Ihminen on osa evoluution kautta kehittynyttä maapallon luontoa. Ihmiseen sisältyy biologisia ja henkisiä piirteitä, joita ei voi synnyttää ”käden jatkeilla” koneilla.
Ihmisen ja koneen suhdetta on pohdittu eri yhteyksissä. Esimerkiksi käsite ”vieraantuminen” ja ”teknologinen elämäntapa” juontavat perimmältään tuohon suhteeseen.
Koneen avulla on epäviisasta etsiä ystävää. Ja elottomalla laitteella, nykyajan ”kullatulla vasikalla”, koneella, on turha yrittää tehdä kuvataidetta.
Tietokoneella laadittu fraktaaliteos ei ole taidetta. Tästä todistaa myös se, että tietokonekuvilla ei ole taideilmaisun kehittymisestä ja muuttumisesta eikä inhimillisestä olemassaolosta todistavaa historiaa.
Myös ohjelmoidulla tietojenkäsittelyllä suunnitellut rakennukset ja kaupungit ovat ”elottomia luomuksia”. Konetekniikalla ei voi korvata inhimillistä olemassaoloa. ”Talojen kieli” voi juontaa ainoastaan ihmisen olemiseen.
Modernilla kuvataiteella on oma historia. Siitä käy ilmi se, että nykyaikainen abstrakti taideilmaisu syntyi vaiheittain osana kaikkea muuta muutosta yhteiskunnassa. Tapahtunut kehitys voidaan ymmärtää monella eri tavalla. Tässä oma näkemykseni tapahtuneesta kehitykestä.
Moderni taide on syntynyt inhimillisen olemisen pohjalta. Modernia taidetta tulee tarkastella siten, että siinä on kyse kehityksestä kohti uuden teollisen aikakauden ”vapaiden yksilöiden yhteiskuntaa”. Vapaan taiteilijan ja taideteoksen vapaan katsojan (yksilön) olemiselle annetaan siinä keskeinen asema.
Termillä ”impressionismi” (1860-luvulta lähtien) viitataan taidesuuntaukseen, jossa pyritään luonnon havainnointiin ja välittömien vaikutelmien ilmaisemiseen.
Maalaustaiteen päärooliin nostettiin impressionismissa ”oleminen valossa”. Väri herää ihmisen sisällä eloon valossa.
Kuvataide perustui impressinonistien alkuaikaan hyvin konservatiiviseen valtapeliin. Joka suhteessa kyseenalainen jyry sai valita parhaat taideteokset (Pariisin salonki). Aivan uudenlainen näkemys maailmassa olemisesta tyrmättiin armotta.
Pilkan kohteeksi joutuneet impressionistit järjestivät vuodesta 1874 lähtien omia näyttelyitä ja luopuivat historian kuvaamisesta kuvataiteella. Tuohon aikaan historiankirjoituksesta vallitsi hyvin ristiriitaisia käistyksiä.
Kuvataiteen lisäksi myös esimerkiksi kirjallisuudessa oli käynnistynyt muutos, jossa porvariston asema alkoi horjua teollistuvassa ja kaupungistuvassa yhteiskunnassa.
Ymmärrettiin, että kehitys voi edetä vain eteenpäin, kehitys ei voi jauhaa edestakaisin. Kuvitelma paluusta välillä jo olleeseen ja tapahtuneeseen on kuvataiteenkin kohdalla harha.
Luonnontiede auttoi ymmärtämään, että kappaleen väri syntyy valon heijastumisesta esineeseen ja että kappaleen väri vaihtuu toiseksi joka hetki. Impressionistit korvasivat ”pysähtyneet mustat varjot ja ääriviivat” vastakohtavärillä. Varjoonkin ilmestyi nyt valoa.
Termi ”jälki-impressionismi” (1880- ja 1890-luvukujen suuntaus) on liitetty Cezannen ja van Goghin taiteeseen. Kyseset taiteilijat on nähty fauvistien ja eksprssionistien edeltäjinä. Heidän jälkeensä tapahtui kuvataiteessa ratkaiseva känne.
