Juhlavuottaan viettävä, 20.–30. syyskuuta järjestetty Rakkautta ja Anarkiaa -festivaali keräsi kävijöitä tällä kertaa ennätykselliset 57 500. 25-vuotiaan festivaalin ohjelmistossa oli yli 180 pitkää sekä yli 70 lyhyttä elokuvaa noin 50 eri maasta. Näytöksiä oli 11 päivän aikana 450.
Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaali on siitä erikoinen, että lähes jokaisessa sen elokuvassa on painava sanoma. Festivaalin elokuvat herättävät tunteita laajalla skaalalla, ja tunteista voimakkaimmat – ilo, suru, viha, pelko, inho ja niin edelleen – herättävät keskusteluja, jotka täydentävät elokuvien puolitoistatuntisen suuremmaksi kokonaisuudeksi, kokonaisvaltaiseksi elämykseksi.
Katsojien joukossa on paljon eri alojen aktivisteja ja muita, joilla on kiihkeitä mielipiteitä elokuvien käsittelemistä asioista. Mikä parasta, monet heistä eivät pelkää esittää mielipiteitään julkisesti ja seisoa niiden takana. Rohkenenkin väittää, että juuri tämän festivaalin yhteydessä kuullut väittelyt ovat elokuvaväittelyistä makoisimpia.
Korruptio puhutti
Yksi kuvaava tilanne koettiin maanantain 24.9. Vegetarian Cannibal (Kroatia 2012, Uusi Eurooppa -teema) -näytöksen jälkeen, kun elokuvan pääroolia, korruptoitunutta gynekologia, esittänyt Rene Bitorajac saapui Kinopalatsiin vastaamaan yleisön kysymyksiin.
Vegetarian Cannibal on raadollinen tarina laittomien aborttien ympärillä pyörivästä bisneksestä. Bitorajacin esittämää Danko Babicia kiinnostaa enemmän raha kuin potilasoikeudet, joista tämä oli tuskin koskaan kuullutkaan.
Vaikka kärkeviä mielipiteitä osattiin odottaa, joidenkin katsojien hyökkäävä asenne oli silti hienoinen yllätys. Hämmennys oli luettavissa myös Bitorajacin kasvoilta tämän yrittäessä vastata kysymykseen: ”miksi olette halunnut tehdä elokuvan, joka vahvistaa suuren yleisön käsitystä Kroatiasta läpimätänä maana?”
Bitorajac pyysi kysyjää kiinnittämään huomiota ensinnäkin siihen, että elokuva on täysin fiktiivinen. Toiseksi korruptio on globaali ilmiö eikä Kroatia edusta korruption pahinta kastia. Kroatia on NationMaster -sivuston korruptiotilastossa tällä hetkellä sijalla 64 eli keskitasolla.
Toinen yleisön edustaja ilmoitti, etteivät kaikki suomalaiset pidä Kroatiaa ”läpimätänä”. Tämä näennäinen yritys pelastaa ulkomaanvieras kiusallisesta tilanteesta toimi ilmeisen hyvin ainakin Bitorajacin esittämien kiitosten perusteella.
Paras osa keskustelusta käytiin kuitenkin virallisen keskusteluosion jälkeen, kun asioita kommentoineet osapuolet pääsivät perustelemaan mielipiteitään kasvotusten sekä toisilleen että muille paikalla olleille. Virallisiakin keskustelutilaisuuksia oli toki järjestetty, muun muassa Sinivalkoinen Valhe -paneeli ja Amnesty-päivän tilaisuus.
Serbia yllätti
Kroatian lisäksi myös Serbia yllätti kovalla tasollaan. Maan Gay Pride -kulkueen järjestämisestä – tarkemmin sanottuna järjestämisen yrityksestä – kertova elokuva The Parade (Serbia/Slovenia/Kroatia/Montenegro/Makedonia 2011) on ohjaaja-käsikirjoittaja Srđan Dragojevićin tuorein taidonnäyte.
Srđan Dragojević on yksi Serbian nykyelokuvan kiitellyimmistä hahmoista. The Parade on hyvä esimerkki hänen taidoistaan tarinankertojana. Elokuvassa toisen päähenkilön partneria näytellyt Goran Jevtic oli yksi festivaalin tämän vuoden tekijävieraista.
