Kyyristelemme hiljaa karikossa
Mutta varpaamme eivät tunne
meren kylmää
kosketusta
Iilimadotkaan eivät pääse tunkeutumaan
räpylöiden läpi
Kaukaa pinta näytti mustalta sametilta
Muistatko lapsuuden lätäköt?
Sen, kun öljyinen pinta
olikin sateenkaarien juovittama?
Tämän voi nähdä vain läheltä
Maskit suulla
sylinterit selässä muuttuvat
kevyiksi kantaa
Sukellamme pohjaan
ja koko maailma aukenee meille
Täällä taivas on
turkoosi ja avara ja valtava
Luolassa Kreivitär
ei ole vielä huomannut,
että me olemme lähteneet
Ja kun se tapahtuu,
hänen tarkoituksensa autioituu
Hän unohtaa, mitä tarkoitusperä tarkoittaa
Kenelle huutaa,
kun kukaan ei ole kuulemassa?
Kenet voittaa,
kun on yksin kilpailussaan?
Se, mikä toimi Tuhkimoon –
hajota ja hallitse –
ei enää pure kuoroon;
Kreivitär voi vielä hajottaa
muttei enää hallita
Pohjan päällä me
syleilemme kaikkia tienviittoja
ja halaamme toisiamme ja
löydämme leikkisän parven
Minä
ja paras ystäväni
Siellä, missä vesi ja maa kohtaavat toisensa,
makaavat vierekkäin viulu ja alttoviulu
Ajan on aika jo
peitellä ne
