Kun eläviin konsertteihin ei pääse ja taidemuseotkin ovat enimmäkseen kiinni, olen välillä täyttänyt elävän kulttuurin tyhjiötäni galleriakierroksilla. Galleriat rajoittavat samanaikaisesti paikalla olevien kävijämäärää ja kävijätkin käyttävät epidemiasuositusten mukaisesti kasvomaskeja eli turvallisuuteen on panostettu. Kun moni kuvataiteilija on kiinnostunut muistakin taiteista, toisinaan näyttelyistä löytyy yhteyksiä musiikkiinkin, kuten Helsinki Contemporaryssa Ville Anderssonin näyttelystä, joka on nimetty yhden näyttelyssä olevan teoksen mukaisesti otsikolla Desert Music.
Andersson mainitsee teossarjansa innoittajiksi katkelman Octavio Pazin runosta Native Land ja John Luther Adamsin sävellyksen Become Desert. Anderssonia puhuttelee aavikon avaruus, jossa ei ole häiriötekijöitä eikä toteamuksia, vaan se vain on. Nimen Desert Music Andersson haluaa tulkita aavikon hiljaiseksi kauneudeksi ja hänen mukaansa tyhjyyttä voi pitää hiljaisuuden tilallisena ja visuaalisena vastineena.
Näyttelytekstin mukaan taiteilijalle on tärkeää ajatus ihmisen ja luonnon yhteydestä sekä luonnon ylevyyden kuvaaminen. Kun koemme jotain ihmistä suurempaa, luontokokemuksessamme voi olla jotain levottomuutta herättävää, mikä on luonteenomaista ylevyyden kokemukselle. Andersson toteaakin, kuinka keskipäivän auringon alla voi syntyä kokemus hetkellisestä sokeudesta ja paikattomuuden tunteesta.
Näyttelyä innoittanut Adamsin Become Desert on kaunis, pitkä teos, mutta mistä Andersson on ottanut näyttelylleen nimen Desert Music, jonka tärkeys korostuu, kun se toistuu näyttelyn yksittäisessä teoksessakin? Katsoessani näyttelyä en voinut välttää assosiaatiota Steve Reichin sävellykseen The Desert Music, jonka tunnelma on minimalismin toisteisuudesta huolimatta William Carlos Williamsin tekstin takia aika erilainen kuin Adamsilla.
Yhdessä Reichin käyttämistä säkeistöistä Williams kirjoittaa epärunollisesti suomennettuna seuraavasti: ”Sano heille: Ihminen on selviytynyt tähän asti, koska hän oli liian tietämätön tietääkseen, miten toteuttaa toiveensa. Nyt kun hän voi toteuttaa ne, hänen täytyy joko muuttaa niitä tai menehtyä.” Tämä varoitus sopii vähän huonosti yhteen aavikon hiljaisen kauneuden ajatuksen kanssa, vaikka siten Andersson haluaakin oman näyttelynsä nimen Desert Music kääntää.
Herää väistämättä kysymys, onko Adamsin sävellyksestä kiinnostunut Andersson tietoinen Reichin aika samantyylisestä teoksesta tai Williamsin runoantologiasta, josta Reich otti sekä tekstit että teoksensa nimen. Jos on, niin miksi hän antaa näyttelylleen nimen Desert Music mainitsematta kuitenkaan Williamsia tai Reichia ollenkaan? Jos ei, mistä hän näyttelynsä nimen on ottanut? Etenkin kun hän – ilmeisesti säännöllisen meditointinsakin innostamana – oikeastaan haluaa musiikin sijaan korostaa hiljaisuutta.
Anderssonin näyttelyn suurin aavikkoa kuvaava teos on nimeltään Peace ja kuvassa on aavikon keskellä valtava kraatteri, jonka voi kuvitella ydinräjäytyksen aikaan saamaksi. Jos aavikon avaruudessa ei Anderssonille ole häiriötekijöitä eikä toteamuksia, puhe rauhasta tuntuu kuitenkin toteamukselta, jonka taustalle voi helposti ajatella erinäisiä häiriötekijöitä, mikä ainakin itselläni assosioituu helpommin Williamsin varoitukseen ja Reichin sävellykseen, kuin kiehtoviin kuiskauksiin tai Adamsin sävellykseen.
Nykyisin Williamsin kehotus ihmisille muuttaa toiveitaan kytkeytyy helposti paitsi sodan uhkaan, myös vakaviin ympäristöongelmiin, joista yksi on aavikoituminen. Ihmisen poissaolo kuvista liittyy helposti hiljaisuuden kauneuden sijasta kuolemanhiljaisuuteen, jonka ylevyyttä syö ikävällä tavalla tietoisuus ihmisen omasta osuudesta ongelmiin. Jos teoksen Chilling taivalla liitelevät linnut ovat korppikotkia, niin teoksen nimi on oikeastaan kaksimielisellä tavalla ironinen.
Anderssonin näyttelylle annetaan teksteissä meditatiivisen hiljaisuuden kauneutta korostava tai aavikon valtavuuden ylevyyttä esiin tuova tulkintamalli, mikä tuntuisi sopivan yhteen Adamsin Become Desert -teoksen kanssa, mutta en millään pysty välttämään ajatusta, että näyttely antaa mahdollisuuden myös kaksitulkintaisuuteen, jolloin assosiaatio Reichin sävellykseen The Desert Music tuntuu myös mahdolliselta. Tunnustan tämän tulkinnan ehdottomasti subjektiiviseksi, nimenomaan omakseni.
