Rap-artisti Tohtori Getto (Jarkko Porrassalmi) kertoo Kulttuurivihkot kylässä -sarjan videolla räppärin urastaan ja sen taustoista. Hänen uusin singlensä ADHD ilmestyi heinäkuussa 2025.
Keskeinen merkitys Tohtori Geton rap-uralle on ollut Jyväskylän Kortepohjan lähiöllä ja sen muilla räppäreillä – siksi Kortepohja esiintyy niin ADHD:n kuin hänen aikaisempienkin kappaleidensa kertosäkeessä. Tohtori Getto sanoo syntyneensä rap-hommiensa kannalta oikeaan aikaan ja paikkaan sekä oikeaan perheeseen.
”Olen apinoinut isoveljeäni Krisoa. Kortepohjassa oli paljon muita, jotka tekivät [räppiä]: Gettomassa, Lyttä, Kriso ja Are. Ennen heitä oli vanha bändi Urbaanilegenda ja Joniveli, joka on tuottanut kaikkia Rockin da North -juttuja. Kortepohjalla on olltu suomiräpissä jalansija alusta asti.”
Rap ei ole Tohtori Geton ainoa laji. Hän kertoo olevansa mukana myös Green Score-bändissä.
Katso video.
Kulttuurivihkot haastatteli Flow Festivalin (8.–10.8.2025) yhteydessä festivaaleilla esiintyviä artisteja ja siellä vierailleita poliitikkoja. Kulttuurivihkojen toimitus sijaitsee festivaalialueen keskellä.















