Maailmassa oleminen on tänä aikana yhtä ”mustaa valua”.
*
Kaikesta näkyy nyt, että ihminen on väkivaltainen ja vallanhimoinen eläin, jonka mieltä painavat koko ajan traumaattiset olotilat.
Onnellista avioliittoakan ei voi olla olemassa, onnellisuus on pelkkä kuvitelma.
*
Ihmisenä olemisesta sekä ihmisen toiminnasta ja olemuksesta voi tehdä monenlaisia havaintoja.
Ihmisenä olemista leimaa päällimmäisenä jatkuva kuvitteleminen ja myytteihin uskominen.
On suuri erehdys kuvitella, että ihminen olisi pohjimmiltaan hyvä, viisas sekä tietävä ja hallitseva olento.
Ihminen on myös paha, idioottimainen ja tyhmä eläin.
Ihmisen ja simpanssin perimässä on eroa vain 1,4 prosenttia (sanomalehti Ilkka, 15.3.2018)
*
Nykyinen suljettuun ja vartioituun ympyrään sulkeutuva (kansa ja ”kansakunta” sekä sen valtaama maa-alue) ”kansallisvaltiokulttuuri” on keinotekoinen, luonnoton ja vaarallinen rakenne.
Monien eri kulttuurien kohtaaminen ja yhteen sulautuminen rikastuttaa mutta ei köyhdytä ihmiskuntaa. Nyt tarvitaan enemmän kuin koskaan eri kansojen välistä yhteistyötä.
*
Ennen kuin ihminen oppi kirjoittamaan (tallentamaan ilmiöitä ja tapahtumia esimerkiksi nuolenpääkirjoituksena) sitä ennen ”kokemuksellista viisautta” (vrt. ”empiristinen tieto”) hankittiin suullisten muistikertomusten pohjalta.
Niin kutsutun ”kansanrunouden” taustalla on ollut alun perin konkreettinen elämä. Mutta noiden tarinoiden merkitys on vaihtunut usein ”sekoittumisten” kautta aivan eri ”aallonpituuksille” (muuttunut esimerkiksi uskonnoksi).
Vanhat kertomukset rakentuivat tuhansien vuosien aikana ”konkreettisten tapahtumien ja kulttuurien” (ja niihin liittyneiden myyttien) risteämisenä ja sekoituksena.
Suullisten kertomusten sisältö uudistui samalla katkeamatta ja jatkuvasti.
*
Kirjoitustaidon keksiminen johti uudenlaisiin käsityksiin ilmiöstä ja asioista.
Kirjoittamistaito on käsitetty nyt ”tieto on valtaa”-aikakautena myös ”rajapyykiksi” (esimerkiksi historiankirjoitus, ”historiatietous” ennen kirjallisia lähteitä ja historian kuvaaminen kirjallisten lähteiden pohjalta).
Kun ihminen keksi keinon tallentaa ikivanhoja suullisia tarinoita teksteiksi siihenastinen ajattelutapa ja tarinointi ”jäykistyi” luonnottomaksi.
*
Pahimmassa tapauksessa ihminen erehtyi uskomaan, että ihminen voi viisastua ja jalostua seuraamalla ainoastaan ”alkuperäistä totuussanaa”.
Kirjoitettua sanaa orjallisesti seuraamalla ja ”alkuperäistä sanaan kivettynyttä totuutta” noudattamalla ihminen teki pääasiaksi itsensä pelastamisen ”ulkopuolisen voiman avulla” ja tukahdutti orjana itse itsensä hengiltä.
Tuon uskomuksen ja ajattelutavan mukaan ”kun tunnustaa omat virheensä saa paikan taivaasta” ja samalla ”iankaikkisen elämän” (vrt. Egyptin faaraot ja orjat).
*
Raamattu (vanha ja uusi Testamentti) on liitetty viimeksi näin henkien olemassaoloon pohjautuvaan uskontoon.
Mutta Raamatun kertomuksissa (vrt. Suomen ”kansakorosteinen keinokasauma” Kalevala-taru) on kyse konkreettisiin maallisiin tapahtumiin liittyvistä kokemuspohjaisista viisauksista.
Tarkastelemalla myös Raamattuakin elettyjen konkreettisten tapahtumien pohjalta avautuu aivan uudenlainen näkymä tuohon nyt ”pyhään henkiuskoon” naulattuun kirjaan.
*
Tämä ”ei-uskonnollinen näkemys” Raamatusta herättää aivan uudenlaisia kysymyksiä kaikesta.
Ne voivat liittyä esimerkiksi ihmismassojen paikallaan olemiseen (esimerkiksi maaseutukulttuuri ja nationalismi) sekä ihmisjoukkojen harjoittaman jatkuvan liikkumisen merkityksestä (esimerkiksi teollisen kauden kaupunkikulttuuri ja ympäristöpakolaisuus nyt).
*
Kaiken päämäärä ei ole se, että ”omalle kansalle” löytyisi paikka johon se voisi jäädä asumaan ja ”hengailemaan ikuisesti”.
Ihmisen pitää liikkua jatkuvasti paikasta toiseen. Valkoisen ihon täytyy oppia ymmärtämään mustaa ihoa. Pitää tulla universaaliseksi ja kansainväliseksi.
*
Tämän pohjalta ymmärrämme nationalistisen ajattelun vaarallisuuden (rajatun ja vartioidun alueen sisällä harjoitetun liikkumisen yksipuolinen suosiminen) sekä maapallon laajuisen ”ilman rajoja kansainvälisyyden” sekä monikulttuurisuuden merkityksen pyrittäessä uudistamaan yhteiskuntia yhteisvastuullisiksi.
*
Valtaosa maapallon pinnasta on vesialueita. Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos kohottaa parhaillaan vesimäärää ja vedenpintaa kaikkialla maapallolla. Toisaalta toiset alueet kuivuvat kasaan entistä täydellisemmin.
Raamatun kertomuksessa vedenpaisumuksesta kerrotaan henki- ja uskontopohjaisesti, kuinka ”pahuus yltyi maan päällä” ja henki havaitsi maan päällä ani harvan ihmisen vanhurskaaksi.
Vastaavan kertomuksen eli vanhan babylonialaisen eepoksen mukaan ”jumalat päättivät hukuttaa maailman koska meluisat ihmiset häiritsivät jumalten unia”.
Kolmanneksi tästä voi siirtyä pohtimaan teollisen kone- ja tavarakulttuurin aiheuttamaa ilmastonmuutosta.
Siinä kokonaisia meren saarivaltioita jää veden alle aiheuttaen ihmisten massiivista liikkumista pakolaisina ympäri maapalloa.
*
Ihmisenä ”maailmassa olemisessa” kaikista merkityksellisintä on se, että voi olla oma itsensä (yksilön ”itselleen oleminen”) samaan aikaan kun taloudellista ja poliitista valtaa käyttää ”maailmanyhteiskunnassa” monikultuurinen ja ylikansallinen voima ja valta toimien ainoastaan koko maapallon elollisen luonnon ja ihmiskunnan hyväksi.
”Oman” kansan, kielen ja kulttuurin itsekäs puolustaminen omien valtiorajojen sisällä pitää hävittää. Se pitää korvata universaalilla ja globaalilla maailmanvallalla.
Sillä ei ole mitään väliä ketkä henkilöt tuota uutta valtapeliä harjoittavat, tärkeintä on se, että uusi organisaatiovalta tapahtuu ylikansallisuuden pohjalta.
*
Inhoan yli kaiken Väinö Linnan romaania Tuntematonta sotilas.
