Tiesitkö että eduskunnassa on käsittelyssä aloite, jonka läpimeno voisi tehdä sadoistatuhansista suomalaisista rikollisia? Kyseessä on kansalaisaloite ”Kissojen vapaana pitäminen kiellettävä”, joka päätyi eduskunnan käsittelyyn ylitettyään siihen vaadittavan 50 000 allekirjoituksen rajan vuoden 2024 lopulla.
Aloitteessa esitetään, että kissojen kytkemättömänä pito oman pihan tai tontin ulkopuolella kielletään koko maassa. Taajamissa se kiellettäisiin jopa omalla pihalla. Missään muualla Euroopassa tällaisia kieltoja ei ole, tiettävästi ei muuallakaan maailmassa valtiollisen lainsäädännön tasolla.
Aloitteen lyhyissä perusteluissa mainitaan luonnonvaraisten eläinten saalistaminen, ”valtavat rahalliset vahingot” (kertomatta mistä sellaiset aiheutuvat), kansalaisten kesken aiheutuva eripura sekä liikenteen ja petoeläinten kissoille aiheuttamat vaarat.
Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta on käsitellyt aloitetta ja järjestänyt kuulemisia. Se antanee lausuntonsa myöhemmin tänä vuonna.
Kansalaisaloitteita tehdään jos jonkinlaisia ja melko harva eduskuntaan päätyneistäkään aloitteista tulee hyväksytyksi, eikä tämä huolimattomasti valmisteltu aloite sinänsä antaisi aihetta edes yhteen blogikirjoitukseen. Aloite on kuitenkin yksi ilmentymä laajemmasta ilmiöstä – sosiaalisen median kautta leviävästä kissat kiinni -mentaliteetista, jossa ovat omituisella tavalla liittoutuneet perinteiset kissavihaajat ja hyvää tarkoittavat eläinsuojeluhenkiset ihmiset, jotka ovat huolissaan kissojen ulkona kohtaamista vaaroista. Yhteistä tämän epäpyhän allianssin osapuolille on ymmärtämättömyys tai piittaamattomuus kissojen lajityypillisestä käyttäytymisestä ja tarpeista. Jos jonkinlaisissa Facebook-ryhmissä ilmoitellaan kaikista mahdollisista kissahavainnoista ja jokainen ulkona nähtävä kissa näyttää olevan ongelma jolle pitäisi tehdä jotain – mieluiten loukuttaa ja viedä löytöeläintaloon. Julkaisujen perässä on monesti satojen kommenttien ketjut samoja argumentteja toistavine kiihkeine väittelyineen.
Kisu Jellonasta yritettiin ennakkotapausta
Ilmiötä ruokkivat osaltaan löytöeläintoimintaa ylläpitävät yritykset ja järjestöt, joilta kunnat ostavat lakisääteisiä löytöeläinpalveluja. Koska ne saavat kunnilta rahoitusta ylläpitokustannuksiin löytöeläinvuorokausien mukaisesti, niiden kannattaa olla edistämässä suuntausta, jossa suurin piirtein jokainen irrallaan tavattava kissa loukutetaan ja toimitetaan löytöeläintaloon. Kodittomien kissojen osalta ne tekevät sinänsä tärkeää työtä, mutta jos hyvin hoidettuja naapuruston kotikissojakin aletaan sen vuoksi loukuttaa ja viedä löytöeläintaloon (vaikka jopa tiedettäisiin kenen kissa on kyseessä), menevät puurot ja vellit pahasti sekaisin ja kissanpentu pesuveden mukana.
Voi kysyä, olisiko löytöeläintoimintakin tarkoituksenmukaisempaa hoitaa kunnan omana toimintana kuin ostopalveluna.
