Musiikin tiedonvälityksellinen, poliittinen rooli on aina ollut mielestäni erikoislaatuinen. Toki kunnon kailottamisella voi vahvistaa ja luoda jonkin aatteellisen viitekehyksen omaksuneen ryhmän yhteishenkeä, mutta poliittiseen vasen/oikea -paradigmaan hyvin kriittisesti suhtautuvana jonkin sortin toisinajattelijana sekä omasta mielestäni tietenkin valtavan väärinymmärrettynä artistina olen monesti ajatellut, miten paljon helpompaa minulla ja kaltaisillani olisi, jos vannoisimme julkisesti uskollisuutttamme jollekin suositulle ideologialle tai uskonnolle. Jos näin ei nimittäin suostu toimimaan, joutuu auttamatta muiden lokeroimaksi, ikäänkuin ei olisi mahdollista elää vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa ilman, että on valinnut leirinsä.
Kaipa siihen itsekin joskus sortuu.
Taiteenmuotona musiikki puhuttelee ihmisen oikeaa, todellisuuden intuitiiviseen dekoodaukseen ja kokonaisuuksien yhdistelemiseen suuntautunutta aivolohkoa. Vasen lohko taas purkaa logistista informaatiota, jakaa asiat ja ilmiöt osiin jäsentäen ne konkreettisesti. Kummallakin aivolohkolla on luonnollisesti oma tärkeä tehtävänsä, mutta ollessamme epätasapainossa kallistumme helposti ääripäihin. Kilahtaneet taiteilijat, jotka eivät osaa kohdata elämän realiteetteja, ja jäyhät akateemikot vailla kykyä nähdä omien, usein paljolti auktoriteettien määrittelemien päättelyketjujensa vaillinaisuuksia lienevät useimmille tuttuja arkkityyppejä. Näissä puitteissa informatiivinen musiikki trapetsitaiteilee vedoten tunteisiin ja järkeen usein taiteilijoille itselleen arvaamattomalla tavalla. Paljon sanoja ja logistisia yksityskohtia sisältävä rap on genrenä ääriesimerkki tästä ristiriidasta. Itse en olisi niin varma, voiko sitä edes perustellusti luokitella musiikiksi.
Mielen mekanisoivaa römpötystä, perkele! Eräs ruotsalainen kalastaja totesikin isälleni aikoinaan: ”En ole ikinä kuullut mitään niin rumaa kuin musiikki”. Minun tarkoitusperiäni se on kuitenkin palvellut hienosti. Moniuloitteisten, poikkitieteellisten aiheiden käsittely tapahtuu joskus luontevimmin abstraktioiden kauttta.
Väärinymmärrryksiltä ja nokkapokalta ei voi tietenkään tyystin välttyä, vaikka artistin onkin jollain tasolla sallitumpaa kyseenalaistaa vallitsevia paradigmoja kuin vaikkapa tiedemiesten ja poliitikkojen.
Vaikka olen itse päässy suht vähällä ja saanut osakseni jopa jonkin sortin arvostusta, niin yleisesti ottaen toimittajiksi itseään kutsuvien laatikkopäiden manipulatiivinen kirjoittelu ja puhtaiden valheiden toistelu on usein niin banaaalin ennalta-arvattavaa, että joudun jälleen kerran siteeraamaan kollegaani Petosta:
”Ketä kiinnostaa?”
Sillä näkemykseni mukaan meillä ei ole enää varaa poliittiseen korrektiuteen.
Tämä ylellisyys nimittäin roiskahti tienpenkkaan viimeistään John F. Kennedyn aivojen mukana, ties missä ovatkaan. En tiedä, onko siihen koskaan ollut varaa, vaikkakin olemme kieltämättä turvautuneet siihen luodaksemme humalluttavia hallusinaationomaisia välitiloja, että saisimme mellastaa turvallisesti omilla hiekkalaatikoillamme, astumatta liikaa kenenkään varpaille.
