Maailmanpolitiikka on luisumassa sotien ja konfliktien kierteeseen. Ukrainan sota on edelleen käynnissä, Lähi-idässä pelätään konfliktin laajentumista ja Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen taistelu maailman hegemoniasta on kiihtymässä. ”Sodat ja kriisit eivät ole väistämättömiä. Ne ovat seurausta ihmisten toimista”, totesi edesmennyt presidentti Martti Ahtisaari vastaanottaessaan Nobelin rauhanpalkintoa vuonna 2008. Vuonna 2018 hän kirjoitti: ”Uskon edelleen, että kaikki konfliktit ovat ratkaistavissa. Jos vain on poliittista tahtoa.” Maailmasta näyttää kadonneen poliittinen tahto rauhaan ja kyky diplomatiaan. Luottamus on säilynyt ainoastaan aseiden voimaan. Kuitenkin aikamme vaatimus on yhteisen turvallisuuden nostaminen kategoriseksi imperatiiviksi.
Vaatimus, että Ukrainan sodalle olisi löydettävä neuvotteluratkaisu, on leimattu lähes maanpetokselliseksi toiminnaksi Nato-maiden piirissä. Se, joka etsii sodan päättämistä neuvotteluiden kautta, on leimattu täydellisen naiiviksi. On todettu, että tulee johdonmukaisti tukea aseellisesti Ukrainaa niin kauan kuin he haluavat maataan puolustaa.
Gorbatšovin ”uusi ajattelu”, joka oli yritys voittaa silloisten ”supervaltojen” sotilaallinen kilpailu ja karkottaa ajatus imperiumeista, on korvaantunut kasvavalla asevarustelulla, sodan ja militarismin voimistumisella sekä sotilasliitto Naton jatkuvalla laajentumisella. Luottamus vuoropuheluun ja kompromisseihin, hyvään naapuruuteen ja sotilaallisten yhteenottojen ja viholliskuvien purkamiseen on vaihtunut kiihtyvään militarismiin, sotilaallisen turvallisuuden korostamiseen ja jännityksen kiristämiseen.
Ydinaseiden maailmassa on välttämättömyys rakentaa rauha vastavuoroisuudelle, kansainväliselle oikeudelle ja yhteiselle turvallisuudelle. Venäjä ja Nato tukeutuvat viime kädessä oman turvallisuuden takaamiseksi ydinaseisiin. Kehityksestä varoitti presidentti Sauli Niinistö toteamalla: ”Se riski, että atomiaseet alkavat puhua, on aivan valtava. Kyllä se merkitsee loppua.” (HS 13.9.2023.)
Tällä hetkellä ydinaseista ja niiden käytöstä puhutaan Venäjällä, Natossa ja Suomessakin kuin ne olisivat tavallisia aseita. Haavisto liputti Kalevan haastattelussa (14.10.2023) Suomen osallistumista Naton ydinasekokouksiin ja tarvittaessa ydinaseharjoitustoimintaan. Hän ilmoitti tämän olevan hänen linjansa, jos hänet valitaan presidentiksi. Nato käynnisti »Steadfast Noon” -ydinaseharjoituksensa maanantaina 16.10.2023. Tarkoituksena on harjoitella ydinaseiden käyttöä. Länsimaisten sotilasasiantuntijoiden asiantuntija-artikkeleissa julistetaan, että F-35A- ja uudet B61-62-ydinpommit pystyvät voittamaan Venäjän nykyaikaisen ilmapuolustuksen ja käymään ”rajoitetun” ydinsodan.
”Rauha, joka perustuu ydinaseiden avulla tapahtuvaan pelotteluun, on hauras ja vaarallinen. Pyrkimys vahvistaa sitä yhä uusilla aseistuksilla, olipa kyse sitten maasta tai avaruudesta, on rauhan etujen vastainen”, todettiin Mihail Gorbatšovin tervehdyssanomassa IPPNW:n 7. maailmankongressille 1987 Moskovassa. Tämä on hyvä niidenkin muistaa, jotka Suomessa vannovat Naton ydinsateenvarjon suojaavaan vaikutukseen. Esimerkiksi Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jyri Lavikainen julistaa Naton ydinaseiden suojelevan meitä (IS 4.4.2023).
Ihmiskunnan tärkein tehtävät on nyt katkaista sodan vaarallinen eskalaatiodynamiikka. Ensimmäiseksi tulisi tulitauon avulla lopettaa tappaminen. Se on myös välttämätön seuraaville askelille, ennen kaikkea venäläis-ukrainalaiselle rauhansopimukselle ja yhteiselle eurooppalaiselle turvallisuusarkkitehtuurille.