Erityisen aggressiivisesti valtakunnan tasolla kissojen kytkemistä ajaa Suomen Eläinsuojeluyhdistys (SEY), jonka lukuisat paikallisjärjestöt toteuttavat kuntien tilaamaa löytöeläintoimintaa. Yrittäessään saada ennakkotapausta siitä, että jo nykylainsäädännöllä kissojen vapaa ulkoilu tulkittaisiin lainvastaiseksi, SEY otti silmätikukseen yksittäisen, hyvin hoidetun Kisu Jellonan Kajaanista ja teki poliisille tutkintapyynnön sen omistajasta. Aluksi Oulun poliisilaitos katsoi kissan omistajan syyllistyneen metsästyslain ja haitallisten vieraslajien säännösten rikkomiseen ja antoi tälle huomautuksen. Kissojen oikeudet -yhdistyksen tehtyä päätöksestä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle poliisi joutui tutkimaan tapauksen uudelleen asiantuntevammin voimin ja sen lopullinen päätös oli, ettei kissan omistaja ollut syyllistynyt rikoksiin. Kisu Jellonan ei katsottu olleen heitteillä tai hylätty, eikä omistaja ollut syyllistynyt eläinsuojelurikokseen tai luonnonsuojelurikkomukseen kissan saalistusaktiviteettien vuoksi. (Vieraslajeihin liittynyttä rikkomusväitettä ei jostain syystä käsitelty uudelleen, joten huomautus jäi siltä osin voimaan, mutta sekin on osoitettavissa selkeästi perusteettomasti, kuten muun muassa maa- ja metsätalousministeriön juristi Karin Cederlöf on yleisellä tasolla todennut.)
”Ulkoilua” ahtaissa häkeissä
Kissat kiinni -ilmiö juontaa paljolti sosiaalisen median toimintalogiikasta algoritmeineen: polarisaatiota aiheuttavat julkaisut menestyvät ja leviävät ja lievätkin ärtymyksen aiheet – kuten kukkapenkkiä pissallaan lannoittava naapurin kissa – kasvavat kaikukammiossa suhteettomiin mittaluokkiin. Ongelma on siinä, että ilmiö ei jää laitteiden ruuduille, vaan se vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja toimintaan myös oikeassa elämässä. Tarpeettomat ja suurta stressiä, joskus fyysisiäkin vaurioita aiheuttavat kotikissojen loukutukset lisääntyvät, ja perinteiset kissavihaajatkin saavat henkistä tukea mahdollisiin laittomuuksiinsa – seikka, jota eläinsuojelun nimissä kissojen sisään sulkemista somessa ajavat eivät tunnu tiedostavan.
Ilmiö näkyy myös villityksessä rakentaa kissoille pieniä häkkimäisiä tarharakennelmia talojen kylkeen. Tällaisia on monenlaisia, toimiviakin, mutta pahimmillaan häkit ovat hyvin pieniä ja niihin saatetaan ahtaa useita kissoja kerralla ”ulkoilemaan”. Jos tarha on riittävän iso ja huolella suunniteltu (niin ettei esimerkiksi aurinko porota sen joka kolkkaan), se on tietysti pelkkää sisäelämää parempi vaihtoehto, mutta kissat kiinni -ilmiöön kuuluu se, että kannustetaan vaihtamaan vapaa ulkoilu tarhaulkoiluun, mikä on vapaasti ulkoilemaan tottuneelle kissalle järkytys ja hyvin negatiivinen elämänmuutos. On ironista, että samaan aikaan kun turkistarhausta aiheellisesti vastustetaan entistä laajemmin ja se on vähitellen siirtymässä historiaan, lemmikkieläimiä halutaan sulkea sisätiloihin ja toteuttaa niiden ulkoilua turkistarhahäkin tyyppisissä ja kokoisissa rakennelmissa. Juuri tällaista linjaa edustaa muun muassa SEY, joka kampanjoi turkistarhausta vastaan ja puolustaa tuotantoeläinten ulkoilumahdollisuuksia, mutta haluaa sulkea kissat sisätiloihin ja häkkeihin.
