskulttuurimaana on myytti. Rakentamisvirheiden korjaaminen ja uudistalojen rakentaminen nielaisevat parhaillaan loputkin maamme rahavaroista.
Viime vuosina on purettu myös uudehkoja julkisia rakennuksia kuten kouluja ja päiväkoteja. Syy purkamiseen on tavallisesti homevauriot ja terveyshaitat. Muussa suhteessa kyseiset kohteet olisivat vielä käyttökelpoisia.
Suurkuntien Suomella ei ole kuitenkaan varaa purkaa uudehkoa nuorta rakennuskantaa.
Rakennusfirmoille sairaiden talojen löytyminen on kuitenkin ”ilouutinen” koska ne synnyttävät uutta rakentamisbisnestä ja työllistävät.
Talon hintaan vaikuttaa suuresti käytetty rakennustekniikka ja uudet materiaalit. Uusia materiaaleja ja rakentamisratkaisuja tulee jatkuvasti lisää mutta niiden kestävyydestä ei ole varmuutta.
Nykyrakentamisen pohjalla oleva kokonaisuus ja monet siihen liittyvät yksityiskohdat ovat omalta osaltaan syypäitä ympäristökriisin. Rakentamista, kunnostamista ja purkamista ei osata tehdä luonnon hyvinvoinnin kannalta.
Rakentamisen pohjalla on aina ideologisia, yhteiskunnallisia ja muita vastaavia ilmiöitä. Ne ovat osa yhteiskunnallista, kulttuurista ja maailmankatsomuksellista kokonaisuutta.
Nykyinen vapaan bisneksenteon sekä modernin rakennustekniikan myytti on tehnyt myös rakennetusta ympäristöstä ”villiä valutaidetta”. Rakentaminen vyöryy siinä suuntaan ja toiseen ilman joka suhteessa hallittua kokonaisuutta.
”Oman aikamme tavara- ja kulutuskulttuurin myötä kaupunkiin suhtaudutaan lähinnä teknis-taloudellisena ilmiönä.” (Pentti Tuovinen, Kaupungin esittävä symboliikka, YJK-B49, 1985, sivu 1).
Kansa on siinä valtaeliitille välineellistä massaa (valvonnan kohde, veronmaksaja jne.).
Uusilla omakotitaloalueilla omakotitalot seisovat kadun varrella pitkinä tasatahtisina riveinä kuin autot tai tehtaan tavarat tuotantolinjalla. Nyky-yhteiskunta on valtava teollinen sarjatuotantolaitos seisoen hengettömän ”järkilevyn” päällä.
Uusimmassa yhteiskuntakehityksessä kovin ääni on ”järjenkäytön meteli”.
Perinteisten auktoriteettien on pitänyt väistyä siinä kokonaan syrjään. Ylitsepursuava järjen käyttö johtaa järjettömyyksin. Luonnon seuraaminen on vaihtunut luonnon kuristamiseen.
Uuden ajan ilmapiirin loivat järjen käyttöä korostaneet filosofit kuten Descartes, Kant ja Locke. Valistus- ja sivistämisprojektissa Jumalaa ei korvannut ainoastaan kone.
Uusin Jumala ”Kapitalismi” tunkeutuu nyt maapallon joka nurkkaan. Se pyörittää ja heiluttaa kaikkea miten tahtoo. Sen seuraukset tulevat olemaan järkyttävät (ilmastonmuutos).
Nykyisen taloudellis-teknisen ja yhteiskunnallisen järjestelmän toiminnan ja ominaisuuksien tunteminen on edellytys sille, että voi kehittää uutta luonto- ja ihmisystävällisempää rakentamista.
Karl Marxin mukaan keskeisintä yhteiskunnassa on talouselämän lakien tunteminen. Siinä ei riitä että tuntee pelkästään yksittäisiä talouden indikaattoreita.
Nykyajan Jumala asuu ”modernissa järjenkäytön mytologiassa ja myytistössä”. Se antaa ihmiselle haasteen pohtia ennen kaikkea maailmassa olemisen perimmäisiä kysymyksiä (ontologia).
Eksistentialistinen filosofia on ponnistanut nykyajan tilasta.
