Jazztaitaja Cécile McLorin Salvantin tulkinnallisia keskusteluja yli vuosikymmenien

Yhtenä aikamme omaleimaisimpana jazzlaulajana pidetyn Cécile McLorin Salvantin esiintyminen Pori Jazzin Lokkilavalla toi yleisölle monisävyisiä tulkintoja jazzstandardien vähemmän tunnetuista helmistä. Salvantin ilmaisussa yhdistyvät mestarillinen äänenhallinta, kattava musiikillinen sivistys ja kyky luoda jokaisesta kappaleesta oma tarinansa.

Cécile McLorin Salvant (s. 1989, Miami) aloitti klassisen pianon opinnot viisivuotiaana kotiympäristössään yksityisopettajien johdolla. Salvantin perhe puolsi varhaista musiikkikasvatusta. Salvant liittyi 8-vuotiaana Miami Choral Society -lapsikuoroon, jossa lauloi koko lapsuutensa ajan. Teini-ikäisenä hän kiinnostui klassisesta laulutekniikasta opiskellen sitä aluksi yksityisopettajien johdolla ja myöhemmin Miamin yliopistossa laulunopettaja Edward Walkerin oppilaana.

!8-vuotiaana Cécile McLorin Salvant hakeutui Ranskaan opiskelemaan samanaikaisesti lakia Pierre Mendès-Francen yliopistossa Grenoblessa sekä klassista ja barokkilaulua Aix-en-Provencessa sijaitsevassa Darius Milhaud -musiikkikonservatoriossa.

Jazz-musiikin professori, saksofonisti-klarinetisti Jean-François Bonnel innosti hänet opiskelemaan samanaikaisesti myös jazzia. Bonnel pakotti pianonsoittoon kiinnostuksensa menettäneen Salvantin soittamaan pianoa jazz-tunneilla, soittaminen auttoi hahmottamaan jazz-kappaleiden rakenteita ja sointukiertoja instrumentaalisesta näkökulmasta.

Jean-François Bonnel kuuntelutti Cécile McLorin Salvantilla 1900-luvun alkupuoliskon suuria laulajia ja varhaista instrumentaalijazzia, kaksikymmentä cd-levyä, laajoja kokonaisuuksia omaksuttavaksi kerrallaan, kuten jonkun artistin, esimerkiksi Billie Holidayn koko tuotannon. Kuuntelun jälkeen Bonnel kävi Salvantin kanssa keskusteluja; Bonnel kysyi, mitä mieltä laulaja oli kuulemastaan jA haluaisiko tämä kokeilla laulaa jonkIn kappaleista itse.

Klassinen tekniikka vapaassa muodossa

Salvantin toinen esiintymisensä Pori Jazzin Lokkilavalla vain kaksi vuotta ensi visiittinsä jälkeen ei ollut pelkästään jazzkeikka, vaan laajempi musiikillinen kertomus, jossa Salvant ei vain esitä kappaleita, vaan elää niissä.

Jo ensitahdeista lähtien – Salvantin istuessa tässä vaiheessa vielä pianon takana – oli selvää, että lavalla oli artisti, jonka ilmaisu rakentuu hienovaraisille nyansseille. Hänen tulkintansa koostui lähes kuiskaukseksi hiipuvan hiljaisista fraaseista, äkillisistä dynamiikan muutoksista, tarkasti harkituista tauoista ja poikkeuksellisen rikkaasta äänenvärien paletista. Ääni kantoi Kirjurinluodolla vaivattomasti, mutta vaikuttavinta ei ollut sen voima vaan sen ilmaisukyky.

Salvant on todennut, ettei ole koskaan halunnut kuulostaa vain ”puhtaalta ja kauniilta”. Jazzissa hän huomasi voivansa hyödyntää klassista tekniikkaansa laulaakseen vapaasti joko hyvin matalia, karheita säveliä tai ohuita, lasertarkkoja korkeita nuotteja. Barokkimusiikki on säilynyt osana hänen tyyliään näihin päiviin saakka. Salvant on todennut, että barokkimusiikin opit muovasivat tavan, jolla hän nykyään käsittelee jazz-standardien sanoituksia ikään kuin teatterimonologeina, jonka sanojen kautta hänen on mahdollisuus luoda merkityksiä.

Rosoisuuden rohkaisemaa

Jean-François Bonnelin äänitteistä Cécile McLorin Salvant innostui erityisesti Bessie Smithistä (1894–1937) yhdeksänvuotiaana orvoksi jääneestä, katulaulajana ja -tanssijana esiintymällä itsensä ja sisaruksensa elättäneestä, avoimesti biseksuaalina eläneestä, 1920- ja 1930-lukujen jazz-aikakauden suosituimmasta tummasta naisesiintyjästä.

Smith lauloi 1920- ja 1930-luvuilla asioista, jotka olivat täysin tabuja tuon ajan Yhdysvalloissa, kuten vankilaelämästä, kotiväkivallasta ja köyhyydestä, itsemurha-ajatuksista, hylätyksi tulemisen tuomasta raivosta, sekä naisen seksuaalisuudesta ja haluista täysin omilla ehdoillaan. Salvant on todennut, että tämä raaka ja estoton ilmaisu muutti hänen käsityksensä siitä, mitä laulaja saa lavalla esittää ja sanoa.