Kaikkihan sen tietää, mitä siitä seuraa, kun suurvalta käy mielivaltaisia hyökkäyssotia hyvin pitkältä vuosia sitten ennalta ilmoitetun agendan mukaisesti, mutta sen johtaja saa Nobelin rauhanpalkinnon täten rienaten ihmisyyttä pepsodent-hymyllään teleprompterin diktatoidessa hänen jokaisen sanansa.
Siinä vaiheessa ei todellakaan ole varaa poliittiseen korrektiuteen, kun löydämme itsemme loputtomasta sodasta epämääräistä ja usein todistettavasti fiktiivistä tai agressorien itsensä luomaa vihollista vastaan toinen toistaan raadollisempien terrori-iskujen laulaessa totalitarismin gospelia, vaikka riippumaton tarkastelu useimmiten käytännöllisesti katsoen repii riekaleiksi valtiollisen sotapropagandan, joka kaikin tavoin pyrkii demonisoimaan itsenäisen ajattelun ja ”kontrollin ulottumattomissa” tapahtuvan asioiden tarkastelun. Olenko väärässä, jos sanon että kyse ei ole dystooppisesta maalailusta vaan kotiläksynsä tehneen huolestuneen kansalaisen aikalaishavainnoista?
Lukemattomia kuolonuhreja vaatineeseen ja sanoinkuvaamatonta inhimillistä kärsimystä aiheuttaneeseen globaaliin sotaan ”demokratian” puolesta meidät on kaikki lobbattu mukaan hallituksemme käytännössä syödessä nihilistisesti operoivien suurvaltojen käsistä ”liberaalin vastadiskurssin”, kansainvälisten valtaliittojen agendan ”näennäisen opposition” näyttellessä tässä tragediassa olennaista roolia. Vaikka olisi täysin oikeutettua kutsua tätä kaikkea massiviiseksi saliitoksi, ei sille oikestaan ole tarvetta, kertoihan esim. uuskonservatiivinen ”Project for the New American Century” -think tank maailmanvalloitusagendastaan julkisesti.* Kaikkihan tietävät ”kaiken olevan kusetusta”, mutta jos ottaa esille, että Obama epäilyksettä jakaa tämän muka aatteellisesti eri lähteestä ammentavan psykoottisen ääriryhmän agendaa, tai vaikkapa uskaltautuu tonkimaan kansainvälisen vapaamuurariuden monin tavoin dokumentoituja kytköksiä maailmanhistoriallisesti merkittäviin tapahtumiin, on ilonpilaaja, jonka kivittäminen saattaa olla jopa ”kommareita” ja ”oikeistopopulisteja” henkisesti lähentävää hubaa.
Näin alas olemme vajonneet, ja kontrollijärjestelmä rakastaa vallitsevaa tilannetta: hajota ja hallitse.
Kärrätään Al Gore paikalle, niin johan loppuu hilluminen: samassa veneessä maailmanloppua blokkaamaan tai jotain sen suuntaista. Musta mies presidentiksi, ja seuraavaksi vaikka ensimmäinen nainen. Toimii aina, piiperot hiessä ja toistajien armeijat aullisti vastaanottamassa messiaan paluuta.
Itse koen, että tätä kaikkea voi hyvällä omallatunnolla ja maltillisinkin mielin luonnehtia groteskiksi. Siksi minulla on tarve kakistaa, vaikka olisinkin toisinaan semikyllästynyt rapmusiikkiin. Soraääniä eetteriin. Olen mielummin vaikka toisinaan puhtaasti väärässä nostaessani kissan pöydälle kuin jätän käyttämättä sananvapauttani. Meillä kun vielä toistaiseksi on orastavia rippeitä sellaisesta valtavirran vihapuheista huolimatta.
Jontti esiintyy torstaina 11.7. leipäjonossa Vaasanaukiolla:
http://takku.net/calendar/event.php?eid=20130704024427898
* Ks. esim.
http://ian56.blogspot.fi/2012/12/pnacs-neocon-agenda-continues-unabated.html
