Kokoomuksen ehdokas Sauli Niinistö voitti presidentinvaalien toisella kierroksella vastaehdokkaansa selvemmin luvuin kuin yksikään toinen suoralla kansanvaalilla Suomen presidentiksi valittu. Hänen ääniosuutensa oli 62,6 prosenttia Pekka Haaviston (vihr.) jäädessä 37,4:ään. Tässä mielessä hänen mandaattinsa on vahva. Vaalien toinen, vielä historiallisempi piirre oli kuitenkin äänestysaktiivisuuden jääminen matalammaksi kuin missään aiemmissa presidentinvaaleissa yli 60 vuoteen. Uurnille vaivautui vain 68,8 prosenttia kotimaassa asuvista äänioikeutetuista. Ulkomailla asuvat huomioiden luku oli 66,0. Esimerkiksi edellisten presidentinvaalien toisella kierroksella vuonna 2006 äänestysprosentti oli lähes 10 prosenttiyksikköä suurempi, ja tämänkertaisen vaalin ensimmäisellä kierroksellakin 4 prosenttiyksikköä suurempi.
Kaikista äänioikeutetuista Niinistöä äänesti nyt toisella kierroksella vain 40,9 prosenttia. Haaviston kannatus oli vastaavalla tavalla laskien 24,5 prosenttia, hylättyjen äänten osuus 0,6 prosenttia ja äänestämättömien osuus 34 prosenttia. Näin laskien Niinistö ei saanut taakseen läheskään suomalaisten enemmistöä. Eivät tosin ole saaneet Martti Ahtisaari ja Tarja Halonenkaan. Niinistön kohdalla tämä on kuitenkin erityisen tärkeä huomata, jotta hänen selkeästä voitostaan toisen kierroksen kilpailijaansa nähden ei syntyisi virheellistä mielikuvaa erityisen vahvasta mandaatista ja legitimiteetistä.
Osa jättää aina äänestämättä passiivisuuden vuoksi, mutta tässä vaalissa taisi olla poikkeuksellisen paljon niitä, joille äänestämättä jättäminen tai hylättävän äänen antaminen oli aktiivinen kannanotto molempia ehdokkaita vastaan. Tämän osoittaa erityisesti äänestysaktiivisuuden jääminen poikkeuksellisen laimeaksi niillä alueilla, joilla toiselta kierrokselta täpärästi pudonneen Paavo Väyrysen (kesk.) kannatus oli ollut vahvinta.
Toisella kierroksella oli valittavana kaksi EU-henkistä, globalisaatio- ja vapaakauppamyönteistä, urbaania ehdokasta, joiden poliittiset peruslinjat eivät merkittävästi eronneet toisistaan. Oli kaksi ehdokasta, mutta vain yksi vaihtoehto. Se oli globalisaatio- ja modernisaatiovoittajien vaihtoehto, kun näiden prosessien häviäjät olivat tälläkin kertaa hävinneet. On tärkeä ja huomionarvoinen viesti, että kaikille tämä ainoa vaihtoehto ei kelvannut.
