1. VÄKIVALTAINEN IHMINEN JA MODERNI YHTEISKUNTAFASISMI
Myyttiensä varassa toimiva mytologinen eläin (ihmislaji) osaa maksimoida vallan- ja voimankäyttönsä valtioita organisoimalla ja kansaa yhtenäistämällä sekä käyttämällä koneita (vallan, valtion ja voiman yhdistelmä). Ihminen yhdistää siinä osaamisen ja työnteon sekä henkiset ja materiaaliset elementit tehokkaaksi kokonaisuudeksi. Ihmisen vallankäyttö vaihtuu sen jälkeen usein myös väkivallan käytöksi (henkinen ja fyysinen väkivalta sekä sodankäynnin organisoiminen).
Tähän sisältyy myös se, että väkivallan harjoittaja on useimmiten patriarkaalisesti mies sekä se, että väkivaltaisuuden estämiseksi on kokeiltu monia keinoja (Raamatun käskyistä lähtien) mutta ne eivät ole johtaneet väkivallan käytön vähenemiseen.
Ei pidä kuvitella, että jossakin kulttuurissa (kuten lännessä) asiat on paremmin (esimerkiksi naisten ja lasten kannalta) kuin jossain toisissa kulttuureissa (kuten arabimaissa). Rasismikin löytyy myös ”terveen yhteiskunnan” keskeltä mutta se tehdään vain harvoin näkyväksi.
*
Länsimaisen kulttuurin perusta (myytit, käsitykset, viisaudet ja vallankäyttö) löytyy antiikin Kreikasta. Viittaan otsikossa mainitulla sanalla ”fasismi” antiikin Kreikan uskonnollisen temppelin ympäri kiertäneeseen kolmeen nauhaan (arkkitraavin kohdalla sijainnut ”fascia”, ruotsiksi ”band”, nauha). Nauhojen tehtävä on ollut puristaa alun perin puisena rakennettu uskonnollisen temppelin elementit tiukasti kasaan.
Temppelin sisällä oli ihmisen muotoisia jumalapatsaita (vrt. ihmisen muodossa maan päälle tullut Jumala, Jeesus). Ateenan Pathenonin temppelin (Akropoliin kukkula) sisältä löytyi Athene, viisauden ja sodan (väkivallan käytön) jumalaa esittävä patsas (nainen). Tuohon antiikin Kreikan jumalaiseen ”tieto on valtaa”-naishahmoon sisältyi Ateenan kaupunkivaltion pääjumalamyytti.
Myytit hallitsivat kaikessa antiikin elämää ja kulttuuria. Myyttien alkuperä juontaa eri suunnille (esimerkiksi Babylonian ja Egyptiin avaruus- ja maailmankaikkeustiedot) ja Kreikan kautta myytit kiinnittyivät nuoremman läsimaisen kulttuurin peruskiviksi. Mytologisen eläimen olemassaoloa hallitsee nykyaikanakin myytit. Eksistentialistinen ajattelu poikkeaa siitä siinä, että se ei korosta uskontoa ja myyttejä eikä myöskään esimerkiksi rationaalista tietoa ja tietämistä vaan ”itselleen olemista” sattuman tiellä. Tälle ajattelulle pohjautuvia moderneja yhden yksilön asuttavia rakennuksiakin on jo tehty.
Myöhemmin antiikin Kreikan temppelin puumuodot hakattiin marmorikiveen. Esimerkiksi niin kutsuttu ”hammasrivi” (saksaksi ”Zahnreihe”) marmoritemppelissä on ollut alun perin puuhun hakattujen naulojen naulankantarivi. Samat naulankannat löytää Suomessa vanhojen klassististen hirsitalojen valkoiseksi maalatuista (viittaus antiikkiin) ikkunankehyksistä (kuten alareunasta), jolloin niistä saattaa lukea sotilasrakennuksen haltijan sotilaallisen aseman (esimerkiksi aliupseeri tai upseeri). Alun perin kreikkalainen myytti on kulkeutunut tänne ja saanut täällä oman funktion vallankäytössä.
Samaa nauhaperiaatetta, uskonnollisen rakennuksen (yhteinen usko) kaikkien osien yhteen kiristämistä ovat soveltaneet totaliaaristä yhtenäisyysyhteiskuntaa (tiukkaa kokonaisjärjestystä) ihailleet fasistiset vallankäyttäjät kuten kansallissosialisti Hitler ja kommunisti Stalin. Myös ”tieto on valtaa”-periaatetta soveltavan modernin länsimaisen demokratian vallankäyttö pohjautuu yhdenmukaistamiseen ja myytteihin.
Asettamalla ihmisjoukon jokaisen yksilön käsivarteen musta orjamoraalinen hihanauha (musta viittaa väriloiston tukahduttamiseen) fasistit julistivat tahtoaan yhtenäistää kaikkien yksilöiden tavoitteet ja kieltää samalla erilaiset ajatukset sekä yksilöiden perusvapaudet.
*
Vastustan kyseistä ajattelua ja toimintaa koska se ei johda ainoastaan epädemokraattiseen yhteiskuntaan, äänettömään eliittivaltaan alistumiseen ja massoittumiseen (kokonaisen kansa yhtenäistämiseen) sekä väkivaltaan (sotaan) vaan koska se riistää ihmiseltä yksilön vapauden, ”itselleen olemisen”. Yksilö alistetaan yhteiskuntafasismissa orjamoraalisesti yhteisöllisen valtaorganisaation hiukkaseksi ollen ”vapaa” ainoastaan alkuperäisestä yksilövapaudestaan luopuneena ja fasistisen yhteisön massiivisen valtapelin toteuttajana kyselemättä mistään mitään.
Vapautta koskevan terveen ajattelutavan mukaan yhteisön jokainen jäsen (yksilö) valitsee ”eksistentialistisen humanismin” mukaisesti itse vapauden ”itselleen olemiseen” ja valitsee kaikessa yksilöllisen vapauden ja vastuun.
1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa tapahtui valistuksen (Rousseau) ja saksalaisen idealismin (Hegel) vaikutuksessa (valistus, idealismi ja romantiikka) yhteiskunnan radikaali rakenteellinen käänne. Siinä alettiin korostamaan sivistettyä kansaa ja ”alkuvoimaista kansanhenkeä” vallankäytön perustana. Taikauskoon pohjautuva nationalismi, kansallisuusaate ja kansallisvaltio sai nyt alkunsa.
Uskottiin, että kun ”luonnonmukainen kansa” valistetaan eli sivistetään (tiedoilla ja taidoilla) sekä yhtenäistetään ja orjamoraalistetaan (kristillisen uskoon kasvattamisella) samaan ”ylevään” päämäärään sekä kun kansalle annetaan valta päättää edustajiensa kautta (kansanedustuslaitos) yhteiskunnallisista asioista (kaikkia koskevista yhteisistä laeista) ja kun maailmanhenki toteuttaa samaan aikaan suunnitelmaansa (nationalistis-idealistinen historiakäsitys) kaikki kulkee yhteiskunnassa yhä korkeammalle asteelle (dialogi ja dialektiikka sekä edistyksen myytti).
Tämä johti kuitenkin totalitääris-fasistisiin yhteiskuntiin sekä henkiseen väkivaltaan ja aiempaa julmempiin sotiin.
Monet ovat ihmetelleet sitä mikä tässä ”mallissa” meni pieleen? Vastaus tähän tunnetaan nykyisin hyvin.
*
Tuhatvuotisen suomalaiskansallisen nationalismikehityksen nauha ei katkennut poikki 1500-luvun nuijasodan aikaisessa aatelistomme unioni-innostuksessa (Puola-Liettuan unioni) koska tuota jatkuvuutta ei ole ollut koskaan edes olemassa. Nuijasodan hävinnet talonpojat eivät olleet nationalistis-isänmaallisia sankareita sillä heillä ei ollut aavistustakaan Suomen valtion perustamisesta 1917.
Sen jälkeen kun Ruotsin ”Österland” (Suomenniemi) oli repäisty irti Ruotsista ja liitetty Venäjään (1809), Venäjä tarjosi suomalaisille autonomian Venäjän muiden kansakuntien yhteydessä, käynnistyi täällä ensimmäisen kerran kansallinen herättäminen. Tuolloin sai alkunsa maallisia valtapelejä tasapainottava orjamoraalinen kansankirkkotoiminta, valtiovallan ja akateemisen kirkkoeliitin yhteistyö (valtiokirkko) sekä valtapuolueiden perustaminen.
Tämä 1809 jälkeen käynnistetty prosessi tähtäsi suunnitelmallisesti Suomenniemen pienten eri kulttuurien ja väestönryhmien yhdenmukaistamiseen ja sen tavoitteena oli ”yksi mieli, kieli ja kansa”. Tämä Ruotsin entisen Österlandin ruotsinkielisen eliitin 1820-luvulla käynnistämä valtapeli, ajatus perustaa Suomenniemelle oma suomalainen valtiolaitos, aiheutti jännitteitä autonomisen Suomen valtiovaltaorganisaation ja Suomenniemen vanhojen pikkuruisten paikalliskulttuurien kesken (pikkuryhmien taustalla oli perhe, suku, klaani ja heimo). Sen jälkeen kun vanhojen kirjoittamattomien lakien tilalle oli tullut kaikille yhteiset kirjoitetut lait ja instituutiot valtiollisen itsenäisyyden julistaminen kävi mahdolliseksi (1917). Itsenäistyminen onnistui, koska samalla hetkellä Venäjällä tapahtui radikaali vallanvaihto.
Venäjällä alkoi vaikuttaa 1800-luvun lopulla yleisen kulttuurimurroksen pohjalta valitus- ja vallankumousliike. Sen keskus oli Itämeren ja Suomenniemen kylkeen 1703 perustettu Pietarin kaupunki (Pietari Suuri). Venäjän kumoukselliset tapahtumat heijastuivat Pietarin yhteydessä toimineeseen Suomeen. Venäjällä syttynyt ”valkoisen ja punaisen vallan” välinen jännite heijastui vastaavana ilmiönä heti myös Suomeen. Toisaalta Leninin punaiset kokoontuivat myös autonomisessa Suomessa (Tampere) ja Venäjän tsaarin virkamiehet etsivät punaisia vallankumouksellisia henkilöitä myös Venäjän autonomisista alueista (vrt. nationalistisen historiankirjoituksen ns. ”sortovuodet”).
Autonomisella Suomella ei ollut omaa väkivaltakoneistoa eli armeijaa. Radikalisoituneet ylioppilasnuoret innostuivat kannattamaan ajatusta oman armeijan perustamisesta Suomenniemelle (jääkäriliike). Vanhempi eliitti kannatti passiivista vastarintaa Venäjän tsaarinhallinnon käynnistämille ”kurinpalautustoimille”. Autonomiassa Suomessa vaikutti vallankumouksellinen kommunistinen liike, se kulkeutui tänne Venäjältä (Leninin vallankumoukselliset). Suomalaiset kansallisvaltioaktivistit käyttivät hyväkseen Venäjällä käynnistynyttä sekasortoa ja valistushenkistä vallankumouksellisuutta ja onnistuivat idän kumousliikkeen ansiosta julistamaan Suomen itsenäiseksi 1917.
Heti Suomen itsenäistymisen jatkoksi syttyi sisällissota vuoden 1918 alussa. Siihen sisältyi valkoisen ja punaisen valtapelin yhteenotto. Oman väkivaltakoneiston luomiseen liittyneen jääkäriliikkeen (sotakoulutus germanistisen ankarana Saksassa) kautta alettiin muodostamaan kansalaisista myös pulisotilaallisia suojeluskuntia. Se merkitsi sitä, että siviilielämän yhtenäistämisen rinnalle luotiin nationalistisesti kansaa koskenut ”valkoinen puolisotilallinen yhtenäistämiskoneisto”. Suojelukunnat hätistelivät ase kädessä ulkomaalaisia ”ryssiä” vasta pystytetyn isänmaavaltion rajoilta.
