Käsittelin edellisessä blogikirjoituksessani kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan kissojen vapaan ulkoilun kieltämistä. Aloitetta käsitellään eduskunnan täysistunnossa torstaina 1.10. Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta esittää mietinnössään aloitteen hylkäämistä, kuten blogissani ennakoin. Mietinnön mukaan valiokunta ”ei pidä tarkoituksenmukaisena kansalaisaloitteessa esitettyä kissojen vapaana pitämisen kieltoa kaikkialla kissan omistajan oman pihan ulkopuolella”.
Mietintöön sisältyy kuitenkin lausumaehdotus, jonka mukaan eduskunta edellyttäisi, että ”valtioneuvosto valmistelee tarpeelliset muutokset järjestyslakiin kissojen vapaana pitämisen rajoittamiseksi taajama-alueilla siten, että esitys annetaan eduskunnalle vuoden 2029 loppuun mennessä”.
Taajamaksi luokitellaan mikä tahansa asutuskeskittymä, jossa asuu vähintään 200 asukasta ja jossa asuinrakennusten etäisyys on enintään 200 metriä. Taajamissa asui vuonna 2024 yli 87 prosenttia suomalaisista. Oletettavasti myös valtaosa vapaasti ulkoilevista kissoista asuu taajamiksi luokitelluilla alueilla. Vaikka lausumaehdotus jättää avoimeksi, millaisia rajoitukset olisivat, kyse on potentiaalisesti isosta muutoksesta, joka (valistuneen arvioni mukaan) heikentää lukuisien kissojen hyvinvointia, pahentaa jyrsijäongelmia, lisää muulle luonnolle haitallisten jyrsijämyrkkyjen käyttöä, lisää tarpeettomia loukuttamisia ja vihan lietsomista ulkona vapaasti liikkuvia kissoja kohtaan, juridisoi naapuruuskiistoja tarpeettomasti, aiheuttaa viranomaisille turhia tehtäviä ja päänvaivaa ja lisää julkisen sektorin kustannuksia.
Kun sääntelyn perustana on taajaman määritelmä, samat rajoitukset koskisivat sekä suurten kaupunkien keskustoja että parinsadan asukkaan maalaiskyliä – ja kaikkea siltä väliltä. Taajamien rajat voivat kulkea pitkin peltoja ja metsiä. Miten aiotaan saada kissat pysähtymään niille rajoille? Rajat voivat rakentamisen myötä myös muuttua siten, että kissan vapaa ulkoilu on yhtenä vuonna sallittua ja seuraavana kiellettyä. Sääntö-Suomen ytimessä ollaan.
Järjestyslaki kieltää tällä hetkellä koirien kytkemättömänä pitämisen taajama-alueilla (tietyin poikkeuksin). Kissoja on kielletty päästämästä ainoastaan uimarannoille, kuntopoluille, laduille, urheilukentille ja lasten leikkipaikoille. Lisäksi voidaan soveltaa eläinten hyvinvointilain säädöksiä. Valiokunnan mietinnössä todetaan aivan oikein, että ”kissojen ja koirien sääntelyn erilaisuudelle on myös asianmukaisia perusteita, jotka liittyvät niiden lajityypilliseen käyttäytymiseen”. Tämän perusteella kissoille ei tulisi säätää samoja rajoituksia kuin koirilla nyt on. Mitä rajoituksia sitten säädettäisiin, se jää arvoitukseksi. Etenkin sisäministeriössä vallitsevat asenteet tuntien epäilen, että ne olisivat sittenkin samat tai lähes samat kuin koirien kohdalla.
Valiokunnan mietinnössä ja lausumaehdotuksessa on ainakin kaksi valuvikaa: ensinnäkin siinä ei eksplisiittisesti ja perusteellisesti arvioida esitettävien taajamarajoitusten vaikutuksia. Lakiesityksessä, jota valtioneuvostolta edellytetään vuoden 2029 loppuun mennessä, niitä varmaankin arvioitaisiin. On kuitenkin ongelmallista, että eduskunta ilmaisisi nyt vahvan tahtotilan uusien rajoitusten säätämisestä ilman kunnollista käsitystä niiden seurauksista.
Toinen puute on se, että mietintöön ei sisälly lainkaan kansainvälistä vertailua eikä edes mainintoja siitä, miten kissojen ulkoilua säädellään muissa maissa. Tämä voi johtua siitä, että kansainvälisiä esimerkkejä kissojen liikkumisen rajoittamisesta valtiollisella lainsäädännöllä ei löydy. Suomi olisi tiettävästi ensimmäinen maa, joka tällaiseen ryhtyy. Tämä olisi tietenkin ollut syytä todeta mietinnössä. Kansainvälisten kokemusten puuttuminen tekee vaikutusten arvioinnin erityisen hankalaksi.
Sekin jää pohtimatta, toteutuisiko kissojen taajamakiellossa suhteellisuusperiaate, jonka mukaan valittujen keinojen tulee olla oikeassa suhteessa tavoiteltuihin päämääriin nähden.
Muun muassa näistä syistä eduskunnan tulisi mielestäni hylätä valiokunnan mietintö lausumineen.
Sen sijaan kissojen lajinmukainen tarve ulkoiluun tulisi tunnustaa lainsäädännössä. Kissoille tulisi säätää oikeus päivittäiseen ulkoiluun, jota omistaja voisi toteuttaa olosuhteiden ja harkintansa mukaan joko valjaissa, riittävän isossa tarhassa (turkistarhahäkin kokoinen ei riitä) tai vapaana pitäen (joka on paras tapa silloin kun lähiympäristön olosuhteet sen mahdollistavat).
