Presidentinvaalit ovat suurta kansanhuvia. Äänestysprosentti on niissä ollut huomattavasti eduskuntavaaleja ja kaikkia muita vaaleja korkeampi. Henkilövaali kiinnostaa, koska henkilöt kiinnostavat – myös niitä, joilta puuttuu selvä poliittinen vakaumus ja pintajulkisuutta perusteellisempi perehtyneisyys politiikkaan.
Kun valitaan presidenttiä, huomio tietysti kuuluisi keskittää niihin asioihin, jotka kuuluvat presidentin toimivaltaan. Näitä ovat perustuslakimme mukaan ennen kaikkea ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Presidentinvaaleissa ratkaistaan osaltaan sen tuleva peruslinja: vahvistetaanko Suomen asemaa sotilaallisesti liittoutumattomana maana vai jatketaanko luisumista askel askeleelta lähemmäs Yhdysvaltojen johtaman hyökkäysliitto Naton jäsenyyttä? Nämä ovat valtavan isoja asioita, viime kädessä sodan ja rauhan kysymyksiä.
Näiden kysymysten osalta asetelmat alkavat vähitellen selkeytyä nyt, kun keskustan presidenttiehdokkaaksi varmistui Paavo Väyrynen. Muista jo varmistuneista tai todennäköisistä ehdokkaista Sauli Niinistö (kok.), Paavo Lipponen (SDP), Pekka Haavisto (Vihr.) ja Eva Biaudet (RKP) ovat vahvasti eurofederalistisia ja Nato-henkisiä, vaikkeivät täysin avoimesti uskallakaan tuoda ainakaan jälkimmäistä esiin. Väyrynen linjaustensa perusteella sen sijaan jatkaisi Paasikiven, Kekkosen, Koiviston ja Halosen luotsaamaa rauhantahtoisen ulkopolitiikan linjaa, jossa Suomi pyritään pitämään suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella eikä itänaapuria ärsytetä turhaan. Tämän linjan jatkaminen vaatinee tulevaisuudessa entistä itsenäisempää otetta myös suhteessa liittovaltioituvaan Euroopan unioniin. Väyrynen tunnetaankin myös antifederalistina.
Vasemmistoliiton ehdokas ei ole vielä selvillä, mutta todennäköisesti myös hän tulee olemaan Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden vankka puolustaja ja Nato-jäsenyyden vastustaja. Perussuomalaisten Timo Soinin Nato-linja taas on horjuva. “Mieluummin Nato kuin EU”, hän on linjannut, vaikka puolueensa onkin Nato-jäsenyyttä vastaan. Hän ei myöskään ole Rauhanpuolustajien kyselyissä sitoutunut äänestämään jäsenyyttä vastaan.
Ehdokkaiden linjaerot alkavat siis olla selvillä, mutta vaikuttavatko ne vaalien tulokseen mitenkään? Ratkaisevatko taas henkilökohtaiset imagotekijät tai sellaiset poliittiset asiat, jotka eivät kuulu presidentin toimivaltaan? Voi kuulostaa tylsältä, mutta itselläni on mielessä ehdokasta valitessani vain ulko- ja turvallisuuspoliittinen peruslinja.