Suomalaisnuorten yhteiskunnalliset tiedot ovat kansainvälistä kärkeä, mutta heidän kiinnostuksensa osallistua politiikkaan ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on sen sijaan pohjatasoa.
Tällaisiin tuloksiin on tultu kansainvälisessä ICCS -tutkimuksessa (International Civic and Citizenship Education Study). Suomessa sen on toteuttanut Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Tutkimukseen osallistui keväällä 2009 Suomessa 3 307 peruskoulun 8. luokan oppilasta ja 2 295 opettajaa.
Useissa maissa nuorten yhteiskunnallinen tietämys oli heikentynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana, mutta ei Suomessa. Suomalaisten tietämys oli tutkimusmaiden kärkitasoa yhdessä Tanskan kanssa. Huipputasoa oli myös suomalaisnuorten luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin. Valtionhallintoon luotti 82 prosenttia nuorista, kun kansainvälinen keskiarvo oli 62 prosenttia. Poliittisiin puolueisiin luotti 61 prosenttia (keskiarvo 41) ja tiedotusvälineisiin 80 prosenttia (keskiarvo 60).
Vaikka sekä tieto että luottamus oli suurta, kiinnostus oli vähäistä. 46 prosenttia oli kiinnostuneita politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista. Luku oli tutkimuksen häntäpäästä. Yhtä heikkoa oli ruotsalaisten, belgialaisten, slovenialaisten ja norjalaisten kiinnostus.
Yhtä lailla vähäistä oli suomalaisnuorten kiinnostus puolueita kohtaan ja niiden toimintaan osallistumiseen. Sen sijaan aikomus äänestää vaaleissa aikuisena (85 %) oli yli kansainvälisen keskiarvon (81 %).
Mistä näin ristiriitaiset tulokset kertovat? Oma tulkintani on selvä: suomalaisissa kouluissa päntätään tuloksekkaasti tietoa yhteiskunnasta, mutta tieto on ulkokohtaista. Yhteiskunta ja politiikka ovat ”tuolla ulkona”, eivät tässä ja nyt, osana jokaisen elämää. Suomalaiskouluissa ei myöskään kannusteta itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun ja toimintaan. Politisoitumista pelätään kuin ruttoa.
Dosentti Sakari Suutarinen on selvittänyt, kuinka elinkeinoelämän piirissä syntynyt Vapaan koulutuksen tukisäätiö lobbasi 1970- ja 1980-luvuilla voimakkaasti koulutuksen ”politisoitumista”, kuten kouluneuvostoja ja yhteiskuntakasvatusta vastaan. Säätiö sai tavoitteensa läpi miltei täydelisesti, ja demokratiakasvatus syrjäytettiin.
Uusin tutkimus osoittaa, että tämän työn jäljet näkyvät suomalaisissa kouluissa yhä.
Säätiön nimessä ”vapaa koulutus” merkitsi politiikasta vapaata koulutusta. Politiikka puolestaan merkitsi erityisesti vasemmistolaista politiikkaa. Vallitseva järjestys ja elinkeinoelämän omat intressit olivat epäpoliittisia. Todellinen vapaus kuitenkin edellyttää tietoisuutta yhteiskunnasta, jossa elämme, ja kriittistä asennetta myös vallitsevia rakenteita kohtaan.
Osaltaan tutkimustulokset kertonevat myös suomalaisen koulutuksen yleisestä tietopainotteisuudesta, jossa tunteet ja keskustelu jätetään sivuosaan.
