Yle Radio 1 on saanut sellisti Seppo Kimasen kertomaan jousikvartetoista ja niiden historiasta kesäsarjassaan Kimasen kvartetot. Ei ollut yllätys, että sarja alkoi Haydnin kvartetoilla. Eikä sekään, että sokeriksi ensimmäisen jakson pohjalle jätettiin Saksan kansallislauluna paremmin tunnettu Itävallan keisarihymni, joka on osa Haydnin Keisarikvartettoa. Juuri tämä kvarteton osa kuitenkin muistuttaa, kuinka olematon osa jousikvartetoilla tai kamarimusiikilla yleensäkin on valtiollisissa tai yhteiskunnan ylläpitämissä juhlallisuuksissa. Saksan jalkapallomestaruuden yhteydessä ei pohdita Haydnin kvartettoa, vaan kysytään, mikä on sovelias tapa laulaa sanoitettua kansallislaulua. Jousikvartetoilla ei juhlita – valitettavasti. Ne tuppaavat jäämään klassisesta musiikista valmiiksi kiinnostuneiden harrastukseksi.
Beethovenin Yhdeksättä sinfoniaa soitetaan Euroopan unionin tapahtumien yhteydessä ja Sibeliuksen Finlandiaa niin kauan kun Suomen itsenäisyyspäivää vietetään. Valtiovalta saattaa juhlia jotain tapahtumaa Oopperatalossa, mutta minkä julkisen tapahtuman yhteydessä soitettaisiin jousikvartettoja? Kimasen ohjelmalla on siis tärkeä tehtävä niiden esiin tuomiseksi. Toivottavasti mainostajat eivät kuitenkaan keksi käyttää Beethovenin viimeistä kvartettoa bisneksen tekemiseen: ”Täytyykö tällainen hilavitkutin olla? Kyllä täytyy!”
Kimanen kertoi, kuinka Haydn rupesi antamaan kvarteton eri äänille demokraattisemman roolin toisiinsa nähden. Mielenkiintoista, mutta luulenko, että jousikvartettoja soittamalla voi parantaa maailmaa? En tiedä, onko näin, mutta ainakin moiset kvartetot osoittavat, ettei musiikin laatua voi päätellä julkisuuden määrän tai kaupallisen menestyksen perusteella. Sitäkin suurempi oli iloni, kun Samuli Tiikkaja kirjoitti Helsingin Sanomissa Aulis Sallisen uudesta jousikvartetosta. Kyseinen kritiikki sai minut taas vaihteeksi kuuntelemaan Sallisen aikaisemmat viisi kvartettoa – ja Jean Sibelius -kvartetin sellistinähän on Seppo Kimanen.
Jousikvartetoilla tuntuu olevan kamarimusiikissa samantapainen asema kuin sinfonioilla orkesterimusiikissa. Aika useinhan näiden molempien säveltäjinä ovat olleet samat säveltäjät. Poikkeukset näyttävät löytyvän 1900-luvulta tai sen jälkeen. Esimerkiksi Haydn, Beethoven ja Šostakovitš tunnetaan suurina sinfonikkoina, mutta silti välillä sisimmässäni herää kerettiläinen ajatus, että oikeastaan heidän jousikvartettonsa ovat jopa vieläkin parempia kuin heidän sinfoniansa…
Kimanen saattaa melkein mystifioida jotain Beethovenin myöhäiskvarteton hidasta osaa, vaikka asettaakin jonkin Haydnin kvarteton hitaan osan lähes samalle viivalle. Hän voi pitää jotain Schumannin kvarteton finaalia vähän jankuttavana, mutta ei sano samaa esimerkiksi Beethovenin Suuresta fuugasta, jonka huono esitys tuo mieleeni vitsin (keneltäköhän ja milloin olen sen kuullut tai mistä lukenut?), jossa pikkupoika ihmettelee aikansa jousikvartetin puuhastelua ja kysyy lopulta äidiltään: ”Äiti, lopettaaks ne sit, ku ne on saanu sahatuks noi laatikot poikki?”
Paitsi että ohjelmasarjassa tutustuu upeisiin teoksiin, samalla siitä selviää rivien välistä, millaisia asioita klassisessa musiikissa pidetään pyhinä. Onhan toisaalta toki niin, etteivät jotkin teokset aukea kovinkaan helposti, jos täysin koskaan, ja parhaimmat teokset ovat juuri sellaisia, joista tuntuu löytyvän eri esityksien kautta loputtomiin uusia tasoja. Diletanteillahan ei ole edes mahdollisuutta paneutua vaativiin teoksiin yhtä perusteellisesti kuin ammattilaisilla, mutta silti hyvällä tuurilla välillä kuulee esityksiä, joiden avulla aikaisemmin vieraiksi jääneet teokset tulevatkin yllättäen selkeämmiksi. Itselleni yksi tällaisista esityksistä on Guarneri-kvartetin levytys Beethovenin Es–duuri-kvartetosta opus 127. Juuri tällaiset selkeytymiset ovat yksi musiikin mystisimmistä asioista.
Kimanen kertoi, kuinka Schumann innostui säveltämään kvartettojaan Mendelssohnin kvartettojen ansiosta. Mutta hetkinen – missäs ne Mendelssohnin kvartetot ovat Kimasen sarjassa? Pahus! Ei ole. Entäs Grieg, Fauré, Britten, Prokofjev… Ovatko kaikki Boccherinin kvartetot vain kevyttä viihdettä? Toisaalta en ylläty paljoakaan, jos esimerkiksi Scelsin kvartetot jäävät pois, koska toisesta kvartetosta lähtien olennaista niissä ei tunnu olevan kvartettous, vaan erilaisten sävyjen säätely detaljitasolla. No, eihän Kimanen tietenkään saa sarjaansa kaikkea mahdollista mahtumaan ja varmaan hän on valinnut nimenomaan keskeisiä kvartettoja, mutta pois jätetyt teokset pistävät miettimään, että entäs jos ohjelmasarjalle saisikin jatkoa. Joko heti perään tai taas ensi kesänä. Ja ainakin koko sarja tarjolle Ylen Elävään arkistoon.