Kapitalismi on vallannut arvokkaita luontoalueita bisnekselle rakentamalla arvokkaille luontoalueille moderneja rahastussampoja kuten kokonaisia vanhoja kaupunkikeskuksia tyhjentäviä kauppakeskuksia, valtamerien risteilyaluksia, merenrantojen hotellikeskuksia ja vuoristojen laskettelukeskuksia.
Samaan aikaan poliittinen valta uskottelee voittavansa jopa ilmastonmuutoksen haasteen. Todellinen kehitys etenee kuitenkin hallitsemattoman kaaosmaisesti.
*
Myös rakentamisen yksityiskohtiin pureutuminen voi avata näkymiä käynnissä olevaan uusimpaan kehitykseen.
Nykyaikaa rasittavan ongelmakokonaisuuden tunnistamiseksi on palattava rakentamisen varhaisvaiheeseen. Sen ensimmäisessä vaiheessa kaikki huomio kohdistettiin elämän perustarpeisiin ja ”maailmassaolon arkkitehtuuriin”.
Norberg-Schlulzin mukaan arkkitehtuuri on auttanut ihmistä tekemään olemassaolomme merkitykselliseksi (Pentti Tuovinen mainitun teoksen sivulla 2). Arkkitehtuurin tehtävä ei ole tehdä kaikki pelkästään ”toiminnalliseksi” ja funktionalismin ”tarkoituksenmukaiseksi”. Ja kenen tai minkä kannalta?
Martin Heideggerin mukaan ihmisenä oleminen tarkoittaa: olla kuolevainen maan päällä, mikä tarkoittaa: asua (Esitelmiä ja kirjoituksia osa II, suomennos Jaaksi Kupiainen Luoto Vaden, sivulla 25).
Saksassa rakentaminen tarkoitti muinoin asumista, jäämistä ja pysyttelemistä (sama teos sivulla 24). Nyt asuminen viittaa jatkuvaan muuttamiseen ja liikkumiseen.
Asumiseen pitää sisältyä myös maailmassaolon tarkoitus. Asuttava talo ei saa olla pelkästään konkreettisen funktionaalinen ja ns. käyttökelpoinen.
Rakennus pitäisi voida purkaa, siirtää uuteen paikkaan ja koota taas uudestaan asuintaloksi. Rakentamiseen tulisi sisältyä materian ja luonnonvarojen säästäminen ja kierrättäminen.
Ennen vanhaan puurakennusten hirsiä piti voida kierrättää ainakin seuraavat kaksisataa vuotta. Rakentaminen ei ollut tuolloin kertakäyttöprojekti. Rakennuksen piti ”kestää ikuisesti”.
Mökin piti olla ihmisen mittainen, pieni, viihtyisä ja kaunis. Talon hirret noudettiin läheisestä mäntymetsästä ja kuljetettiin hevosilla metsästä rakentamispaikalle. Metsässä kaadetut tukit veistettiin kirveellä neljältä sivulta poikkileikkaukseltaan suorakaiteen muotoisiksi. Veistettyyn, puutapeilla tiukasti yhteen kiinnitettyyn hirsirunkoon tehtiin myöhemmin ulko- ja sisäpuolelta lautaverhous. Hirret ja laudat kiinnitettiin ristikkäin niin, että ne muodostivat vahvan ja tiiviin seinän.
Hirsitaloissa on terveellisin sisäilman laatu. Nyt ne soveltuvat parhaiten esimerkiksi astmaatikoille.
Kattotuolit tehtiin mäntyjen latvaosien ohuemmasta runkopuusta. Harjakatto tunnettiin luonnonmukaisimpana kattomuotona. Harjakatto ”huomioi” esimerkiksi vesisateen ja lämpöeristävän lumikerroksen vaikutukset.
Ikkuna-aukot eivät olleet ennen pelkkiä funktionaalisia valoreikiä seinissä. Ensin oli pieni neliön muotoinen neljäruutuinen ikkuna. Keskellä ikkunaa oli ohuilla rimoilla ristin muotoinen kuvio, aineen ja hengen risteämisen symboli, maallinen horisontaalinen rima ja taivaallinen vertikaalinen rima.
Tämän pyhän hyvyyden valoaukon uskottiin estävän pahoja henkiä pääsemästä sisään tupaan.