Serbialaisen Maja Milošin teinidraama Clip (Serbia 2012, 102min) kuului myös Uuden Euroopan teemaan. Mieliä pahoittavaksi kohuelokuvaksi tituleerattu Clip oli ennen kaikkea hämmentävä jo siitäkin syystä, että kuvamateriaalin puolesta valkokankaalla olisi voinut yhtä hyvin pyöriä autenttista netistä ladattua lapsipornoa.
Elokuvan pääosassa oli lapsinainen Jasna (Isidora Simijonovic), jota kiinnosti ainoastaan viina, seksi ja itsensä kuvaaminen kännykkäkameralla. Juuri näistä Jasnan kännyklipeistä nähtiin varsin rohkeaa materiaalia, joka ei jättänyt paljoa mielikuvituksen varaan. On tietysti hyvä, että nuorten naisten kasvavista ongelmista tehdään elokuvia, mutta tämän tyylisen kuvamateriaalin riskinä on, että se houkuttelee vääränlaista yleisöä.
Uutta Eurooppaa edustivat edellisten lisäksi myös Agnieszka Hollandin vaikuttava juutalaisvainokuvaus In Darkness (Puola, Saksa, Kanada 2011), vihan ja vainoharhojen täyttämä Beyond the Hill (Turkki/Kreikka 2012) sekä sosiaalista realismia ja 1950-luvun amerikkalaista sarjakuvaa visuaalisessa ilmeessään yhdistävä sarjakuvafilmatisointi Alois Nebel (Tsekki/Saksa 2011).
Koulukiusaaminen kohahdutti
Festivaalin toisena ja samalla viimeisenä viikonloppuna esitettiin uusintana festivaalin kysytyimpiä elokuvia. Ei liene mikään yllätys, että Kiinan kuuluisimmasta toisinajattelijataiteilijasta Ai Weiweistä koostettu dokumentti Ai Weiwei: Never Sorry (Yhdysvallat 2012, 91min) oli listalla ensimmäisenä.
Dokumentti antoi taiteilijasta kuvan lämminhenkisenä ja vaatimattomana miehenä, joka todella uskoo asiaansa. Dokumentti antoi äänen myös Weiwein lähipiirille, josta ainakin tämän äiti sekä vaimo pelkäävät tulevaa. Kiinan muuttumisesta puhuu kuitenkin jo pelkästään se tosiasia, ettei Weiwei ole vielä ”kadonnut” – mutta vaikka pieniä edistysaskelia on havaittavissa, länsimaiseen sananvapauteen on Kiinalla vielä pitkä matka.
Ohjaaja Lee Hirschin koulukiusaamisdokumentti Bully (Yhdysvallat 2011) oli toinen itsestäänselvyys uusittavien listalla. Tämä raastava dokumentti, joka seurasi muutamien koulukiusattujen amerikkalaislasten tarinaa, oli yksi niistä elokuvista, joka sai katsojat reagoimaan. Katsomosta kuului koko puolitoistatuntisen ajan tuhahduksia, huudahduksia, murahtelua, kiroilua ja kyyneleiden nieleksintää.
Tanskalaisten huimapäinen elokuvahanke
Tanskalaisen Mads Brüggerin satiirinen paljastusdokumentti The Ambassador (Tanska/Englanti/Ranska 2011, 93min.) oli uusintalistan uhkarohkein suoritus. Brügger osti itselleen diplomaatin statuksen, jonka turvin lähti pahamaineiseen Keski-Afrikan tasavaltaan timanttikauppojen perässä.
Yllättävä, uskomaton, hauska, häiriintynyt – tässä vain murto-osa adjektiiveista, joilla dokumenttia voi kuvata. Brügger on asettanut itsensä ja kuvausryhmänsä käsittämättömään hengenvaaraan tämän tuotoksen vuoksi, sillä Keski-Afrikan tasavalta on yhtä turvallinen ja vakaa kuin 1800-luvun villi länsi.
Edellä mainittujen lisäksi uusintoihin pääsivät ironinen draamakomedia Certain People, samannimiseen videopeliin perustuva komediallinen rikosdraama Ace Attorney, kiitelty skeittielokuva This Ain’t California, historiallinen satiiri A Royal Affair, Meksikon Bob Dylanista kertova dokumentti Searching for Sugar Man, islantilainen kiireetön draama Either Way, Aspergerin syndroomaan tarttuva Simple Simon sekä Haute Cuisine, ylistys klassiselle ranskalaiselle keittiölle.