Samassa hengessä toimi myöhemmin lapuanliike ja toimii tämän päivän katupartiot. Saksan natsien turvallisuuspalvelu ja ”Schutzstaffel” (ss) rakentui samalle puolisotilaalliselle periaatteelle. Tämän taustalla on yleinen nationalistinen kansan yhtenäistämiseen ja väkivaltaistamiseen tähdännyt periaate (Hegel).
*
Suomalais-nationalistinen historiankirjoitus perustuu länsieurooppalaiseen idealistiseen kuvitelmaan, että yliluonnollinen ”henki” olisi toteuttanut jo ammoisista ajoista lähtien suunnitelmaa perustaa myös Suomenniemelle oma valtiolaitos. Tänne kauan sitten muuttaneilla väestöryhmillä, vallankäyttäjillä ja hengellisillä johtajilla ei ollut kuitenkaan muinoin aavistustakaan suomalaisen valtion perustamisesta. Itsenäiseksi Suomen valtioksi perustaminen tapahtui Venäjällä vallinneen sekasortoisen rakennelaman ”siipien alla”. Ilman Venäjän muutostapahtumia Suomi ei olisi itsenäistynyt 1917.
Kaikki tapahtui tuhat vuotta siten sattumien ja kuvitelmien pohjalta ilman ”yhteisen hengen tai tietoisuuden” olemassaoloa ja johdattelua. Myös jännitteinen puhe Suomen kansan alkukodista kaukana idässä Venäjällä pohjautuu kuvitteelliseen nationalistiseen ajatteluun hengen johdattelusta ja valitusta kansasta. Suomenniemelle tapahtui muinoin monien eri väestöryhmien muuttoa ”sieltä täältä tiputellen”, ei romantiikan hengessä yhtenä massiivisena ”jalorotuisen” suomalaisen kansan muuttona.
Toisen maailmansodan kauhujen jälkeen alettiin korostamaan yksilövapautta ja konkreettista ”itselleen olemista”. Siinä yksilö nähdään päämäärätietoisena subjektina ilman kuvitelmaa yksilön vapaudesta pakottavan organisaation (valtion) yhteydessä. Uudessa vapaus- ja olemisajattelussa on keskeistä konkreettisuus, ei kuvitteellisuus eikä uskomuksissa eläminen.
*
Eksistentialistinen ”itselleen oleminen” ei ole kuvitteellista vaan konkreettista maailmassaoloa. ”Itselleen oleminen” ei perustu myöskään ”tieto-opilliseen” tietämiseen. Kuvitteellisen kansakunnan alamaisena (kansalaisena) eläminen on eksistentialistisen ”itselleen olemisen” vastakohta.
Vapaa yksilö ei voi eikä halua elää mielikuvituksellista maailmassaoloa. ”Itselleen olemisen” suhde nationalismiin, kansallisvaltioon ja kansakuntaan on ongelmallinen ja ristiriitainen. Konkreettisen yksilövapauden (”itselleen olemisen”) sekä nykyisen kulttuurimurroksen takia on äärimmäisen tärkeää arvostella nationalismia , kansakunta-ajattelua ja kansallisvaltion vallankäyttöä.
Maailmankuulu sosiologi Zygmunt Bauman on kirjoittanut teoksensa Sosiologinen ajattelu (2004) kappaleeseen ”Valtio ja kansakunta”, että ”Valtio ja kansakunta – – ovat kuitenkin AIVAN ERI ASIOITA” (sivu 201) sekä että ”Kansakunta ei ole ’todellisuutta’ – – Valtio on ’todellinen’ sinä mielessä, että sillä on tarkasti piirretyt rajat – – rajoja vartoivat yleensä sotilaat” (sivu 2012) sekä että ”NATIONALISMI, joka edellyttää ehdotonta uskollisuutta kansakuntaa – – kohtaan ei tavi vedota järkeen tai harkintaan – – nationalismi vetoaa kuuliaisuuteen – – Valtio, joka pystyy täysin samaistumaan yhteen kansakuntaan – – KANSALLISVALTIO – voikin siksi hyödyntää nationalismin mahdollisuudet – – kansallisvaltio vaatii kuuliaisuutta – – Valtion tahdon noudattamatta jättäminen – rangaistava RIKOS – – Ehkäpä valtiot ja kansakunnat tuntevat viehätystä toisiaan kohtaan – – yhdenmukaisen käyttäytymisen varmistamisen takia – – kansakunnilla on taipumus rakentua valtioksi valjastaakseen – – oikeuden PAKKOVALLAN käyttöön (sivu 2011) sekä että ”KAIKKI VALTIOT EIVÄT OLE kuitenkaan KANSALLISIA – – KANSAKUNTA on alusta loppuun KUVITTEELLINEN YHTEISÖ” (sivu 2012).
Sana ”valtio” tulee sanasta ”valta”. Valtolla on sen alamaisia (kansalaisia) koskevat lait ja tavallisesti myös oma raha. Valtio on omaksunut kuviteltuun kansakuntaan pohjautuvan ”nationalistisen historiankirjoituksen”. Valtiovalta (valta ja voima) tarkkailee koko ajan alamaisiaan kulissien takaa sekä rankaisee heitä tarvittaessa lakiensa pohjalta oikeusistuimissa vaikka nekin ovat osa kaikkea muuta valtiollista vallankäyttöä (Michel Foucault).
Valtion hallinnollinen valta (virkavalta ja poliittinen valta) sekä oikeudellinen ja taloudellinen valta on mahdollista järjestää muullakin tavalla kuin nationalismin ja kansallisvaltioajattelun pohjalta. On mahdollista kehittää myös kokonaan uudenlaisia demokraattisia vallankäyttö- ja valtiomuotoja.
Euroopan pienten länsimaisten kansallisvaltioiden taustalla on antiikin Kreikan aikainen kulttuuri ja kaupunkivaltiot. Eurooppalaiset kansallisvaltiot ovat maapallon kartalla siksi pikkuruisia läiskiä.
Valtiossa voidaan harjoitta samanaikaisesti esimerkiksi kommunistista hallintovaltaa ja kapitalistista talousvaltaa (Kiina). Koska ylikansallisella taloudella on enenevästi vaikutusta kansallisvaltioihin, kapitalistisen maailmantalouden vaikutus (arvopaperit, pörssit jne.) heijastuvat nationalististen valtioiden kohtaloon entistä voimakkaammin. Kansallisvaltion oma politiikka ja talous on hävitetty tai on rappeutumassa ylikansallisen järjestelmän alle.
Vaikka valtiolla on oma kansallinen politiikka ja oma kansantalous se joutuu harjoittamaan samaan aikaan myös ylikansallista valtapeliä. Kansallisvaltion on oltava mukana myös ylikansallisessa rahaliitossa. Kansallisvaltion ja ylikansallisten vallan välillä vallitse jatkuva kilpailusuhde. Se koskee myös maanpuolustusta (sotavoimia). Kansallisvaltio ei voi harjoittaa pelkästään omaa kansallista sisäpolitiikkaa. Ylikansallisen vallan kasvu lisää kansallisvaltion ylikansallista toimintaa. Nykyinen kehitys viittaa siihen, että maapallo on globalisoitumassa.
Suomen valtio on tyypillinen pieni kansallisvaltio. Nykyisten Perussuomalaisten aatemaailma (PS, puoluevalta) pohjautuu suomalaiskansalliseen nationalismiin. Koska Suomessa on asunut jo vuosisadat lukuisia eri kieliä ja kulttuureja edustavia ryhmiä myös Suomea voi pitää monikulttuurisena maana. Monikulttuurisutta ei voi poistaa mistään valtiosta. Pelkästään yhdessä kaupungissa voi olla satoja erilaisia ryhmiä ja aatemaailmoja.
Saksa kansallissosialistit kannattivat totalitääristä kansallisvaltiota (vrt. Stalinin kommunismi), jossa korostettiin yksipuolisesti Saksan kansan ”henkeä ja rotua” sekä saksalaisten oikeutta ja etuja. Juutalaisten hävittäminen ja ”poissiivoaminen” tapahtui tältä pohjalta.
Jos EU:sta tule liittovaltio, siitä voi tulla kansallisvaltioiden valtioliiton sijasta monikansallinen valtio.
Venäjä on tällä hetkellä federaatio eli liittovaltio. USA on muodostettu puolesta sadasta yhdistetystä valtiosta, USA on ”yhdysvallat”.
Kansallisvaltioissa on lukuisia valtapuolueita, toisinaan vain yksi hallitseva puolue. Ylikansalliset puolueet (globaalipuolueet) ovat vielä harvinaisuuksia. Kansallisia puolueita on maapallolla nykyisin hyvin paljon.
Suomen suurten puolueiden historia juontaa 1800-luvun lopulle sääty-yhteiskunnan väistymiseen. Puolueiden omaksuman alkuperäisen ideologian taustalla on ollut täysin erilainen aikakausi kuin on nykyaika.
*
Vapaata yksilöä korostavasta eksistentialismista on tullut toisen maailmansodan jälkeen uuden yhteiskunta-ajattelun peruskivi. Eksistentialismi on syrjäyttämässä orjamoraalisen nationalistisen ajattelun. Kun eksistentialismi yhdistetään yhteiskunnallisiin, tasa-arvoa edistäviin materialistis-taloudellisiin ajattelu- ja toimintatapoihin (marxismi jne.) voidaan luoda uusimman ajan henkeä myötäileviä uusia yhteiskuntasopimuksia.
Nationalismiegon on korvaamassa ylikansallinen vallankäyttö. Kun maailma muuttuu monikansalliseksi ja globaaliksi se antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta ihmiskunnalle ja elolliselle luonnolle maapallolla.
2. PÄIVÄLEHDEN JA NATIONALISMIN LOPPU, YKSILÖN VAPAUS JA ”SATTUMAVALUSSA ITSELLEEN OLEMINEN”
Valtamedia sanoo hädissään otsikossa: ”LUOTETTAVAN MEDIAN PUOLESTA” (päätoimittajien julistus 1.3.2916). Minkä tai kenen kannalta luotettava media? Valtapuolueen, yrittäjän tai esimerkiksi arkikansalaisen kannalta?
Kun ”valtamedia” karsii ja yhdenmukaistaa ”kansakunnan” mielipiteitä vallankäytöllään nationalismin mukaisiksi onko se luotettavaa?
Olemme kuitenkin vapaina yksilöinä luottavia ainoastaan ”itselleen olemisessamme”. Me emme ole yhtään luotettavia jos meidät on onnistuttu yhdenmukaistamaan mielipiteidemme ilmaisijoina.
Ei valtaan voi luottaa kun se levittää ”luotettavaa tietoa totena”. Sinä on kyse propagandasta.
Ihminen ei ole tieto-olento vaan mytologinen eläin, jota vie ”itselleen olemisessa” sattuma, ei ”tietäminen ja hallitseminen”.
Toimittajien eettiset ohjeet ja JSN eli Julkisen Sanan Neuvosto ei takaa sitä, että vääryyttä ei voi pääse tapahtumaan mediassa.
Sanomalehden toimitus ja JSN on vallankäyttöorganisaatio. Toimituskunnan itse laatimat ja noudattamat ”eettiset ohjeet” ovat mediakoneistossa ”ohjeistettua moraalia”. JSN:n ratkaisu ei kerro siitä mikä on oikein, mikä väärin.
Toimituskunta ja sen neuvosto (JSN) toimii nationalistisen yhdenmukaistamisen juoksupoikana ja ripottelee ”subjektiivista moraaliohjeistoa” ”modernin yhteiskuntafasismin” päälle.