Nykyisin talojen ikkunat ovat suuria avoimia ja jaottomia valoaukkoja. Ikkuna on nyt pelkkä reikä seinässä. Nykyikkunan taustalla on pelkästään esteettinen ja terveydellinen ajattelu (kts. funktionalismin historia).
Mökkiin rakennettiin ennen vanhaan tiilestä muuraamalla massiivinen puukäyttöinen varaavaa uuni. Kun sen lämmitti kuumaksi, se pysyi lämpimänä monta päivää. Huoneissa ei ollut aluksi erillisiä lämmityslaitteita lainkaan.
*
”Kaupunki…edustaa yhteiskunnan voiman ja sivilisaation keskittymisen korkeinta asetta.” (Lewis Mumford, Kaupunkikulttuuri, 1949, sivulla 1).
Maaseutukulttuurin peräänantamattomien ylistäjien pitäisi herätä maaseutuylistämisen uskossa unestaan. Kaupunki on voittamaton.
”Keskiajalla ”Civitas Dei” (Jumalan valtakunta) sai ilmauksensa koko urbaanissa ympäristössä (Norberg-Schulz, Meaning in Western Architekture, 1975)…Koko kaupunki muotoutui tämän uskonnollisen käsityksen aiheelliseksi kuvaksi” (Pentti Tuovinen aikaisemmin mainitun teoksen sivulla 46).
Keskiajan kaupunkeihin sisältyi usein nelijakoinen perusrakenne. Se ”…onkin varsin yleinen keskiajankaupungeille ja saattaa perustua indoeurooppalaisten heimojen nelijakoiseen maailmankuvaan (Muller, Die Heiligen Satdt, 1961).” (Johan Peter Pfeifer, Kaupunkimallit; niiden synty ja kehitys, YJK-B21, 1979, sivut 158-159).
Nelijakoisen ympyrän keskelle muodostui ristin muotoinen symboli. Samaa periaatetta on sovellettu myös suuralueen jakona (maakunnat).
Ken Wilber puhuu kirjassaan Kaiken lyhyt historia (2009) ”kokoavasta” ja ”laskevasta” henkisyyden muodosta (s. 51) ja sanoo, että ”Kohoava tie on puhtaasti transsendentaalinen.
Uskonnolliseen käsitykseen pohjautunut keskiajan kaupunki oli ”kohoavan henkisyyden paikka”. Päinvastainen henkisyyden muoto on ”laskeva”. Se viittaa materialistiseen nykykaupunkiin.
Pelkkään kohoamiseen tai pelkkään laskemiseen perustuva systeemi tulee aina ongelmaksi.
Nyky-yhteiskunnan sisäisessä rakenteessa säteilee ”sisäinen tyhjyys”.
Hans Asplundin kirjassa Farväl till Funktionalismus (1980) tuolle nykykaupungille annetaan kuolemantuomio. On vaikea uskoa, että nykyinen yhteiskuntarakenne voisi vaikuttaa mitenkään tehokkaasti esimerkiksi luonnonympäristön kriisin ja ilmastonmuutoksen torjumiseen niin kauan kuin se pohjautuu ”laskevaan tiehen”, ”valistuneeseen kartesiolaiseen järki- ja tietouskoon”.
*
Kaupunki on suunnitelmana ja rakennettuna mielikuvituksen tuote.
Esimerkiksi Turun historian voi kirjoittaa tuhannella eri tavalla. Omasta mielestäni noita historiakuvauksia voi pitää ”kaunokirjallisina teoksina”.
Tähän asti virallinen historia ja ”oikea taide” on kirjoitettu, muokattu ja sanottu valtainstituutioiden toimesta.
”Ulkopuolisille” ei ole annettu edes oikeutta kirjoittaa ”todellista historiaa” tai tehdä ”oikeaa taidetta”.
Historia ja taide ovat kuitenkin aina mielikuvituksen tuotetta. Niissä on kyse sopimuksista ja myyteistä.
Nationalistinen ideologia pitää keskiaikaa kansallisvaltion syntymävaiheena. Nationalistinen historiankirjoitus on maalannut Suomen ”pääkaupungista” Turusta kiillotetun ja suuruudenhullun kuvan. Suomennimen suomalaiset on haluttu nähdä mahdollisimman sivistyneenä ja erinomaisena.
