Joshua Oppenheimerin ohjaama dokumenttielokuva The Act of Killing oli yksi syyskuisen Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin suurimpia yleisön suosikkeja. Kohuttu ja kehuttu elokuva nähdään ensi kertaa kotimaisilla tv-kanavilla Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin ”päräyttävässä” Docventures-ohjelmassa keskiviikkona 6. marraskuuta.
Ohjelmatietojen perusteella dokumentista esitetään (nimellä He tappoivat öisin) noin puolitoistatuntinen lyhyt versio.
The Act of Killing (2012) on eräs viime vuosien puhutuimpia ja ylistetyimpiä dokumenttielokuvia, eikä syyttä.
Indonesian vuosien 1965−1966 joukkosurmista kertova teos sai Suomen ensiesityksensä syyskuussa Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla, missä siitä järjestettiin suuren kysynnän vuoksi yhteensä viisi näytöstä.
Yhdysvalloissa syntynyt, mutta nykyään pääosin Tanskassa asuva Oppenheimer on viettänyt pitkiä aikoja Indonesiassa viimeisen noin kymmenen vuoden aikana. Hän käsitteli Indonesian vuoden 1965 sotilasvallankaappauksen seurauksia jo vuonna 2003 valmistuneessa dokumenttielokuvassaan The Globalization Tapes.
Samasta aiheesta jatkaa myös Oppenheimerin seuraava elokuva, jota hän oli Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin aikana leikkaamassa Helsingissä.
Oppenheimer oli paikalla The Act of Killingin lehdistönäytöksessä sekä osassa festivaalinäytöksiä. Festivaaleilla elokuvasta esitettiin yli kaksi- ja puolituntinen ohjaajan versio.
Yhden totuuden Indonesia
Indonesian sotilasvallankaappaus vuonna 1965 ja sitä seuranneet teloitukset ovat eräs synkimpiä lukuja Aasian lähihistoriassa. Länsimaissa nämä tapahtumat ovat jääneet miltei tuntemattomiksi.
Syksyllä 1965 Indonesian armeija syrjäytti väitetyn kommunistien vallankaappausyrityksen jälkeen vaaleilla valitun presidentin ja maan itsenäistystaistelun sankarin Sukarnon. Seuraavana vuonna presidentiksi julistautui kenraali Suharto.
Sotilasvallankaappausta seurasivat laajat kommunisteihin kohdistuneet ”puhdistukset”. Tulilinjalle joutuivat ylipäätänsä kaikki vasemmistosympatioista epäillyt, kuten ammattiyhdistysliikkeiden jäsenet, älymystön edustajat ja Indonesian kiinalaisväestö.
Vuosina 1965 ja 1966 Indonesiassa surmattiin arviolta puolesta miljoonasta reilusti yli miljoonaan ihmistä. Teloituksista vastasivat pelätyt kuolemanpartiot, jotka koostuivat pääasiassa puolisotilaallisista joukoista ja gangstereista.
Länsimaiden tuella hallinnut Suharto väistyi pois vallankahvasta vuonna 1998, mutta sen jälkeen Indonesiassa on tapahtunut vain vähäisiä muutoksia tasa-arvoisemman yhteiskunnan suuntaan. Kansalaisiaan pelon avulla ja tarvittaessa väkivallalla hallinnut maan johto on edelleen syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin esimerkiksi Itä-Timorissa ja Länsi-Papualla.
Nykypäivän Indonesia on läpeensä korruptoitunut valtio, jossa edesvastuulta säilyneet murhaajat ovat maan virallisessa julkisuudessa juhlittuja sankareita ja nuorison esikuvia.
Yhden totuuden maassa lähes puolen vuosisadan takaisia hirmutöitä on käsitelty perinteisesti voittajien näkökulmasta. Vasemmiston likvidointeja on puolusteltu välttämättömyytenä, jotta Indonesiasta ei olisi tullut marxilaista diktatuuria.
Toistaiseksi The Act of Killing on voitu esittää Indonesiassa ainoastaan yksityisnäytöksissä. Se on kuitenkin tarkoitus saada lähitulevaisuudessa sähköisessä muodossa vapaasti ladattavaksi kaikille indonesialaisille.