Vaikka muuallakin keskustellaan aiheesta, kissat kiinni -ilmiö on ”erityisen luontosuhteen” Suomessa aivan omaa luokkaansa. Muualla Euroopassa ulkoileviin kissoihin suhtaudutaan huomattavasti myötämielisemmin. Esimerkkejä riittää. Ruotsissa Luffar-Lasse-kissa on noussut julkkikseksi, ja sen kotiin kyyditseminen kauppakeskuksessa vietetyn päivän päätteeksi on suuri kunnia kelle tahansa. Lontoossa pääministerin virka-asunnolla asuva, vapaasti ulkoileva Larry-kissa on jo 15 vuoden ajan palvellut Ison-Britannian hallituksen virallisena hiirenpyydystäjänä usean eri pääministerin aikana – ja nauttinee suurempaa kansansuosiota kuin yksikään pääministeri. Kreikassa ja Kyproksella voi anoa itselleen nimityksen kissapopulaation päähoitajaksi. Euroopan komissio on linjannut, ettei EU aio koskea kissojen ikiaikaiseen oikeuteen vapaaseen ulkoiluun – mainiona perusteluna se, että EU on perustettu nimenomaan edistämään liikkumisen vapautta.
Täydellinen riskittömyys väärä lähtökohta
Ulkoilussa on kyse kissojen mahdollisuudesta toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Tutkimustiedon valossa sisäkissat kärsivät stressistä ulkoilevia kissoja useammin ja erilaiset käyttäytymisongelmat ovat niillä siksi merkittävästi yleisempiä. Tarhassa tai hihnassa ulkoilevilla kissoilla ongelmat ovat vähäisempiä, mutta ero vapaana ulkoileviin kissoihin on niilläkin iso. Myös esimerkiksi liikalihavuus ja liikkumattomuudesta aiheutuvat terveysongelmat ovat sisäkissoilla ulkokissoja tavallisempia.
Ulkona toki on vaaroja, ennen kaikkea autoliikenne ja pienemmässä määrin pedot, kuten ilvekset, mutta vaarallisuus riippuu täysin asuinympäristöstä. Leikattu kissa harvemmin liikkuu kovin monen sadan metrin päähän kotoaan, joten ratkaisevaa on kodin lähiympäristö – ei siis esimerkiksi kansalaisaloitteeseenkin nostettu karkea jako taajamiin ja ei-taajamiin. Kyse on asuinpaikkakohtaisesta punninnasta ulkoilun tuoman hyvinvoinnin ja riskien välillä. Onko tällä hetkellä iso ongelma, että kissoja pidettäisiin ulkona täysin sopimattomassa ympäristössä? Näkeekö vapaasti ulkoilevia kissoja useinkin vaikkapa Helsingin kantakaupungissa? Itse en muista nähneeni kertaakaan. Jos sellaista kuitenkin tapahtuisi, mitään uusia lakeja ei asiaan puuttumiseksi tarvittaisi, vaan nykyisestäkin lainsäädännöstä löytyy siihen tarvittavat säädökset.
Vapaasti ulkoilevien kissojen määrä on jo laskenut viime vuosikymmenten aikana merkittävästi juuri kaupungistumisen myötä, mikä kertoo siitä, että kissojen omistajat osaavat itse harkita ulkoilutarpeen ratkaisemista asuinympäristön mukaan.
Sen sijaan täydellinen turvallisuus ja riskittömyys – joka ei edes ole mahdollista – on väärä lähtökohta lemmikin pitämiseen. Ihmisillekin olisi varmasti turvallisinta pysyä kaikki päivät kotonaan, mutta elämässä on muitakin arvoja kuin turvallisuus.
On myös muistettava, että sisäkissojenkin elämässä on vaaroja. Ne saattavat vapauden kaipuussaan putoilla tai hypätä ikkunoista loukaten itsensä tai vaikkapa pureskella sähköjohtoja muiden virikkeiden puuttuessa. Lisäksi karkuteille päässeillä sisäkissoilla on ulkoilemaan tottuneita kissoja heikommat taidot selviytyä ulkoilmaelämän mahdollisista vaaroista.
Kissojen hoitamisen laiminlyönti ja huono tai jopa julma kohtelu on oma lukunsa, ja sen kohteeksi joutuu niin sisä- kuin ulkokissojakin. Erona vain on se, että sisäkissojen kohdalla kaltoin kohtelun paljastuminen ulkopuolisille ja asiaan puuttuminen on vielä epätodennäköisempää kuin ulkokissojen kohdalla. Ongelmat jäävät neljän seinän sisään. Sisäkissoilla ei myöskään ole ulkokissojen tavoin mahdollisuutta itse paeta huonoa kohtelua ja pyrkiä vaihtamaan kotia.
