Sieltä se taas tuli, Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheessa: ”Kaikki työ on arvokasta”. Slogan saattaa puhutella paitsi työnantajapiirejä, joiden intressit Niinistön sanomisten taustalla usein pilkistelevät, myös palkansaajaliikettä.
Työnantajien ja oikeiston piirissä slogan viittaa kuitenkin siihen, että työntekijöiden tulisi arvostaa ja tehdä nöyrästi kaikkea mahdollista heille tarjottavaa työtä, olivat palkat ja työehdot miten surkeat tahansa. Ne, jotka heikommin palkattuja töitä tekevät, saattavat allekirjoittaa sloganin siitä näkökulmasta, että myös työnantajien tulisi huomioida näiden töiden arvokkuus esimerkiksi palkkauksessa.
On merkillepantavaa, että Niinistö ei sanonut kaiken työn olevan yhtä arvokasta. Luultavasti hän pitää esimerkiksi suuren pankkiiriliikkeen johtajan työtä arvokkaampana kuin vaikkapa siivoojan työtä ja suuriakin palkkaeroja siten kannatettavina. Kuitenkaan ei ole lainkaan selvää, että vallitsevat palkkaerot millään tavoin ilmentäisivät sitä, miten tuottavaa tai hyödyllistä mikäkin työ on. Esimerkiksi erään brittitutkimuksen mukaan siivoojan työ on monin verroin hyödyllisempää kuin keskimääräisen eliittipankkiirin työ, joka on kaiken lisäksi ollut globaalia talouskriisiä edistäessään jopa haitallista.
Slogan ”Kaikki työ on arvokasta” onkin kyseenalaistettava jo siksi, että moni työ on ihmisten tai luonnon hyvinvoinnin näkökulmasta enemmän haitallista kuin hyödyllistä. Vai mitä pitäisi ajatella esimerkiksi tuhoisien hyökkäysaseiden valmistuksesta? Entä helsinkiläisen jätehuoltoyrityksen työntekijöistä, jotka esimiestensä määräysten mukaisesti kippasivat lokaa laittomasti vesistöihin? Oliko tämäkin työ arvokasta?
Niinistö ei muuten puheessaan maininnut kertaakaan luontoa tai ympäristöongelmia, vaikka menneenä vuonna tapahtui yksi Suomen historian pahimmista ympäristökatastrofeista, Talvivaaran kaivoksen myrkkyvuodot.
Kenties Niinistö vanhana juristina itse täydentäisi sloganiaan siten, että kaikki työ on arvokasta silloin, kun se perustuu voimassaolevien lakien noudattamiseen. Mutta tällainenkin lähtökohta on hyvin ongelmallinen, sillä laki ei ole sama asia kuin etiikka tai viisaus. Hyvässä demokratiassa ja kansalaisyhteiskunnassa lakeja on jatkuvasti kyseenalaistettava. Sen sijaan, että hoetaan kaiken työn olevan tärkeää, olisikin olennaista pohtia, mikä työ on tärkeää: millaista taloudellista toimintaa yhteiskunnan tulisi tukea, millaista sallia ja millaisin ehdoin sekä millaista mahdollisesti rajoittaa tai kieltää kokonaan?
Hyvä kysymys olisi myös se, onko kaikki omistaminen arvokasta, sillä siihenhän mittavin vaurastuminen kapitalismissa yleensä perustuu. Niinistön mukaan on ”vaikeaa ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta – –”. Keillä Suomessa on mahdollisuus elää vain mukavasti oleskelemalla hyvällä elintasolla tekemättä työtä? Mahtoiko presidentti tarkoittaa suurten (ja matalasti verotettujen) pääomatulojen saajia?