Monien mielestä ”yhteisen turvallisuuden” konseptio, joka rakentuu globaalille järjelle, vastuullisuudelle ja empatialle, on käyttökelvoton. Kuitenkin se on välttämättömpi kuin koskaan. Lähtökohta on YK:n vuoden 1982 ”Common Security”-komission, jota johti Olof Palme. Sen johtoajatuksena oli, että valtiot ja valtioliitot voivat ainoastaan silloin tuntea olonsa turvalliseksi, jos myös vastapuoli tuntee samoin. Lähtokohtana jo tuolloin oli, että ihmiskunta on kahdella tavalla itsetuhon partaalla – sotilaallisen asevarustelun ja ekologisen kriisin vuoksi. Palmen komissiota seurasi Willy Brandtin johtama pohjoinen–etelä-komissio ja ympäristöä ja kehitystä pohtiva Brundtlandin vetämä komissio. Tavoitteena kummallakin oli ”solidaarisen maailman sisäpolitiikka”. Perusajatuksena oli, että yhteinen turvallisuus ei ole mahdollinen ilman kestävää kehitystä ja pohjoinen–etelä-solidaarisuutta. Kääntäen kestävä kehitys tai pohjoinen–etelä-solidaarisuus ei ole mahdollista ilman yhteistä turvallisuutta. Nykyinen maailma tarvitsee enemmän kuin koskaan diplomatiaa, demokratiaa ja ekologisen sekä sosiaalisen transformaation toteuttamisesta, Tämä on vain mahdollista, jos sanotaan selvästi ei ulkopolitiikan militarisoimiselle ja nousevalle kylmän sodan ideologialle.
2000-luku on vaarassa tulla vuosisadaksi, jota leimaavat massiiviset taistelut raaka-aineista pohjoisen ja etelän välillä sekä köyhien ja rikkaiden ja sukupolvien väliset kamppailut. Kasaantuvien kriisien määrä on pelottava. Me olemme perusteellisten muutosten edessä. ”Yhteinen turvallisuus 2022” -raportissa todetaan maailman olevan taitekohdassa. Sillä on valittavana kilpailun ja aggression tai transformaattisen rauhanagendan ja yhteisen turvallisuuden rakentaminen.
Elämme nyt syvällistä maailmanjärjestyskonfliktia, joka on vähitellen kehittynyt ja jota on huomattavasti kärjistänyt Ukrainan sota. Tämä aika vaatii toisenlaista ajattelua kuin mustavalkoinen näkemys voitosta tai tappiosta. Tämä ei ole Venäjän hyökkäyssodan oikeuttamista. Ei tule vähätellä sodan seurauksia, eikä myöskään siihen kuuluvaa varhaisempaa historiaa, kuten Naton levittäytymistä Itä-Eurooppaan aina Venäjän rajalle.
Yhteisen turvallisuuden politiikan alussa tärkeintä on ihmiselämän suojelu. Ei ole suurempaa tragediaa kun ihmisten tappaminen ja suurempaa epäoikeudenmukaisuutta kuin lasten surmaaminen. Sodassa ei kuole vain siviilejä. Ukrainan sodassa on tähän mennessä tapettu arvioilta 500 000 sotilasta. Tämän lisäksi on miljoonia pakolaisia sekä YK:n raportin mukaan 1,6 miljardia ihmistä 94 maassa, jotka kärsivät sodan aiheuttamasta energia- ja elintarvikekriisistä. Nyt olemme todistamasa laajamittaista inhimillistä katastrofia Lähi-idässä.
Ukrainan sodasta on tullut ensimmäisen maailmansodan tapaan verinen asemasota, jossa kummallakaan ei ole näkymää sotilaallisesta voitosta. Vaarana on, että ilmaiskut Ukrainaan lisääntyvät ja maa ”vuotaa kuiviin” tai Nato-maat vedetään mukaan sotaan, joka voi lopulta päättyä ydinsotaan. Ukrainan sota ja Lähi-idän tilanne ovat päivä päivältä muuttumassa kontroloimattomiksi, kun diplomatian kielen sijasta käytetään ainoastaan aseiden kieltä.
Ukrainan sodan myötä yhteiselle turvallisuudelle tärkeät sotilaalliset kontrolli- ja rajoitussopimukset ovat purkautuneet. Näin on tapahtunut erityisesti ydinaseiden osalta. Kuuban kriisistä lähtien toiminut normi rajoittaa ydinaseiden määrää ja laatua huolimatta konfliktista on vähitellen purkautumassa. Keskimatkan ohjuksia koskeneen Intermediale Range Nuclear Forces Treaty (INF) -sopimuksen purkautuminen on vakava isku yhteiseen turvallisuuteen pyrkimisessä. Sopimus on ollut erityisesti Euroopan turvallisuudelle elintärkeä.
