Saksa, 8.5. ja ”Kriegstüchtigkeit”

Toisen maailmansodan päättymisen vuosipäivä 8.5. pidetään päivänä, jolloin natsismi murskattiin ja joka loi perustan demokratialle ja rauhalle Euroopassa. ”Ei koskaan enää sotaa!” Se oli vaatimus aikana, jota vielä leimasi ihmiskunnan synkin kausi, jonka uhriluku oli vähintään 75 miljoonaa.

Maassa, jossa fasistinen valta syöksi maailman tuhoisaan toiseen maailmansotaan, on 8.5. ollut ristiriitaisten ajatusten ja näkemysten keskiössä Saksan maalla. DDR:ssä kyseinen päivä oli kansallinen juhlapäivä vuodesta 1950 lähtien. Sitä kutsuttiin ”Saksan kansan vapautuspäiväksi Hitlerin fasismista”. Päivä ja sen muistaminen oli olennainen osa sosialistisen valtion perustamisen peruskiveä. Saksan liittotasavallassa suhtautuminen 8.5. oli aina vuoteen 1985 asti hyvin kaksinainen sen suhteen, miten kyseistä päivää tulisi nimittää ja juhlia. Länsi-Saksassa vallitseva ajatus välittömästi sodanjälkeisenä aikana oli, että kyseinen päivä oli tappion ja voitetun maan ”nollahetki”. Tämä muuttui vasta vuonna 1985, kun Saksan liittovaltion presidentti Richard von Weizsäcker totesi puheessaan, että ”8. toukokuuta 1945 on historiallisesti ratkaisevan tärkeä päivämäärä Euroopassa.” Siitä lähtien kyseinen päivä nähtiin Saksan liittotasavallassa Saksan vapautumisena kansallissosialismista ja siitä tuli Saksan muistipolitiikan ydinajatus.

Weizsäckerin näkemys aiheutti katkeran kiistan kansallisesta identiteetistä ja fasismin historian merkityksestä vuonna 1986. Monet ihmiset tunsivat edelleen olevansa ”lyötyjä”. Niin sanotut uusnationalistiset ajattelijat esittivät, että fasismin perinnön kriittinen tarkastelu on tehnyt Saksasta ”haavoitetun kansakunnan” ilman kansallisylpeyttä. Sen vuoksi heidän mielestään saksalaisilta olivat kadonneet sellaiset ominaisuudet kuin ”urhoollisuus ja kyky kärsiä”, mikä on johtanut puolustusvalmiuden heikentymiseen. Konservatiivien oikealta laidalta Günther Maske ilmaisi asian seuraavasti: ”BRD ei voi ratkaista ulkomaalaiskysymystä – Hitlerin vuoksi! Se ei voi ratkaista sisäisen turvallisuuden kysymystä – Hitlerin vuoksi! Se ei voi tehdä armeijastaan sotaan kykenevää joukkoa – Hitlerin vuoksi!” Vuonna 1986 CDU/CSU:n silloinen parlamenttiryhmän puheenjohtaja Alfred Dregger totesi, että ”kansamme ei voi säilyä hengissä ilman elementaarista patriotismia”. Naton silloin saksalainen pääsihteeri Werner Wörner varoitti, että ”menneisyyden hallintaa” käytetään maan tulevaisuuden kieltämisen välineenä.¹

Edelleenkään 8.5. ei ole Saksassa virallinen vapaapäivä. Poikkeuksen muodostavat vuodet 2020 ja 2025, jolloin 8. toukokuuta julistettiin Berliinissä – mutta vain siellä – kansalliseksi vapaapäiväksi kertaluonteisesti.²

8.5. ja uusi sotaisuus Saksassa

Saksan on tarkoitus luoda Euroopan voimakkain konventionaalisten aseiden armeija ja muuttua sotaan kykeneväksi. Saksan sotaministeri Pistorius vaatii, että Saksasta on tultava vuoteen 2029 mennessä sotaan kykenevä (Kriegstüchtig)³. Vaatiiko tämän saavuttaminen uudenlaista historiallista tietoisuutta ja suhtautumista 8.5. päivään?

”Mikään ei suhteuta saksalaisten syyllisyyttä”, kirjoittaa Märkische Oderzeitung. Mutta toteaa heti: ”Saksa oli hyökkääjä ja tuhoaja. Länsiliittoutuneet ja Neuvostoliitto lunastivat Euroopan saksalaiselta rutolta – Neuvostoliitto, ei Venäjä.” Suhteellistaminen seuraa kuitenkin välittömästi: ”Nykyään Venäjä uhkaa naapurivaltioitaan ja käy raakaa sotaa Ukrainaa vastaan. Eurooppa tarvitsee uuden vapautuksen.” Näin Putinin Venäjä ja Hitlerin Saksa sekoitetaan hienovaraisesti toisiinsa ilman, että niitä nimenomaisesti rinnastetaan.

