Uusliberalistinen yhteiskunta- ja talouspolitiikka on ollut vallitsevana Yhdysvalloissa ja EU:ssa 1990-luvulta lähtien. Sen seurauksista Oxfordin yliopiston yhteiskuntatieteiden professori Jan Zielonka toteaa: ”Tänään koko Eurooppa on sekaisin, koska liberaali järjestelmä ei murennu vain Varsovassa ja Budapestissa, vaan myös Lontoossa, Amsterdamissa ja Madridissa.” Hänen mukaansa se on merkinnyt huutavaa taloudellisen eriarvoisuuden kasvua globaalisti ja kansallisesti. Sen lisäksi olennainen osa uusliberalistista politiikkaa on ollut sosiaalivaltioiden rakenteiden alasajo,markkinoiden vapauttaminen demokraattisesta kontrollista ja markkinoiden vallan voimistamista suhteessa demokratiaan.
1990-luvulla Britannian Labour-puolue alkoi toteuttaa kolmannen tien (Third Way) ja Saksan SPD uuden keskustan (Die Neue Mitte) politiikkaa, jotka käytännössä merkitsivät uusliberalismin hyväksymistä politiikan perustaksi. Tätä seurasivat muutkin Euroopan sosiaalidemokraattiset puolueet. Se oli poliittisesti tuhon tien sosiaalidemokratialle. Se avasi myös tien eurooppalaisen äärioikeiston nousulle.
Professori Heikki Paloheimo toteaa sosiaalidemokratian alamäestä: ”Itävallassa sosiaalidemokraattisen puolueen keskimääräinen kannatus kansanedustuslaitoksen vaaleissa oli vuosina 2010–2018 peräti 23 prosenttia pienempi. Saksassa vastaava kannatuksen lasku oli 20 prosenttiayksikköä ja Ruotsissa, Alankomaissa ja Kreikassakin yli kymmenen prosenttiyksikköä.” Reaalisosialismin romahdus vei perustan kommunistiselta liikkeeltä. Niistä syntyneiden erilaisten vasemmistopuolueiden tavoiteohjelmassa ei esitetä ”systeemivaihtoehtoa”. Kansallismieliset, oikeistopopulistiset ja äärioikeistolaiset puolueet ovatkin nousseet nykyisen järjestelmän ainoaksi haastajaksi. Niistä on tullut sanoissa ja puheessa globalisaatiota, markkinoiden kaikkivoipaisuutta ja uusliberalismia vastustavia. Äärioikeiston suunnan muutos on näkynyt selvästi puolueen äänestäjien sosiaalisessa rakenteessa. Monissa maissa osa työväestöä on siirtynyt vasemmistosta äärioikealle.
Vasemmistolla on ollut suuria vaikeuksia löytää uusliberalistisen politiikan kyseenalaistavia, vaihtoehtoisia linjauksia. Portugali on ainoa Euroopan maa, jossa vasemmisto on kyennyt haastamaan uusliberalistisen politiikan. Lokakuun 2015 parlamenttivaaleissa Pedro Passos Coelhon johtama oikeistorintama menetti enemmistönsä ja sosialistipuolue (Partido Socialista – PS) muodosti muiden vasemmistovoimien tuella hallituksen vasemmistolaisella säästöpolitiikkaa vastustavalla ohjelmalla. Tällä hetkellä sosialistipuoleen kannatus on mielipidemittauksissa jopa 44 prosenttia. Sillä on mahdollisuus saavuttaa lokakuun vaaleissa yhdessä vasemmistoblokin (Bloco de Esqueerda – BE) absoluuttinen enemmistö maan parlamentissa.
Portugalin vasemmiston menestyksen taustalla on konservatiivisen hallituksen toteuttama kivenkova säästöpolitiikkka. Toisena keskeisenä syynä on se, että Portugalin keskenään riitelevät vasemmistopuolueet (BE ja Portugalin kommunistinen puolue) ja vihreät kykenivät yhdistämään voimansa antaakseen tukensa sosialistipuoleen vähemmistöhallitukselle.
Vuonna 2017 Portugalin talouskasvu oli 2,7 prosenttia. Se mahdollisti maan irtaantumisen velkaloukusta ja uusliberalismin määrittämästä säästöpolitiikasta. Maan talouden kasvumoottoreina ovat olleet ennen kaikkea turismi ja kuljetusala. Sen lisäksi maahan on virrannut investointeja Espanjasta ja Kiinasta. Sitä on vauhdittanut myös Euroopan talouden yleinen noususuhdanne. Hallitus on kyennyt alentamaan maan budjettivajetta yli 11 prosentista (2010) 2,1 prosenttiin (2016). Mutta vielä tärkeämpää on työttömyyden aleneminen lähes 17,5 prosentista (2013) 6,7 prosenttiin. Hallitus on kyennyt myös vähentämään nuorisotyöttömyyttä 22 prosentista (2016) 17,8 prosenttiin (2019) ja pysäyttämään nuorten koulutettujen aivovuodon maasta.