Voisin repiä paskahädässäni siitä tehdyn englanninkielisenkin versionkin wc-paperiksi.
*
Toimin Turussa vuosia Turun Pietariseuran puheenjohtajana ja löysin tuolloin paljon pietarilaisia ystäviä.
Luin siksi netistä mielenkiinnolla hyvän mielipidekirjoituksen lakeusäijien eniten kunnioittamasta henkilöstä Mannerheimistä.
Vimpeliläisen Veikko Leväniemen kirjoituksen otsikkokin oli osuva: ”Ankara totuus Mannerheimista” (Ilkka, mielipiteet 8.4.2018).
Kuluin teininuorena Loviisan lukion lahjakkaimpiin yleisurheilijoihin. Nykyisin televisiota katsellessani laitan urheilu-uutisten alkamisen hetkellä televisioni kiinni.
En kestä ajatella urheiluun piilotettua suomalais-rasistista nationalismihehkutusta.
*
Nyt täytyy puolustaa peräänantamattomasti yksilövapautta, ”vähemmistökulttuureja” sekä kansainvälisyyttä. Ja aitoa marxilaista punaista väriä.
Ja nyt pitää vihata ”kansakunnan” sisällä vaikuttavaa syyttömiä yksilöitä ja väestöryhmiä sortavaa ”nationalistista kattovaltaa” (esimerkiksi katalonialaisia vainoavaa Espanjaa sekä saamelaisia vihaavaa Suomen eduskuntaa).
*
Kansallisuusaate ja -liike tulee hävittää maapallolta koska on aiheuttanut jatkuvasti kärsimystä ja uusia sotia.
Ihmiskunnalla ei voi olla toivoa paremmasta huomisesta ilman nationalistis-rasistisen kansallisuusaatteen ja -liikkeen murskaamista.
*
Kevät on tulossa.
Lavuaarin reiästä nousee koko ajan sisätiloihin uusi muurahaisparvia.
Mutta myös ne kuuluvat tänne. Ja musta kissammekin tykkää muurahaisista.
*
Vaihdoimme Kauhavalla asuinpaikkaa. Koska enempää ei kannata panostaa täällä tähän omakotirakennukseen, jossa on muutamia rakennusteknisiä epäkohtia. Ne aiheuttavat kylmyyttä, mutta ne voi korjata mutta siinä tarvitaan rahaa.
Asumme täällä kuusi vuotta.
Kauhava on nykyisin suurkunta (Suomessa niitä olisi korkeintaan sata) mutta ei ole olemassa pienintäkään varmuutta siitä toimiiko kuntaliitos-suurkunta joskus myös aluerakenteena.
Myös keskustapuolueen soten ja maakuntauudistuksen uskottavuus horjuu. Etelän vallankumous on kaatamassa koko hankkeen, sillä näköpiirissä on ”alati kallistuva rakenneuudistus”.
*
Asuimme omistamassamme omakotitalossa kunnan äärilaidalla Kanta-Kauhavan Kantolan kylässä. Tältä syrjäiseltä alueelta puuttuu kokonaan palvelut, myös julkinen liikenne.
Kantolan kylästä löytyy maatalousvaltaisuuskulttuurinen ”elävä museo” (eli vanha aineellinen ja ”henkinen toimintokasauma”), josta löytyy uskonnosta lähtien kaikki maatilavaltaisen yhteiskunnan synnyttämät ominaisuudet.
Kotimme oli vanha entinen maatilakeskus. Sen vanha fooninki paloi tulipalossa kesällä 1980.
Olen oppinut ymmärtämään isojaon jälkeisen maatalousvaltaisen kulttuurin aiheuttamat ongelmat parhaiten asumalla tällä paikalla.
Osaksi virheellisesti suunniteltu ja huonosti viranomaisvalvottu funkkistyylinen (noudattamatta kaikkia valtakunnallisia normeja) asuintalomme on rakennettu heti palon jälkeen talkootyönä.
Tämäkin sisältyy tämän maatalousvaltaisen seudun kulttuurin kummallisuuksiin ja epäkohtiin.
*
Uusi asuntomme on vuokra-asunto ja sijaitsee kerrostalossa Kanta-Kauhavan pääkeskustassa (täältä 20 km päässä).
Pääkeskustassa on sopivasti julkisia ja kaupallisia palveluja. Kaikki kävelymatkan päässä.
Kauhavalainen Kantolan kylä on laajan korpimetsän kyljessä. Paikka on sosiaalisesti ja kulttuurisesti ”muinaisjäänne”. Alue on muuttumassa kesänviettopaikaksi.
Kantolan vanha väestö on kuolemassa ja elossa olevat vanhukset pyrkivät löytämään itselleen hoitopaikan Kanta-Kauhavan pääkeskustasta koska siellä on palvelutaloasuntoja ja useita terveydenhuoltopisteitä.
*
Suur-Kauhavaa (kuntaliitosta: Kauhava, Alahärmä, Ylihärmä ja Kortesjärvi) kehutaan Suomen maatalousvaltaisimmaksi kunnaksi. Jos paikkakunnan elinkeinorakenne on näin yksipuolinen, siinä ei ole mitään kehumista.
*
Sarkajaon jälkeen maataloustuotannon tehostamiseksi muodostettu isojako aiheutti suuria sosiaalisia ja kulttuurisia muutoksia maaseudulla.
Sen näkyvin piirre oli keskitettyjen maatilakeskuskusten eli ”kartanoiden” omistajien (isäntäväen) ja ainoastaan työpanoksensa omistaneen palvelusväen (tilan köyhien renkien ja piikojen) välille syntynyt syvä ristiriita.
Maatilakeskusten sosiaalisessa elämässä alkoi korostumaan oman perheen ja suvun korostaminen kaikessa. Koska maatilan haluttiin säilyvän suvun omistuksessa, toteutettiin ajatus ”mitä serkumpi sen herkumpi”.
Tämä heikensi tilaväen DNA-rakennetta ja johti usein tavalla tai toisella ”kehitysvammaisten jälkeläisten” syntymiseen. Kehitysvammaisia on ollut kautta aikojen eniten töissä maatilakeskuksissa.
Tämä johti kansallisuusaatteen lisääntymisen alkuajoista lähtien siihen, että maatilakeskusten kohdalle syntyi ”itsellisiä pienoisvaltioita” nationalistisen valtion keskelle. Maatilassa toteutettiin kaikki yhteiskunnan funktiot ja se johti ei ainoastaan esimerkiksi ”omaan jätekulttuuriin” ja myös siihen, että tilalla haluttiin määrätä itse ihan kaikesta.
Tämä johti myös ihmisten paikallaan pysymisen ja nurkkapatrioottisen kulttuurin korostamiseen. Konflikti nationalismin ja ”paikallisen itsellisyyskulttuurin” välille tuli valmiiksi. Maatilahäjyily nostettiin yhteisten kansallisten määräysten noudattamisen yläpuolelle.
*
1800-luvun puolivälin jälkeinen teollinen kapitalismi johti Suomessakin köyhimmän maaseutuväen muuttamiseen työläisiksi kaupunkien tehtaisiin. Muotiin tuli jatkuva liikkuminen ja asuinpaikan vaihtaminen sekä vasemmistolaisuus.
Kaupungeissa entisistä rengeistä ja piioista tuli sosialisteja ja kommunisteja (punaisia). Punaisten aate levisi myös maaseudun maatilakeskuksiin.
Alkiolainen puoluenationalismi (Maalaisliitto) oli innostunut puolustamaan tilanomistajien intressiä ja määräysvaltaa eli maatilan omistajien ”itseellistä elämää”.