Kirjanpainotaidon keksimistä on seurasi sanomalehtien ja kirjojen ”lukemispakko” sekä romaanin valta valistuksesta lähtien. Ne on korvannut sensuroimaton mielipiteen ilmaisen vapaus, atk, aineeton data ja kaikille avoin nettivuoropuhelu. Vuosisadat jatkunut mielipiteiden ilmaisemisen kontrolloiminen ja mielipiteiden sensuroiminen valtamedian ammatillisissa toimituksissa vuotaa nyt kuin seula.
Ensin romahti ikuiseksi ajateltu ”hengen ja sielun julistaja” kirkko instituutiona (uskonelämä). Seuraavaksi romahtaa valtamedian auktoriteetti kansaa yhtenäistävän ”luotettavan totuuden julistajana” (luotettava tietousko). Dopingpiikki myrkyttää nationalismi-innostukseen sisältyvää urheilullista rotuoppia. Muita vastaavia vanhoja instituutioita ja uskomuksia on kaatumassa nurin jonossa. Jäljelle jää kuitenkin vapaiden yksilöiden ”itselleen oleminen”.
Nyt kun miljoonien yksilöiden ”vapaasti muotoillut totuudet” (yksilöiden omat ajatukset ja mielipiteet) ovat alkaneet puhumaan ”tietoteknisessä netissä” VALTAMEDIA (rahavaltaa ja puoluepoliittinen valtaa) pakotetaan myöntämään, ettei sen tyrkyttämään ”luotettavaan totuuteen” pidä uskoa enää kuten ennen.
Ei neljäs valtiomahti (media), jonka voima on kasvanut entisestään uuden tekniikan avulla (varsinkin atk) ole mikään maakunnallinen, valtakunnallinen tai ylikansallinen ”totuustoimisto”. Media on subjektiivinen nationalistis-orjamoraalinen mielipidemuokkaaja ja sensuurikone. Myös esimerkiksi oikeuskansleri ja oikeusasiamies toimivat pienen valtaeliitin vetämän narun päässä. Niiltäkään ei voi odottaa sen kummempaa.
Julkisen sanan neuvosto (JSN) on vallankäyttöorganisaatio. Vain eksistentialistinen vapaa yksilö voi ”tietää” mikä on ”oikein ja väärin”.
Koulunkäynnissäkään ei ole tärkeintä päähän asioiden pänttääminen vaikka niin uskotellaan. Tärkeintä koulussa on kaikkien oppilaiden vapauteen kasvattaminen niin, että koulujen lapset (yksilöt) kasvavat vapaina yksilöinä ”itselleen olemiseen” erehtymättä uskomaan ”luotettavaa valtamediaa”, niin sanottuja ”uutisia” ja ”uutisanalyysejä”.
Paperille painetut päivälehdet ovat nyt huolissaan sananvaltapelinsä perustan ”luotettavuuden” sekä taloutensa romahtamisesta. Sanomalehti ei pysty muistuttamaan lukijoita enää ”raamatullisista totuuksista” (sana ja kuva). Uusin atk-datakone ja vapaa yksilö ”itselleen olemisessa” korvaa sanomalehdet. Kirjojen suosio, varsinkaan fiktiivisten ”kaunokirjallisten” teosten suosio ei ole kuitenkaan laskussa, koska kirjoja on niin mukava kosketella käsissä.
*
Mitä enemmän lakeuden maakuntalehti vaikenee uudenlaisista näkökulmista maakuntansa historiaan ja sielunelämään itä enemmän sen toimitus todistaa toimivansa nationalistisen myytistön JA yhdenmuotoistamisen vahtikoirana.
Valtamedia tukahduttaa nyt vapaiden yksilöiden mielipiteitä. Esimerkiksi kaksifooninkisten ”pohjalaistalojen” syntyhistoriaa pidetään (1700-luvun puolivälin ruotsinkielisen vanhan Vaasan karttaa myöten) seudun mediassa lähes kiellettynä puheenaiheena. Seinäjoen Asuntomessuilla 2016 halutaan antaa käsitys, että ”lakeuden omat suomenkieliset talonpojat” ovat keksineet klassistisen fooninkitalon vaikka se on iso vale.
Sanomalehti on ollut vuosisadat epäluotettava pakottavan vallan valtamedia. Se ylläpitää nationalistista kuvitteellisuutta niin, että koko Suomenniemi näyttäytyy maakuntineen pelkkänä kuvitteluna.
Seuraavaksi tapahtuu sanomalehden ja nationalismin loppu. Vasta sen jälkeen alkaa yksilövapauden, konkreettisen ”itselleen olemisen” ja sananvapauden aikakausi.
*
Suomessa on käyty äskettäin kädenvääntöä valtaeliitin sekä ”modernin palkkatyöläisköyhälistön” välillä niin sanotusta ”yhteiskuntasopimuksesta”. Tuossa sopimuksessa on kuitenkin kyse pelkästä talouteen liittyvästä ”kilpailukykysopimuksesta”. Tähänastisen ”yleissitovuuden purkaminen” hyväksymällä paikallinen sopiminen merkitsisi ”uuspirstaleisuuden” ja uuden eriarvoisuuskehityksen virallistamista osana tähänastista uusliberalistista valtapeliä.
Sopimuksen tekoa mutkistaa se, että maailma on muuttunut, esimerkiksi rahaliittoon kuuluminen (euro ja kapitalistinen verkostoituminen) aiheuttaa sen, ettei Suomikaan voi enää esimerkiksi devalvoida kuten ennen vanhaan markan aikana. EU-komissio on huomauttanut viimeksi maaliskuussa 2016 Suomen talouden hoitamisesta (Suomen velka on yli 60 % bkt:sta). Viisainta lukea Karl Marxia jos haluaa tutustua kapitalistisen taluselämän perusteisiin.
SAK ”iski äskettäin naulan sopimusarkkuun” hyväksymällä ALUSTAVASTI hallituksen esittämän sopimuksen mutta asetti samalla (7.3.2016) porvarilliselle SSS-hallituksellemme kovia ehtoja sopimuspaketin lopulliseksi hyväksymiseksi. Samalla SAK kaappasi itselleen myös maamme finanssipolitiikan. SAK:n ja ay-liikkeen valtapelistä puuttuu enää ulkopolitiikan johtaminen. Jos suomesta tehtäisiin kommunistinen valtio, sekin annettaisiin palkkatyöläisille. Hallitus teki ay-liikkeelle heti 7. maalikuuta 2016 jälkeen vastavedon ”Suomen mallinsa” läpiviemiseksi (viennin kasvattamiseksi) asettamalla ehtoja sopimuksen soveltamisneuvotteluille. Neuvottelut mutkistuivat taas kerran, kädenvääntö jatkuu.
Yrittäjien (eli omistajaluokan) kilpailukyvyn kohentaminen ja palkkatyön arvon punnitseminen pysyvät ikuisesti kahtena eri asiana. Ilmiön taustalla on vastakkaiset intressit. Uudesta kokonaisvaltaisesta konsensushenkisestä ”yhteiskuntasopimuksesta” ei haluta edes keskustella. Myös kiellettyjen puheiden määrä on ollut viimeksi kovassa kasvussa.
Kovat otteet kasvavat kun eletään taas kerran ”vaikeita aikoja”. Kritiikitön yhteiskunta on sama kuin kriisiyhteiskunta. Ei tullut kokoomuksesta työväenpuoluetta, tulikin teräksen kova sotilaskypäräpäinen porvari.
TYÖN ARVOA koskeva filosofinen kysymys (katso Karl Marxin teoriat) kummittelee vieläkin aaveena porvarien korvienvälissä. Keskustapuolueen maareformia (1900-luvun alun torpparilaitoskiista) on seurannut Suomen Keskustassa kypsytellyn työreformin suunnitteleminen (1999-2016). Keskustapuolueen keksimä työreformi (ammattiyhditysliikkeen vallankäytön alasajo) on kuitenkin puolueen omatekoinen hirttonaru sille itselleen.
Porvari yrittää tehdä työreformista ja ”tuottavuusyhteiskuntasopimuksesta”historiallisen ymmärtämättä nationalistina historiasta itse mitään.
Akateemisen koulutuksen saanut porvoolainen opettaja ja runoilija Runeberg oli kotoisin Pietarsaaresta. Hänen ryyppykaverinsa akateemisen loulutuksen saanut piirilääkäri ja kirjailija Topelius oli puolestaan ruotsinkielisestä Uudestakaupungista, keskustapuolueen pääideologi Aleksander Filander (Santeri Alkio) oli ruotsinkielisen Vaasan vierestä Laihialta. Nämä ja muut suomalaisuusaatteen alkuperäiset nationalistit olivat kaikki kulttuuritaustaltaan ruotsalaisia, ei suomalaisia.
1896 ilmestyneessä Aleksander Filanderin kirjoittamassa romaanissa ”Murtavia voimia” kerrotaan siitä kun kirkkoon oli kokoontunut lakeuden kansaa. ”Kun tuli aika rukoilla maan hedelmästä ja kansa kumarsi päänsä rukoukseen, alkoi – – nyyhkytyksiä..” (sivulla 7). Samassa tarinassa isä arvostelee omaa poikaansa, joka opetteli kotona kirjoittamaan, ”ei se ainakaan elätä” sanoi isä pojalleen (sivut 66-67).
Tämän kuvauksen maalaisliittolaisen puoluevallan ideologi Filander kirjoitti nationalistisen yhdenmukaisuuspakottamisen takia, ei korostaakseen eksitentialistisesti vapaana yksilönä ”itselleen olemista”. Siinähän yksilö toimii fiktiivisen romaanin luovana lukijana, ei nationalistisen valtapelin työkaluna.
Samana vuonna (1896) suomeksi ilmestyneessä Topeliuksen romaanissa ”Välskärin kertomuksia” kerrotaan Bertelsköldin suvun kantaisästä, nuijasodan aikaisesta herrojen vihaajasta (vertaa SMP ja PS) talonpoikaiskuningas Aaron Penttilästä, joka kiroten karkoitti suvun häväisijänä ja luopiona poikansa kotoaan koska poika oli aateloitu palkkiona palveluksista yhteiskunnalle.
Matti Klingen mukaan Topeliuksen keksimän tarinan tausta liittyy 1700-luvun Ranskan suureen valankumoukseen, ei fennomaanien nationalistiseen nuijasotatulkintaan. ”Historia puhuu niistä, jotka ovat olleet olemassa, eikä olemassa oleva voi milloinkaan tehdä minkään olemassaoloa oikeutetuksi” (J-P Sartren Inho, suomennos 1981, sivu 253). Nationalistit oikeuttavat kuitenkin innostuneina historiaksi kutsuttuja omia satusepitelmiä.
Klingen saman teoksen ”kaksi Suomea” (1982, sivulta 143 eteenpäin) kerrotaan Aaron Penttilän valtio-opista, sen mukaan yhteiskunnassa saa olla valtiaana ainoastaan kuningas (vastaten nykyistä valtiota) ja kansa (mutta ei aatelistoa).
Tämän päivän Etelä-Pohjanmaan myyttiperinnettä ylistävässä heimomaakunnan valtamediassa (eteläpohjalainen Ilkka ja härmänmaalainen Komiat) välähtää vähän väliä seudun maatalousvaltaisuuden kehaiseminen ”komiana” sekä se kuinka ”kristillistä kirkastumista” uskoon heräämistä) seuraa orjamoraalisesti yksilön oman näkemyksen ”onnellinen hämärtyminen”.
