Pistäydyinpä Helsingin keskustassa asioidessani ohimennen Kymppikirjastossa, joka on musiikkikirjastona kaupunginkirjastojen joukossa klassisen musiikin paratiisi. Mitä kaikkea sieltä onkaan tullut lainattua! Tällä kertaa törmäsin kuitenkin jo ennen sisäänkäyntiä kirjaston CD-levyjen poistomyyntiin. Häh? Siinä sitä tarjottiin tilaisuutta punnittuihin levyhankintoihin: neljä levyä yhdellä eurolla, joten yhden normaalihintaisen, 20 euroa maksavan CD:n hinnalla olisi saanut 80 levyä.
Kirjastojen poistomyynnit tuottavat minulle jotenkin ahdistuneen olon, tunteen siitä, että yhteisestä hyvästä vähenee jotain. Tiedän kyllä, etteivät kirjastot poista kokoelmistaan aineistonsa ainoita kappaleita, vaan varastoon jätetään yksi, jonka voi halutessaan lainata, mutta silti… Lisäksi muistan, kuinka eräs kirjastonhoitaja sai minussa aikaan melkein lievän valaistumisen, kun hän selitti, että fyysisen tilapulan takia kirjasto joutuu poistamaan yhtä paljon aiheistoa kuin hankkii uutta sisään. Kymppikirjastokin joutuu tätä tekemään, vaikka onkin korvannut alkuperäiset CD-kotelot paljon ohuemmilla muovitaskuilla mahduttaakseen hyllyihin enemmän materiaalia. Tämän takia en ihmettelekään, kun eräs toinen kirjastonhoitaja kyseli minulta, mitä mieltä olen kirjaston hankkimasta käyttöoikeudesta Naxos Music Library -tietokantaan: kymmeniä tuhansia levyllisiä musiikkia kuultavana! Aivan loistava mahdollisuus – silloin kun netti toimii moitteettomasti ja on yhdistettävissä hyvään äänentoistoon. No aivan kaikkea musiikkiahan ei netistä löydy – ainakaan laillisesti – vaikka valtavat määrät kyllä, ja levyn laittamisessa soittimeen on oma helppoutensa verrattuna tietokoneen käynnistämiseen, nettiselailuun ja sisäänkirjautumiseen plus häiriöiden ihmettelyyn.
Mutta mitä ihmettä kirjasto olikaan poistanut kokoelmistaan? Vaikka levyt olivatkin selvästi olleet myynnissä jo jonkin aikaa, niin jäljellä oli vieläkin melkoinen määrä ties millaista materiaalia lähes mistä tahansa genrestä: bluesia, maailmanmusiikkia, klassista, jazzia, iskelmää, heviä… Tapio Ylinen kaupalliselta klassiselta radiokanavalta olisi luultavasti ilahtunut Miles Davisin musiikista Louis Mallen elokuvaan Hissillä mestauslavalle (olisi kelvannut sekä Classic Jazz- että elokuvamusiikkiohjelmaan) ja tuplalevykokoelmasta Jan Johanssonin jazz-äänitteitä. Onhan näitä soitettu Yle Radio 1 -kanavan jazzklubillakin, mutta kävisiköhän Jan Johansson myös kyseisen kanavan etnoiltaan?
Palaan nyt kuitenkin takaisin klassisen musiikin kaidalle polulle ja ihmettelen, eivätkö Yle Radio 1:n kuulijat käy Kymppikirjastossa, kun jäljellä olevilla klassisen musiikin poistolevyillä olisi mitä luultavimmin voinut pitää yhden Riston valinta -ohjelman. Ensin Bachin urkumusiikkia: pitäisikö olla jokin fuuga joko fantasian, passacaglian tai toccatan kanssa vai sittenkin jokin urkukoraali? Tämän jälkeen Gluckin Orfeus ja Eurydike -oopperasta jokin aaria ja ehkä myös Autuaitten sielujen balettia. Sitten pitää ehdottomasti päästää ääneen Dietrich Fischer-Dieskau, mutta ei kuitenkaan laulamaan Orfeuksen suosikkiaariaa kolmannesta näytöksestä, koska Fischer-Dieskaun esitys ei sittenkään oikein tunnu sopivalta Juan Diego Flórezin Orfeuksen jälkeen. Ei, Fischer-Dieskau tuntuu paremmalta vaikka Schumannin Dichterliebessä. Ja lopuksi Pinchas Zukerman ja Daniel Baremboim voisivat soittaa Beethovenin Kevätsonaattia.
Yllä olevasta kutenkin seuraa kysymys: millä perusteella kirjastoihin hankitaan aineistoa ja miten valitaan poistettava materiaali? Toisaalta ymmärrän pyrkimyksen monipuolisuuteen sekä halun palvella kaikkia kirjaston käyttäjiä, mutta kun kaikkea mahdollista ei kirjastoissa voi pitää, niin jotain joudutaan ottamaan ja jotain jättämään. Pitääkö kirjastoissa tosiaan olla heti saatavana isot määrät viimeisintä suosikkidekkaria tai soittolistapoppia? Etenkin, jos moista poppia kuitenkin kuunnellaan paljon netistä.
Olen todella ilahtunut siitä, että kirjastosta saa pienlevikkistä kirjallisuutta ja ties mitä marginaalimusiikkia, mutta voisiko kirjasto painottaa tällaista suuntausta hieman enemmänkin? Vaikka levyjen lainaaminen onkin vähenemässä, Kymppikirjasto on hienosti kiinnittänyt huomiota siihen, ettei kaikkea musiikkia voi kuunnella netistä. On tärkeää, että tällaista musiikkia löytyy kirjastosta. Lisäksi kirjaston kannattaisi tuoda esiin erityisesti musiikkia, jolla on ollut ja on kestävämpääkin arvoa jopa läpi vuosisatojen. Sellaisen parasta ennen -päiväys ei tule vastaan turhan nopeasti.
Tässä saman tien yksi hankintaehdotus kirjaston kokoelmiin: Wilhelm Kempffin soittama kokonaislevytys Schubertin pianosonaateista. Lopuksi toivoisin, että kirjaston käyttäjät kohtelisivat kirjaston aineistoa hyvin. Yksi sivistyksen mittareista on se, miten itse kukin kohtelee meille kaikille yhteisesti kuuluvia asioita.