Saksassa on esitetty, että reservin ikää nostettaisiin 70 ikävuoteen. Tämän innoittamana Saksan asevoimien 91-vuotias reserviläinen kirjoitti satiirisen hakemuskirjeen, jossa hän kuvaili myös joitakin sotamuistojaan lapsuudestaan: ”Olen itse vasta 91-vuotias ja edelleen suhteellisen hyväkuntoinen ja varmasti edelleen hyödyllinen. Minulla on myös omia kokemuksia toisesta maailmansodasta. Tiedän, miltä näyttää, kun kaikki ympärillä paloi Berliinissä, ja olin onnekas selvitessäni pommisuojasta hengissä. Tiedän myös, miltä tuntuu, kun hävittäjäkoneet pommittavat matkalla kouluun. Tiedän myös, miltä tuntuu kasvaa ilman isää, sillä hän osallistui urheasti sotaan lokakuusta 1939 lähtien. Hän sai surmansa lopulta omassa tulituksessa maaliskuussa 1945 ’kunniakentällä’. Toisin kuin te, jotka ette itse koskaan mene sinne, tiedän omasta kokemuksestani paljon enemmän sodan toiminnasta, mukaan lukien siitä seuraavasta nälästä ja kurjuudesta.”⁴

SPD-poliitikko ja teoksen ”Haluamme olla hyvien naapureiden kansakunta”⁵ julkaisija Albrecht Müller toteaa nykytilanteesta: ”Minusta tuntuu, että monet ihmiset nykyään – toimittajat, poliitikot ja kansalaiset – ilmaisevat ajatuksiaan sodasta, sodan mahdollisuudesta ja sodan ’valmistelusta’ tietämättä tai kykenemättä kuvittelemaan, mitä sota tarkoittaa ja mitä kurjuutta se aiheuttaa. ’Sotavalmiuteen valmistautuminen’, ’Venäjän tuhoaminen’ – kun kuulen nämä sanat, ne puistattavat, koska muistan yhä, miltä sota näyttää ja mitä se tekee ihmisille.” Müller kuvaa omia toisen maailmansodan lopun kokemuksiaan ja toteaa sen jälkeen: ”Sota heittää pitkiä varjoja…” ja jatkaa: ”Se, että ihmiset Saksassa yrittävät ylistää ’sotavalmiutta’ (Kriegstüchtigkeit), on tässä yhteydessä kauhistuttavaa. Meidän saksalaisten, kaikista kansoista, pitäisi tietää paremmin kuin kukaan muu, mitä sota tekee ihmisille.”

Saksan nuorison vaatimus 8.5. – ”Ei koskaan enää sotaa!”

Saksan valtio on käyttämässä tulevina seuraavina vuosina lähes biljoona euroa asevarusteluun ja on jälleen palaamassa yleiseen asevelvollisuuteen. Tätä ”sotavalmius”-vaatimusta vastaan osoitti opiskelija- ja koululaisnuoriso mieltään 8.5. tunnuksella ”Ei enää koskaan sotaa!”. 45 000 opiskelijaa ja koululaista eri puolilla Saksaa meni kaduille protestoidakseen asevelvollisuutta, Bundeswehrin värväystä ja uudelleenaseistautumista vastaan. Valtakunnallisen allianssin tiedottaja Hannes Kramer julisti: ”Tänään opiskelijat ympäri Saksaa ovat jälleen kerran tehneet selväksi: rikkaat haluavat sotaa – nuoret haluavat tulevaisuuden. Tämän myötä teemme johtopäätöksen toisesta maailmansodasta. ’Ei enää koskaan sotaa!’ tarkoittaa tänään ’Ei enää koskaan asevelvollisuutta!’”

Poliisi ja sisäisen ”turvallisuuden” elimet pidättivät eri kaupungeissa joitakin mielenosoittajia ja kielsivät julisteita. Münchenissä pidätettiin henkilö, joka piteli banderollia, jossa luki: ”Merz, miksi et itse kuole itärintamalla?” Koululakot hermostuttavat Saksan vallanpitäjiä. Liikkeen aktivistien verkossa levittämät videot kertovat liittovaltion perustuslain suojaviraston (Verfassungsschutz) ja liittovaltion rikospoliisin värväysyrityksistä. Häirintä joissakin kouluissa on väistämätöntä, mutta tämä tuskin lisää halukkuutta tarjoutua tykinruoaksi.⁶