Pianisti, yhtyeenjohtaja ja säveltäjä Jelly Roll Morton (1890–1941) teki myös Salvantiin vaikutuksen vuonna 1938 Yhdysvaltain kongressin kirjastolle tutkija Alan Lomaxin tallentamien muisteluiden kautta. Nauhoilla New Orleansissa syntynyt Morton istuu pianon ääressä ja kertoo tarinoita nuoruudestaan sekä New Orleansin punaisten lyhtyjen alueen Storyvillen elämästä. Koska nauhoitukset tehtiin valtion arkistoon eikä myyntiin, Morton lauloi ja soitti vapaasti niitä kappaleita, joita hän oli nuorena kuullut. Nuo kappaleet sisälsivät ronskia katukieltä, kirosanoja ja synkkiä tarinoita. Ne avasivat Salvantille uudenlaisen tavan ymmärtää varhaista jazzia, jossa kappaleet olivat pitkiä, teatraalisia kertomuksia.

Nauhoilta löytynyt noin 30-minuuttinen The Murder Ballad, karu blues-novelli naisesta, joka tappaa miehensä rakastajattaren ja kärsii seuraukset, viehätti Salvantia rosoisuudellaan ja sillä, miten poikkeuksellista empatiaa miespuolinen Jelly Roll Morton osoitti laulaessaan teoksen suoraan naisen näkökulmasta. Salvant esitti The Murder Ballad -teoksen kokonaisuudessaan arvostetulla Jazz at Lincoln Center -lavalla New Yorkissa.

Jean-François Bonnelin äänitteissä oli jo lapsuudesta Salvantille tuttu Sarah Vaughan, jazzin oopperaprimadonna, joka hallitsi suvereenisti pimeitä alarekistereitä ja huikaisevia korkeuksia, ja uskalsi leikitellä kappaleiden harmonioilla kuin bebop-saksofonisti. Vaughan toi Salvantille rohkeutta käyttää koko laajaa äänialaansa, myös hyvin matalia ja täyteläisiä rintaääniä.

Unohdettuja tarinoita tuoreella tulkinnalla

Salvant etsii tietoisesti unohdettuja lauluja vanhoista arkistoista. Hän tutkii tarkkaan kappaleiden tekstejä sekä niiden historiallisia konteksteja ja on todennut etsivänsä ”jalokiviä, joita ei ole laulettu puhki”. Häntä kiinnostavat unohdetut laulut, harvoin esitetyt sävelmät ja tarinat, jotka ovat jääneet jazzhistorian marginaaliin.

Muun muassa Ella Fitzgeraldin, Betty Carterin, Billie Holidayn, Abbey Lincolnin, Dinah Washingtonin, Nancy Wilsonin, Louis Armstrongin ja Blossom Dearien vaikutteet kuuluvat Salvantin musiikillisessa hahmotuksessa. Cécile McLorin Salvant on kuitenkin rakentanut hyvin omaleimaisen ilmaisun, jossa jazz kohtaa bluesin, chansonin, vaudevillen, folkloren ja jopa barokkioopperan.

Tämä kuului myös Porin Lokkilavalla perjantaisessa iltahämyssä. Salvant ei tyydy laulamaan tunnetuimpia standardeja samalla tavalla kuin ne on totuttu kuulemaan. Siksi hänen esiintymisensä tuntuu yhtä aikaa perinteisiltä ja täysin tuoreelta.

Cécile McLorin Salvant esiintyi Pori Jazzin Lokkilavalla. Kuva: Juha Säijälä.

Jatkuvaa vuorovaikutusta

Cécile McLorin Salvantin keikkakokoonpanoon kesän 2026 kiertueella kuuluu hänen pitkäaikainen ”Oh Snap” -ydintrionsa. Se koostuu tämän hetken arvostetuimpiin kuuluvista newyorkilaisista jazzmuusikosta: Sullivan Fortnerista (piano), Yasushi Nakamurasta (kontrabasso) ja Kyle Poolesta (rummut). Trion muusikot ovat tehneet Salvantin kanssa yhteistyötä jo vuosia, ja heidät tunnetaan poikkeuksellisesta kyvystään liikkua saumattomasti perinteisen jazzin, bluesin ja modernin improvisaation välillä.

Cécile McLorin Salvant omisti Pori Jazzin keikan kontrabasisti Yasushi ”Sushi” Nakamuralle.
”Ilman häntä emme olisi täällä tänään. Eilen olimme Norjan Moldessa ja lentomme peruttiin. Joten meillä ei ollut mitään mahdollisuutta päästä tänne, mutta ’Sushi’ sanoi: ’Minä voin ajaa meidät Poriin’, ja niinpä hän ajoi meidät Moldesta asti Poriin.”

Cécile kertoi vilustuneensa Rotterdamissa: ”Eilen olin ärtyisä, kipeä, aivastelin ja yskin ja sanoin olevani niin sairas, että perutaan Porin keikka, mutta Sushi sanoi, että ei, Porin keikka tehdään. Hän oli oikeassa, oleminen kanssanne täällä tuntuu upealta!”

Tunne Lokkilavan yleisössä oli molemminpuolinen.

Säestys ei ollut pelkkä tausta laululle, vaan jatkuvaa vuorovaikutusta. Improvisaatio eteni luonnollisesti, eikä yksikään soolo tuntunut itsetarkoitukselliselta. Muusikot kuuntelivat toisiaan tarkasti, ja juuri tämä teki kokonaisuudesta hengittävän. Jazzin parhaaseen perinteeseen kuuluva yllätyksellisyys ja hetkessä eläminen olivat jatkuvasti läsnä. Kaiken sitoi yhteen Salvantin vahva persoonallinen näkemys. Erityisen vaikuttavaa oli se, kuinka luonnollisesti kokoonpano siirtyi dramaattisista hetkistä hauraisiin tunnelmiin.

Salvant suhtautuu jazzin perinteeseen syvällä kunnioituksella, sävyttäen sitä näkymyksillään, kuin puhaltaisi niitä sadan vuoden takaa 2020-luvulle, näihin hetkiin. Salvant ei pyri esikuviensa kaltaiseksi, vaan keskustelee heidän kanssaan vuosikymmenten yli omalla äänellään.