• Tilaus
  • Irtonumerot
  • Mediakortti
  • Yhteystiedot
  • Avustajille
  • Arvostelupalvelu
  • Yhdistys
  • Info
  • RSS
No Result
View All Result
Kulttuurivihkot
  • Etusivu
  • Jutut
    • Uutiset
    • Artikkelit
    • Mielipide
      • Pääkirjoitus
      • Lukijan sana
    • Videot
      • Vaalistudio
      • Videoreportaasit
      • Studio e
  • Blogit
    • Holokaustin taiteesta
    • Kaspar Hauser
    • Kinosilmä
    • Nettiteos
    • Penkkiaktivisti
    • Susirajan virallinen Öisinajattelija
    • Vaikuttajaviestijä Älijas Gröön
    • Yksilön ja taiteen vapaus
    • Blogiarkisto
      • Diletantti klassisen…
      • Jontti avautuu
      • Lasikenkä piparkakkutalossa
      • Saman taivaan alla
      • Sivuikkuna
      • Työnimi blogille
  • Lehtiarkisto
  • Kauppa
  • Kirjat
  • Etusivu
  • Jutut
    • Uutiset
    • Artikkelit
    • Mielipide
      • Pääkirjoitus
      • Lukijan sana
    • Videot
      • Vaalistudio
      • Videoreportaasit
      • Studio e
  • Blogit
    • Holokaustin taiteesta
    • Kaspar Hauser
    • Kinosilmä
    • Nettiteos
    • Penkkiaktivisti
    • Susirajan virallinen Öisinajattelija
    • Vaikuttajaviestijä Älijas Gröön
    • Yksilön ja taiteen vapaus
    • Blogiarkisto
      • Diletantti klassisen…
      • Jontti avautuu
      • Lasikenkä piparkakkutalossa
      • Saman taivaan alla
      • Sivuikkuna
      • Työnimi blogille
  • Lehtiarkisto
  • Kauppa
  • Kirjat
No Result
View All Result
Kulttuurivihkot
No Result
View All Result
Etusivu Blogit

Rajantakaiset-kirja avaa suljettua itärajaa

Pentti Stranius kirjoittanut Pentti Stranius
17.11.2026
kategoriassa Blogit, Susirajan virallinen Öisinajattelija
Lukuaika: 6 min
Rajantakaiset-kirja avaa suljettua itärajaa

Anna Jarovaja: Rajantakaiset. Matkapäiväkirja nyky-Venäjältä. 185 s. Umpihanki-Rosebud-Rauhanpuolustajat. Käännös ja toimitus Kerttu Matinpuro. Kuvitus Lilya Matveeva.

 

Rajantakaiset ei ole aivan tavallinen matkapäiväkirja, joka esittelisi paikkoja, ihmisiä ja mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Se on paremminkin arkipäivän kertomus tämän päivän ihmisistä itärajan takana, pääosin Venäjän Karjalassa. Se on myös paljolti haastatteluihin perustuva dokumentaarinen tarina meille lähes tuntemattomasta ruohonjuuritason kansalaistoiminnasta.

Tekijöillä on vahva suhde venäläiseen nykytodellisuuteen – kieleen ja kulttuuriin. Anna Jarovaja on Suomeen muuttanut petroskoilainen ammattitoimittaja, Kerttu Matinpuro Pietarissa ja Moskovassa lähes kymmenen vuotta viettänyt kansalaisaktivisti ja suomentaja, Lilya Matveeva Siperiasta kotoisin oleva, nykyisin Berliinissä asuva kuvataiteilija. Anna ja Lilya ovat joutuneet jättämään kotimaansa mielipiteidensä vuoksi, Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Rajantakaiset on myös pitkälle naisnäkökulma Venäjän todellisuuteen – syystä että suurin osa kirjassa esiintyvistä haastateltavista on naisia. Heidät on tavoitettu useimmiten Anna Jarovajan kontaktien ja matkan ennakkosuunnittelun kautta. Kaikki eivät halua esiintyä omalla nimellään ja moni on kirjan julkaisemisen jälkeen myös jättänyt kotimaansa. Naisenergia näkyy matkalla Murmanskista Pietariin monella tavalla, erityisen selvästi murmanskilaisen ”Marian” (nimimerkki) arjessa ja Vieljärven karjalaiskylässä toimineen Natashan pitkässä puheenvuorossa. Myös Dasha ja Sveta tuntuvat olevan valloittavia persoonia rakentaessaan omanlaistaan kansalaistoimintaa piskuisella Nuosjärvellä ( ven. Kroshnozero ).

