Turvallisuuspolitiikan kadonneet osat – ilmastokriisi ja ydinaseet

”Sellainen ilmastonmuutos että sotakelit vain paranevat.” (Eero Suvilehto)

Ilmastonmuutos on ihmiskunnan tulevaisuuden suurin uhka ydinsodan lisäksi. Asevarustelu ruokkii ilmastokriisiä. Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio on vaatinut, että kaikki Nato-maat sitoutuvat käyttämään viisi prosenttia bruttokansantuotteestaan asevarusteluun.¹ Asevarustelusta on tullut aikamme ”sotakone” luontoa vastaan. Päivä päivältä me aseistamme tätä tuhoavaa fossiilisilla polttoaineilla toimivaa sotakonetta enemmän ja enemmän.

Rauha ja aseistariisunta ovat ihmiskunnan kiireellisin ja perustavanlaatuisin toimi uhkaavan ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Ensimmäisen kerran ihmiskunnan historiassa aika on rajallinen suure. Yksikään suurvalta ei ole esittänyt, että viisi prosenttia bruttokansantuotteesta tulee käyttää ilmastonmuutoksen vastaisiin toimiin.

Zombietiedettä ja -puhetta

Kansainvälisen politiikan analyysissä ja poliitikkojen puheissa loistaa ilmastokriisi poissaolollaan, kun keskustellaan asevarustelusta, geopolitiikasta ja konflikteista. Kansainvälisen politiikan analyysi on eräänlaista zombietiedettä, koska se häivyttää ihmiskuntaa uhkaavan ilmastonmuutoksen vaaran kokonaisuudesta. Ajatus asevaraisesta turvallisuudesta on mieletön maapallon lähestyessä ekologista keikahduspistettä (”tipping point”), jossa pieni muutos saattaa aiheuttaa suuren katastrofin.

Ulkopoliittisen instituutin johtajaa Hiski Haukkalaa haastateltiin Ylen ykkösaamussa.² Aiheena oli vallan uusjako maailmassa. Se osoitti konkreettisesti, että kansainvälisestä politiikasta ja kansainvälisten suhteiden tulevaisuudesta voi puhua mainitsematta kertaakaan ihmiskuntaa globaalisti uhkaavaa ilmastonmuutosta. Haastattelu välitti illusionäärisen kuvan siitä, että ilmastokriisillä ei ole mitään vaikutusta tulevaan uusjakoon. Sama ilmiö on havaittavissa poliitikkojen puhuessa Ukrainan sodasta, asevarustelusta ja turvallisuuspolitiikasta. Esimerkkinä tästä käy A-Talk-keskustelu Ukrainan sodasta ja rauhanneuvotteluista Istanbulissa. Keskustelijoina olivat apulaisprofessori Rinna Kullaa Tampereen yliopistosta, entinen Suomen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen, kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E.J. Penttilä ja Kiinan ja Kaukoidän asiantuntija Teppo Turkki.³ Keskustelussa ei asetettu kysymystä siitä, miten välttämätön rauhan aikaansaaminen Ukrainaan on ilmastokriisin hallinnan näkökulmasta.

Ilmastokriisi ei ole sovitettavissa kansainvälisen politiikan asiantuntijoiden näkemyshorisontiiin. Heille ja ylipäätänsä poliittiselle ajattelulle ihmiskunnalle tärkein kysymys on toissijainen. Ukrainan sota on monella tavoin sidoksissa ilmastokriisiin.⁴ Ukrainan sodan myötä on syntynyt tilanne, jossa ei ole enää mahdollista saada relevanttia tietoa ilmastokriisin nykyisestä kehityksestä. Venäjä on suurin arktiseen alueeseen rajoittuva maa. Ukrainan hyökkäyksen vuoksi läntiset tutkimusorganisaatiot ja -laitokset ovat jäädyttäneet yhteishankkeensa venäläisten tutkijoiden kanssa. EU:n komissio sulki Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen jälkeen rahoituksen Venäjän tutkimuslaitoksille ja venäläisille tutkijoille⁵. Niitä rangaistaan, jotka rikkovat yhteistyökieltoa. Emeritaprofessori Lassi Heininen matkusti yksityishenkilönä Moskovaan tieteelliseen konferenssiin. Lapin yliopisto irtisanoi tämän vuoksi hänen emeritussopimuksensa.⁶ Samalla kun arktinen alue kuumenee ja kuumenee, ilmastotutkimuksen kannalta tärkeät mittaukset ovat täysin jäissä.⁷

Ilmastokriisi suurimpana turvallisuusuhkana

Asevoimat ovat omissa arvioissaan huolestuneita ilmastokriisin synnyttämistä turvallisuusongelmista. Vuonna 2004 Pentagonin toimeksiantona tehdyssä An Abrupt Climate Change Scenario and Its Implications for United States National Security –raportissa nousee ilmastokriisi keskeiseksi turvallisuusongelmaksi. Siinä todetaan:

”Kun ilmastonmuutos aiheuttaa nälänhätää, epidemioita ja säähän liittyviä katastrofeja, monien maiden tarpeet ylittävät niiden kapasiteetin. – – Eurooppa ajautuu sisäisiin selkkauksiin, kun sen rannoille huuhtoutuu suuria pakolaisjoukkoja ja Aasiaa uhkaa kaikkien aikojen ensimmäinen ruoka- ja vesikriisi. Ristiriidoista ja häiriöistä tulee vakiintuneita elämänpiirteitä. Sodankäynti hallitsisi jälleen kerran ihmiselämää.”

