Venäjän aloittaman Ukrainan sodan sivuilmiönä kuuluisaksi tullut Wagnerin palkka-armeija hajosi ainakin osittain pari vuotta sitten syksyllä 2023. Sen tunnetuimmat johtajat ja perustajat, ”Putinin kokki” ja pikkurikollisesta oligarkki-miljonääriksi noussut Jevgeni Prigožin (1961–2023) ja jo neuvostoarmeijan riveissä taitavasta sotilaasta everstiluutnantiksi ylennetty – ja lopulta Wagnerin palkka-armeijan komentajaksi päätynyt Dmitri Utkin (1970–2023) kuolivat 23.8.2023 kahdeksan muun matkustajan joukossa heitä kuljettaneen yksityiskoneen räjähdettyä ilmassa ja pudottua pellolle Kuzenkinon kylän lähellä, Tverin alueella.
Syytä ”onnettomuuteen” tutkitaan yhä. Jäljet eivät ole suoraan johtaneet Kremliin, mutta on selvää, että vähintäänkin joku taho teki Vladimir Putinille palveluksen. Prigožin oli kesäkuussa 2023 ensin haukkunut Venäjän sotilasjohdon, jopa vihjannut presidentinkin kyvyttömyyteen johtaa sota voittoon Ukrainassa ja sitten pettänyt juhannuksen 2023 kapinamarssillaan Moskovaan sekä maansa että presidentin. Putinilla ei ole ollut tapana antaa henkilökohtaista petosta anteeksi…
Seuraavassa kirja-arviossa tai paremminkin referoinnissa on tarkoitus valottaa syitä Wagnerin palkka-armeijan nousuun ja tuhoon.
Toimittajien tausta
Ilja Barabanov & Denis Korotkov: Kauppatavarana kuolema. Palkka-armeija Wagnerin tarina. Otava 2024, 272 s.
Ilja Barabanov ja Denis Korotkov, Kauppatavarana kuolema -kirjan tekijät, ovat tunnettuja tutkivia toimittajia, jotka ovat olleet mukana jo kuuluisassa Novaja Gazeta –lehdessä ja esimerkiksi BBC:n venäjänkielisessä palvelussa, Fontankassa. Heidät on palkittu lukuisia kertoja jo kotimaassaan. Kritisoituaan Venäjän Krimin niemimaan miehitystä molemmat saivat jatkuvia uhkauksia ja heitä myös varjostettiin. Kun kävi selväksi, että parivaljakko tutki myös Wagnerin palkka-armeijan taustoja, operaatioita ja julmuuksia, Jevgeni Prigožinin omistama media organisoi törky- ja valeuutiskampanjan heitä vastaan.
Barabanovilla ja Korotkovilla oli Venäjällä loistava suhdeverkosto, jonka avulla he pääsivät wagnerilaisten lähipiiriin, jopa haastattelemaan muutamaa palkka-armeijassa sotinutta. Heillä oli viime vaiheessa käytössään Prigožinin vuosikalenterit ja merkittävä lähdeaineisto Wagner-kirjeenvaihtoa ja sisäisiä selvityksiä, matkaraportteja, palkkatietoja ja luetteloita kuolleista wagnerilaisista eri puolilla maailmaa. Työ Venäjällä kävi kuitenkin mahdottomaksi helmikuun 2022 jälkeen ja Ukrainan sodan alettua molemmat journalistit pakenivat ulkomaille. Kauppatavarana kuolema –kirja oli jo silloin miltei valmis, mutta viivästyi sitten olosuhteiden pakosta. Kyösti Karvosen suomennos on tehty sekä englanninkielisen että venäjänkielisen käsikirjoituksen pohjalta.
Wagnerin keulahahmot: Prigožin ja Utkin
Neuvostoajan Leningradissa syntynyt Jevgeni Prigožin oli istunut nuoruudessaan leirituomion, peräti yhdeksän vuotta, lähinnä väkivaltaisesta katuryöstelystä ja kiristystoiminnasta. Leirillä hän oli oppinut vankimaailman karkean puhetyylin, jota harrasti joskus itse presidentti Putinkin. Neuvostoliiton hajoamisen (1991) jälkeen Prigožin onnistui kohoamaan pikku keinottelijasta oligarkki-asteelle kartuttaessaan mafiamaisessa ravintola- ja ruokabisneksessä omaisuuttaan, niin että omisti lopulta ravintolaketjun, hotelleja, pari lentokonetta ja ikioman 15 miljoonan dollarin arvoisen residenssin Pietarin liepeillä.
