Tänä vuonna Polar Music Prize -palkinnon saivat Metallica sekä Ahmad Sarmast ja hänen johtamansa Afganistanin kansallinen musiikki-instituutti. Metallica on niin tunnettu, ettei sen palkitseminen mitenkään yllätä, mutta perustelut palkitsemiselle saivat melkein aamuteeni väärään kurkkuun: että Metallica kulkisi fyysisellä ja raivokkaalla musiikillaan Wagnerin ja Tšaikovskin jalanjäljissä! Mitä … ihmettä?
Ja juttu jatkuu: ”Metallican maailmassa sekä teinin makuuhuone että konserttihalli voivat muuttua Valhallaksi.” Ehkä yksi ja sama teini voi kuunnella yhtä innokkaasti sekä Metallicaa että Wagnerin Valkyyrioiden ratsastusta katsellessaan Francis Coppolan Ilmestyskirja. Nyt -elokuvaa, mutta yhdistääkö teini Metallicaa millään tavalla Wagneriin, Valhallaan, Tšaikovskiin, klassiseen musiikkiin tai mihinkään korkeakulttuuriin? Onhan Apocalyptica soittanut Metallicaa selloillaan, mutta kytkentä klassiseen musiikkiin jää silti aika löyhäksi. Jääkö yhdistäväksi tekijäksi Wagnerin kanssa todellisuuspako?
Hämmentävä perustelu kertoo toki palkitsijoiden laajasta kiinnostuksesta musiikin eri tyylilajeja kohtaan, mutta silti ihmetyttää, haetaanko metallimusiikille lisäarvostusta ja yhteiskunnallista hyväksyntää rinnastamalla sitä klassiseen musiikkiin. Eikö Metallica sittenkään tule toimeen omillaan?
Raskas rock on usein melko pateettista kuten Tšaikovski ja Wagnerkin, mutta eiköhän suurin osa Metallica-faneista suhtaudu klassiseen musiikkiin aika välinpitämättömästi, ellei vastenmielisyyttä tuntien. Kuka ikinä Metallicaa kuunteleekin, en oikein jaksa uskoa, että hän kuuntelee sitä joidenkin klassisen musiikin kanssa oletettujen yhtäläisyyksien takia. Muutoinhan voisi kysyä, miksei kuuntelija kuuntele saman tien suoraan klassista musiikkia. Vaikka pitäisinkin fyysisestä tai raivokkaasta musiikista, en kuuntele Peter Brötzmannin tai Cecil Taylorin free jazzia siksi, että Wagnerin ja Tšaikovskinkin musiikki voi olla fyysistä tai raivokasta.
Onko palkintoperuste oikeastaan kunnianosoitus Metallicalle, vai sisältyykö siihen jotenkin – mahdollisesti tahattomasti – alentuva suhtautuminen metallimusiikkia kohtaan klassisen musiikin suunnasta; ehkä Tšaikovski ja Wagner eivät moisesta rinnastuksesta menetä asemaansa taiteena. Vastaus tähän tuntuisi riippuvan siitä, miten avarakatseisesti tai oikeastaan -kuuloisesti asiaa tarkastelee: esimerkiksi missä määrin klassista musiikkia ajattelee korkeakulttuuriksi ja missä määrin metallimusiikkia (vain?) populaarikulttuuriksi. Rokin kapinallisuuden ajatuksesta ei moisessa kunnianosoituksessa ainakaan ole enää yhtään mitään jäljellä.