Ensimmäisen ”abstraktin” akvarellin maalasi Wassily Kandinsky 1913. Vuotta aikaisemmin hän oli kirjoittanut tekstin ”Taiteen henkisestä sisällöstä”. 1900-luvun alkupäässä tapahtui eri ilmansuunnalla samantyyppistä taiteen uudistamispyrkimystä.
Kehitys johti modernin taideilmaisun läpimurtoon. Elämme tuota aikakautta tänä päivänäkin. Eikä paluuta eiliseen taiteeseen ja arkkitehtuurin voi tulla. Matka voi jatkua vain eteenpäin.
Sanalla ”abstrakti” tarkoitetaan ajatuksellista, käsitteellistä ja epähavainnollista. Ilmaisulla ”absratkti taide” viitataan siihen, että erottaa ajatuksissaan jostakin aineellisesta oliosta ajatuksellisen.
Sanalla ”ekspressionismi” viitataan tunteeseen ja intuitioon liittyvän ilmaisun kautta taiteiljan sisäiseen näkemykseen pyrkimistä.
Termillä ”abstrakti ekspressionismi” on viitattu alunperin Kandisnkyn maalauksiin 1910-1914 mutta varsinaisesti termi tuli käyttöön vasta 1946.
Kandinsky oli kiinnostunut teosofian omaksumisen mukaisesti myös ”hengestä”. Värit olivat hänestä eläviä itsessään ja värejä sekoittamalla saattoi luoda rajattomasti uusia ”hengen maailmoja”. Värit alkoivat pursuilla Kandiskyn silmissä heleinä, mietteliäinä ja uneksivina.
Sartren mukaan (kirjassa Mitä kirjallisuus on?, 1967) vasta värin siirtämisessä kankaalle syntyy jotain hyvin oleellista, väri muuttuu vasta tuossa vaiheessa mielikuvaobjektiksi.
Sartren mukaan väri on itsessään eloton olio, eikä väriä pitäisi ymmärtää kielenä. Kandiskyn maailmassa pelkälle värille annattiin suuri merkitys.
Impressionisti Monet´n heinäsuovan näkeminen synnytti Kandinskyssä ahaa-elämyksen keksiä abstrakti maalaustapa. Kandisnkyn oman ”olemisen vire” oli tuossa tilanteessa ratkaisevin tekijä. Henkisyys valtasi koko hänen olemisensa.
Maalaamisen päävaikuttimeksi tuli nyt kaksi päätekijää, ”oleminen valossa” (älyllisyys) ja ”yksilön henkinen oleminen” (henkinen tunne-elämys ja intuitio).
Nyt ymmärrettiin, että maailmoja on yhtä monta kuin yksilöitä. Maailman katselemeninen joka hetki yhtenä ja samana ”totuutena” hävittäisi yksiön vapauden. Vanha näköiskuva, porvarillisen keskiluokan maailmankuvana ja kulttuurina hylättiin. Sitä ei voinut ottaa matkalle kohti huomista tulevaa.
Abstraktin taideilmaisun rinnalla on käytetty myös fikuratiivista esittävää taidetta (esimerkiksi ihmistä esittävän hahmon kuvaamista). Moderni kuvataideilmaisu on laajentunut lukemattomiksi suuntauksiksi ja niiden yhteydessä käytetään myös esimerkiksi liikettä ja ääntä.
Kaikki tämän tyyppiset ilmiöt todistavat yksilöllisen olemisen korostumisesta ja laajentumisesta uudessa teollisessa yhteiskunnassa.
Tunteen ja järjen vuorovaikutukseen perustuva abstrakti kuvataide haastaa uudistumaan jatkuvasti. Kuvataiteilijaa ja teoksen katsojaa pitää siinä ajan hermolla vapaana yksilönä oleminen. Uudistamisen vastaisuus perustuu sitävastoin ”tieto on valtaa” -periaatteeseen, massojen yhtenäiseen valtaan sekä yhden ja saman kuvitteellisen näyn palvontaan.