Koulujen, sairaaloiden ja armeijan ruokahuolto tuotti hyvin, mutta vielä enemmän dollareita kertyi Afrikan maissa, Wagnerin palkka-armeijan ryöstöretkillä, kulta- ja öljybisneksessä solmittujen sopimusten kautta. Loisteliaat juhlapäivälliset, länsimaiden arvovieraiden ja valtioiden päämiesten huolto ja tapaaminen presidentti Vladimir Putinin kanssa, toi hänet jo 2000-luvun alussa valtiolliseen sisäpiiriin.
Dmitri Utkin tuli Venäjän periferiasta, köyhästä maalaisperheestä. Hän erottautui johtamiskyvyillään jo nuorena palvellessaan neuvostoarmeijassa – ja kouliutui ammattisotilaaksi viimeistään Tšetšenian sotien aikana 1990-luvulla. Utkin ylennettiin everstiluutnantiksi jo nelikymppisenä, vaikka oli tunnettu niin natsisympatioistaan kuin myös mielimusiikistaan. Siitä lempinimi ”Wagner”. Kun ura sotilaana tuntui tyssäävän turhan rauhallisiin esikuntatehtäviin, Utkin hakeutui seikkailumielisenä muualle, lopulta Syyriaan ja Afrikan maihin.
Palkka-armeijan johtotehtävissä toimi viime vaiheessa paljon myös muita eläköityneitä ammattilaisupseereita puna-armeijasta, koska Kreml ei kyennyt maksamaan vakituiselle henkilökunnalle lähimainkaan samalla tavalla kuin Prigožinin rahoittama Wagner-porukka. (Elokuun 2023 jälkeen erään Prigožinin omistaman pietarilaishotellin autotallista löytyi pakettiauto, johon oli lastattu laatikoittain dollareita, tulevia palkkarahoja wagnerilaisille.) Monet Wagner-komentajista olivat Utkinin tavoin äärinationalisteja, jotka kannattivat jopa natsi-ideologiaa ja haaveilivat uudesta Venäjän imperiumista koko maailman mitassa.
Palkka-armeija pähkinänkuoressa
Wagner-joukot tulivat ensi kertaa julkisuuteen Venäjän miehittämän Ukrainan Donbassin alueella. Barabanov ja Korotkov selvittävät juurta jaksain, kuinka tällainen yksityisarmeija syntyi ja kasvoi ja kuinka Venäjän maaperältä sitten siirryttiin ulkomaille. Syyrian vallanpitäjien eli Bashar-al-Assadin tukijoina, taisteluissa kapinallisia heimoja vastaan wagnerilaiset olivat merkittävä lisä Venäjän diplomatialle tuolloisessa tärkeässä ”ystävämaassa” 2010-luvulla. Syyriassa koettiin myös lopulta tappioita jo 2010-luvulla, minkä seurausta oli osin Wagnerin palkkasotilaiden siirtyminen Afrikan mantereelle, ensin Sudaniin ja Libyaan, sitten Keski-Afrikan maihin, Burkina Fasoon ja Mosambikiin saakka. Palkka-armeijan miesluku kasvoi pian tuhansiin. Palkat ja seikkailu houkuttivat nuoria ja erityisesti köyhiä venäläismiehiä maan periferiasta.
Toimiminen sellaisissa maissa kuten Syyria ja Libya sekä Keski-Afrikan maat oli helppoa ja luontevaa senkin vuoksi, että monien maiden hallinnossa ja erityisesti armeijoiden johdossa toimi paljon jo Neuvostoliiton kouluttamia spesialisteja. He osasivat hyvin venäjää, monilla oli venäläisiä puolisoja ja laaja ystäväpiiri Moskovan aikaisia opiskelijatovereita. Esimerkiksi Syyriassa ja Angolassa tuli hyvin toimeen venäjän kielellä.
Kysymys oli erityisesti 2010-luvulla paljolti uudeksi imperiumiksi pyrkivän Venäjän yrityksistä ryöstää oma osuutensa maanosan luonnon ja maaperän rikkauksista, kullasta, timanteista ja tietenkin öljystä. Perinteisestihän Afrikassa olivat mellastaneet vuosisatoja Englanti, Ranska ja Yhdysvallat, aina kulloistakin hallitsijaa lahjoen tai vaihtoehtoisesti kapinallisia tukien. Pitää muistaa, että wagnerilaisten lisäksi Afrikassa vaikutti monta muutakin palkka-armeijaa, aina Ranskan muukalaislegioonaa myöten.
