Korona-ajan matkustusrajoitukset nostivat yleiseen tietoisuuteen ulkomaalaisen työvoiman huomattavan hyödyntämisen suomalaisilla marjatiloilla. Tämän vanavedessä on tullut julkisuuteen myös tietoja joidenkin marjatilojen erityisen huonoista työolosuhteista ja työntekijöiden huonosta kohtelusta. Helsingin Sanomissa (27.6.) kerrottiin viiden suomalaisnaisen kokemuksista pohjoissavolaiselta mansikkatilalta: törkyisistä ja homeisista majoitustiloista, katteettomista auto- ja aterialupauksista, olemattomasta perehdytyksestä, taukojen ja pissallakäyntien kyttäämisestä, puutteista työsopimuksen teossa, kyseenalaisista irtisanomisista ja moninaisista työehtosopimuksen vastaisista menettelyistä.
Tällaisten tapausten ei toki pidä antaa leimata koko alaa, jossa toimii varmasti myös rehellisiä ja työntekijöitä asianmukaisesti kohtelevia yrittäjiä. Ikävän sivumaun ne kuitenkin kotimaisiin marjoihin tuovat. Moni ostaa kotimaisia marjoja puhtauden, terveellisyyden ja ekologisuuden vuoksi – ja myös siksi, että tuotanto-olosuhteet ajatellaan tunnettavan ulkomaisia marjoja paremmin ja niiden oletetaan olevan kunnossa. Suomalaisten työllisyyttäkin ehkä halutaan tukea. Näihin mielikuviin on nyt tullut särö.
Osasyynä ongelmiin on varmasti myös kireä kilpailu ja kuluttajien ymmärrettävä halu ostaa marjansa mahdollisimman halvalla miettimättä kummemmin sitä, mistä halpa hinta johtuu.
Tuotteiden alkuperään huomiota kiinnittäville kuluttajille ovat tulleet jo kauan sitten tutuiksi ulkomailta tuodut reilun kaupan banaanit, appelsiinit ja suklaat. Kansainvälinen Reilun kaupan järjestelmä turvaa pienviljelijöitä maailmanmarkkinahintojen heilahteluilta takuuhinnan avulla. Järjestelmään kuuluvat tiukat ja yksityiskohtaiset Reilun kaupan kriteerit, jotka koskevat niin työntekijöiden oikeuksia kuin ympäristövaikutuksia, ja niiden toteutumista valvotaan perusteellisten auditointien avulla.
Kuvaukset suomalaisilta marjatiloilta herättävät kysymyksen siitä, tulisiko kehitysmaiden tuottajia varten rakennettua Reilun kaupan järjestelmää ryhtyä soveltamaan myös globaalissa pohjoisessa, esimerkiksi Suomessa. Eikö tuotannon pitäisi olla reilua myös täällä? Toki olosuhteissa on merkittäviä eroja. Täällä moni epäkohta, johon Reilun kaupan järjestelmä puuttuu, on kielletty jo lainsäädännössä tai työehtosopimuksessa. Niiden noudattamisen pitäisi olla itsestäänselvää, vaan eipä ole. Olennaista on tällöin valvonnan lisääminen ja julkisuus.
Sellaisenaan Reilun kaupan järjestelmää tuskin voidaan täkäläiseen tuotantoon tuoda, mutta jokin vastaava sertifikaatti voisi auttaa saamaan työskentelyolosuhteet myös suomalaisessa maataloudessa kuntoon. Kuluttajat voisivat olla varmoja, että ainakin tällä merkinnällä varustettuja marjoja, vihanneksia ja hedelmiä sekä niistä tehtyjä jalosteita voi hyvällä omallatunnolla ostaa, ja olisivat valmiita maksamaankin niistä vähän enemmän. Samalla se lisäisi tietoisuutta työntekijöiden reilun kohtelun ja työehtosopimusten noudattamisen tärkeydestä ja voisi sitä kautta edistää työolosuhteita alalla yleisemminkin.