Peltojen sarkajaon hävittäminen tuhosi kylistä ikivanhan ”pakottavan sosiaalisuuden”, sarkatilkkujen yhdistämisen jälkeen alkoi kukkia lakeudella talonpoikaego. Lakeuden maakunnassa puhutaan nykyisinkin oman maatilan yhteydessä jopa ”kartanosta”.
Oma maatila on täällä pienoisvaltio. Muusta maalimasta suljettujen seinien sisällä elää perhe ja sukulaiset palvelijoineen itserakkaan ”itseellistä klaanielämää”. Maatila pohjautuu kapitalistisporvarilliseen yrittäjyyteen sekä samalla päämaan ja omistamiseen. Sekä taivaallisen Herran rukoilemiseen sekä utilistiseen luontosuhteeseen (luonnon totaaliseen hyödyntämiseen).
Tässä on Maalaisliiton, nykyisen Suomen Keskustan (puoluevanna) koko ideologia ja arvomaailma. Puolueen synnit juontavat siksi ”köyhälistöongelmaan” ”loisten maareformiin” sekä ”koulutettujen palkkatyöläisten nykyiseen työreformiin” sekä muutamiin muihin suuruudenhulluihin hankkeisiin.
Viimeksi mainitun seikan kohdalla lakeuden koko kirjokannen kattoa pitää Seinäjoella pystyssä pilvenpiirtäjämäisenä obeliskina taivaaseen asti ulottuva vitivalkoinen kellotorni. Kansankirkollisen uskon voimalla ei voi kuitenkaan synnyttää teollista kaupunkikulttuuria. Seinäjoki pysyy vielä pitkään Seinäjokena.
Paikallisyhteisöt ovat murtuneet, yhteiskunta ja maailmankuva on muuttunut ja käsitys omasta paikasta yhteiskunnassa on nyt eri kuin ennen vanhaan. Myytti maatalousvaltaisesta maaseutu-Suomesta oli ja meni. Sitä on seurannut moderni cityelämä ja palkkatyöläisyys, hevosen (eläimen) korvasi auto (kone). Juppimainen Kokoomuskaan ei olisi noussut viimeksi ilman cityä valtaan.
Teollistuminen, palkkatyöhön erikoistuminen sekä cityläistyminen loi modernin teknologisen elämäntavan (tyylit, muodit), johon sisältyy uudenlaista sosiaalista elämää sekä konkreettisia vapauksia. Maatalousvaltaisessa maaseutuyhteiskunnassa, siinä yksilön ”itselleen omista” pidettiin pahuutena. Maatiloilla oli tapana ”antaa vapauksia” pakottamalla.
Perussuomalaisuus yrittää kahlita meitä parhaillaan eilispäivän kuvitteellis-nationalistiseen häkkiin vaikkei sitä ole enää edes olemassa.
Nyt eletään vapaan yksilön ja ”itselleen olemisen” aikakautta koti monikulttuurista ylikansallista yhteiskuntaa ja vallankäyttöä, ”globaalia etnoihanuutta”. Masentavilla, lumppumaisen harmailla, pahalle tuoksahtavilla perussuomalaisilla ei ole siinä mitään sanottavaa.
*
Kirjoittamisesta on huomattava se, että kirjoituksen sisältö ei ole sama kuin ”tieto”. Sanoilla ilmaisemisella on tiukat rajat. Joku toinen voi myös (milloin tahansa) tulkita tekemäni kirjoituksen aivan toisin kuin olen itse tekstin kirjoittajana ajatellut sanoa.
Ihminen aistii olemassaoloa ja voi kertoa kirjoittamalla tai kuvateoksilla ”itselleen olemisesta” tai esimerkiksi jonkun toisen henkilön kautta tapahtuneesta ”suhteeseen sidotusta olemisesta”. Tärkeintä on kuitenkin elää konkreettisessa ”sattumavalussa itselleen olemisessa”.
”Itselleen olemisessa” kaikki tapahtuu omien valintojen ja oman vastuun kantamisen pohjalta mutta kaikki etenee samaan aikaan koko ajan ”sattuman vyöryssä”. Vaikka on valinnoissaan aina määrätietoisen päämäärähakuinen kaikki voi mennä ”pieleen”.
Mikään ei voi olla varmaa, tietoista ja hallittua. Nationalistinen systeemivalta yrittää kuitenkin fasistis-totalitäärisesti uskotella ihmisille totena ja hallittuna kaikenlaisia kuvitelmia, jotta meidät on helppo alistaa orjamoraalisina orjina vallan valtapeleihin ja saada meidät tarttumaan myös aseisiin.
Yksilövapaus tulee olla ainoastaan jokaisen yksilön omaa henkilökohtaista sisäistä vapautta ja vastuun kantamista ”itselleen olemisessa” ilman ulkopuolisten voimien vaikutusta (valvontaa, kuria jne.). Yksilön ”itselleen olemisen” suurin vihollinen on moderni totalitäärinen yhteiskuntafasismi.
Kuvitteellisen ”kansankuntauskon” ja konkreettisen valtiovaltapelin yhtenäistämiseen pyrkivä nationalistinen valtiovalta tarjoaa yksilöille vapautta ainoastaan pakottavien normien puitteissa, mutta ei ymmärrä tekevänsä siten yksilöllisten perusvapauksien vastaista nationalistis-fasistista väkivaltaa.
Ihan sama minkä muotoinen sss-porvarihallituksen ”taloushyppy-yhteiskuntaspimus” on yksityiskohdissaan, sillä se aiheuttaa kaikissa tapauksissa pinnan alla muhivien yleisten kulttuuristen ja yhteiskunnallisten ristiriitojen purkautumista. Kaikki alkaa muistuttaa henkisellä tasolla vuoden 1918 punavalkoista dialogia.
Yrittäjien asemaa parantavalla ”kilpailukykysopimuksella” saataisiin aikaan niin sanottu ”Suomen malli” ja postmoderni kapitalistis-uusliberalistinen ”pompotteluyhteiskunta”. Se olisi harriholkerilaisen uusliberalistinen malli ottamatta huomioon minkälaiselle yleiselle yhteiskunnalliselle vuorovaikutukselle uudistettu yhteiskunta rakentuisi.
Kokoomuksen on vaikea sulattaa ajatusta siitä, että uusliberalismin vaihe on päättynyt. Eikä kukaan pysty sanomaan millaisiin ihmisten välisiin suhteisiin uusin yhteiskunta tulisi yleisemmin rakentaa. Omistaa ja ei-omistaa sekä toimia yrittäjänä ja työntekijänä ovat ikuisesti kaksi vastakkaista asiaa. Valkoisen ja punaisen välinen ristiriita ja dialogi jatkuu ikuisesti.
Nyt on jäämässä päällimmäiseksi varsinaisen yhteiskuntasopimuksen (vrt. Ranskan suuri vallankumous ja valistus) kirjoittamistarpeesta muistuttava kulttuurimurros.
Keskustalla ja kokoomuksella on nyt suuria ongelmia koska porvaripuolueet aikovat toteuttaa kapitalistisen omistajaeliitin eduksi työreformin selvittämättä yhteiskunnan kokonaisvaltaisen uudistamisen tarvetta.
Meitä johtaa Suomessa pieni puolueiden valtaeliitti. Sen suurin huoli on saada valta käsiinsä edustamalla kansaa (legitimointihuoli). Sen mielestä kansan ei saa antaa päättää itse mistään. Puolet kansasta on kuitenkin hiljaa eikä halua vaikuttaa yhtikäs mihinkään sillä se ajattelee, että kaikki pyörii kuitenkin itsestään. Maailma on jo valmis. Mihinkään ei voi eikä tarvitse enää vaikuttaa. Mutta jos osallistuu johonkin se ei johda mihinkään.
Hiljennetyt pelkäävät vapautta, vastuun kantamista ja omaa tahtoa. He rakastavat eniten vaikenemista, itsensä tukahduttamista ja orjamoraalista alistumista. He vierastavat myös itseään. Jos he saavat tietää, että jotkut ihmiset tekevät toisille ihmisille pahaa he eivät uskalla kertoa siitä kenellekään koska he pelkäävät kostoa.
Tämä kaikki johtuu siitä, että valtaeliitti on yhtenäistänyt koko kansan helposti hallittavaksi massaksi. Kansalaisten elämän tarkoitus on tavarat ja kuluttaminen. Yhteiskunnassa ei ole vapaita itsenäisesti ajattelevia yksilöitä sillä he ovat kuolleet sukupuuttoon. Subjekti on kuollut eikä kukaan ole edes kuullut eksistentialismista. Heitä on Euroopassakin satoja ja satoja miljoonia yksilöitä.
*
Alkuperäinen luonto ja ihminen kurjistuvat nykyaikana kaiken yhdenmuotoistamiseen pyrkivän puoluevallan teräskourassa. Vapaa yksiö on menettämässä siinä kaiken vapautensa.
Vapaasta yksilöstä on tullut yhtenäisen massan pikkuruinen hiukkanen, joka ei tunne pahaa oloa edes siitä, että hänet määrätään kuolemanleirille hävittämään tänne kuulumattomia ”ulkopuolisia”. Tunnoton subjekti on kuollut subjekti.
Ihmisenä oleminen tapahtuu sattuminen ja uskomusten varassa ilman että, elämä ei etene ”tietoisesti ja hallitusti”. ”Tieto” on pelkkä valtapelitemppu. Taide on nyt valtaa koska se kertoo parhaiten mistä vaietaan.
Ihminen omaksuu yhtenäisyyteen pyrkivässä yhteiskunnassa orjamoraalisen käsityksen maailmassa olemisesta. Onneksi sen voi kuitenkin vaihtaa toisenlaiseksi käsitykseksi. Omasta sisäisestä vankeudesta voi vapautua ja sen jälkeen voi astua aitoon alkuperäiseen vapauteen eli ”itselleen olemiseen”.
Ihmisen käsitys toisen ihmisen ”olemuksesta” ei paljasta toisen ”itselleen olemisesta” mitään.
Jos käyttää luovasti sanaa toisten luovan mielikuvituksen herättämiseksi lukijat tulkitsevat luovina olentoina tehdyn kirjoituksen lukemattomilla eri tavoilla. Mytologiset ihmiseläimet rakastavat eniten väritettyjä kertomuksia koska ihmiset haluavat tuntea ja nähdä ilman rajoituksia kaiken sen mitä heidän mieleensä kulloinkin sattuu juolahtamaan. Mutta valta tahtoo kieltää sen.
Kuvateos auttaa sanomaan kun sanat eivät riitä kertomaan maailmassaolosta. Koska kuvan tekemisen taidon on sanottu kuuluneen vain jumalille, ihmistä on käsketty noudattamaan vain sanaa (Raamatun käskyjä jne.).
Ihminen kykenee aavistamaan, että maailmassa on tapahtumassa jotakin ikävää mutta hän ei ymmärrä aina mistä siinä on kyse. Kun tekee luovan kuvateoksen, näkee jälkiä aavistuksen sisällöstä.
Yhdistetty ”yksiöllistä olemassaoloa” (Sartre) ja ”konkreettista maailmaa” (Marx) korostava ajattelu ja toiminta edistää parhaiten nykyisen yhteiskuntafasismin vastaista valtapoliittista yhteiskuntakehitystä siten, että systeemi palvelee parhaiten työtä tekevän palkkatyöväestön ja muun väestön intressiä ja konkreettista vapautta. Koska uusmarxilaisuudessa korostetaan päällimmäisenä yksilön vapautta, sitä ei voi syyttää massavaltapelistä kuten kommunismista.
*
Käytän sanaa ja kuvaa koska haluan tuntea olevani olemassa.
Haluan aistia vapauden ja sattuman läsnäolon ja varon sitä, että joku valta ja voima yrittää muovailla minua joksikin.