Petroskoissa ja Pietarissa Anna ja Kerttu tapaavat myös tunnettuja toisinajattelijoita, joita ovat petroskoilainen kansalaisaktivisti ja toimittaja Valeri Potashov ja pietarilainen historioitsija Anatoli Razumov. Anatoli eli Tolja työskentelee kirjastonhoitajana, mutta myös (nyt jo kielletyn) Memorial-järjestön aktivistina Pietarissa. Hän kerää edelleen tietoja Stalinin vainoissa tapetuista ja vie siksi haastattelijat myös Levashovon muistohautausmaalle. Toljan tunnen minäkin jo vuosikymmenten takaa – hän oli kurssitoverini Leningradin valtionyliopiston historiallisessa tiedekunnassa ja monen alan aktivisti jo neuvostoaikana.

Kaikki haastateltavat kertovat elämästään ja toiminnastaan rohkeasti, myös niistä vaikeuksista, joita eteen on tullut valtiovallan kiristäessä sensuuria ”Ukrainan erityisoperaation” juuttuessa asemasodaksi, tuoreiden hautakumpujen lisääntyessä Venäjän Karjalan pienissäkin kylissä. Tekijöiden vahva paikallistuntemus kielitaidon lisäksi tuo luottamusta ja sitä kautta lukijalle avautuu Venäjän toinen, ruohonjuuritason todellisuus. Voi toisaalta vain ihailla sitä sinnikkyyttä, mitä nämä kulttuuritietoiset tavalliset ihmiset itärajan takana osoittavat.

Rajantakaiset ei ole silti mikään poliittinen julistava pamfletti, vaan ihmisyyden, solidaarisuuden, yhteisöllisyyden ja ystävyyden läpitunkema, sivistävä ja erilainen analyysi arjesta rajan takana! Vaikka esimerkiksi Sortavala ja Viipuri jäävät teoksessa vain sivuosaan, juuri tuo pienten karjalaiskylien todellisuus on sitä mihin tavallinen suomalaisturisti tuskin koskaan törmää.

Rajantakaiset kasvaa monipuoliseksi kulttuuriteoksi Anna Jarovajan hienon tekstin ja Kerttu Matinpuron osaavan suomennoksen, mutta myös kuvituksen kautta. Taiteilija Lilya Matveeva on käyttänyt työssä Annan ja Kertun matkapäiväkirjan valokuvia sekä pehmeitä pastillivärejä, hieman naivismiin vivahtavassa upeassa kuvataiteessaan.

Pentti Stranius, FL, Venäjä-tutkija, kirjailija (Joensuu)

 

RAJANTAKAISET:

Kerttu Matinpuron haastattelu (lokakuu 2026)

Kerrotko Kerttu aivan aluksi, miksi aikoinaan lähdit opiskelemaan Venäjälle?

Lähdin Venäjälle opiskelemaan vuonna 2012. Oli sellainen olo lukion jälkeen että jonnekin maailmalle, pois Suomesta on päästävä. Olin opiskellut venäjää pitkänä kielenä jo 3.luokasta saakka, vähän sattumalta, koska lähikouluni Helsingissä oli kielipainotteinen Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu. Jostain syystä 3.luokkalaisena olin vanhemmilleni sanonut että haluan alkaa opiskella venäjää (vaihtoehtoina olivat venäjä, ranska ja saksa). Itse muistelen että valitsin venäjän siksi, koska se oli vähiten suosittu ja näin siinä siksi jotain kiinnostavaa ja ehkä se oli osin erikoisuudentavoitteluakin

Tuolloin 2012 oli vielä olemassa Suomen ja Venäjän opetusministeriöiden välillä sopimus ilmaisista opiskelupaikoista puolin ja toisin muutamalle oppilaalle. Suomesta Venäjälle päin ei ollut tunkua, joten ilmaisen paikan taisivat saada kaikki halukkaat. Syynä ehkä sekin, että Venäjällä opiskeltiin vain venäjäksi. Vuonna 2012 meitä Venäjälle lähtijöitä oli viisi. Sittemmin vain kaksi meistä suoritti opinnot loppuun. Opiskelin ensin vuoden niin kutsutussa ”valmentavassa tiedekunnassa” Pietarissa ja sen jälkeen Moskovan valtiollisessa pedagogisessa yliopistossa (МПГУ). Tuon jälkeen jäin vielä töihin Suomen Pietarin instituuttiin muutamaksi vuodeksi – tai siihen asti kunnes koronapandemia ajoi minut tahtomattani takaisin Suomeen. Eli vastatakseni kysymykseesi lyhyesti: lähdin koska halusin nähdä maailmaa. Ja minusta tuntui jo silloin, että on outoa, kun Helsingistä (joka oli silloinen kotikaupunkini ja synnyinkaupunkini) muutaman sadan kilometrin päässä oleva Venäjä ja suurkaupunki Pietari ovat niin lähellä, mutta niin tuntemattomia suomalaisille, toisin kuin esimerkiksi monet Euroopan kauempana olevat suurkaupungit ja lomakohteet.

