Samaan aikaan kun lehdet ja tiedotusvälineet lyövät fyysisiä elokuvatallenteita maahan ja kuluttajat karsastavat niiden ostamista, maailmalla julkaistaan toinen toistaan kiehtovampia elokuvasarjoja ja -kokoelmia. Etenkin ranskalaisella elokuvalla menee mainiosti, sillä maa on aina osannut arvostaa omaa kulttuuriperintöään hieman paremmin kuin moni muu kulttuurin kehtona itseään pitävä maa. Erityisessä nosteessa on viime aikoina ollut mykkäelokuva, jonka taitureista yksi jos toinenkin on saanut markkinoille oman kokoelmansa.
Kuka ihmeen Capellani?
Ranskalaisen elokuvan ensimmäiseen suureen ohjaajasukupolveen lukeutunut Albert Capellani pysyi suurelta yleisöltä piilossa aina vuoteen 2010 asti, jolloin Italian Bolognassa järjestettävä Il Cinema Ritrovato -festivaali nosti hänen teoksensa päivänvaloon. Ei aikaakaan, kun Capellanin tuotantoa oli jo kotikeräilijänkin ulottuvilla, ja vaikka läheskään koko hänen tuotantoaan ei olekaan julkaistu, saatavilla olevien nimikkeiden määrä on aivan kohtalainen moneen muuhun aikalaiskollegaan verrattuna.
Capellani siirtyi elokuvien maailmaan teatterista vuonna 1905. Hän oli kunnianhimoinen ohjaaja, jonka filmografia sisältää komedioita ja suuria draamoja, historiallisia epookkeja ja kaunokirjallisuuden klassikoiden filmatisointeja. Capellani kuvasi sekä studiossa että aidoilla tapahtumapaikoilla, eikä ollut turhan tarkka elokuvien keston suhteen – tästä hyvänä esimerkkinä vuonna 1913 valmistunut viisituntinen ja neljään osaan jaettu Kurjat (Les Misérables), joka oli yhtiölle valtava riski. Uhkapeli kuitenkin onnistui, ja Capellanin nimi kaikui aina Amerikkaan saakka, jonne hän muutti vuonna 1914.
Capellanin ura oli ensi alkuun menestys myös Yhdysvalloissa. Hän ei ollut kuitenkaan täysin tyytyväinen tuotantosysteemiin, jossa ohjaajalla ei ollut kaikkea valtaa. Lisäksi hän kritisoi amerikkalaisten huonoa kuvakerrontaa ja innostusta jatkuvaan lähikuvien käyttöön – Capellanin mukaan niitä piti käyttää vain silloin, kun se on ehdottoman välttämätöntä. ”Kukaan ei halua istua koko aikaa teatterin eturivissä tai vastaavasti seurata puolta näytelmästä teatterikiikareilla”, hän totesi ja lisäsi että ”jatkuva kuvakoon vaihtelu, kohtausten pilkkominen ja merkityksettömien yksityiskohtien korostaminen alkavat muodostua häiriöksi”.
1920-luvulle tultaessa Capellanin tähti alkoi hiipua, eivätkä elokuvat menestyneet enää odotetulla tavalla. Oman tuotantoyhtiön perustaminen ei osoittautunut hyväksi ideaksi, ja sen toiminta lopetettiin vain muutaman ohjaustyön jälkeen. Capellani jätti Yhdysvallat taakseen vuonna 1922 ja palasi takaisin kotimaahansa. Hän ei ohjannut enää yhtään elokuvaa ja kuoli lähestulkoon unohdettuna vuonna 1931.