Sosialistihallituksen menestyksen taustalla on politiikan suunnan muutos. Säästöpolitiikka on siirretty historiaan. Hallituksen ensimmäinen ja yksi suosituimmista uudistuksista oli nopeasti kasvavan energiaköyhyyden pysäyttäminen. Nyt voivat myös vähäpalkkaiset maksaa sähkö-ja kaasulaskunsa. Sen lisäksi on korotettu julkisten alojen palkkoja ja peruutettu edellisen hallituksen eläkkeisiin kohdistuneet säästötoimet. Hallitus palautti myös työntekijöiltä leikatut 13. ja 14. kuukauden palkan sekä 50 prosentin ylityötuntien lisän. Hallitus on ilmoittanut korottavansa askel askeleelta neljän vuoden sisällä vähimmäispalkkaa 25 prosenttia. Yli 100 000 julkisen sektorin tointa on muutettu pysyviksi.
Suunnan muutos on toteutettu myös veropolitiikassa. Konservatiivinen hallitus oli korottanut veroja lukuun ottamatta yritysverotusta. Nykyinen hallitus peruutti tehdyt veronkorotukset. Arvonlisävero alennnettiin kaasun ja sähkon sekä muutamien elintarvikkeiden osalta. Hotellien, ravintoloiden ja baarien arvonlisäveroa alennettiin 23 prosentista 13 prosentiiin. Tämä on myös osittain kukoistavan turismin taustalla. Omaisuus- ja perintöveroa korotettiin ja täydennettiin asunnonomistajiin kohdistetulla erityisverolla, jonka ulkopuolella olivat pienten asuntojen omistajat.
Hallitus tarttui myös uusliberalismin yksityistämispolitiikan tabuun. Portugalin lentoyhtiö (TAP) otettiin jälleen valtion hallintaan ja organisoitiin uudelleen. Edellisen hallituksen suunnittelemat veden ja julkisen liikenteen yksityistäminen Lissabonissa ja Portossa pysäytettiin. Niin tehtiin myös suunniteltujen raideliikenteen ja teiden yksityistämiselle.
Säästöpoliitikasta hallitus ei ole kuitenkaan aivan täysin kyennyt luopumaan. Investoinnit infrastruktuurin rakentamiseen ja parantamiseen ovat olleet jäissä. Ne ovat vähentyneet yli 30 prosenttia. Tästä ovat kärsineet terveydenhuolto, lähiliikenne ja koulutussektori.
Portugali on kyennyt irtautumaan Troikan määräämästä säästöohjelmasta sekä maksamaan IMF:n kalliit lainat takaisin. Mutta maalla on kaksi isoa ongelmaa. Valtionvelka on pienentynyt 121 prosenttiin (2018), mutta on edelleen korkea. Portugalin maksama lainankorkosumma on vuodessa yhtä suuri kuin koulutussektorin kulut yhteensä. Toiseksi Portugalin pankkisektorissa on edelleen katteettomia arvopapereita enemmän kuin Italiassa, Irlannissa tai Espanjassa.
Myös vasemmistokoalition yhtenäisyys on koetuksella. Portugalin kommunistinen puolueen tavoitteena on maan ero EU:sta ja vasemmistoblokki vaatii irtautumaan eurosta. Sosialistipuolue haluaa säilyttää maan EU-jäsenyyden ja euron maan valuuttana.
Kaikkiaan Portugalin vasemmiston toiminta osoittaa, että uusliberalistiselle säästöpolitiikalle on reaalinen vaihtoehto. Portugalin vasemmistovoimat yhdessä vihreiden kanssa ovat kyenneet toteuttamaan omaa poliittista linjaansa huolimatta oman maan konservatiivien ja EU-eliitin vaatimuksista. Positiivinen kehitys näkyy myös siinä, että maassa ei ole muiden Euroopan maiden kaltaista äärioikeistolaista voimaa. Portugalin hallituksen ja vasemmiston toiminta osoittaa, että oikeistopopulismia vastaan voidaan tehokkasti taistella lopettamalla säästömielettömyys ja säilyttämällä sosiaalivaltion rakenteet.
Lähteet
• Michael R. Krätke: ”Portugal: Anti-liberal zum Erfolg”, Blätter für deutsche und internationale Politik 4/2019
• Jan Zielonka: Konterrevolution. Der Rückzug des liberalen Europa, Campus-Verlag 2019
• Heikki Paloheimo: ”Eurooppalaisen sosiaalidemokratian alamäki – syyt ja seuraukset” teoksessa Antti Ronkainen & Juri Mykkänen (toim.): Vapiseva Eurooppa. Mitä seuraa eurooppalaisen politiikan kaaoksesta?, Vastapaino 2019
