Kulttuuritapahtumien rajoituksia on nyt selvästi päätetty jatkaa ainakin sen verran, että pääkaupunkiseudun konsertti- ja näytäntökaudet ovat varmasti ohi ennen kuin mitään tapahtumia saa edes epidemiaturvallisesti järjestää. Tuntui oudolta kuunnella Kaija Saariahon Vistan kantaesitystä netin ja laadultaan arveluttavan äänentoiston kautta. Jos teoksen kantaesitys olisi viime vuoden keväänä järjestynyt normaalisti alkuperäisen aikataulun mukaan, minulla olisi ollut lippu sekä kenraaliharjoitukseen että varsinaiseen konserttiin.
Eräs Sävel on vapaa -ohjelman musiikkitoivojista kertoi olleensa Lapin kamariorkesterin konsertissa. Oisikohan minunkin pitänyt matkustaa pohjoiseen asti kuullakseni elävää musiikkia? Moinen matkustelu ei kai olisi ollut suositusten mukaista ja tosiasiassa päädyinkin ensimmäistä kertaatänä keväänä suositusten mukaisesti lähellä olevaan anniskelupaikkaan. Loukko houkutteli hyvällä haudutettavalla teellä, joten innostuin siitä, eikä valintani varmaan ollut paikan vastakulttuurihengen vastainen. Tietenkään minkäänlaista Art goes Kapakka -meininkiä ei ollut tarjolla ja paikan punk-henkinen taustamusiikki tuli äänitteiltä, joten jäin savuaromisen juomani kanssa haikailemaan aikoja, jolloin taidemuseoissa ja kahviloissakin saattoi muun tarjonnan ohella esiintyä eläviä muusikoita. Nyt äänitteitä kuunnellessa pitää erikseen tietää, ovatko esiintyjät vielä elossa vai kuuntelenko vainajia.
Niin paljon kun minulla onkin levyjä, joita ilman tuntisin klassista musiikkia huomattavasti huonommin, niillä ei voi korvata inspiroituneiden muusikoiden hyvässä akustisessa tilassa esittämää elävää musiikkia. Olen kiitollinen muusikoille, jotka kaikesta huolimatta järjestävät etäesityksiä, mutta nettiympäristö luo olosuhteet, jotka muistuttavat enemmän tai vähemmän YouTube-videoiden seuraamista. Vähitellen konserttien reaaliaikaisuus menettää merkityksensä, eikä niiden alkamisajankohdallakaan ole enää väliä, kun tottuu ajatukseen, että voihan kyseiset esitykset kuunnella myöhemminkin… Tällöin nettikonsertit rupeavat etääntymään osaksi mitä tahansa tallennetarjontaa, jolloin viimeinenkin henkinen kytkentä elävään musisointiin katkeaa.
Silti sitä toivoisi, että kun esitetään jotain harvemmin esitettyä tai kantaesityksiä, niin saman tien myös äänityslaitteisto olisi paikalla, jotta teoksista saataisiin jokin pysyvämpi ja yleisön saavutettavissa oleva äänite. Kuten Kallion kirkossa viime vuonna haastateltu Kalevi Aho kertoi, hänen oopperoistaan ei talouteen liittyvistä sopimuksista johtuen ole tarjolla tallenteita. En ole myöskään löytänyt netin avulla Kaipaisen pasuunakonserttoa tai neljännen sinfonian kokonaisesitystä, en Bergmanin Bardo Thödolia, en huomattavaa osaa Andrea Tarrodin tuotannosta enkä…
Vallitseva tilanne valmentaa huolellisesti siihen mahdolliseen tulevaisuuteen, jossa en puolikuolleena lähde vanhainkodista enää mihinkään elävään konserttiin, vaan olen kokonaan tarjolla olevan äänentoistojärjestelmien ja radion tai äänitteiden varassa – niin kauan kuin niistä vielä jotain irti saan. Sirkka Turkka esittää runossaan, että ”äkkikuolema on paras, kaikki mikä menee sen ylitse on pahasta”, mutta jo ennen äkkikuoleman mahdollisuuttakin nykytilanne kyllä tappaa minut henkisesti. Jostain pitäisi kuitenkin saada voimaa ottaa selvää, ketä sitä mahdollisesti äänestäisi nyt tulevissa kuntavaaleissa.