Maalaisliitosta tuli heti alun perin uskovais-poliittisena liikkeenä rikkaita eniten suosiva kapitalistis-regionalistis-”nationalistinen” yrittäjäpuolue.
*
Alkiolaisuus johti siihen, että tilanomistajat pelkäsivät punaisen vallan kaappaavan heiltä rikkaudet. Tämä ristiriita räjähti väkivaltana valkoisten ja punaisten välillä 1918 (heti suomalais-nationalistis-valtiollisen itsenäistymisen 1917 jälkeen).
Kauhavalaiset kohtelivat 1918 punaisiaan hyvin julmasti. Nykyisin Kauhavalla eletään ikään kuin alueella ei olisi ollut koskaan kommunisteja.
*
Maatalousvaltainen kulttuuri ja nationalistinen valtioajattelu ovat ristiriidassa keskenään. Lakeudella vallitsee maatalousvaltaisuuden takia ”väärin ymmärretty nationalismi”. Tästä on todistanut parhaiten häjyt ja lapuanliike.
Väkivaltaan taipuvainen ”mä itte -häjy” eivät tunne käsitettä ”toisen käskyille alistuminen”.
Tämä kulttuurin on kuitenkin kuolemassa ilmastonmuutoksen edessä. EU lopettaa lakeudenkin maataloustuet sen jälkeen kun ne on kohdistettu muihin paikkoihin ja maihin.
*
Kanta-Kauhavan kerrostalossa, jossa nyt asumme, on ainoastaan kaksi kerrosta.
Asumme pitkän funkkis- ja luhtiparveketyyppisen rakennuksen toisessa kerroksessa.
Kerrostalomme rakennettiin aikoinaan matalaksi, jottei se häiritsisi ilmasotakoulun lentäjäkoulutusta (siis ettei rakennus haittaisi sotilaslentokoneiden korvia repivää ”pörräämistä” taivaalla).
Tämä seikka (rakentaminen ja talo ei saa haitata lentosotakoulun toimintaa) on mainittu Kanta-Kauhavan turvallisuussuunnitelmassa (omituista ja vireellistä).
Monet tiesivät jo ennen LSK:n lakkauttamista 2014 että lentosotakoulun (LSK) loppu tulee sillä korkeita kerrostalotorneja alkoi nousta jo vuoden 2010 paikkeilla.
*
Sotilassuihkukoneinen melu rikkoi jatkuvasti sallittuja melutasoja (infarktivaara) vielä muutama vuosi sitten mutta onneksi valtio lopetti koko kasarmin.
Kasarmi myyttiin ”omille aikuispojille” eli valtaeliitin tutuille. Tämän estettiin ”liian radikaali muutos” alueella. Nyt alueelle on tulossa kiihdytysrata (siis taas owermelua eli häjyilyä).
Nyt LSK-kasarmilla asuu nyt pakolaisia koska se on alueen uusille omistajille taloudellinen intressi ja hyvä bisnes.
*
Pakolaisille ja susille (sekä kaikille muille ”petoeläimille”) kauhavalaaset huudahtavat ”EI”. Eniten kauhavalaiset pelkäsivät sitä kun sotaa paenneet ”muuttolaaset pääsivät vaeltamaan Jylhään asti”.
Eteläpohjalaiset ovat hyvin itsekeskeisiä sekä ”jääräpäisiä hämäläisiä”.
Seinäjoeltakin löytyy eniten pakolaisten vastaanottamista vastustavia ihmisiä.
*
Kävin entisen Kanta-Kauhavan keskustassa pankissa maksamassa kännykkälaskun. Maksoin laskuni pankin atk-laitteella, pankin ulko-ovessa luki ”maksuautomaatti”.
Toisen läheisen pankin tuulikaapissa on vanha maksulaitekin mutta tästä pankista se on jo hävitetty. Kohta seteleistäkin on jäljellä pelkkä muisto.
*
Toisilla paikkakunnilla maksaminen on jo nykyisin pelkästään digitaalista. Setelit ovat jäämässä maksuvälineenä historiaan.
Niin kaikki koneellistuu.
*
Ja mummot ovat nyt ihmeissään, koska inhimillisyyttä (lämpimän ihmisen palvelua toiselle ihmiselle tuoksuvalle ihmiselle) löytyy tästä yhteiskunnasta yhä vähemmän.
Koska hermeneuttisen ihmisen palveleminen maksaa rahalle haisevat älyrobotit vaanivat jo nurkan takana.
Kaikki on menossa tässäkin seikassa ”päin helvettiä”.
*
Pikimusta kisamme Pörri näkee myös säkkipimeässä.
Pörri näkee pimeässä sekä tunnustelee, haistelee ja kuuntelee. Välillä hän raapii ja puree paikkoja pitääkseen itsensä taistelukunnossa.
*
Kissan maailmassa oleminen pysyy ikuisena arvoituksena ihmiselle.
Älä neuvo kissaa tai pakota häntä omalle ihmisaallonpituudelle sillä se on erehdys.
*
Kun olin muuton aikana viemässä keskusta-asuntoomme kissallemme kiipeily- ja raapimispuuta Pörri tuli minua vastaan.
Hän pysähtyi eteeni nelinkontin ja jäykistyneenä ja laihan näköisenä (jalat suorina ja korvat pystyssä) ikään kuin lausahtaen
”tässä minä taas olen, mutta vähän jännittää”.
Minä vain kuvittelin. Peilasin Pörrissä uuden olosuhteemme (muutto ”tyhjenevästä syrjäkylästä” monitoiminnalliseen pääkeskusta-taajamaan).
*
Aurinko on sulattanut lunta sohjoksi. Lintujen kevätmuutto on tänä vuonna pahasti myöhässä. En ole nähnyt vielä yhtään muuttolintua.
Kävin Kangas-Annalan kansainvälisellä IBA-alueella ja näin tunnin aikana neljä lintua ja neljä autoa. Siionin virsien veisaamista ei kuulunut nyt mistään suunnasta.
Rohkeimmat linnut ovat jo saapuneet. Ensimmäiseksi näin kolme kurkea kaartelemassa korkealla taivaalla lintusuojelualueen ulkopuolella.
*
Kun olen käynyt entisessä asuinpaikassamme, olen kokenut outoja tunnetiloja, koska Pörrin läsnäolo on nyt korpipaikassamme pelkkää kuvittelua (Pörri on nyt keskustan vuokra-asunnossa).
Tämä ilmiö on herättänyt minussa kysymyksiä paikkaan sitoutumisesta (GENIUS LOCI).
Ihminenhän voi sitoutua samanaikaisesti moneen paikkaan?
Ihmisuros on moniavioinen.
*
Grönlannin jäätikö sulaa vedeksi kun ilmasto lämpenee ja leviää sadevetenä maapallon päälle.
Kosteus ja sateet kulkeutuvat Grönlannista kohti Meksikonlahtea. Pyörremyrskyt antavat sadepilville siellä vauhtia. Ja matalapaineita alkaa rullata yli valtameren golfvirran suuntaisesti kohti Euroopan länsirannikoita.
Alkaa sataa ja sataa. Kovilla pakkasilla tulee lunta, lämpiminä päivinä vettä.
Kauhavalla oli aikaisempina vuosina usein lumisateita ja viimeksi puunrunkoja kaartui lumen painosta ”jousiksi” joka puolella luontoa. Sähkökatkojakin on ollut silloin tällöin mutta onneksi meillä on myös puukäyttöisiä uuneja.
