Kulttuurivihkot 4-5/2011
Nyttemmin unholaan painuneet Paul Newmanin draamat Rachel Rachel – haluan rakastaa (1968), Ei tuumaakaan (1970) ja Kehäkukkia (1972) keräsivät aikoinaan kriitikkojen kehuja. Newmanilla oli silmää melankolisille ja yksinkertaisille henkilötarinoille, kykyä herkkään henkilöohjaukseen ja riittävästi malttia hitaaseen kerrontaan.
Ei tuumaakaan perustuu Ken Keseyn (1935–2001) romaaniin Sometimes a Great Notion (1964), jonka nimi on peräisin vuonna 1932 ensimmäisen kerran levytetystä amerikkalaisesta kansanlaulusta Goodnight, Irene. Kappaleen juuret ovat 1800-luvulla, mahdollisesti kauempanakin historiassa, ja sen ovat sittemmin purkittaneet muun muassa Frank Sinatra, Little Richard, Johnny Cash ja Tom Waits. Mustan huumorin sävyttämässä laulussa todetaan: »Sometimes I live in the country / Sometimes I live in the town /Sometimes I get a great notion / To jump into the river an’ drown.» Ken Kesey myös kävi seuraamassa Ei tuumaakaan viimeisiä kuvauksia syksyllä 1970 Oregonissa, jossa kirjailija ja ohjaaja-näyttelijä paitsi juhlivat myös kisailivat moottoripyörillä.
Yritys saada katsojat takaisin
Ei tuumaakaan on yksinkertainen tarina Stamperin klaanin, tukkeja sahoille toimittavan perheyrityksen kiirastulesta paikallisten metsätyöntekijöiden ryhtyessä lakkoon. Työtään jatkavat Stamperit saavat rikkurin leiman ja joutuvat tihutöiden uhriksi. Perheen patriarkka Henry (Henry Fonda) ja toiseksi nuorin veli Joe Ben (Richard Jaeckel) menehtyvät työmaaonnettomuuksissa. Hank (Paul Newman) ja New Yorkista harhavuosiltaan palaava tuhlaajavesa, hänen velipuolensa Leeland (Michael Sarrazin) onnistuvat kuitenkin uittamaan tukit sahalle kahteen pekkaan.
Newmanilla oli kanttia näytellä vastenmielisiä ja hieman luonnevikaisiakin rooleja. Hankin ja Henryn alleviivattua, maskuliinista ja antikommunisminkin siivittämää junttiuhoa tasoittavat lapsekas Joe Ben ja intellektuaalinen Leeland sekä syrjästäkatsojaksi jäävä Hankin vaimo Viv. Hahmot ovat näytelmällisiä ja karrikoitujakin, mutta toisaalta ne antavat tukevan pohjan henkilöiden väliselle jännitteelle.
Lawrence J. Quirk arvailee Newman-elämäkerrassaan (2009), että Newmanin edellinen elokuva, Stuart Rosenbergin ohjaama WUSA (1970), karkotti vasemmistolaisuudellaan elokuvateattereista ”moraalisen enemmistön”. Quirkin mukaan Ei tuumaakaan oli Newmanin yritys tuoda katsojat takaisin teattereihin. Hän myös väittää, että Newman osti elokuvaoikeudet Keseyn romaaniin juuri Joe Ben Stamperin kiistatta dramaattisen hukkumisepisodin vuoksi.
Lähes shakespearelainen sukusaaga
Henry Stamperin motto »ei tuumaakaan» viittaa paitsi suvun elämänasenteeseen myös joenrannalle rakennettuun suvun taloon. Ympäristön eroosiota kiihdyttävä alati levenevä ja jatkuvasti korkeammalle nouseva Siletz-joki on tuhonnut kaikki muut jokivarren talot. Vain Stamperin talo sinnittelee luontoa vastaan, perustuksia ja penkereiden tukirakenteita on kohennettava päivittäin.
Ei tuumaakaan on tarina miesten kunniasta. Stamperin klaanille ”sana” on pyhä. Sopimuksia ei rikota, lupaukset pidetään ja tukit toimitetaan, kuten on luvattu. Kunnia ja ”sana” käyvät siis solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden edellä. Arvoista ei voi neuvotella.
Perheen ulkopuolisten, Vivin ja Leelandin välille syntyy side ja lyhyt suhde, joka kuitenkin perustuu heidän ulkopuolisuuteensa eli käänteisesti Stamperien perheyhteyteen. Leelandin provosoimana Viv jättää Hankin, Stamperit ja Oregonin. Leeland on tarinan hajottava tekijä ja katalysaattori. Hänen on murrettava ahdasmielinen perheyhteys, vasta sen jälkeen hän voi itse astua osaksi perhettä.
Näin Ei tuumaakaan ensimmäisen kerran vuonna 1978. Upeat ja samalla kammottavat savottakuvaukset ikiaikaisissa mahtavissa hongissa roikkuvista metsureista moottorisahoineen ja luontoa väkivaltaisesti arpeuttavista avohakkuuraiskioista tekivät väkevän vaikutuksen – epäilemättä myös Newmaniin, joka kärsi korkean paikan kammosta. Juuri näissä kohtauksissa sana kääntyy kuviksi.
Ei tuumaakaan ei ole suuri tai loistava vaan vaikuttava elokuva, upeasti näytelty, hallitusti ohjattu, briljantisti kuvattu, eeppinen ja käänteissään lähes shakespearelainen sukusaaga. Kuinka usein näemme nykyelokuvassa pitkiä kohtauksia työnteosta?
Paul Newman: Ei tuumaakaan (Sometimes a Great Notion, 1970). Käsikirjoitus: John Gay Ken Keseyn romaaniin Sometimes a Great Notion (1964) perustuen. Elokuvaaja: Richard Moore. Leikkaus: Bob Wyman. Musiikki: Henry Mancini. Pääosissa: Paul Newman, Henry Fonda, Lee Remick, Michael Sarrazin, Richard Jaeckel. Kuvaformaatti: 16:9 anamorfinen widescreen 2.35:1. Kesto: 1 t 50 min. Future Film Oy 2011.