Lähes huomaamatta Naton huippukokouksessa kesäkuussa 2022 päätettiin ”Nato 2030 – United for a New Era” -konseptiosta, jossa Venäjästä tuli ”strateginen vihollinen” ja Kiinasta ”systeeminen vastustaja”. Yhdysvallat vie kokouksessa lävitse ajatuksen ”lisääntyvästä geostrategisesta kilpailusta”, sekä ajatuksen ”sisällyttää Kiinan asettamat haasteet kaikkiin Naton nykyisiin rakenteisiin”.
Kysymyksessä ei ole vain suurvaltojen välinen kamppailu sotilaallisista tavoitteista, vaan myös taloudellisesta herruudesta maailmanmarkkinoilla.
Tällä hetkellä yhdeksällä valtiolla on hallussaan 12 512 atomipommia 9 576 toimintakykyisine räjähteineen, Venäjällä 5 889 ja USA:lla 5 244. Ne muodostivat muodostavat 90 prosenttia ydinasejärjestelmistä. Kiinalla on 420. Ukrainan sota vaikuttaa katalysaattorina ydinaseiden modernisoinnissa. Yhdysvallat on käyttänyt viime vuonna 43,7 miljardia dollaria ydinasejärjestelmien kehittämiseen. Se on enemmän kuin kaikki muut maat yhteensä. (Sipri 2023.) ”Mini-ydinaseet”, joita on kehitetty vuodesta 2003, alentavat ydinaseiden käyttökynnystä vaarallisella tavalla.
Ovatko ihmiskunnan globaalit ongelmat ratkaistavissa ilman yhteistyötä? Ne eivät ole ratkaistavissa ilman maailmansisäpolitiikkaa, ilman pohjois–etelä-solidaarisuutta, yhteistä turvallisuutta ja kestävää kehitystä. Ilman tätä ihmiskuntaa uhkaavat katkerat jakotaistelut, joista on vaarana nopeasti muodostua sota.
Maailmansisäpolitiikassa ei voi olla kaksoisstandardia. Se koskee niin Venäjää, Yhdysvaltoja ja EU:ta. Tässä yhteydessä on ajateltava Yhdysvaltojen ja liittolaisten kansainvälisen oikeuden vastaista hyökkäystä Irakiin vuonna 2003. Ne, jotka ovat vuosikymmenien ajan rikkoneet kansainvälistä järjestystä ja kansainvälistä oikeutta asevarustelulla ja sotilaallisilla väliintuloilla, eivät ole uskottavia rauhanomaisten ratkaisujen neuvonantajia.
Aikamme suurin haaste on globaali ilmastokriisi, joka ensimmäisen kerran nostettiin esille teoreettisesti ”Global 2000” -raportissa (1980). Ilmastokriisin myötä ihmiskunta on astunut uuteen vaiheeseen. Ilmastokriisi on vain ratkaistavissa, jos siihen osallistuvat suuret maat kuten Venäjä, Kiina ja Intia sekä läntiset teollisuusvaltiot.
Nyt on jo kiire ilmastokriisin suhteen. Todennäköisesti 1,5 asteen lämpötilan nousu ei ole enää estettävissä. Nyt uhkaa täyskatastrofi, jos maapallon keskilämpötila nousee vaikkapa kolmeen asteeseen tai ekojärjestelminen takaisinkytkentäjärjestelmä yllättää. Muutokset ekojärjestelmissä eivät ole välttämättä lineaarisia – eli kasvihuonekaasujen tasainen lisääntyminen ei johda jäätikön jään tasaiseen sulamiseen. Sen sijaan on olemassa pisteitä, joissa käynnistyvät itseään vahvistavat prosessit, jolloin koko järjestelmä muuttuu suhteellisen äkillisesti. Pelkästään Grönlannin jään sulaminen nostaisi merenpintaa useita metrejä.
Ainoa mahdollisuus tässä tilanteessa on suunnata toimet yhteisen turvallisuuden kehittämiseen. Uuden kylmän sodan tie on kohtalokas ihmiskunnalle.
Kirjoitus perustuu Michael Müllerin, Ulrich Brandin, Peter Brandtin ja Reiner Braunin artikkeliin ”Gemeinsame Sicherheit – heute noch wichtiger als im Kalten Krieg”, Blätter für deutsche und International Politik 10/2023.