Olemiseni on konkreettista ”itselleen olemista”. Sillä ei ole mitään tekemistä yhdenmukaiseksi pakottamisen ja ”deterministisen olemuksen” kanssa.
Olen huomannut, että monet ihmisistä ovat tavalla tai toisella henkisesti vammaisia. He kärsivätusein jostakin syvästä traumasta koko elämänsä. Mutta vain harvat ovat hakeutuneet alkuperäisen oman itsensä etsimiseen eksistentialistisen vapauden ja ”itselleen olemisen” pohjalta.
Me eksistentialistit olemme vielä harvinaisuuksia.
Yksilöllä on ”itselleen olemisessaankin” myös yhteisöllisiä aistimuksia. Kun haluaa sanoa jotakin toisille ihmisille voi käyttää elehtimistä (vaikka pelkkää katsetta, semiotiikka), puhumista tai sitten kynällä kirjoittamista sekä kuvan tekemistä tai sitten musisointia.
Jos sanat eivät riitä pitää ottaa käyttöön kuva. Siinä paljastuu samalla joukko erilaisuuksia maailmassa olosta.
Taiteen tekemisessä ei pyri tietämiseen ja tiedon tuottamiseen vaan ”itselleen olemiseen”, oman olemassaolonsa havaitsemiseen ja maailmassaolostaan kertomiseen.
*
Marxilaisen ajattelun mukaan kapitalistinen yhteiskunta muuttuu ensin SOSIALISTISEKSI ja sen jälkeen KOMMUNISMIKSI. Viimeksi mainittu olisi hyvällä tavalla luokaton (tämän yhteydessä voisi korostaa myös yksilön vapautta ”itselleen olemiseen”), tasa-arvoinen ja yhteiskuntaomistukseen (tämän yhteydessä voisi koristaa esimerkiksi sitä, että vapaita yksilöitä ei saa hyväksikäyttää epäeettisesti yksityisomistuksen lisäämiseksi) perustuva järjestelmä. Jos kapitalisti ja sosialisti väittelisivät kumpi on parempi kokonaisvaltainen yhteiskuntasysteemi kapitalismi vai sosialismi voiko tuon väittelyn (dialogin) avulla päästä parempaan käsitykseen kumpi niistä on ”todellisesti parempi”.
Kapitalismin sanotaan syntyneen luonnonmukaisesti ihmisten tekemänä mutta sosialismi ja kommunismi olisivat keinotekoisia malleja. Sosiaalidemokratia olisi puolestaan ”kapitalismin sisään rakennettu luonnollinen sopimus- ja konsensussosialismi” mikä käytännössä merkitsee työntekijöiden turvattua asemaa ammattiyhdistysliikkeen vahvan aseman pohjalta.
Sartren eksistentiaismin ja marxilaisuuden yhdistämisellä voi rakentaa uuden luonnollisella tavalla muotoutuvan yhteiskunnan, jolla kumotaan nykyinen uusliberalismi, minkä taustalla on ihmismassojen yhtenäistämiseen rakentuva nationalistinen kapitalismi. Nationalistinen uusliberalismi pitää hylätä yhteiskuntamallina kokonaan vapausidealistisena, epäeettisenä ja juppipainotteisena (toinen toisensa) ”avoimena hyväksikäyttöyhteiskuntamallina”.
Konsensus-revisionistinen (ja lastentautinen) SDP ei pysty edistämään nykyistä paremman yhteiskuntamallin luomista Suomeen koska maamme demarisosialismi (minkä sanaosio ”sosialismi” on haluttu jopa poistaa puolueen ohjelmasta) ei perustu dialektiikkaan vaan ”vastakohtaisuuksien silotteluun ja vapaiden yksilöiden omasta tietoisuudesta häivyttämiseen”.
Käsitteellä ”dialektiikka” viitataan muinaiseen väittelyyn (antiikin Kreikka, vuoropuhelu eli dialogi) minkä kautta kuviteltiin löytyvän aste asteelta ”totuus” (tosi) jostain ilmiöstä tai seikasta.
Dialektiikassa (dialogissa, logiikassa) oli ja on kuitenkin ollut kyse siitä, miten ihminen on käsittänyt kunakin ajankohtana tunteillaan, ajatuksillaan ja johtopäätöksillään ilmiöiden ja asioiden olevan.
Ihmisen ”dialektinen järki” on kiistanalainen kysymys. Dialektiikan pohjalta etenevästä ”edistyksestä” puhumattakaan (”tieto on valtaa”).
Dialektiikassa on kyse luovien mielipiteiden ilmaisemisen vapauden merkityksestä ja hedelmällisyydestä mutta ”lopullista totuutta” ei voi järjen käyttöä korostavan dialektiikankaan avulla saavuttaa. Dialektiikka perustuu uskomukseen, että ihminen on pohjimmiltaan ”tieto-olento” ja valtapeluri (”tieto on valtaa”), ei ”ei-tietävä” villi mytologinen eläin.
Jos ”alkuperäinen minä” vapaa eksistentialistinen ”itselleen oleminen” ja täysin omien mielipiteiden muodostaminen ja ilmaiseminen (väittelysuhteen luominen) kielletään, lopputulos on ”moderni yhteiskuntafasismi”. Valtamedian pyrkiessä kohottamaan kansan yhtenäisyyttä ja omaa luotettavuusprofiiliaan se rakentaa meille kokonaista yhteiskuntahelvettiä.
Itselleen olemisen sattuma- ja myyttivyöryssä” ei kysele onko ”kaiken takana” esimerkiksi materia (Marx) vai henki (sielu) (Hegel). Sellaiset kysymykset nousevat ensimmäiseksi pintaan tieto-olennoksi (tieto-usko ja -oppi) itsensä uskovien keskuudessa.
Matka kulutusyhteiskuntamme tavarafetisismistä omasta itsestään vieraantumiseen on lyhyt. Ja yksilöstä tulee tuona hetkenä ”tyhjä pönttöpää”.
Ihmiset näkevät silmillään ja tuntevat käsillään, että heidän asuinalueensa on muotoja ja materiaa mutta he pitävät paikkoja ja alueita kasassa kuvitelmillaan. Ja he liittävät paikkoihin myös itsensä kuvitteellisena olentona (ihmisen olemus, vertaa ”oleminen”).
Todellisuus” (”totuudesta” puhumattakaan) pysyy mytologiselle eläimelle ikuisena arvoituksena. Se ”mikä on todellista” tai ”tosi” on arvoitus koska ihminen on pohjimmiltaan ”kuvittelijaolento”, ei missään tapauksessa ”tietävä olento”.
Ihminen ei ole ”jumalallisen kaikkitietävä ja kaikkivaltias” vaan sattuman tietä vaeltava ”mytologinen eläin”.
3. MYYTTI, KUVITTEELLINEN ALUERAKENNE SEKÄ MIELIKUVAPELIEN POSTMODERNI ARKKITEHTUURI
Muinoin käydyistä sodista alkunsa saaneet kertomukset on muokattu myöhemmin myyteiksi kääntämällä konkreettisesti tapahtuneet asiat täysin ympäri. Myyteissä paha vaihtuu ihmismielikuvituksessa hyväksi ja hyvä pahaksi. Väkivaltarikollisen puukonviilto pitkin selkää vaihtuu siinä tunteelliseksi runoksi.
Etelä-Pohjanmaan maakuntalehti on tehnyt lakeuden myyteistä puhumisesta kielletyn puheenaiheen. Myyteistä ei pidä kuitenkaan vaieta koska koko lakeuden maakunta on kuvitelma ja myytti. Ja loppujen lopuksi myös koko Suomen aluerakenne rajoineen päivineen.
Nuijasota on maakunnan myyteistä vanhimpia nationalismimyyttejä. Toinen vanha maakuntamyytti liittyy Härmän ja Kauhavan häjyjen puukkoväkivaltaan. Kolmas lakeuden nationalistinen myytti on lapuanliike. Neljäs on nykyinen perussuomalaisuus (PS).
Noille neljälle myyteille on yhteistä maaseudun maa- ja metsätalousvaltaisen kulttuurin palvominen korkeatasoisimpana kulttuurina. Sen perhe-, suku-, klaani- ja heimokeskeinen maailmankuva on modernin teollisen citykulttuurin täydellinen vastakohta.
Myytti eteläpohjalaisten miesten peräänantamattomuudesta, hurjapäisyydestä ja rohkeudesta on tuonut Ilmajoen Koskenkorvalta Alkoon yliväkevän viinapullon (pullossa on vaarallisen paljon eli 60 % alkoholia), duutsonien postmodernin sekopääriehumisviihteen ja viikon pituisen Härmän häjyilyjuhlan, jossa lausutaan väkivaltarikollisista runoja.
Vaikka eteläpohjalainen mies joisi kokonaisen pullon pirtua ja lausahtelisi sen jälkeen runoja hänestä ei tule sen kummallisempi räkänokka kuin kaikista muista humalaisista.
Omaa ”komeutta”, nuijasotaa ja häjyjen riehumista ja lapuanliikettä kaupitellaan ”ulkopuolisille” maineen sekä paksun lompakon toivossa. Kaikki on kuitenkin myyttien varassa tapahtuvaa kuvittelua.
Nuijasotamyytin taustalla on vuonna 1596 tapahtunut talonpoikien protesti itärajan sodankäyntiä ja muita sodasta aiheutuneita rasituksia vastaan. Ruotsi kävi noihin aikaa Österlandinsa itäsivustalla sotaa Venäjää vastaan. Laajemmin tarkasteltuna ajankohdan sodankäynnissä oli kyse kansainvälisestä valtapelihulluudesta, johon osallistui Ruotsin ja Venäjän lisäksi myös Puola-Liettuan unioni.
Nuijasodassa oli kyse myös rakennemuutokseen liittyneestä talonpoikaiskapinasta (taustalla jatkuva sodankäynti ja muut rasitukset) sekä ylirajaisista valtataisteluista. Österlandin talonpoikaisluokka asettui Ruotsin kruunun tuolloisen valtiaan Kaarle herttuan puolelle (Juhana herttuan veli). Juhanan poika Sigismund oli valittu aikaisemmin Puolassa hallisijaksi ja hän tavoitteli samaan aikaan myös Ruotsin kruunua. Sigismund yritti kytkeä Ruotsin Puola-Liettua unioniin mutta Kaarle herttua esti sen ja tuli Ruotsin kansallissankariksi.
Juhana herttuan siivissä kasvanut Suomeniemen ensimmäinen aatelisto olisi halunnut liittyä Puola-Liettuan unioniin ja joutui siksi nuijasotaan Kaarle herttuan ”kavereiksi heittäytyneitä” Österlandin talonpoikia vastaan (vrt. vanhan keskustalisen konkarin Paavo Väyrysen nykyinen EU-vastaisuus sekä isänmaallisuus- ja markkavillitys).
Ensin Österlandin aatelisto tappoi Suomenniemellä tuhansia talonpoikia, sen jälkeen Kaarle hirtätti Österlandin aatelistojohdon ja pani sen tilalle Ruotsista uuden ruotsalaisen aateliston. Nationalistit ovat kutsuneet tätä tapahtumaa ”Suomelle katastrofiksi”.
Nämä menneisyyden tapahtumat on kuitenkin tulkittava ”konkreettisen ylirajaisen” ei ”rajasisäisen ja sisäsiittoisen nationalismin pohjalta. Maa-alueen rajojen sisällä tapahtunut prosessi ei riitä kuvaamaan historian konkreettista prosessia. Menneisyyden tapahtuma tulee ymmärrettäväksi vasta kun tarkasteluun liitetään myös rajan ulkopuolella tapahtuneet seikat ja suhteutetaan ne kaikkeen muuhun tapahtuneeseen.