Metsurit olivat tuskin ehtineet kaataa puita sähkölinjojen kohdalta ennen kuin painava lumi teki tehtävänsä.
*
Luin 5.4.2018 jostakin iltasanomista, että tänä vuonna Suomessa on satanut lunta tavallista enemmän ja kun lumi sulaa lämpötilan noustessa vesi aiheuttaa maan pinnalla (esimerkiksi teillä ja pelloilla) ”kaaoksen”.
Routahan on sulanut täysin vasta alkukesällä. Nyt vesilätäköitä ja sohjoa on kaikkialla Kauhavankin keskustan teillä ja aukioilla. Ihmiset ja autot pyöriskelevät sinne tänne tuon ”kaaoksen” keskellä.
*
Paikka kuten Turku on myytti.
Turun taudista johtuu se, ettei Turussa anneta tehdä koko ”kaupunkialueen kaavaa”.
Kokonaisvaltainen selvitystyö ja ”joustavien käsien sitominen” (yleiskaavalla) on haitannut aina turkulaisen valtaeliitin ”joustavaa menettelyä”.
Turun tauti kukkii kun kaikki pysyy avoimena eikä mistään ole sovittu ennalta mitään. Näin on eliitin kabinettikähminnän ja kaupankäynnin takia.
*
Michel Foucault on sanonut, että kaupunkisuunnittelusta ja arkkitehtuurista tehtiin Ranskan suuren vallankumouksen aikoihin yhteiskunnallisen valtaeliitin valtapelityökalu.
Turussa pelataan tuota peliä kaikista innokkaimmin.
*
Ensin Kepu koitti muuttaa Suomen metsät rahaksi, mutta onneksi EU painoi jarrun päälle.
Suomen Keskustapuolue (entinen Maalaisliitto) haluaa nyt hallita koko Suomen maa-aluetta ja tekee siksi valtapelisuunnitelmaa, minkä mukaan maakuntauudistus toteutetaan siten, että myös kaavoitus on jatkossa (ilman valvontaa ja kontrollia) pelkästään maakuntaherrojen vallankäyttöoikeus.
Tämä ei loukkaa pelkästään vaaleihin perustuvien kunnanvaltuustojen vallankäyttöä. Maakuntahallitus kaavavaltana polkee alleen koko demokratian.
Vaikka asukkaiden osallistuminen ja vaikuttaminen sisältyy keskeisesti kaavoitusprosessiin muun lainsäädännön mukaan.
Tulossa on keskustalaisen puolue-eliitin valtapeli ilman kansavaltamandaattia.
Suomen kansa on patavanhoilliselle alkiolais-nationalistiselle nykymaalaisliitolle pelkkä jarru.
Kepu kantaa pesäänsä edelleenkin ”ruususia ja lautakasoja”.
*
Kansainvälisesti velkaantuneen Suomen valtiontalouden tilintarkastajat huomauttivat jo vuonna 2012, että Turun säätiö 2011 on käyttänyt väärin valtionavustuksia.
KHO oli samaa mieltä (katso Turun Sanomat 31.10.2012 ja 23.1.2018).
Turku joutuu maksamaan seuraavaksi valtiolle takaisin saamaansa tukea noin kaksi miljoonaa euroa.
Krapula tuli Turulle kuten ennen vuotta 2011 veikkasin.
Kulttuuripääkaupunkihanke ei ollut ainoastaan Turun kaupungin projekti. Se oli myös Suomen valtion ja väliportaan hallinnon sekä monen instituution yhteinen hanke.
*
Epäselvyyksien käsittely kesti noin kuusi vuotta ennen kuin se ratkaistiin KHO:n päätöksellä.
Valtion tarkastusvirasto alkoi epäillä jo kesällä 2012, että valtiolta kulttuuripääkaupunkiprojektiin saatuja avustuksia oli käytetty luvattomasti ja että saatuja varoja oli kirjattu kirjanpitolain vastaisesti.
Tulos sai olla nollatulos (ei voittoa).
*
Turun kulttuuripääkaupunki 2011 -hanke eteni Turun taudille tyypillisellä tavalla. Syntyneen ongelman lähtökohta on se, että ”aineettoman tuotannon” juhlavuosi haisi kaikessa rahalle, bisnekselle. Ja kun raha alkaa haista haukat tulevat paikalle.
Juhlavuosi 2011 oli Turun kulttuuripääkaupunkivuosi mutta ”turkulainen yleisö” ei saanut siihen osallistua ja vaikuttaa omalla turkulaisella kulttuurilla vaan ainoastaan ”säätiöteoksen katselijana”. Rintoja ylös nostaen vaikka se johtaisi montun pohjalle.
Turuntautinen ja maantapainen valtaeliitti hurahti täysin projektin käynnistämisvaiheessa aineettoman kulttuurituotannon ”rahastuskoneesta” (turismi jne.) sekä projektiin sisällytetystä ”yhteiskunnallisesta kohottamistempusta” (likaantuneen Turun ja hataran Suomen kansallisvaltion peseminen ja kirkastaminen).
*
Turun kulttuuripääkaupunkivuosi organisoitiin siten, että ensin perustettiin kuntalain tavoitteen vastaisesti suljettu säätiö, jotta kunnan väestä ei pääsisi ”sorkkimaan eliitin ja sen suosikkien hyvää hanketta”.
Sen jälkeen hankehaussa suosittiin ”eliitin omia” ja viriteltiin ”joustavaa menettelyä”.
Muutamat paikalliset mafiapomot olivat kuitenkin sitä mieltä, ”ettei tämä vielä riitä”. Julkisuudessa vuosikymmenet tahrittua Turun mainetta olisi pitänyt kiillottaa vieläkin tehokkaammin.
*
Suomi on tautinen ja korruptiivinen valtio.
”Maan tavan” paljasti viimeksi Turun Sanomienkin toimittajan toiminut Anders Blom. Hänen väitöskirjaansa sisältyy eliitin valtaa Suomessa valaisevasti kuvaava piirros ”politiikan pyöröovi” (Helsingin Sanomat 29.3.2018).
Valta on Suomessa talouseliitillä.
*
Suomi on pieni maa. Sen eliitin jäsenet tuntevat siksi oikein hyvin toinen toisensa.
Turussa säätiö 2011:n puheenjohtaja Taxell tunsi Sevonin ja Innilän. He tuntevat Turun kulttuuripääkaupunki 2011 -loppuraportin lisäksi hyvin kaupungin tärkeimmät puoluepelurit ja keinottelijavirkamiehet.
Ja he kaikki tunsivat valtion vaikuttajia, säätiön yrityskumppanit sekä imagon merkityksen valtapeleissä.
*
Teologiaa opiskellut Friedrich Hegel varasti ”kansallishenkeä” korostavan ajattelutavan Raamatussa kuvatusta myyttisestä kertomuksesta Israelin kansan vaelluksesta ja Jumalan juutalaisille lupaamasta alueesta.
Henkiin uskomisen ja uskonnon harjoittamisen on usein väitetty syntyneen muinaisessa luontosuhteessa. Uskonnon alkuperä saattaa löytyä kuitenkin muinaisesta kaupunkikulttuurista.
*
Seinäjoella ilmestyvä maakuntalehti Ilkan päätoimittaja Satu Takala (minulle on täällä kerrottu, että hän on kotoisin Kauhavan vierestä maatalousvaltaisesta Härmästä) kirjoitti sunnuntaina 15.3.2018 Ilkkaan kolumnin ”Heimoerot suosivat eteläpohjalaisia”.