Tässä valossa on vaikea ymmärtää kissat kiinni -henkisten some-sivujen väkeä, jotka eivät näytä tarkoittavan ”vastuulla” mitään muuta kuin kissojen pitämistä sisällä.
Lintukadon helppo syntipukki
Ulkoilun vaarojen lisäksi kissojen sisälle sulkemista perustellaan, kuten kansalaisaloitteessakin, sillä että niiden saaliiksi joutuu luonnonvaraisia eläimiä. Yleensä tarkoitetaan tällöin lintuja. Kuitenkin suurin osa kissojen saalistamista eläimistä on hiiriä ja muita pikkunisäkkäitä, joita ihmisetkin pyrkivät hävittämään asuinympäristöstään. Kissat vain tekevät sen luonnonmukaisemmin. Ne tappavat saaliinsa nopeasti verrattuna siihen, että esimerkiksi jyrsijämyrkkyjä syöneet eläimet kuolevat sisäiseen verenvuotoon viikkojen kuluessa. Jo pelkästään kissojen jättämä hajujälkikin riittää karkottamaan jyrsijöitä.
Lintukatoa puolestaan aiheuttaa ensisijaisesti ihminen, erityisesti lintujen elinympäristöjä tuhoamalla. Kissojen rooli on marginaalinen, mutta ne ovat helppo syntipukki. Kissojen lintuihin kohdistuvaa saalistusta on mahdollista myös vähentää. Luonnonsuojelun ja luontovalistuksen grand old man David Attenborough otti vast’ikään kannan, että kissojen ulkoilua ei pidä kieltää, mutta sen sijaan omistajien tulisi varustaa kissojen kaulapannat kulkusilla, jotka varoittavat lintuja lähestyvästä kissasta. Tämän menetelmän tehosta on myös tutkimusnäyttöä. Kissojen kannalta siinäkin on toki ongelmansa kissojen kuulon herkkyyden vuoksi. Tämä on kuitenkin yksi esimerkki siitä, että muitakin ratkaisuja kuin ulkoilukielto on olemassa. Polarisaatioon perustuvassa some-maailmassa tuntuu olevan vieras ajatus, että erilaisia intressejä – jopa kissojen ja lintujen – on mahdollista sovittaa yhteen.
Luonnollisesti eniten saalistavat villiintyneet kissat, eivät sisäruokinnassa olevat kotikissat. Tässäkin asiassa nämä kategoriat monesti sekoitetaan.
Tuoreen, Suomen suurimman kissojen saalistuskäyttäytymistä koskevan tutkimuksen mukaan kotikissoilla lintujen saalistus oli satunnaista ja niiden osuus kaikista saaliista oli vajaat 13 prosenttia. Lintusaaliiden määrä jäi alle neljäsosaan aiemmasta arviosta. Neljänneksen kissoista ei havaittu saalistavan lainkaan ja yli 80 prosenttia saalisti enintään kaksi saalista kuukaudessa. Saalistus keskittyi muutamiin yksilöihin, ja erityisesti nuorimpiin, 0–2-vuotiaisiin kissoihin.
On hyvä muistaa myös esimerkiksi se, että rotat syövät lintujen munia ja poikasia. Tappaessaan rottia kissat siis tasapainottavat tilannetta tältä osin.
Kissarekisteri jo tulossa
Kissojenpidosta on tehty myös parempi kansalaisaloite kuin nyt eduskunnan käsittelyssä oleva. Aloite ”Kissakriisi hallintaan – kissojen tunnistusmerkinnän ja leikkauttamisen puolesta” päätyi eduskuntaan vuonna 2021. Kissakriisillä viitattiin kissojen hylkäämiseen, villiintyneisiin kissoihin ja hallitsemattomasti lisääntyviin kissapopulaatioihin. Ongelman laajuus on kiistanalainen eikä se missään nimessä ole täällä yhtä laaja kuin lämpimämmissä Keski- ja Etelä-Euroopan maissa. Silti asiaan pureutuminen on tärkeää. Aloitteessa esitettiin ensinnäkin kissojen omistajille velvoitetta kastroida tai steriloida vapaana ulkoilevat kissat. Toinen esitys oli, että kissojen omistajille säädetään velvollisuus kissan tunnistemerkintään mikrosirulla. Tunnistetiedot merkittäisiin valtakunnalliseen rekisteriin.