Österlandin talonpojat taistelivat nuijasodassa (lukutaidottominakin yksikertaisia kun olivat) lähes pelkin nyrkein ja puunuijin panssarisuojuksin ja ruutitykein varustautunutta Suomenniemen aatelistoa vastaan. Talonpoikien maatilojen naisille ja lapsille jäi käteen suru, nälänhätä ja kurjuus.
Koko siihenastinen Suomenniemen hallintovalta romahti. Mutta mikään henki ei johdatellut tapahtumien kulkua päämääränään suomalais-nationalistisen valtion perustamista. Kyse oli ajankohdan erillistapahtumista. Tuolloin oli vain Ruotsi ja siihen kuulunut Österland (Itämaa). Mitään ”Alku-Suomea” ei ollut olemassa. Ja ”Loppu-Suomesta” tuli jatkuvien kiistojen kohde.
Tappiosta huolimatta nuijasotaa palvotaan Etelä-Pohjanmaalla tänä päivänäkin. Ilmajoella on myös iso nuijasodan muistomerkki. Sillä ylistetään nationalistisesti eteläpohjalaisten ryssävastaisuutena. Nuijasotaa pidetään lakeudella isänmaallisena sankaritekona vaikka nationalismiuskoiset saatavat pitää sitä samalla iskulla myös täysin isänmaallisuuden vastaisena. Samalla tavalla kuin lapuanliikettä ja nykyistä perusuomalaisuutta.
Noiden erehdysten taustalla on kuvitteellinen ja sekava nationalistinen historiakäsitys. Selvimmin se on konkreettista maailmassaoloa korostavan eksistentialismin vastainen.
Etelä-Pohjanmaa muodostaa oman irrallisen kulttuurialueen nykyisen Suomen sisällä. Lakeudella vallitsee konservatiivinen alikolais-maatalouspohjainen valtapoliittinen ideologia. Maalaisliitosta kasvoi jäsenmäärältään Suomen ison puolue. Sillä on taas kerran pääministerin salkku Suomessa. Puolue on antanut Juha Sipilälle tehtävän toteuttaa täällä palkkatyön arvoa ja ammattiyhdistystä polkeva työreformi.
*
Kun Kustaa Vaasa antoi Juhana-pojalleen Suomenniemeltä (Sveriges Österland, Ruotsin itälaajentumisssuunta) oman herttuakunnan 1556 kyseinen alue rajattiin siten, että siihen sisältyi maata Turusta Vaasaan ja Merenkurkkuun asti. Etelä-Pohjanmaan alue jätettiin kuitenkin pois ”isona monttuna” Juhanan herttuakunnan ulkopuolelle. Tämä oli harkittu teko. Kyseinen rajalinja löytyy Lars-Olof Larssonin teoksesta ”arvet efter Gustav Vasa (2005, katso sivulle 39).
Lakeuden maakunnan historia kehittyi vuosisadat ”Merenkurkun akselin” varassa Ruotsin kruunun ja Suomenniemen välisenä vuorovaikutuksena. Kun Venäjän ja Ruotsin välinen pitkä sotiminen päättyi Österlandin Lappia myöten Ruotsista irti repäisemiseen (1809) lakeuskin tuli osaksi Venäjän suurvaltakuntaa. Kun Suomi itsenäistyi yli sata vuotta tuon jälkeen (1917), sen rajat muodostuivat villisti siten, että uuteen valtioon (Suomi) kuului myös Poronhoito-Lappi sekä Etelä-Pohjanmaa (entinen ”monttu”) vaikka ne poikkesivat historian ja kulttuurin kohdalla täysin muusta ”Suomesta”.
Nuijasodan ja kansalaissodan 1918 (vastakkain valkoiset ja punaiset) rajalinja osui molemmilla kerroilla samalle kohtaa Tampereen seudun yläpuolelle. Tämäkin ilmiö todisti siitä, että tuon rajalinjan eteläinen ja pohjoinen osa muodostivat täällä omat ”osavaltiot” mutta ne yhdistettiin mielivaltaisesti yhteen 1917.
Aateliston muodostumisessa eurooppalaiseen yhteisöön on ollut kyse kuningasvallan tukijoukon muodostumisesta, kuningasvallan oikeasta kädestä”. Siinä kuningas alisti pirstaleiset maatalousvaltaiset yhteisöt aateliston avulla valtaansa. Kuninkaalla ja valtiovallalla on ollut aina väkivallan käytön monopoli (armeija ja poliisi). Eteläpohjalaiset ovat kuitenkin osoittaneet 1500-luvun nuijasodassa, 1800-luvun puolivälin Härmän ja Kauhavan puukkoväkivallassa, sisällissodassa 1918, 1930-luvun lapuanliikkeessä ja nykyisessä uusnationalismivillityksessä kapinamieltä valtiollista yhtenäistämistä vastaan. Tämä pitkään vallinnut ongelma ratkeaisi jos eteläpohjalaisille ja saamelaisille annettaisiin Suomen valtion sisällä oma itsehallinto. Lakeuden pääkaupunkia Seinäjokea voisi leimata ikuisesti agraarikulttuuri, militarismi ja kansankirkollinen kristillinen usko.
*
Myös kapina ”Kauhavan herraa” (nimismiestä ja poliisia) vastaan ja nykyinen monikulttuurisuuden vastaisuus (puhe Kauhavan ”etnohelvetistä”) selittyy vapaamielisen citykulttuurin vastaisella lakeuden vanhakantaisella maatalousvaltaisella yhtenäiskuntakulttuurilla.
Oikeusvaltiossa noudatetaan kaikille valtion osille yhteistä lainsäädäntöä eikä siitä saa poiketa paikallisesti minkään vanhan ”kirjoittamattoman säännön” pohjalta. Lapuan Härmässä ja Kauhavalla on vaikuttanut jo tuhat vuotta vanha ”oman käden oikeus”.
Valtiovaltaa edustanut Kauhavan ensimmäinen nimismies koettiin 1800-luvun puolivälissä kantaväestössä ulkopuolisena. ”Me emme tarvi muita”, sanovat kauhavalaiset vieläkin.
On täysin mahdollista, että lakeudella harjoitettu ”oman käden vallankäyttökulttuuri” juontaa alun perin pronssi- ja rautakautiselta Hämeen seudulta etelästä pohjoiseen kohti Kyrön seutua suuntautuneen erämaavaellusajan barbaarikulttuuriin.
Hämeen muinainen väestö käännettiin keskiajalla (toinen ristiretki) kristinuskoon mutta Hämeen alueelta pohjoiseen sitä ennen vaeltanut barbaariväestö jäi käännyttämättä. Se jatkoi hyvin pitkään lakeudellaomien kirjoittamattomien lakien mukaista sosiaalista ja kulttuurista elämää. Kyseinen elämäntapa aiheutti myös Härmänmaan (Ylihärmä ja Kauhava) puukkojunkkariväkivallan. Sen perintö elää tänä päivänäkin paikallisesta yhteisössä monin eri tavoin.
*
Vanhassa maatalouskulttuurissa oli tapana siunata petäjäinen (mäntypuun kuoresta tehty nälänhätäpettu) ja rukiinen leipä mutta ei nisutaikinaa, nisuhan oli herkkua (Götha ja Reima Rannikko, Kainuun leipä, 1988, sivulla 15). Leivän vahingossa lattialle pudotessa leivältä piti pyytää kotonani anteeksi. Kyseinen perinne kulkeutui kotiimme Etelä-Suomeen vanhempiemme mukana Kuivaniemen ja Simon seuduilta.
Härmän virkistyskylpylän (viihde, kuntoutus, hotelli, ravintolat) postmodernissa arkkitehtuurissa ja kulttuurissa asiat ovat täysin päinvastoin, siinä ”kaiken takana on nisu”. Kylpylän taloudellisen menestymisen perusta on KELA sekä asiakkaiden yhdenmuotoiseksi massaksi kasvaminen nationalismi), itsestään vieraantuminen (nuori Marx) sekä subjektin kuolema (jälkistrukturalismi).
Härmän kylpylän postmodernissa arkkitehtuurissa on imua riittämiin. Ruutukaavamaisesta järjestyksestä ja selkokielestä ei ole kylpylän postmodernissa monimuotoisuudessa ja ristiriitaisuudessa pienintäkään merkkiäkään. Arkkitehdit ovat olleet aina ahneudessaan aikaansa edellä, kylpylän postmodernismia selvemmin ei voi lausahtaa nykyisestä yhteiskuntakaaoksesta.
Meren (kuluttamiseen perustuva ruotsinlaivaromantiikka, Silja ja Viking Line) ja ilmatilan (Teneriffa-lennot) muotokieliyhdistelmässä lomailusta ja virkistyksestä muistuttaa kylpyläjätin sisääntuloaulan palmupuu ja viereisen ravintolan nisuluylenpalttisuus. Ja seuraavaksi voi kiiruhtaa taksilla pitkän karaokeyön jälkeen Seinäjoen keskussairaalan piikille. Kyllä Kela korvaa.
Mielenkiintoista. Konkreettisesti rutikuivalla merenpohjalla pärskii joka suuntaan lainehtiva mielikuvameri. Tämän yhtenäisyysvaltakunnan vapaa-aikasatumaan taustalla tuoksahtaa raha ja poliittinen valta, ei konkreettiseen ”itselleen olemiseen” kiinnittynyt eksistentialistinen yksilövapaus.
Kilahtelevat Kela-rahat (verovaroja) säestävät näkymää, aamulla valkoisia lakanoita, päivällä nisua ja uintia sekä illasta yömyöhään saakka kaljaa ja karaokea Yölinnussa.
Tulee väkisten mieleen valtiomme SSS-läinen kilpailuhyppysopimus eli mahdoton yhtälö ja malli sekä valtion ylivelkaantuminen (Suomen sadan miljardin valtionvelka). Onneksi eeuu on luvannut pelastaa koko tämän monoliitin ”persaukisen lafkan”.
Myös villinä riehuva ilmastonmuutos jarruttaa merenpohjan tulevaisuutta. Ilmastonmuutos heikentää maa- ja metsätalouden asemaa maakunnan pääelinkeinoa. Alueen viljelijöille ei myönnetä tulevaisuudessa enää EU:n maataloustukia. Viljan kokonaistuottavuushan on romahtamassa koko Pohjolassa. Karjatalous on siinä kuitenkin oma lukunsa.
Uusien vastaanottokeskusten perustamiseen valmistautuminen kannattaa jo ennen ympäristökriisin aiheuttamien ”ihmistsunamiaaltojen” iskemistä rannikoillemme.
Etelä-Pohjanmaan maatalousvaltaisuuteen liittyy kuitenkin nationalistisen valtiomuodon intressien kannalta isompiakin ongelmia. Ne koskevat seudun myyttejä.
Maaseutukulttuuriin tykästynyt lakeuden väestö kuvittelee olevansa aivan erityisen nationalistinen mutta se ei ole sitä. Se on aivan erityisen ego, siinä näkyy turkulaisittain sanottuna ”mää mää, et sää” (ote Harri Kumpulaisen voittaneesta runosta).
Lakeuden maatalousyrittäjyys on johtanut siihen, että yrittäjät ovat ottaneet itselleen taloudellisia vapauksia itselleen tajuamatta toimivansa yhtenäisyyteen pyrkivän valtiokoneiston rakentamista vastaan. Samalla he joutuvat sortamaan köyhiä palkkatyöläisiä, joilla ei ole pääomaa eikä omaisuutta (kuten kiinteistöjä, maita ja metsiä).
Suomessa on ”sisun” lisäksi iso läjä muita vanhoja myyttejä ja uskomuksia josta pitäisi päästä heti eroon.
4. PIRSTALEISUUS JA NATIONALISTINEN YHTENÄISTÄMINEN
Eteläpohjalaiset kehaisevat maaseutukulttuuriaan päivittäin. Kun omakehu haisee, se on kaikkea muuta kuin ”komiaa”?