Tuota ennen eteläpohjalaisilta oli kyselty Ilkan toimesta (perjantaina 13.3.) sitä ”millaisia me olemme” (kuvitelma itsestä ja oma identiteetti).
*
Puoli vuosituhatta eteläpohjanmaan lakeuksilla jatkunut maatalousvaltaisuus on tehnyt eteläpohjalaisesta kulttuurista perhe- ja sukukeskeisen.
Siinä valitsee miljoonakaupungin vastainen ”yliläheisyys”, jossa ihmiset tuntevat tarkkaan toinen toisensa ja kaikki vahtivat koko ajan toisiaan.
Jos kauhavalainen matkustaa turistina esimerkiksi isoon espanjalaiseen kaupunkiin ja tapaa siellä toisen kauhavalaisen, hetken päästä he toteavat ilahtuneina olevansa ainakin serkkuja. Tuon jälkeen Espanja ja espanjalainen kulttuuri (ihmiset, ruoka jne.) ei kiinnosta heitä. Kauhavalaaset sanoo kaikelle erilaisuudelle ”ei”.
*
Nationalismiin liittyvä runebergiläis-topeliaaninen ajatus ”heimoeroista” on ei ole nykyaikana uskottava. Nykyisen teollisen kapitalismin aikana ihmiset liikkuvat massoina ja se johtaa siihen, että nationalistisia heimoeroja ole mutta muita eroja kylläkin löytyy yllin kyllin.
Takalan väite, että eteläpohjalaiset ovat ylpeitä itsestään pitää täysin paikkansa. Mutta itsekehulle haisevan ylpistymisen taustalta löytyy usein trauma ja alemmuuskompleksi.
*
Eteläpohjalaisten mottona (tunnuslauseena) voisi olla ”minä määrään täällä, rakasta yli kaiken itseäsi niin kuin kaikki muutkin rakastavat täällä itseään ja tämän seudun maatalousvaltaista perustaa”.
Mutta maailma ei muutu tällä ja maskuliinisella häjyilypowerilla paremmaksi.
*
Rehellisyys ja suoraselkäisyyskään ei kuvaa nykyaikana eteläpohjalaisuutta. Kapitalistinen ja yrittäjäinnokas lakeuden kansa himoitsee eniten sitä kun pääsee käyttämään toisia hyväksi.
Takalan heimopuheen taustalla on keskustan alkiolainen puoluepropaganda, nyt maakuntahallintouudistusta koskeva valtapeli. Sillä tapetaan koko edustuksellinen demokratia.
”Hegeliläiseen nationalismi-arkkitehtuuriin” saatetaan ajatella sisältyvän vieläkin heimo- ja maakuntahenkisyyttä mutta jos sellaista vieläkin löytyy se on rasismia.
Mutta yksi on varmaa: eteläpohjalaiset ovat pudonneet yhteisestä kelkasta.
*
Etelä-Pohjanmaa ”lakeus” on ”myyttien maakunta”.
Tämä lyhyt mielipidekirjoitukseni ”MIELIKUVAPELIN VALTA” selventää ajatusta.
”Kun tarkastelee paikallista kulttuuria ja myytistöä sekä paikan vallan symboleja tunnistaa paikan identiteetin perusosat.
Valtaosa noista osista perustuu mielikuvapeleihin.
”Lakeusmaakunnan” vaakunan keskellä on nykyisin monitoimikone (viittaus luonnon monimuotoisuuden vastustamiseen), sitä ennen sammalla kohtaa oli traktori (viittaus moderniin maaseutuelinkeinon harjoittamiseen) ja sitä ennen heinäseiväs (viittaus ”suomalais-isänmaalliseen” nuijasotaan).
Kanta-Kauhavan vanhassa vaakunassa oli puukko, Härmänmaan vaakunassa karhun pää, huomisessa Lapuan vaakunassa makaa tapettu peto, pahuuden symboli itäinen susi.”
Ilkka julkaisi tämä kirjoitukseni 6.4.2018 (mielipide, lyhyesti).
*
Lakeuden myyttien pohjalla on seudun vanha, jo ennen nuijasotaa vallinnut maatalous- ja maaseutuvaltaisuus. Siihen liittyvät rakenteet leimaavat eniten myös nykyajan eteläpohjalaista kulttuuria ja myytistöä.
Luonto on eteläpohjalaisille pelkkä taloudellisen (rahallisen) hyödyn irti ottamisen kohde (ns. ”maa- ja metsätalous”). Itä ei ole lakeuden kansalle pelkkä ilmansuunta, se on myös viittaus pahuuden alkukotiin. Ryssä asuu idässä, samalla suunnalla josta suomalaiset vaelsivat Suomenniemelle.
Lakeuden kansa ei ole ajatellut sitä, miksi kirkkosalissa pyhin (apsis) sijaitsee ”pahan idässä”.
”Nouseva idän aurinko”-myytti juontaa muinaisen Egyptin kulttuuriin.
*
Länsimaisen kulttuurin ja myytistön juuret ovat Egyptin ja Babylonian jälkeisessä antiikin Kreikassa ja Roomassa. Kristinuskosta on tullut tuon kulttuurisen kehityksen pohjalta lännen pääuskonto.
Kristittyjen päävihollisena on pidetty täällä pitkään islamilaisia, koska islamin usko on monella tavalla saman tyyppinen kuin kristittyjen.
Esimerkiksi Koraanin opetus ”älä siis sorra orpoa, äläkä aja kerjäläistä pois” (93:1-11) voisi sisältyä täysin samanlaisena myös Raamattuun.
*
Ukrainan sodasta liikkeelle lähtenyt ”musta valu” jatkuu. Pikimusta väri valuu valkoista pintaa pitkin, miten nytkin sattuu. Sattuman pyörre hallitsee tätä ihmisen maailmassaoloa.
*
Katselin televisiosta (TV 2, 3.4.2018) dokumenttia ruutukaavamaisesta ”pakolaiskaupungista”.
Se oli ajatuksia herättävä ja mieltä koskettava sekä järkyttävä tarina.
Pakolaisleirin ”tontit ja asuintalot” olivat pohjilta neliön muotoisia kangastelttoja. Alueella oli myös palvelutilat teltoissa kuten täynnä tavaroita olleet ruokakaupat ja nykyaikaiset ravintolat.
YK kustantaa ja järjestää pakolaisten ilmaisen terveydenhuollon.
”Pakolaisleirikaupunki” muistuttaa monessa suhteessa egyptiläistä ”orjakaupunkia” ja osaksi myös roomalaista ”sotilastelttaleiriä”.
”Pakolaisleirikaupunki” on täynnä sodan järkyttämiä traumaattisia ihmisiä. He ovat paenneet ennen leirille joutumista sotaa henkensä edestä. Monet heistä haaveilevat leirillä uuden elämän aloittamisesta jossakin länsieuroopalaisessa hyvinvointivaltiossa.
*
Ihmiskunnan kehitystä kuvataan usein erityyppisten ”suurten kulttuurien” dialektisena yhteenottona (sodat).
Kuitenkin esimerkiksi nykyisen ns. ”Lähi-idän” konflikteissa on kyse toisiaan hyvin lähellä olevien kulttuurien välisestä sodankäynnistä, Lähi-idän nykyinen sota on kristittyjen ja islamistien välinen ”luonnollinen ilmiö”, mutta hyvänä itseään pitävät länsimainen kulttuurin edustajat ovat leimanneet taktisista syistä islamin ja islamistit pahaksi.