Coffret Albert Capellani
Capellanilta on julkaistu kaksi kokoelmaa, minkä lisäksi hänen teoksiaan on erinäisissä elokuvan historiaa valottavissa kokoelmissa. Keräilijälle tärkein on Pathén ja La Cinémathéque Françaisen yhteistyönä laatima Coffret Albert Capellani. Pieneen pahvilaatikkoon pakattu, neljälle dvd:lle jaettu kokoelma on hienosti restauroitu ja sisältää paitsi kolme merkittävää Ranskassa ohjattua kokoillan elokuvaa (Germinal, 1913, Le Chevalier de Maison-Rouge, 1914 ja Quatre-vingt-treize, 1921), myös kahdeksan lyhyttä ohjaustyötä vuosilta 1906–1908. Varoituksen sanaseksi mainittakoon, ettei näissä elokuvissa sen enempää kuin julkaisun vihkosessakaan ole ranskan lisäksi muita tekstityksiä, minkä lisäksi pahvitaskuihin sijoitetut levyt naarmuuntuvat melko helposti. Lohdutukseksi voin todeta, että siitä huolimatta elokuvia kyllä seuraa vaivatta.
Germinal on lähes kaksi ja puoli tuntia pitkä draama miehestä, joka riitautuu työnantajansa kanssa ystävänsä kohtelun vuoksi ja saa potkut. Miehen tie vie kaivokselle, mutta ei aikaakaan, kun työläisten oloja poljetaan ja he ryhtyvät lakkoon. Tinkimätön, työtaistelujaksoissaan hätkähdyttävän kaunistelematon elokuva kompastelee juonen tyhjäkäynnin ja kuvailmaisun staattisuuden alueilla, mutta elokuvan yleismaailmallinen sanoma kantaa vaivatta loppuun asti.
Le Chevalier de Maison-Rouge kertoo rojalistiryhmän yrityksestä pelastaa kuolemaantuomittu Marie Antoinette. Tuotantoarvoiltaan Le Chevalier de Maison-Rouge on ensiluokkainen, mutta kokonaisuutena elokuva on hengetön, jopa tylsä. Roolihahmoja ei kehitellä juuri lainkaan, toimintaa ei ole nimeksikään, ja suurin osa ajasta kuluu pelkkään patsastelemiseen ja juonitteluun. Paikallaan pysyvä kamera ja kokokuvan käyttö ovat Capellanin kerrontatyylin perusstandardit, mutta toisin kuin edellisvuonna valmistuneessa Germinalissa, tällä kertaa hän ei pysty tarjoamaan mitään keskivertoa parempaa – ellei sellaiseksi lasketa kahteen otteeseen syvyyssuunnassa liikkuvan kameran aikaansaamaa ihastusta.
Quatre-vingt-treize on järkäle sanan täydessä merkityksessä. Lähes kolmetuntinen spektaakkeli pitää sisällään suuria joukkokohtauksia ja taisteluita, mutta ei unohda myöskään elokuvan hahmoja. Capellani paneutuu päähenkilöihinsä huolella, minkä ansiosta jokaisesta hahmosta kasvaa oma persoonansa. Ulkoisesti elokuva on näyttävä ja jokainen maisemaotos on postikorttimaisen kaunis. Ainoa huomauttamisen aihe liittyy kerronnan ajoittaiseen tyhjäkäyntiin, jolloin katsoja huomaa äkkiä vilkuilevansa kelloaan.
Albert Capellanin elokuvia on julkaissut myös Cineteca di Bologna, ja Gaumont-Pathé Archivesin sivuilla on lukuisia hänen muualla julkaisemattomia elokuviaan. The Red Lantern (1919) on puolestaan Capellanin ainoa amerikkalainen elokuva, joka on saatavana dvd:llä – kiitos Belgian elokuva-arkiston Cinematekin.
COFFRET ALBERT CAPELLANI
Pitkät elokuvat: Germinal (1913), Le Chevalier de Maison-Rouge (1914), Quatre-vingt-treize (1914, valmistui 1921).
Lyhyet elokuvat: Drame passionel (1906), Mortelle idylle (1906), Pauvre mère (1906), La fille du sonneur (1906), La femme du lutteur (1906), L’age du cœur (1906), Aladin ou la lampe marveilleuse (1906), L’assommoir (1908)