Mitä venäläisessä kulttuurissa olet oppinut arvostamaan eniten? Entä ihmissuhteissa, yhteisöllisyydessä?

Tämä kysymys on minulle tosi vaikea. Tai rehellisesti sanottuna en oikein tykkää vastata tämäntyyppisiin, hieman yksinkertaistaviin kysymyksiin, koska minusta tuntuu että kulttuuri on niin moninainen asia, että siitä on mahdotonta nostaa jotain yhtä erityispiirrettä esiin. Sosiologit varmaan sellaista harrastavat, mutta minä en osaa… Sitä paitsi usein tietyille kulttuureille ajatellut ”erityispiirteet” ovat lopulta vähän stereotyyppisiä eivätkä mitenkään kata kaikkia tietyn kulttuurin edustajia. Lisäksi: venäläinen kulttuuri on yhdistelmä monien kulttuurien verkostoa, jotka ovat edustettuina Venäjäksi kutsutulla maantieteellisellä alueella.

Samalla lailla olisi mielestäni vaikea sanoa, mikä piirre suomalaisessa kulttuurissa miellyttää… En siis osaa vastata tähän kysymykseen. Asuin pitkän ja tärkeän osan elämääni Venäjällä ja siitä tuli jollakin tasolla melkein kuin toinen kotimaa – Suomessa tuntui alkuun vieraalta, kun palasin tänne takaisin niin monen vuoden jälkeen.

Miten määrittelet suomentajan roolisi kirjassa Rajantakaiset? Kerro vähän tulkkauksen merkityksestä haastatteluissa ja suomentajan roolistasi.

Haluan painottaa, että en ole ammatiltani kääntäjä tai tulkki, enkä siis ammattikääntäjä. Sanon tämän siksi, koska arvostan äärimmäisen paljon kääntäjän ammattia – se on hirmu vaikeaa ja vaatii tarkkaa osaamista. Sen sijaan osaan kahta kieltä hyvin, mikä ei tee minusta ammattilaista kääntämisessä, mutta mahdollistaa sen, että tällaisissa vähän erilaisissa projekteissa voin hyvin toimia kääntäjänä tai tulkkina.

Kirjan suhteen työjärjestys oli seuraava: ensinnäkin olimme Anna Jarovajan kanssa yhdessä reissussa ja koimme kaikki keskustelut ja ihmisten kohtaamiset yhdessä. Tekstit Anna kirjoitti matkamme jälkeen  venäjäksi, ja sen jälkeen kävimme ne yhdessä läpi. Minä käänsin tekstit suomeksi samalla editoiden kokonaisuutta – toisin sanoen suomenkielisestä kirjasta ei ole ihan vastaavaa venäjänkielistä versiota olemassa, koska rakenne ja joiltain osin myös sisällön yksityiskohdat ovat prosessin aikana muuttuneet. Tästä prosessista teki erityisen myös se, että Anna osaa jonkin verran suomea, eli olemme pystyneet työstämään yhdessä myös suomenkielistä versiota ja keskustelemaan käännöksestä ja edioinnista – tekemään valintoja yhdessä. Täytyy sanoa, että prosessi oli tosi antoisa ja meidän kahden tiimi on tässä kyllä hioutunut tosi hyväksi!

Mitä mieltä olet siitä, että raja on suljettu ja kaikki, jopa tavallinen arkipäivän yhteydenpito ja kansalaistoiminta on pannassa?

Minä kyseenalaistan rajan sulkemisen hyödyt ja ihmettelen, että aiheesta ei ole käyty oikeastaan minkäänlaista keskustelua Suomessa sitten hätäisen sulkemispäätöksen. Kun raja suljettiin, sille oli julkisesti jokseenkin selkeä perustelu: niin sanottu ”välineellistetty maahanmuutto” (itse olen sitä mieltä, että tuo termi itsessään jo väheksyy pakolaisten ihmisarvoa ja kansainvälisen suojelun hakeminen on perusihnisoikeus). Mutta nyt kun rajasulku vain jatkuu ja jatkuu, alkaa hämärtyä oikeastaan se todellinen syy – onko kyse yhä samasta asiasta, onko se todistetusti edelleen uhka? Ja onko se lopulta todellinen uhka ollenkaan? Vai onko kuitenkin kyse poliittisesta päätöksestä katkaista kaikki välit Venäjän kanssa, myös tavallisten kansalaisten?

