Filosofointia voi ajatella monella tavalla. Tässä on eräs niistä.
Jos ELÄMÄSTÄ on sanottava jotain, siitä voi sanoa ainoastaan, että koko inhimillinen elämä on kaaos. Kaikki muu on sen jälkeen arvoitus.
Koska ihminen on heitetty keskelle kaaosta (kaaos on maailmassa olemisen ikuinen perustila), ihminen ei voi tietää mitään eikä osoittaa mitään todeksi. Toiseksi ihminen ei voi tietää mitään myöskään menneestä ja tulevaisuudesta. Kaikki on (yksilön olemassaolossa) täälläolossa sattumaa ja kuvittelua.
Filosofinen pohdinta on ollut tähän asti virheellisellä pohjalla, kun ajattelu on tapahtunut tulkitsemalla erilaisia käsityksiä ja perustuu esimerkiksi erilaisten prosessien tarkkailuun (prosessifilosofia) ihminen kuvittelee tietävänsä jotain, hallitsevansa ilmiöitä ja ymmärtävänsä mikä niissä on todellista. Virheellisen filosofian pohjalta ei voi syntyä muuta kuin totaalista epäonnistumista. Kaikki on siksi aloitettava alusta uudelta pohjalta.
Gilles Deleuzen ja Felix Guattarin kirjan Mitä filosofia on? mukaan ”Hegel myös osoitti, että käsitteellä ei ole mitään tekemistä yleisen tai abstraktin ajatuksen kanssa” (s. 23). Varsinkin filosofian alkuaikoina filosofia ymmärrettiin lähellä matematiikkaa olevana abstraktina ajattelutapana (esim. egyptiläisenä gemotriamystiikkana).
Marxin kirjoitukset paljastavat teollisen yhteiskunnan ristiriitoja, mitkä liittyvät valtaosin rahavaltaan, mutta hän on ajatellut aikoinaan myös muita seurauksia teollistumisesta. Eräs niistä liittyy luonnonfilosofiaan, ympäristökysymyksiin ja ekologiaan. Myös ilmastonmuutoksesta hän olisi voinut sanoa paljon, jos sellaista olisi esiintynyt hänen elinaikanaan.
*
Yhteiskunta ja demokratia on toteutettava maapalolla uudella tavalla. Kapitalistinen yhteiskuntajärjestys aiheuttaa suurempaa materian kuluttamista ja enemmän ympäristöongelmia kuin esimerkiksi kommunismi.
Joukko ja yksilö (eksistentialismi).
Tavara, talo ja alue on suunniteltava rakennettava uudella tavalla.
Ateismi ja uskonto.
Nuoren Marxin luonnonfilosofia ja sen ekologiset seuraukset.