Kaupungin synty olisi liittynyt uljaasti ja suureellisesti saksalaisten hansakauppiaiden Itämeren ekspansioon. Samaa germanisminationalistista ylistyslaulua on laulettu Suomessa jatkuvasti (jääkäriliike, natsivalta, aseveljeys).
Suomenniemen kaupunkikulttuuriset varhaisvaiheet olisivat kehittyneet virallisen historiamme mukaan vuorovaikutuksessa Itämeren eteläosien kanssa (Danzig jne.).
Eteläisen Viron ja itäisen Venäjän suunta on tässä suhteessa osuvampi vuorovaikutussuunta.
Virallista historiaa kirjoittavan ”tieteellisen tutkijan” tärkein tehtävä on pönkittää nationalismimyyttejä.
Suomen virallinen historia on satusepitelmä.
Suomalaiset muistavat Turun palon 1827 (myyttikertomus) mutta eivät tiedä sitä, että Turku tyhjeni historiansa aikana vastaavalla tavalla kymmeniä kertoja.
Hansat loivat keskiajalla Itämeren ja Suomenlahden kautta kauppayhteyden Keski-Euroopasta itään Novgorodiin. Hansalaivojen Itämeren itäpuolinen pääreitti kulki rannikon tuntumassa Viron pohjoisosan kautta itään. Ensimmäiset tärkeät kohteet olivat Riika ja Tallinna.
Tallinnan jälkeen käytiin Viipurissa, jossa oli myös toisin kuin Turussa kauppatavaroiden suojana kaupunginmuuri ja sen kyljessä jykevä linna. Viipuri alkoi muistuttamaan jo varhain ihan oikeaa kaupunkia.
Avoin (suojaamaton) agraarimainen ja kylämäinen ”hökkelikylä” ja kaupankäynnin kannalta vähäpätöinen Turku oli tähän pääreittiin nähden syrjässä. Käsitys, jonka mukaan Turku olisi ollut jo muinoin merkittävä kaupunkimainen sivistyskeskus, on nationalistien luoma myytti.
Turku oli keskiajalla ennen kaikkea kirkollinen keskus (katso Jukka Paason omakustanne, Turun kirkkoaika, 2006, ISBN 952-99502-3-3). Samoin Naantali, jossa oli aluksi pitkään yksi ainoa katu. Maallisen toiminnan tehtävä oli tukea uskonnollisen toiminnan harjoittajia (ruoka, vaatteet jne.).
Turussa ja Naantalissa ei ollut kirkollisuudesta johtuen suojana kaupunginmuuria eikä asutuksen viereistä linnaa. Vanhasta Turusta on matkaa monta kilometriä jokisuulle kruunun linnaan.
Esimerkiksi kaupunkioikeuksien saaminen ei todista yksistään mitään siitä, kehittyikö paikka konkreettisesti esimerkiksi kaupunkimaiseksi. Hirsitalot olivat aluksi usein 3×3 metrin kokoisia savupirttejä. ”Varhaisia katuja” oli päällystetty tukeilla samalla tavalla kuin esimerkiksi Novgorodissa.
Syrjäisessä Turussa käväiseminen merkitsi Hansa-aluksille pitkää ja vaarallista (avomeri ja karit) poikkeamista pääreitistä. Saaristomeri oli laaja kariloukku.
Hansojen ”pallopohjaiset alukset” olivat avomerenkulkuun sopimattomia. Turvallisinta oli liikkua aivan rannikon tuntumassa (helppo pelastautuminen).
Asukkaita oli Turussa keskiajalla vain satoja ja harmaa pikkuruinen ”hökkelikylä” oli rakennettu valtaosin puusta. Turun ensimmäinen tuomiokirkkokin oli hirrestä (Knut Drake). Nykyinen basilikatyppinen mahtaileva kivikirkko ei ole keskiaikainen. Se tarjoaa virheellisen kuvan Turun keskiajasta.
Sana Turku juontaa muinais-Venäjän kieleen (turgu, kauppapaikka). Ennen piispanistuimen ja Åbo-nimisen asutuksen perustamista alueella vaikutti vanha itä-eteläsuuntainen kulttuurivuorovaikutus (Koroinen jne.).