Lähi-idässä islamilaiseen kulttuuriin kasvaneet ihmiset ovat omaksuneet länsimaisia käsityksiä ja tapoja. Tämän näkee esimerkiksi nykyislamilaisten pukeutumisesta ja musiikista, jossa on paljon länsimaisia kulttuurivaikutteita.
*
Islamilaiset pyrkivät nykyison omaksumaan myös kristillisen kulttuurin mukaisia asioita, koska hyppy islamista kristittyyn maailmassaoloon on hyvin lyhyt. Samoin kuin päinvastaiseen suuntaan.
Länsimainen kulttuuri on toivon mukaan kääntymässä ”kansanmassojen aikakaudesta” kohti uutta ”yksilövapauden aikaa”.
Länsimaisen yksilövapauden tavoittelu liittyy nykyisin usein islamilaisten isoimpiin unelmiin.
Mutta nyt kun länsimaisen kulttuurin perusolettamukset kuten käsitys ”tietämisestä ja todellisuudesta” ovat paljastumassa ”upottavaksi suoksi” (noista peruolettamuksista on aiheutunut elollisen luonnon nykyinen hälyyttävä tila) islamistien ei ole viisasta tavoitella läntistä eurooppalaista ja lännen amerikkalaista ”hyvinvointielämää” sillä sen mukaiset tyylit ja käytännöt kiihdyttää ihmiskunnan kulkua kohti loppua.
*
1800-luvulla alkanutta koneellis-teollista kapitalismia on seurannut jatkuva maapallon laajuinen sodankäynti sekä koko luontoa sekä ihmiskuntaa uhkaava ”ympäristökriisi” (sana ”kriisi” tässä harhaanjohtava” koska tuon sanan taustalla on länsimainen edistysusko).
Ensimmäiseksi maailmansotia käytiin perinteisesti valtioiden armeijoilla. Tuolloin maailmansodat olivat fyysistä ja väkivaltaista sodankäyntiä.
Tämän lisäksi nykyisin käydään maailmansotaa myös taloussotina ja informaatiosotina.
*
USA:n uusi ”perussuomalaishenkinen” presidentti Trumpin käynnisti äskettäin taloussodan ja siihen liittyvät iskut koskevat myös Kiinaa.
Kiina on tekemässä omia vastaiskuja. Koko ihmiskuntaa jännittää.
*
Informaatiosota on edennyt siten, että ensin puoluevalta pyrki käyttämään internetiä rauhanomaisessa valtapelissään.
Uusimmassa vaiheessa internet on kääntynyt koko ihmiskuntaa ja myös puoluevaltaeliittiä vastaan.
*
Kirjoitin 7.4.2018 sanomalehti llkkaan seuraavan mielipidekirjoituksen:
”VALEUUTINEN?
Vaikka Vanhassa Testamentissakin varoitetaan ihmistä tulemasta tietäväksi ja hallitsevaksi olennoksi ihminen on viimeisen puolen vuosituhannen aikana uskonut ajatukseen ”tieto on valtaa” sekä kehittänyt matematiikan pohjalta atk-tekniikan ja ajatuksen kokonaisesta ”tietoyhteiskunnasta”, jossa käytetään myös tekoälyä.
Evoluutiossa ”kypsyneen” hermeneuttisen ihmisen ei pidä kuvitella olevansa tietävä olento, eikä ihastua koneisiin eikä ajatella, että ihminen voi tavoittaa yhden kaikille yhteisen ”tiedon ja todellisuuden”.
Se miten ilmiöitä aistii ja kuvittelee (tajuaa), on eri asia kuin miten asiat ovat ”todellisesti”. Ihminen ei pysty vetämään rajaa tajunnan ja todellisuuden eikä myöskään ”totuuden ja valheen” välille.
Vaikka on väitetty, että netissä leviävät ns. ”valeuutiset” (valhetta-uutinen) aiheuttavat sekasortoa ja loukkaavat demokratiaa, asia voi olla päinvastoin. Valeuutisethan haastavat ihmiset ponnistelemaan itse läpi ristiriitojen.
Mediassa ”totena” markkinoitu ”faktatieto” voi olla myös väärä.
”Todellisuudesta” kertoo nykyisin ”virallisia lähteitä käytävä” media mutta jokaisen yksilön täytyy tulkita uutisten merkitykset itse. Täytyy oppia tekemään itse johtopäätöksiä.
Median moraaliin vaikuttaa myös se, että sen täytyy hankkia firmalleen myös rahaa (mainoksia jne.). Tieteen etiikkaan kuuluu puolestaan se, että tieteen sovellutuksia täytyy ensin kokeilla ennen kaupallista toimintaa. Mutta myös tämä laiminlyödään nykyisin (esimerkiksi kännykän syöpävaarojen tutkiminen ennen niiden myynti).”
*
”Tieto ja todellisuus” näyttäytyy jokaisen yksilön maailmassaolossa erilaisena.
Kaikille yhteistä ”tietoa ja todellisuutta” ei voi olla olemassa.
”Tietotodellisuutta” ei voi olla sillä ”todellisuus” ei ole ”tieto” eikä ”tietäminen” ole ”todellisuus”.
Ainoa ”todellinen” on ihmisyksilön ”sisäinen todellisuus”, vapaan ihmisen eksistentialistinen ”itselleen oleminen”.
*
”Sisäisen todellisuuden” voi kokea ainoastaan taiteen yhteydessä joka suhteessa vapaana yksilönä, taideteoksen tekijänä ja teoksen kokijana.
”Todellisuutta” on ainoastaan ”minä” ja mutta ”minän ulkopuolisessa” (suhde ja olotila) ei voi olla ”totta ja todellisuutta”.
*
Kotitietokoneen keksimistä ja käyttöön ottamista (1970-luvun alkupuolella) on seurannut uudenlainen arki ja uusia yhteiskunnallisia ilmiöitä.
Avoimen teollisen kapitalismin ehdoilla toimiva totaaliteknistetty ja -koneellistettu tietotekninen verkko ja miljoonat evoluution mukaan kasvaneet maapallon hermeneuttiset ihmiset elävät nykyisin keskenään jatkuvassa vuorovaikutuksessa.
Tämän uuden ”aluksi avoimen tietoyhteiskuntakulttuurin” taustalla on monia uusia tekijöitä ja niiden yhteisvaikutus ja seurausilmiöt ovat vasta avautumassa.
Tämä massiivinen koneen ja ihmisen suhde (some jne.) aiheuttaa ristiriitatilanteita, mitkä purkautuvat esimerkiksi traumoina ja väkivaltaisena käyttäytymisenä.
*
Avoimen teollisen kapitalismin ehdoilla toimiva totaaliteknistetty ja -koneellistettu tietotekninen verkko ja miljoonat luonnon evoluutiossa kehittyneet ihmiset elävät nykyisin keskenään jatkuvassa tiiviissä vuorovaikutuksessa.
Tämän uuden aluksia ”vapaan ja avoimen tietoyhteiskuntakulttuurin” taustalla on monia tekijöitä ja niiden yhteisvaikutus (seuraukset) ovat paljastumassa.
Tämä uusi massiivinen koneen ja ihmisen suhde aiheuttaa ristiriitatilanteita mitkä purkautuvat esimerkiksi yksilötragedioina sekä kollektiivisina traumoina ja väkivaltaisena käyttäytymisenä.
Some on utopia. Sosiaalinen kommunikointi koneympäristön sisällä aiheuttaa ristiriitojen räjähtämistä ja kaaoksen kasvua.
*
Ihmiskunnan ”tieto on valtaa”-sota matemaattis-tietoteknisellä koneaseella etenee nopeasti.