Aloite itsessään ei mennyt läpi (leikkaamattomien kissojen vapaan ulkoilun kieltäminen kokonaan olisi ollutkin ongelmallista), mutta kissojen pakollinen tunnistusmerkintä ja kissarekisterin perustaminen on sittemmin edennyt muuta kautta. Sen piti astua voimaan jo tänä vuonna, mutta asia on lykkääntynyt muun muassa samaa tarkoittavan EU-säädöksen odottelun vuoksi ja on toteutumassa aikaisintaan vuonna 2029.
Tunnistusmerkinnän ja kissarekisterin myötä kissan omistaja on jäljitettävissä. Kansainvälisten kokemusten mukaan kissojen hylkäämiset ja kissapopulaatiot ovat tämän myötä vähentyneet. Kissarekisteri mahdollistaisi myös esimerkiksi kissojen määrän kotitalouskohtaisen tai jopa aluekohtaisen sääntelyn. Monet kissanomistajat toki siruttavat kissansa vapaaehtoisesti jo nyt.
Kissojen hylkäämisen ja kissapopulaatioiden problematiikasta on puhuttu myös kissojen vapaan ulkoilun kieltämistä vaadittaessa. Voi kysyä, miksi tässä vaiheessa pitäisi lähteä säätämään uutta rajoittavaa lainsäädäntöä, kun aiemmat päätökset – joilla nimenomaan tähän ongelmakenttään pyritään pureutumaan – odottavat vielä toteuttamistaan. Toki muutenkin olisi väärin pakottaa hyvin hoidetut ulkoilevat kissat sisään siksi, että jotkut toiset hoitavat kissojaan huonosti tai hylkäävät niitä. Tarvitaan parempia ratkaisuja.
Luotan siihen, että eduskunnasta löytyy yli puoluerajojen riittävästi suhteellisuudentajua ja maalaisjärkeä monin tavoin kelvottoman kansalaisaloitteen hylkäämiseksi. Se ei kuitenkaan vielä riitä: työtä kissojen arvostuksen lisäämisen ja oikeuksien puolesta riittää. Ja arvostuksen tulee tarkoittaa kissojen ymmärtämistä ja hyväksymistä sellaisina kuin ne ovat: myös ulkoilua ja vapautta tarvitsevina luontokappaleina, ei sisustusesineinä tai pehmoleluina.
Lähteitä ja lukusuosituksia
Anna Collan (2026): ”Vapaasti ulkoileva kissa Suomessa: Seurantatutkimus saalismääristä ja kansallisen saalisarvion uudelleenarviointi”. https://www.kissojenoikeudet.fi/_files/ugd/a57f6a_9ea29aa99540447a96bf769f14588f3d.pdf
Anna Kontula (2024): ”Miten kysymys kissojen ulkoilutuksesta tulee ratkaista?” Teoksessa Anna Kontula: Kadonneen järjen metsästys, Into Kustannus.
P. Sandøe et al. (2017): ”The Burden of Domestication: a Representative Study of Welfare in Privately Owned Cats in Denmark”. Animal Welfare 26(1). https://www.cambridge.org/core/journals/animal-welfare/article/abs/burden-of-domestication-a-representative-study-of-welfare-in-privately-owned-cats-in-denmark/1D89F7CD86C7A7D0F5BBE2CFCA34E391
Nathan Winograd (2026): ”Cats found NOT GUILTY of decimating wildlife”. https://news.nathanwinograd.org/p/cats-found-not-guilty-of-decimating
Kisu Jellona -tapauksesta:
Iltalehden uutinen (25.12.2025): https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/274ce944-c69b-4b6c-b066-ef6c8fbe4bb4
Kissojen oikeudet -yhdistyksen tiedote (22.12.2025): https://www.kissojenoikeudet.fi/post/jellona-kissa-tai-sen-omistaja-eivat-syyllistyneet-rikoksiin