Kauppatavarana kuolema –kirja osoittaa, että Venäjä teki kaikessa hiljaisuudessa aivan samaa – kuten muuten Kiinakin. Virallisesti Wagneria ei ollut edes olemassakaan, saati että porukka olisi yhdistetty Kremlin imperialistisiin resurssien ryöstösuunnitelmiin. Kun kuuluisa dokumenttiohjaaja Aleksandr Rastorgujev tuli kahden ammattitoverinsa kanssa vuonna 2018 Keski-Afrikan tasavaltaan selvittämään siellä sattuneita väkivaltaisuuksia ja Wagnerin osuutta niihin, kolmikko salamurhattiin työmatkalla viidakossa. Varmaa tietoa ei ole, mutta wagnerilaisten johtoa pidetään vähintäänkin mahdollisena väijytyksen ja teloitusten maksajana.
Ukrainan sota: Wagnerilaisten nousu ja tuho
Ukrainan sota nosti wagnerilaiset palkkasotilaat päivänvaloon ja kyseenalaiseen raakalaismaineeseen. He tulivat aluksi sodanjohdolle kuin taivaan lahjana. Tottakai militaristipiireissä ja taistelijoina he olivat välistä myös juhlittuja ja ansiomitallein palkittuja sankareitakin Venäjällä. Pääosin joukot olivat mukana aluksi vain Ukrainalta miehitetyssä itäosassa, mutta sitten myös vuoden 2023 aikana erityisesti mobilisoimassa ja kouluttamassa vankilasta vapautettuja, usein myös murhamiehiä ja raiskaajia, joille luvattiin lopullinen armahdus yleensä puolen vuoden sotimisen jälkeen. Näin rintamalle saatiin wagnerilaisia halvemmalla kymmeniä tuhansia, usein raakoja ”tappelijoita”, mutta myös arvaamattomia ”luusereita”, joita monet venäläiset rivisotilaat ja varsinkin upseerit halveksivat ja karsastivat.
Kun wagnerilaiset onnistuivat valloittamaan rajaseudulla ukrainalaisilta muutaman kyläpahasen ja ”kunnostautuivat” sitten Bahmutin taistelussa, Prigožinin ja Utkinin itsetunto nousi sille tasolle, että he alkoivat haukkua sodanjohtoa ja jopa epäsuorasti Kremlin kyvyttömyyttä ”hoitaa homma loppuun”. Erityisen nöyryyttäviä, täysin alatyylisiä pilkkaviestejä saivat sotaministeri Sergei Shoigu ja yleisesikunnan päällikkö Valeri Gerasimov.
Juhannuksena 2023 alkoi useiden tuhansien wagnerilaisten varsinainen kapinamarssi Itä-Ukrainasta Moskovaan, joka taisi yllättää presidentti Putininkin. Se päättyi kuitenkin ennen Moskovaa ja ennen varsinaista yhteenottoa virallisten armeijayksikköjen tai Putinin henkivartiokaartin kanssa – ja ilmeisesti Valko-Venäjän presidentin ja Prigožinin vanhan tuttavan, Aljaksandr Lukašenkan väliintuloon. Lukašenka ja Putin neuvottelivat asian niin, että heinäkuussa Wagnerin palkka-armeijan perusjoukko siirtyi Valko-Venäjälle. Tuolloin Dmitri Utkin, tuo SS-tunnuksia käyttävä koppalakkinen ja karismaattinen komentaja, totesi tulijoille:
”Tervetuloa helvettiin! Tämä ei ole loppu, vaan vasta alkua maailmanlaajuiselle työllemme!”
Parin kuukauden kuluttua Jevgeni Prigožin ja Dmitri Utkin olivat vainajia. Journalistien, Barabanovin ja Korotkovin mielestä he olivat lapsellisen hyväuskoisia liikkuessaan kapinansa jälkeen Venäjällä, Moskovassakin vapaasti.
Vanhaan sotilaskylään ja telttaleireihin Valko-Venäjällä majoittuneet tavalliset wagnerilaiset (noin 8 000 rivimiestä) alkoivat pian loppuvuodesta 2023 etsiä tyytymättöminä uusia pestejä maailman kriisipesäkkeistä. Niinpä Wagnerin tarina ei ehkä ole ihan kokonaan ohi. Sen nousu ja tuho ei ole varsinaisesti harvinaisuus, kun ajatellaan Venäjän lisäksi muidenkin imperialististen valtioiden ja palkka- sekä varjoarmeijoiden toimia ja kaksinaismoralismia sotimisen historian raaoilla kentillä!