Ensin murrettiin yksityinen sähköposti, seuraavaksi lyötiin säpäleiksi kansalaisia koskeva tietosuoja ja nyt palvelimet ollaan tekemässä maksulliseksi.
Hyvästi utopia uudesta avoimesta ja ilmaisesta ”tietoyhteiskunnasta”.
Unelma uudesta avoimesta ja maksuttomasta internet-yhteiskunnasta eli ”tietoyhteiskunnasta” on tuhoutumassa kokonaan. Tuhon viimeistelee uusin tekoälykoneisto.
Tekoälykapitalismi synnyttää maapallonlaajuisesti fasistista valvonnan vakoiluyhteiskuntaa.
Kaikki nykyiset valtiot muuttuvat siinä poliisivaltioiksi.
*
Muun maapallon elollisen luonnon rytmissä kehittyneiden ihmisten välinen vuorovaikutus tapahtuu valtaosin ilman puhetta ja sanoja. Esimerkiksi vartalon elekieli (esimerkiksi reisien puhe ”semiotiikka”) sekä ”tietämisen ja tutkimustyön” pohjalta kehitetty vuorovaikutuskone ovat täysin eri asioita.
”Tieto- ja konehulluus” ei näytä hellittävän, vaikka ihminen löisi päänsä seinään ”tietoyhteiskuntaa viritellessään”. Uusin vitsi tällä sektorilla on äskettäin kehitetty AlterEgo-laite.
Tuo kone seuraa ihmisen kasvojen ja kaulan lihasten liikahduksia ja ”tulkitsee” niitä ohjelmoidulla tekoälylaitteella. Ylen uutisessa kerrotaan tuosta laitteesta ”Älä sano mitä ajattelet” (yle.fi 8.4.2018) ja vihjataan siihen, että ”älykäs kone oppii” kohta lukemaan ihmisten ajatuksetkin.
*
Venäjää on syytetty siitä, että se vaikutti atk-tekniikalla USA:n viimeksi käytyihin vaaleihin. Ja Trumpin ja hänen puolueensa pääsi USA:ssa ylimpään valtaan.
On väitetty, että Venäjän valtaeliitti vaikutti siihen, että Yhdysvalloissa vallassa ollut valtapuolue hävisi viimeksi pidetyt valtiovaalit ja voittajaksi tuli presidentti Trump.
*
Putinin ja hänen valtapuolueensa suosio vahvistui äskettäisissä Venäjän vaaleissa. Tuossa yhteydessä kansainvälinen media on räksyttänyt aivan muista asioista.
*
Yksityistä Saksan postia syytetään siitä, että se myi viime liittovaltiovaalien alla Saksan valtapuolueelle CDU:lle ja sen apupuolueelle asiakastietoja puolueiden potentiaalisista kannattajista.
Vaalit hävinneet suuret puolueet tekivät Saksassa uuden hallituksen mutta se on jo kaatumassa nurin.
Ranskassa suuret puolueet kaatuivat jo uusien valtapelin tieltä.
Facebookilla oli suuri rooli Myanmarin kansanmurhan synnyssä (yle.fi 3.4.2018).
Informaatiovallankäyttöä koskevan tuoreen uutisen mukaan ns. yhteisöpalvelusta annettiin jopa melkein 90 miljoonan Facebookin käyttäjän tiedot luvattomasti (valtapoliittiseen vaikuttamiseen erikoistuneen) analytiikkayhtiö Cambridge Analyticalle (valtapoliittisella lailla määriteltyä yksityisyyssuojaa rikottu, yle.fi 4.4.2018).
Analysoida jotakin merkitsee tietouskoa ja ”tieto on valtaa” -valtapeliä taloudellisen ja poliittisen vallan lisäämiseksi. Analyyttinen filosofia avaa tätä näkymää parhaiten.
Poliisi tapasi Youtuben pääkonttorilla ampunen naisen tunteja ennen hyökkäystä (yle.fi 5.4.2018).
Informaatiosota kiintyy monella eri tavalla.
Samaan aikaan USA ja Kiina ovat taloussodassa keskenään.
Samaan aikaan ilmasto muuttuu yllätyksellisesti ja elollinen luonto riutuu.
Samaan aikaan kasvaa sota- ja ympäristöpakolaisuus.
Samaan aikaan nationalistissa valtioissa vaaditaan lisää talouskasvua ja teollisen kapitalismin tavaratulva kiihtyy. Valtameret täyttyvät tavarajätteestä.
Valtiollinen kehitys etenee taas kaaosmaisessa tilassa. Tämä viittaa maailmansotaketjun synnyttämien ristiriitojen syvenemiseen.
*
Nuori Karl Marx 1800-luvulla tekemä oivallus, että kapitalismi kääntyy hirviönä ihmiskuntaa vastaan on tullut äskettäinen hyvin näkyviin. Marx ei voinut aikanaan tietää, että myös esimerkiksi maapallon luonto (ilmastonmuutos jne.) kääntyy hirviönä ihmiskuntaa vastaan.
Tuo hirviö alkaa riehumaan kuolettavasti heti kun sen monet osa-alueet osuvat yhteen ja samaan samanaikaiseen linjaan.
Tämä merkitsee ”tietämisen, hallitsemisen ja todellisuuden loppua”.
Kaikki se mikä oli ”yksilöiden korvien välissä todellista” on jo ollut ja on jo vaihtunut aivan muuksi.
*
Käynnistetyt informaatiosodan vastaiset toimet kuten ”valtiollisten hybridiorganisaatioiden” perustaminen eivät pysäytä käynnissä olevaa informaatiosotaa vaan kiihdyttävät käynnissä olevaa informaatiosotaa ja vaikuttavat myös median moraalin romahtamiseen (hybridi = ristey(ty)mä, hybris = ylimielisyys, uhmamieli ja suuruudenhulluus).
*
Ihmisen erilaisten luontosuhteiden vertaaminen (utilismi jne.) sekä ihmiselle tyypillisten vanhojen kulttuuristen myyttien selvittäminen voi avata näkemään alkuperäisiä käsityksiä myös ”ihmisenä olemisesta” sekä paikkojen välisistä kulttuuri- ja myytistöeroista.
Pääsiäisenä (2018 lauantaina 31.3.) kansanuskovaltaisella Etelä-Pohjanmaalla poltettavan ”valakian” sekä muualla Suomessa keskikesällä (kesäpäivänseisaus) poltettavan itäisen ”juhannuskokon” vertaaminen voi paljastaa muinoin vallinneita maailmassa olemiseen liittyviä käsityksiä.
Valakiat” liittyvät luultavasti alun perin pahojen henkien karkottamiseen sekä hyvän hengen houkutteluun (valo).
Sitä vastoin juhannuskokkoperinteen taustalla saattaa olla järkipohjainen lähtökohta. Esimerkiksi ”muinaiseen avaruustuntemiseen” liittynyt käsitys kesä- ja talvipäivän seisauksesta.
Juhannustulien sytyttämisen taustalla on ehkä muinaisen Egyptin aikainen käsitys ”maailmasta olemisesta”. Siinä ehkä korostui rationaalinen tietämien sekä matematiikka ja geometria.
Myös Raamatussa kuvattu varoitus tietämisen vaaroista voi liittyä tähän.
Näiden tulien ja kokkojen säännöllisen ”palvomisen” alkuperäinen merkitys voi kuitenkin olla vaihtunut aivan muuksi ja hävinnyt samalla kokonaan.