Ohjaaja Oppenheimerin toiveena on, että hänen elokuvansa avaisi Indonesiassa keskustelua menneisyyden kipupisteistä. Aihetta onkin jo jonkin verran käsitelty maan valtamedioissa.
Leffahullu teloittaja
Oppenheimer haastatteli elokuvaansa varten kymmeniä entisiä kuolemanpartioiden jäseniä, kunnes keskushenkilöksi valikoitui nykyään seitsemänkymppinen Anwar Congo. Hän on kertonut tappaneensa 1960-luvulla omakätisesti yli tuhat ihmistä.
Nuorena miehenä Congo ja hänen johtamansa rikollisjoukkio ansaitsivat elantonsa kontrolloimalla elokuvateattereiden mustan pörssin lippukauppaa Medean kaupungissa Pohjois-Sumatralla. Sotilasvallankaappauksen jälkeen armeija värväsi heidät mukaan anti-kommunistiseen taisteluun.
Murhamiehet kertovat elokuvassa avoimesti rikoksistaan, ja jopa kehuskelevat niillä. Congo kertoo ottaneensa mallia ihailemistaan Hollywood-elokuvista. Monet uhreistaan hän tukehdutti kuoliaaksi kuristamalla heitä teräsköydellä, koska oli nähnyt näin tehtävän mafiaelokuvassa.
Ohjaajan pyynnöstä miehet dramatisoivat kameran edessä erilaisia tapojaan kiduttaa ja tappaa toisinajattelijoita suosittujen elokuvagenrejen (gangsterielokuva, western, musikaali) keinoin. Tuloksena on groteski sekoitus väkivaltaa ja vieraannuttavaa fantasiaa.
Elokuvassa Congon ystävä ja kollega Adi Zulkadry väittää, ettei ole koskaan kokenut huonoa omatuntoa 1960-luvun rikoksistaan. Anwar Congon tapauksessa vanhojen syntien muistelu näyttäisi vaikuttavan häneen hyvinkin voimakkaasti kuvausten edetessä. Elokuvan lopussa syyllisyydentunne ilmenee fyysisenä pahoinvointina.
Pahuus asuu meissä?
Joshua Oppenheimerin mukaan koko elokuvaprojektissa järkyttävintä oli huomata, kuinka tavallisia ihmisiä Congo ja muut hänen haastattelemansa tappajat lopulta ovat. Ainakaan ulospäin he eivät vaikuttaneet psykopaateilta tai erityisen sadistisilta henkilöiltä. Elokuvan perusteella näistä nuorista miehistä tuli tappajia koska siihen ilmaantui mahdollisuus. Heille annettiin täydet valtuudet kommunistien ”kuulusteluihin”, ilman mitään pelkoa edesvastuuseen joutumisesta.
Tämä näkemys tulee lähelle saksalaistutkija Hannah Arendtin kirjassaan Eichmann in Jerusalem (1963) luomaa käsitettä ”pahuuden arkipäiväisyydestä” (The Banality of Evil). Natsilääkäri Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä kertovassa teoksessa Arendt toteaa, että periaatteessa kenestä tahansa määräyksiä ja sääntöjä kritiikittömästi tottelevasta ihmisestä voi ainakin tietyissä poikkeusolosuhteissa tulla julma kiduttaja ja tappaja.
Indonesian joukkosurman selvittelyssä Anwar Congo ja hänen kaltaisensa teloittajat ovatkin lopulta vain ylempiensä määräyksiä toteuttaneita likaisen työn tekijöitä. Pääsyylliset eli Indonesian armeijan korkeat upseerit saivat nauttia kotimaassaan vuosikymmenten ajan erioikeuksista ja makeasta elämästä. Lisäksi nykytietojen valossa vaikuttaa ilmeiseltä, että CIA ja Pentagon toimivat Indonesian sotilasvallankaappauksessa vähintään takapiruina. Näitä tahoja ei Oppenheimerin elokuvassa kuulla.
Teksti on hieman muunneltuna osa laajempaa artikkelia, joka julkaistaan Kulttuurivihkojen numerossa 6/2013.
Elokuvan kotisivut osoitteessa http://theactofkilling.com/.
The Act of Killing televisiossa: Yle TV2 Ke 6.11. klo 22.10 alkaen.