Maaseutukulttuuri on ongelma seudulle itselleen eli ”landelakeutta” rasittaa krooninen henkinen jälkeenjääneisyys.
Sosiologi professori Erik Allardtin kirjoituksessa ”Yhteiskuntamuoto ja yhdenmukaisuuden paine” (katso teosta Suomi muutosten yhteiskunta, 1989) on kappale ”Maatalousyhteiskunta ja kansallisvaltio eivät sovi yhteen” (katso sivut 13-15). Ajatus tarpeesta yhdenmukaistaa kansakunta juontaa Ranskan suureen vallankumoukseen 1700-luvun lopulle.
Ennen kuin Suomenniemestä muodostettiin autonominen maa ja lopuksi oma valtio (1917) täällä vallitsi lukemattomia pieniä omavaraistaloudellisia yhteisöjä. Suomi oli kulttuurisesti sekä mielen kielen (murteiden) ja kansakunnan kohdalla hyvin pirstaleinen.
Kansallisvaltion muodostaminen 1917 tähtäsi pirstaleisuuden yhdenmukaistamiseen niin, että valtiossa vallitsee pelkästään ”yksi mieli, yksi kieli ja yksi kansa”. Niin, että täällä asuisi yksi ainoa ”suomalainen rotu”, yksi ja sama kansakunta (yhteisö) sekä yksi ja sama yhteinen vallantahto.
Yhtenäinen valtiolaitos voi olla mahdollista Ernest Gellnerin ja Erik Allardtin mukaan ainoastaan teollisessa yhteiskunnassa mutta ei pirstaleisessa maatalousvaltaisessa systeemissä, ei ainakaan eteläpohjalaisessa arjessa.
1930-luvun lapuanliike merkitsi maatalouskulttuurisen paikallisyhteisön sekä yhtenäisyysperiaatteella toimineen teollistuneen Suomen valtiovallan välistä konfliktia. Aikaisemmin talonpoikaisliike oli astunut Ruotsin Suomenniemen eli Österlandin osa-aluejohdon varpaille (nuijasota). Lapuanliike ei tehnyt palvelusta valtiolliseen yhtenäisyyteen pyrkineelle valtiovallalle koska liike kappasi moraalinvartijan ja oikeudenjakajan roolin itselleen niin, että valtiovalta joutui polvilleen.
Koska uusin ”tietoyhteiskunta” (atk ja datasysteemi) on lisännyt pirstaleisuutta kansassa ja valtiossa nykyinen perussuomalaisuusliike (PS) pyrkii vastavetona palauttamaan Suomen kansan entisen nationalistis-monoliitin yhtenäisyyden. ”Tietoyhteiskunnallinen hajanaisuus” ja eksistentialistinen ajattelu pitää kuitenkin huolen siitä, ettei se pääse onnistumaan.
PS taistelee rakennemuutosta elävää nyky-yhteiskuntaa vastaan. Samaan aikaan ylikansallinen toiminta kuten EU pyrkii yhdenmuotoistamaan kansallisvaltioita suureksi ”unionivallaksi”, jolla on yhteiset arvot kuten ihmisten ja tavaroiden vapaa liikkuvuus. Tässäkin kohtaa PS (puolue) vastustaa uudistuvaa ja uudistavaa yhteiskuntakehitystä.
Pakolaiskriisi sai äskettäin aikaan uusnationalismikiihkoisten jäsenvaltioiden ”unionipirstaleisuutta”. Uusnationalismi uhkaa nyt koko unionin tulevaisuutta. Suomen valtio aiheutti pakolaiskriisin aikana myös kansainvälisten ihmisoikeuksien rikkomista (poliisin toiminta).
Samaan aikaan uusliberalistista taloutta ajanut Suomen SSS-hallitus on ollut pirstaloimassa ”uusyhteiskuntasopimuksella” ja pakkolakikomennolla palkkatyöläisiä suojelevaa ammattiyhdistysliikettä, jotta uusin proletariaatti menettäisi tähänastisen keskitetyn vallan ja voiman. Porvari yrittää tehdä siinä niskaotteen.
Neljänneksi nykyinen kriisi idän ja lännen välillä sekä kovien (sodat) ja pehmeiden (propaganda, taloussota jne.) keinojen käyttö juontaa näihin ilmiöihin.
Käynnissä olevan murroksen alimmalla pohjalla on suurten kulttuurien välinen yhteenotto.
5. MAATALOUSKULTTUURI, PALKKATYÖLÄISYYS JA CITYKULTTUURI
Valtaosa suomalaisista elää yksinomaan työnsä myymisellä (ihmistyöllä on aina joku arvo), sillä modernillakaan ”proletariaatilla” ei ole pääomaa eikä omaisuutta jota se voisi hyödyntää jatkuvasti. Ne väestöryhmät, joilla on pääomaa ja omaisuutta ja ne väestöryhmät, jotka elättävät itseään pelkällä palkkatyöllä tai ovat pelkän sosiaalituvan varassa, ovat taloudellisten intressien suhteen eriarvoisessa asemassa.
Koska taloudelliset suhdanteet vaihtelevat jatkuvasti teollisessa yhteiskunnassa palkkatyöläiset tarvitsevat ammattiyhdistysliikkeen tukea taloudellisten intressiensä ajamisessa. Valtaosa palkkatyöläisistä asuu nykyisin myös kaupungeissa, ei maaseudulla. Sillä on samalla toisenlaiset elämäntavat kuin maaseutuväestöllä.
Maalaisliitto-keskustan valtapelit suosivat kuitenkin eniten maaseudun varakasta porvarillista eliittiä kuten maatalousyrittäjiä, jolla on myös omaisuutta (arvopapereita, kiinteistöjä, maatiloja, metsiä jne.). Maatalousvaltaisuus merkitsee yhteiskunnallista hajanaisuutta modernissa valtiossa eikä kyseinen pirstaleisuus vahvista nationalistista yhteenkuuluvuutta.
Ammattiyhdistysliike koetaan keskustapuolueessa yhteiskunnallisen kehityksen uhkakuvana. Toisaalta keskustapuoueen valtapeli, jossa puolue ajaa varakkaimman väestönosan asiaa koeteen palkkatyöläisten keskuudessa uhkakuvana.
Kansallista yhtenäistämistä ja yhdenmuotoisuutta edistää parhaiten yhtenäinen maksuton koulunkäynti, yhtenäinen palkkatyöjärjestely ja kansan enemmistön samantyyppistä arvomaailmaa ja teknologista elämäntyyliä työnteossa ja vapaa-ajanvietossa tukeva valtapeli. Mutta silläkään ei ole tulevaisuutta tulevassa globaalissa maailmanvallassa.
Kokoomuksen uusliberalistinen valtakausi on päättynyt (1987-2016) eikä Suomesta tullut Naton jäsentä.
Maatalousvaltainen Maalaisliitto oli aikoinaan valkoisten puolella tavallista rahvasta ja työkansaa vastaan. Maatalousvaltataustaisen Suomen Keskustan harjoittama suurpääoman suosiminen sekä maaseutuhenkinen vastarinta teollista kansakuntayhtenäistämistä vastaan on synnyttämässä useita uusia keskustasta eroavia puolueita. Ensin irtosi SMP, sitten PS ja seuraavaksi irtoaa Paavo Väyrysen isänmaallinen markanpalautusliike.
Kaupunkipuoluetta keskustasta ei voi tulla koskaan. Puolueen aatemaailma kukkii 1800-luvun lopun nationalistisesta alkiolaisuusmullasta.
Kaupungistuminen syvenee ja laajenee parhaillaan Helsingin seudulla. Siitä on tulossa kansainvälisesti kilpailukykyinen, miljoonien asukkaiden suur-city. Tälle uusimmalle kehitykselle maatalousvaltainen Seinäjoki ja Keskusta ei mahda mitään.
Koska Suomi ei ole ollut koskaan kommunistinen valtio kuten esimerkiksi Unkari (entisenä Itäblokin maana), suomalais-nationalististen Perussuomalaisten (PS) iso kannatus viime vaaleissa todistaa siitä, että Suomi on konservatiivisimpia läntisiä maita Euroopassa.
PS tyrkyttää suomalaisille kuvitteellista nationalismia ja rakentaa massojen yhdenmuotoisuutta. Se kurjistaa samalla yksilön vapauksia ja vääristää kulttuuri- ja taidekäsityksiä fasismiin saakka. Perussuomalaisuudella ei ole siksi tulevaisuutta.
6. VÄKIVALTAINEN MUINAISYHTEISÖ JA MODERNI YHTEISKUNTAFASISMI
Väkivalta on mytologiselle ihmiseläimelle synnynnäinen piirre. Ihmisaggression taustalla on evoluutio ja ihmislajin kulttuurinen kehitys maapallolla. Oman edun tavoitteleminen ja väkivaltaisten tekojen tekeminen on mytologisen eläimen pääominaisuus.
Se, että perehdyin jo teininuorena lintujen käyttäytymisen seuraamiseen (etnologia) avasi silmäni ymmärtämään ihmisen eläimenä. Ihminenkin toimii valtaosin semioottisen elekielen varassa.
Iltalehden mukaan (IL 5.3.2016) Sipilän ja Stubbin semioottinen ”nyrkkiviesti” nosti ammattiyhdistysliikkeen karvat pystyyn ”yhteiskuntasopimuksen” solmimisen suhteen. Toiseksi kansanedustajien on kerrottu tirkistelevän eduskunnan hisseissä naisten rintojenvälejä. Vastaavaa semioottista aaltoilua tapahtuu koko ajan vallan huipulta ruohonjuuritasolle.
Suur-Lapuan alajuoksun sekä myöhempi Härmä-Kauhavan väkivaltahistoria juontaa paikallisen muinaisyhteisön myytistöön. Väkivaltaperinne kulkeutui ensin Lapualle Kyrönmaan suunnalta ja sitä ennen muinaisia eräreittejä pitkin barbaarien Hämeestä Kyrönmaalle.
1930-luvun lapuanliike on selitetty nationalismitulkinnoissa ”sisällissodan 1918 loppuun viemisenä”. Kyseinen tulkinta ei kestä kritiikkiä, koska se on nationalistinen. Ei pitäisi ylistää lapuanliikettä isänmaallisuudesta, koska barbaariset talonpojat iskivät ylintä valtionjohtoa vyön alle.
Lapuanliikkeen taustalta löytyy Lapuan pitäjän historia. Sen mukaan Lapuanjoen alajuoksulla vaikutti puukkojunkkareita.
Sekin tulee muistaa ettei Lapua-Härmä-Kauhava väkivaltahistoria liity pelkästään fyysiseen väkivaltaan. Siihen sisältyi myös esimerkiksi pedofilia ja naisten raiskaaminen. Runojen kirjoittaminen väkivallantekijöistä oksettaa jo pelkkänä ajatuksena.
Patriarkaalinen puukkoväkivalta (häjyily) alkoi Härmänmaalla varsinaisesti vasta 1830-luvulla. Tässä yhteydessä on oleellista havaita se, että Suomi oli irrotettu vähää ennen Ruotsista ja liitetty Venäjään (1808-1809).
Suomen valtioinstituutioiden (virastot jne.) varsinainen muodostaminen käynnistyi vasta nyt, siis venäläisten myöntämän autonomian 1809 jälkeen. Se merkitsi vallankäytön yhtenäistämistä. Yhtenäistäminen koettiin pirstaleisten yhteisöjen sisällä perinteisen ”heimoveljeyden” uhkakuvana.