Tästä todistaa mm. Kaarinan kirkon edustan kaivaukset (haudat ja löydetyt esineet).
Koroisten tuomiokirkkolinnoitusta ei pystytetty neitseelliselle niemelle. Paikka jouduttiin valtaamaan väkivaltaa käyttäen.
Kansallisvaltion synty on tapahtunut keskieurooppalaisen käsityksen mukaan keskiajalla. 1800-luvun nationalistisen myytin mukaan Suomen keskiajalla olisi perustettu kuusi kaupunkia.
Turun syntyhistoriaa on todisteltu myös raamatullisena myyttinä (Daniel Juslenius, Aboa vetus et nova, 1700, suomennos 2005).
Turku perustettiin ikivanhalle muinaiselle virolais-venäläiselle asuinpaikalle.
Nationalistisen myytistön mukaan Turun tuomiokirkkoa edelsi pieni Unikankareen kivikirkko. Knut Draken mukaan Turun ensimmäinen kirkko (1300 jKr.) oli kuitenkin hirrestä. Esimerkiksi Juhani Rinteen tuomiokirkkoteoriat tukisi unohtaa tässä yhteydessä kokonaan.
Oman laskelmani mukaan Turun väkiluku ei kohonnut keskiajalla edes tuhanteen (katso väkilukulaskelmani julkaisussa ”Turun kirkkoaika”, 2006, ISBN 952-99502-3-3).
Kaupunginmuuri ja kaupunkia välittömästi suojaava linnajärjestelmä puuttui Turusta kokonaan. Puisen aidan takana oli viljeltyjä peltoja.
Jo pelkästään nämä seikat todistavat siitä, että Turkua ei voinut pitää ”todellisena kaupunkina”. Paikka oli hökkeleineen maaseutumainen ”kylä”.
Tilanne oli saman tyyppinen esimerkiksi keskiajan Porvoossa. Ikivanha pieni piirros valaisi kaupunkinäkymiä mutta vanhoja kaupunkipiirroksia ei tunneta Suomesta lainkaan.
Euroopan keskiajalla Itämeren pohjoisen Suomenniemen etelärannikolla ei ollut keskiajalla yhtä ainutta mannereurooppalaistyylistä kaupunkia.
Suomalaiskansallinen nationalismi pohjautuu tässäkin hataraan keskiaikamyyttiin.
Monipuoliseen toimintaan pohjautuneet kaupunkisysteemit keskittyivät tuolloin Itämeren eteläosiin ja Baltiaan (Viro, Latvia ja Liettua, Pohjois-Saksa).
Viikinkien Birkan edustalle perustettu Tukholman kaupunki oli oma lukunsa tässä kehityksessä. Ruotsihan on vanha ”maailmanvalta” ja kuningaskunta.
Suomessa ei ole ollut koskaan todellisia kuninkaita. Kuinka täällä olisi voinut olla ”todellisia kaupunkeja”? Eihän täältä ole löydetty ritarejakaan.
Turku ja Ulvila kuuluvat 1980 perustettuun ”Uuden ajan Hansaliittoon”. Ulvilan jäsenyys tuntuu Turun jäsenyyttäkin kummallisemmalta tempulta.
Ulvilahan makaa arvoituksena maan alla. Maan päällä on ehkä seissyt joskus pikkuruinen ränsistynyt kylä.
*
Modernit Hansapäivät ovat Turun ja Ulvilan imago- ja myyttipäivät.
Niillä kiillotetaan Turkua ja Ulvilaa koskevilla myyteillä paljon vanhemmaksi ja uljaammaksi bisnespakaksi kuin ne ovat olleet.
Nationalististen historiantutkijoiden onneksi kukaan ei pääse käymään seitsemänsataa vuotta sitten Etelä-Suomeen rakennetuissa ”kaupungeissamme”.
Jos tuon aikamatkan voisi tehdä menneessä kävijä voisi kirjoittaa Suomen ensimmäisen ”todellisen kaupunkihistorian”.
Siitä tulisi todella lyhyt historia.
Ja jos nykyajalla olisi ”ajan olemassaolo”, sitä kutsuttaisin ”bisnesoloksi”.
