Pidin lauantaina 22.8. Joukkovoima-mielenosoituksessa puheen koulutusleikkauksista. Se meni jokseenkin näin.
”Edellisen laman aikana koulutuksesta ei juurikaan leikattu ja tutkimus- sekä innovaatiotoiminnan rahoitus lähes kaksinkertaistettiin. Viime vuosina valittu linja on ollut päinvastainen ja näivettävillä leikkauksilla on syöty uuden kasvun eväitä.”
”Yliopistojen perustutkimuksen rahoitus on turvattava”, ”opetus- ja tutkimusrahoituksesta ei tule leikata,” sen sijaan ”huippu- ja perustutkimukseen on osoitettava lisää määrärahoja”.
Nämä eivät ole minun keksimiäni haaveita, vaan suoria lainauksia Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen linjauksista vaalien alta, sanasta sanaan.
Leikkauksia puolustellaan joskus sillä, että kansa on valinnut ne, koska se on vaaleissa äänestänyt hallituksen, eli meidän pitäisi olla hiljaa seuraavat neljä vuotta. Mitä koulutusleikkauksiin tulee, hallituspuolueet selvästi olivat kuitenkin sitä mieltä, että äänestäjät eivät halua niitä, koska puolueet vaalikampanjoissaan esittivät vastustavansa leikkauksia, ja vasta vaalien jälkeen ilmoittivat niiden toteuttamisesta.
Sanojen ja tekojen välinen kuilu on koulutuksen kohdalla erityisen leveä, mutta olisi harhaanjohtavaa keskittyä vain siihen. Eräs toimittaja kysyikin minulta, että jos koulutuksesta ei pitäisi leikata, niin mistä sitten leikataan?
Kysymyksessä on kaksi ongelmaa.
Ensinnäkin, leikkausten parantava vaikutus ja välttämättömyys ei ole jumalainen kivitauluihin hakattu laki, joka on annettu vuoren laelta, eikä teorian ja havaintojen osalta paikkansapitäväksi osoitettu tieteellinen tosiseikka. Leikkausten haitallinen vaikutus on sen sijaan kiistämätön.
Toisekseen, kyse ei ole säästöjen tekemisen pakosta huonon taloudellisen tilanteen takia, vaan kaikista huolta pitävän ja sivistyneen yhteiskunnan alasajosta kriisin varjolla. Hallitusohjelman mukaan leikkaukset toteutetaan täysimääräisinä, vaikka taloudellinen tilanne paranisi.
Tämä ei ole arvelu, tämä ei ole tulkinta, tämä on se, mitä hallitusohjelmassa lukee, liitteessä 5, sivulla 13.
Tämän takia meidän ei pidä väitellä siitä, pitäisikö koulutuksen sijaan leikata tästä tai tuosta, vaan kyseenalaistaa leikkausideologia, joka tiivistyy siihen, että pääministeri Sipilän mukaan Suomi on jäänyt ”hyvinvointiyhteiskunnan vangiksi”, josta Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus johdattavat meidät vapauteen.
Meidän ei tule kerjätä hallitukselta leivänmuruja, vaan järjestäytyä ja toimia niin tehokkaasti, että politiikan on pakko muuttua.
Aiheesta muualla Kulttuurivihkoissa:
Monituhatpäinen mielenosoitus toi kansan kaduille leikkauksia vastaan