Puukkojunkkareiden tunnetuin johtaja alahärmäläinen Isotalo on ollut alun perin sukunimeltään Storgård. Tämä viittaa ruotsinkieliseen rannikkoasutusyhteyteen (merellinen ruotsalainen kaupunkikulttuuri). Kun Kauhava irrotettiin Lapuasta suurpitäjästä ja tehtiin itsenäiseksi seurakunnaksi 1859, Kauhavan piirin valtiollista virkaa alkoi hoitamaan piirin ensimmäisenä nimismiehenä 1864 Adolf Hägglund. ”Kauhavan koppavan herran” sekä häjyilypomojen kesken syntyi kova riita. Nyt löytyi töitä myös nimismiehen hevospiiskalle, ei vain häjyilypuukolle.
Härmänmaalta kotoisin olevan historioitsija Heikki Ylikankaan historiateoksessa Härmän häjyt ja Kauhavan herra (1977) kerrotaan, että ”Sitten on piru sano Rannanjärvi jos minä miestä pelkään”. Samalla seudulla on tapana sanoa, että ”Mikä ristus nyt on kun ei ahrista”.
Härmän häjyjen ja Lapuan väkivallalle oli yhteistä yhtenäiseen käyttäytymiseen tähdänneen modernin yhteiskunnan ja valtiollisen hallintovallan vastaisuus sekä maatalousvaltaisen kulttuuriperinteen pohjalta eläminen. Nationalistinen historiankirjoitus on vääristellyt käsitykset puukkoväkivallasta ja se on mahdollistanut jopa häjyilybisneksen ja -runonlausunnan.
Seudun paikallisessa nykykulttuurissa on merkkejä siitä, että vanha perinne elää ”korvien välissä” oman lain ja oikeuden pohjalta vieläkin. Kaupunkikulttuurisesta joustavuudesta ja suvaitsevaisuudesta ei näy seudulla merkkiäkään.
Ihminen on kummallinen eläin. Ihmisen arki keskellä ”sotilaslentokoneiden meluhelvettiä” voi tuntua hiljaisuudelta, ja tehdä jopa onnelliseksi (turvallisuuden tunteen täyttämäksi – pommien alla asuminen ei ole kuitenkaan turvallista). Ja vaikka taivaankanteen (ilmakehään) tulisi valtava aukko, mytologisesta eläimestä avaruuden edustalla tuntuisi vain ”kivan viileältä”. Mustakin voi siis näyttää valkoiselta.
*
Kauhavan ilmasotakoulun aikana keskustaan (entiseen kirkonkylään) kiinnittyminen on ollut yhtä monoliittia kuvittelua (minuuskokeminen mukaan lukien).
Kauhavalla ei riitä se, että osaa valtakunnalliset liikennesäännöt. Lisäksi pitää tietää etukäteen miten eri väleissä tulee liikahtaa. Kauhavalla pitää oppia olemaan ja elämään muiden ihmisten kautta, kulkea aina siihen yhteen ainoaan oikeaan suuntaan ja olla aina oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Jos niin ei tapahdu tai ei tee pää menee ihan pyörälle.
Kauhavalaiset ajattelevat, että ”tämä on oma kaunis kaupunkimme” huomaamatta arjen taakse kätkeytyvää kuvitteellista toinen toisiinsa kytkeytymistä ja determinismiä. Pariisilaisen Sartren Inhossa kuvaama ”oma kaunis kaupunki”-kuvaus perustuu ”valmiin maailman idean” kukkulalta tarkastelemisella. Tein Kauhava-havaintoni entisen meren savipohjalta koska täällä ei ole kukkuloita.
Koska olen kauhavalaisten mielestä ”ulkopuolinen” minulta on kysytty liikkumislupaakin. Olen vastannut ettei minulla ole edes oleskelulupaa. Olen kertonut tulleeni Kauhavalle etelästä ”kotimaapakolaisena”. Ja ettei minulla ole mitään tekemistä Kauhavan ”etnohelvetin” kanssa vaikka ulkomaalaisia puolustankin. Kaiken lisäksi asun perheeni kanssa ”erakkona” kaukana kauhavalaisessa syrjäkylässä laajan korpimetsän kyljessä mailin päässä Lappajärven muinaisesta meteoriittikraaterikuopasta.
Nationalistiseen taikauskoon sairastuneet suomalaiset kohtelevat turvapaikanhakijoita ja toisinajattelijoita julmasti. Etelä-Pohjanmaalla oli muinoin tapana karkottaa romaaneja ruoskaniskuilla. Ja jos romaani palasi luvatta takaisin maakuntaan hänelle annettiin moninkertainen määrä ruoskaniskuja. Mustalaisten oli majailtava aina kaukana asutuksesta esimerkiksi heinäladoissa.
Jos Kauhavasta tulee sotapakolaisten palautuskeskus, vanhan ruoskimisperinteen henkiin herättämistä palautuskäytäntönä ei pidä edes kuvitella.
Jos ”Kauhavan kaupunkikeskustassa” juo yhden tölkin kaljaa ja pissaa kadunvarren puskaan, tuntuu siltä kuin koko kylä kaatuisi katseellaan päälle. Kaikki todistaa Kauhavalla siitä, että paikallinen väestö elää täällä oman ikivanhan kirjoittamattoman kulttuurin pohjalta.
Näkyvän konkreettisen maailman taustalta paljastuu näkymätön ja aineeton abstrakti maailma mutta siihen ei pidä alkaa uskoa konkreettisena asiana. Jos kuvittelee näkyvän taakse kätkeytyvän ”henkisen, abstraktin, symbolisen ja mytologisen” puheen konkreettiseksi maailmassaoloksi, erehtyy pahan kerran.
*
Niin kutsutun ”uskonpuhdistuksen” (Martin Lutherin reformi) taustalla oli yleiseurooppalainen maallis-yhteiskunnallinen rakennemuutos. Sen (maailmankuvan yleisen muutoksen) yhteydessä oli pakko muuttaa myös kristillisen kirkon uskonkäsitystä vastaamaan uutta maallista yhteiskuntaa. 1700-luvun lopun Ranskan suuri vallankumous (valistus) aiheutti seuraavan yleiseurooppalaisen rakennemuutoksen. Nationalistinen historiankirjoitus on vääristellyt myös nämä tapahtumat mieleisekseen saduiksi.
Myös suomalaisen kansankirkon vaiheista (herännäisyys, lestadiolaisuus jne./katso ”Kirkkomme tienviitoittajia, toimittanut Uriel Kailo, Agricola-seura, 1951) on tehty nationalistisen historiankirjoituksen pohjalta satuja. Muutos ei liittynyt ”uskon kirkastumiseen” (kuten nationalistit väittävät) vaan teräksenkovaan maalliseen muutokseen.
Kansankirkkojemme alkuvaihe (esimerkiksi Paavo Ruotsalaisen henkilöhistoria) ajoittuu valistuksen jälkeiseen vaiheeseen kun Suomi liitettiin autonomisena maana Venäjän keisarikuntaan keskuksenaan 1703 perustettu Venäjän länsimainen Pietari Itämeren rannalla.
Muutoksen alkupamaus liittyi autonomiaan ja haaveeseen omasta nationalistisesta valtiosta. Vuoden 1809 jälkeen maallisen vallan (voltairelainen järkiusko) ja uskonnollisen elämän harjoittamisen (rousseaulainen tunnekäsitys) välille oli siksi luotava uusi suhde. Tällä suhteella oli suora yhteys nationalistisiin valtapeleihin (puoluevalta-ideologiat ja vallankäyttöorganisaatiot) sekä nationalistiseen taiteeseen (varsinkin romaani) ja nationalistisen historiankirjoituksen ensiaskeliin. Lisäksi uusi yhteiskunnallinen valtasuhdepeli piti luoda esimerkiksi talouselämän kohdalla. Nyt (2016) nuo kaikki ovat uuden syvän murroksen kourissa.
*
Taiteilijan ja teoreetikon Viktor Burgin kirjoituksessa ”Taideteorian loppu” (1989, suomeksi ilmestyneen kirjan on toimittanut M. Lintunen, T. Saarela ja J. Seppänen) sanotaan, että ”Modernin aikakauden voi sanoa alkaneen valistuksesta – – järjen (filosofian) voimalla – – Erikoistumisen kautta ja kasaantuneiden tiedon varastojen (Jukka Paason lisäys: Ensyklopedia) tuli saattaa kukkaan – – maanpäällinen paratiisi. 1900-luvulla tällainen optimismi on kuitenkin osoittautunut virhearvioinniksi. Valistuksen visio – – ei ennakoinut seurauksiaan: 1900-luvun totalitarismia, Hitleriä ja Stalinia. Täten postmoderni sosiaalipoliittinen perspektiivi – – siinä valistuksen ohjelma – ihmisen vapautuminen – – tieteellisen kehittämisen avulla – nähdään parhaimmillaan epäonnistuneena, pahimmillaan syynä niihin ongelmiin joista – – kärsimme – –. Valistus yritti korvata mielivaltaisen auktoriteetin ’hyvää tekevällä’ järjellä. Se on – – taannut yksilölle vapauden vain PAKOTTAVIEN NORMIEN alaisuudessa. Ne muodostavat kaikkialle ulottuvan tendenssin palvella – – tuotannon tarpeita ja kansantuotteen – – suurta kasvua. Monikansallisten yritysten paisuminen on johtanut valtion autonomian supistumiseen – – välttämättömyys, joka juontuu PUOLUEIDEN valistukseen pohjautuvasta TOTALISOIVASTA logiikasta.” (katso sivut 133-134).
Viktor Burgin kirjoituksessa sanotaan myös, että ”Habermasin mielestä moderni kommunikaatioteknologia on verraton keino saavuttaa harmonisesti integroitunut yhteiskunta – – Kulttuurinen ja poliittinen postmodernisti Jean-Francois Lyotard suhtautuu – – kriittisesti tällaiseen näkemykseen. Hänen mielestään Habermasin visiosta löytyvät kaikki Ranskan valistuksen Saksan idealismin vaaralliset fantasiat hallitusta totaliteetista” (kts. sivut 148-149).
Kirjailija Jean-Paul Sartre näki ja koki 1930-luvulta lähtien koko tämän kehityspolun ja loi sille VASTANAVAN, uuden ”yksilön vaputta ja vastuuta” korostavan filosofisen järjestelmän. Sartren ajattelutavan ydinajatus on ”ITSELLEEN OLEMINEN” sekä olemiseen sisältyvä ”SATTUMA”.
Ihmislajin ominaisuuksien ja kykyjen yliarvioiminen ja kaiken tietämiseen ja hallitsemiseen pyrkiminen, kaiken inhimillisen yhtenäiseen massasysteemiin alistaminen (yhtenäinen ja yhdenmuotoinen kansakunta ja valtio) sekä syvimpien yksilövapauksien kurjistaminen ja hävittäminen johtaa totalitäärisesti toimivaan ”yhteiskuntafasismiin”. Se aiheuttaa teollisena aikakautenamme joka kerta uusia maailmansotia.
Valistusaate (massojen ”tietosivistäminen”) , saksalainen idealismi (henki ja sielu) ja kuvitteellinen nationalismi (fasismin ja natsismin peruskivi) on maapallon elollisen luonnon ja ihmisen olemassaolon kannalta pahuutta ja sotaan johtavaa myrkkyä.
Koska mytologinen eläin joutuu elämään aina myös väkivaltaisena olentona, tarvitaan puuttumista myös ihmisjoukkojen hierarkkiseen sääntelyyn.
Lapua on julistettu äskettäin uusnationalistisesti idän, Venäjän vastaiseksi ”susivapaaksi alueeksi” ja käyttöön on otettu myös itärjaalle kuskaamisella uhkailu.
Jos kolmas maailmansota syttyy – se voi olla muuten syttynyt jo –, ei ole vaikea arvata mistä se johtuu.