Tuon tyyppistä kulttuurin ja myytistön muutosta valaisee hyvin se, että kristilliset kirkot rakennettiin muinoin vanhojen pakanallisten paikkojen päälle (polttohautaaminen jne.).
*
Mooseksen kirjan mukaan kun israelilaiset asuivat Egyptissä sen jälkeen kun israelilaisten johtajan poika oli saanut Egyptistä korkean viran.
Israelilaiset joutuivat rakentamaan orjina kokonaisia kaupunkeja Egyptin hallitsijan faaraon kunniaksi.
Muinaisessa Egyptissä orjana työskentely merkitsi jumalaisen faaraon hyväksi toimimista vapaaehtoisena. Siihen sisältyi samalla se, että orjat palkittiin paikalla taivaassa (ikuisen faaraon apulaisena).
Jumalallisiksi ja ikuisesti eläväksi kuviteltujen egyptiläisten hallitsijoiden hautapaikat ja ”asuinsijat” olivat ruutukaavamaisten kaupunkien viressä ulkoreunalla (ei kaupungin keskellä) sijainneet pyramidit. Niiden terävän kärjen yläpuolella avautui koko ilmakehä, avaruus ja ikuisuus.
Kuolleelle ja balsamoidulle faaraolle tuotiin joka päivä hautapaikkaan tuoretta ruokaa, sillä faaraon uskottiin tarvitsevan ravintoa myös ikuisuudessa ”rajan tuolla puolen”.
Kun faarao haudattiin, hänen mukanaan haudattiin huumattuna koko hänen palvelijakuntansa ja eri faaraon maallisissa valtapeleissä avustaneita ”asiantuntijoita”. Vielä elossa olleen palvelusväen päälle kaadettiin maata.
Tässä vastakohtaparissa korostui kahtiajako – ”alamainen kansa” ja hallitseva ”ikuinen jumalallinen kaikkivaltias” (kansan vastakohtana oli faarao ja faraota palvellut ”tietäjäeliitti”).
Toiseksi tässä vastakohtaparissa korostui orjan (kansan) tilaisuus pelastua ja saada ikuinen elämä uskomalla faaraon jumalallisuuteen (vrt. syntien anteeksi saaminen ja pelastuminen uskomalla Jeesukseen).
*
Egyptiläinen yhteiskunta ja kaupunkirakentaminen palveli kaikessa kansan yläpuolelle sijoittunutta jumallista hallitsijaa.
Kaikki huipentui faaraon hautapaikan pyramidin rakentamiseen. Nuo massiiviset luonnonkiviset ikuiset ”tornit” olivat vuorovaikutuksessa taivaankannen ja maailmankaikkeuden (avaruuden) ¨kanssa.
Tämä ”vastakohtaparikulttuuri” perustui luonnon hyväksikäyttöön ja hallitsemiseen (joen tulvimiseen ja kuivien alueiden kastelemiseen (kanaalit) sekä maan viljelemiseen) sekä tietämiseen (geometriaan (matematiikkaan) ja avaruustietoon).
*
Raamatussa on kuvaus vedenpaisumisesta ja pelastuksellisesta laivasta (Nooan arkki).
Vuonna 1872 löydettiin Babyloniasta vastaava teksti. Tuo kuvaus on samalla jykevä osoitus siitä, että Raamattukin on tehty kulttuurien risteämisen kautta.
Lapuan Simpsiönvuorelta on löydetty kansan kertomana merkkejä vesialuksista. Tämänkin taustalta saattaa löytää vedenpaisumiskertomus. Simpsiö oli muinoin saari meressä ja samalla muinainen alusten rantautumispaikka.
Sen mukaan jumalat päättivät hukuttaa ihmiset ja koko maailman veteen. Tuohon myyttiseen kertomukseen sisältyy myös ”Nooa-laivan” rakentaminen.
Nykyisen teollisen kapitalismin aikaisen ilmastonmuutoksen aiheuttama ”katkeamaton vesisade ja tulva” muistuttaa tuota myyttiä.
*
Raamatun kertomuksen vastaavuuksia on monia. Esimerkiksi enkelit olivat muinaisessa Kreikassa vastaavalla tavalla ihmisten ja jumaluuden tason välillä liikkuneita ”väliolentoja”.
*
Raamatun kertomus jossa ihmistä varoitetaan yrittämästä tulle kaikkitietäväksi ja kaikkivaltiaaksi (jumaluuden eli valtaeliitin kaltaiseksi) saattaa juontaa alun perin ihmisen ja luonnon suhteeseen.
Ihmiselle tyypillisten kulttuuristen myyttien selvittäminen voi avata joka tapauksessa ymmärtämään alkuperäisiä käsityksiä ”ihmisenä olemisesta” sekä eri alueiden välisiä kulttuurieroja.
Kaikki huipentui Babyloniassa ja Egyptissä pyramideihin (Babyloniassa porraspyramideihin), jotka olivat vuorovaikutuksessa maailmankaikkeuden (ja samalla ihmisen alkukodin) avaruuden kanssa.
Tämä ”vastakohtapari” perustui tietämiseen, esimerkiksi geometriaan (matematiikkaan) sekä avaruustietoon (tähdet liikkeet aika).
*
Espanja on tehnyt kansainvälisellä tasolla esityksen Katalonian aluejohtajan pidättämisestä ja palauttamisesta Espanjaan. Kun Suomessa käynyt aluejohtaja oli maitse matkalla etelään, Saksassa poliisi pidätti Puigdemontin ja pani hänet vankilaan.
Saksan oikeuslaiton on tutkinut sen jälkeen luovutuspyyntöä.
Saksan oikeusoppineiden mielestä kapinasyyte ei riitä aluejohtajan Espanjaan luovuttamisen perusteeksi. Maksamalla 75 000 euron takuut aluejohtaja saa luvan liikkua vapaasti Saksassa (yle.fi 6.5.2017).
Lappalaiset ja saamelaiset ovat eri asioita.
Pohjoisessa asuvilla saamelaisilla on samantyyppinen ongelma kuin etelässä asuvilla katalonialaisilla: nationalistinen kattovalta alistaa ”yhtenäiseen kansakuntaan” vedoten hyökkäävästi kansallisvaltion alueella asuvaa vähemmistökulttuuria.
*
Kun suomalais-ugrilaisia väestöryhmiä tuli muinoin ”tiputellen” idästä ja etelästä Suomenniemelle (myöhemmin Ruotsin kuningaskunnan Österlandiin ja tsaarin Venäjän länsiosan autonomiselle alueelle ja nykyiselle nationalistisen Suomen alueelle) Suomenniemen eteläosassa (Itämeren rannikko mukaan lukien) asui lappalaisia ja muita väestöryhmiä. DNA-selvitykset tulevat vahvistamaan tämän.
Millä oikeudella suomalaiset ovat ottaneet ”valtaväestönä” (siis valta) ja ”alueen alkuperäiskansana” Suomenniemen ”omaksi maa-alueekseen”? Ja rakentaneet tuon alueen ympärille jopa vartioidut raja-aidatkin.
*
Jos Norjan, Ruotsin Suomen ja Venäjän saamelaiset voisivat perustaa oman valtion sen nimi olisi Saami (vrt. Suomi).
Oikeus tyrmäsi äskettäin Norjassa asuvan saamelaisvähemmistön omistusoikeusesityksen viitaten juridisessa kiistassa historiatulkintaan (kts. aihetta koskeneet uutiset 4.4.2018). Hegeliläinen nationalismiarkkitehtuuri on hutera keinotekoinen rakennelma, ei ”Jumalan sana”.