En ole kuullut selkeää tutkimukseen perustuvaa perustelua rajasulun jatkamiselle ja tilanne on siinä mielessä jotenkin hähmäinen. Haluaisin kuulla, mitä aiheesta sanovat siihen erikoistuneet asiantuntijat – mitä hyötyjä ja haittoja rajan kiinni olemisesta tai avaamisesta on? Mielestäni tällaisia päätöksiä pitäisi tehdä asiantuntijalausuntojen perusteella, muistaen kaikkien jakamattoman ihmisarvon. Valitettavasti sellaista asiantuntijakeskustelua ei käydä, vaikka kyse on todella merkittävästä ja erityisestä asiasta. Olemmehan ainut EU-maa, jolla on kokonaan suljettu raja.

On tärkeä myös ottaa huomioon rajasulun monet negatiiviset vaikutukset, joita saa tuta esimerkiksi moni suljetun rajan erottama perhe. Ja raja-aita… se on ennen kaikkea symbolinen ”turvan luoja” kuin todellinen turvatoimi. Ja kuinka paljon rahaa siihen saatiinkaan palamaan… Olisi myös hyvä kysyä, ovatko rajasulut ja raja-aidat historiallisesti edistäneet konfliktien liennytystä ja ihmisten välistä ymmärrystä vai päinvastoin kenties eskaloineet tilanteita?

Mitä muuta haluaisit sanoa nykytilanteesta? Suomalaisten suhteesta venäläisiin ja kansalaistoiminnan vaikeutumisesta?

Eräs tärkeä aihe on mielestäni se, kuinka Suomi suhtautuu venäläisiin sotaa vastustaviin turvapaikanhakijoihin. Tällä hetkellä Migri karkottaa monia heistä takaisin Venäjälle ja sitä kautta mahdollisesti vankilaan tai rintamalle. Myös se, että kaikki rajan ylittävä yhteistyö on niin tiukassa pannassa, on saanut minusta yliampuvia mittasuhteita. Ymmärrän sen, että yhteistyö Venäjän valtiollisten tahojen kanssa katkaistaan, mutta entä sitten monet muut toimijat: vaihtoehtoinen kulttuuri, vähemmistökielet, ilmastonmuutos ja ympäristöasiat, riippumattomien tutkijoiden tutkijayhteistyö? Kaikki nämä ovat mielestäni sellaisia asioita, joissa yhteistyötä olisi tärkeä jatkaa ja mahdollistaa nimenomaan tällaisina aikoina, sillä niiden vaikutus on päinvastoin de-eskaloiva. Toki turvallisuus kaikessa yhteistyössä pitää huomioida.

P.S. Täytyy vielä sanoa että meidän kirjamme saama positiivinen palaute on yllättänyt ja se kertoo minusta siitä, että ihmisiä tällä puolen rajaa kiinnostaa kuulla. mitä ihmisille toisella puolella kuuluu, vaikka raja onkin kiinni ja kommunikaatio pannassa.

(Haastattelu tehty lokakuun alussa 2026 Joensuussa / Pentti Stranius – Kerttu Matinpuro)

Avainsanat: Anatoli RazumovAnna JarovajaKerttu MatinpuroLilya MatveevaMemorialRajantakaisetValeri PotashovVenäjä

Riippumaton, vasemmistolainen kulttuurilehti

Päätoimittaja Elias Krohn
Julkaisija Domirola Oy

Kaasutehtaankatu 1 / 12
00540 Helsinki
+358941145369
ISSN 2242-6736 (verkkojulkaisu)

Mikä Vihkot?

Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.

No Result
View All Result
  • Etusivu
  • Jutut
    • Uutiset
    • Artikkelit
    • Mielipide
      • Pääkirjoitus
      • Lukijan sana
    • Videot
      • Vaalistudio
      • Videoreportaasit
      • Studio e
  • Blogit
    • Holokaustin taiteesta
    • Kaspar Hauser
    • Kinosilmä
    • Nettiteos
    • Penkkiaktivisti
    • Susirajan virallinen Öisinajattelija
    • Vaikuttajaviestijä Älijas Gröön
    • Yksilön ja taiteen vapaus
    • Blogiarkisto
      • Diletantti klassisen…
      • Jontti avautuu
      • Lasikenkä piparkakkutalossa
      • Saman taivaan alla
      • Sivuikkuna
      • Työnimi blogille
  • Lehtiarkisto
  • Kirjat
  • Tilaus
    • Irtonumerot
  • Yhteystiedot
  • Avustajille
  • Arvostelupalvelu
  • Yhdistys
  • Mediakortti
  • Info
  • Kauppa