Johtavien amerikkalaisten poliitikkojen raportissa The Age of Consequences. The Foreign Policy National Security Implications of Global Climate Change vuodelta 2007 arvioidaan monien valtioiden romahtavan ilmastonmuutoksen tuloksena. Aiheuttajana ovat ”taudit, hallitsematon muuttoliike ja satovahingot, jotka – – ovat liikaa kansallisen turvallisuuden perinteisille välineille (erityisesti sotilaallisille) ja muille valtion vallan ja auktoriteetin osatekijöille”.

Nykyinen media ja johtavat poliitikot ovat kuitenkin eri planeetalla ja aikakaudella. Heille kiihtyvä asevarustelu ja asevarainen turvallisuus ovat ainoa turvallisuuspolitiikan kivijalka. Siihen ei ole lupa sekoittaa ilmastokriisiä ja sen ongelmia. Ilmastokonferenssien edellä voidaan tosin mainita, että ilmastokriisi ja kansainvälisen turvallisuuden kysymykset liittyvät läheisesti toisiinsa. Nykyiset mittavat asevarustelupäätökset tehdään kuitenkin näkemyksellä, että ne ovat sovitettavissa ilmastopolitiikkaan, joka tähtää yli 1,5 celsiusasteen ilmaston lämpenemisen estämiseen.

Asevarustelu ja militarismi kasvavat kiihtyvällä vauhdilla ekologisten vaatimusten kanssa. Petra Kelly, Saksan Vihreän puolueen perustajajäsen, totesi jo vuonna 1983: ”Järjestelmä on konkurssissa, kun joka minuutti maapallolla käytetään 2,3 miljoonaa dollaria tuhon koneiston täydellistämiseen, kun samaan aikaan elämän ylläpitämiseen tarvittavat keinot käyvät yhä niukemmiksi”. Vauhti on vain kiihtynyt ja aiemmin pasifistisesta puolueesta on tullut Saksan militaristisin voima.

Ihmiskunnan menetetty mahdollisuus – ydinaseet ja yhteisen turvallisuuden vaatimus

Ydinaseiden vaaran nostama keskeinen kysymys on: Miten ihmiskunnan on muutettava tietoisuuttaan selviytyäkseen ydinsodan vaarasta? On selvää, että mahdollisessa ydinsodassa ei ole voittajia. ”Kukaan ei saisi rakentaa omaa turvallisuuttaan siten, että se vaarantaisi toisten turvallisuuden”, totesi Neuvostoliiton johtaja Gorbatšov vuonna 1984 ydinasekauden turvallisuusvaatimuksesta.

On vain yhteinen turvallisuus tai sitä ei ole lainkaan. Tätä ei nykyisessä keskustelussa myönnetä. Presidentti Niinistö totesi Suomen Nato-jäsenyyden keskustelun yhteydessä, että ”jokainen maa maksimoi oman turvallisuutensa” ja vakuutti, että ”Suomen jäsenyys ei ole suunnattu ketään vastaan”.⁸ Ydinasekaudella Suomen Nato-jäsenyys on selvä turvallisuusuhka Venäjälle. Suomi liittyi ydinaseliittoumaan ilman varauksia. Vakuutus siitä, että Suomen jäsenyys ei ole suunnattu ketään vastaan, on tulevaisuuden osalta avoin kysymys. Transatlanttinen 80-vuotinen murtumattomana pidetty yhteistyö Yhdysvaltojen ja Euroopan Nato-maiden välillä murtui päivässä. Nopeat historialliset murrokset ovat osoittaneet, että tulevaisuudesta on vaikea sanoa mitään täysin varmaa. Historia osoittaa taas toista Suomen osalta. Maamme osallistui natsi-Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon.

Kiistely siitä, antoivatko Nato-maiden johtajat kylmän sodan jälkeen lupauksen olla laajentamatta sotilasliittoa itään, on merkityksetön ydinasekaudella. Kylmän sodan päättymisen tärkein tehtävä olisi ollut luoda uusi kansainvälinen turvallisuusjärjestelmä, jonka periaatteena on yhteinen turvallisuus. Sen sijaan toteutettiin Naton itälaajennus. Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kylmän sodan ajan konkari George Kennan ennusti pelottavan tarkasti Naton itälaajennuksen merkityksen tulevaisuudelle. Hänen mukaansa se ”johtaisi uuteen kylmään sotaan, joka todennäköisesti päättyisi kuumaan sotaan, ja siihen, että pyrkimykset luoda Venäjälle toimiva demokratia loppuisivat”.

Ihmiskunnan kohtalon kannalta yhtä merkittävä päätös tehtiin, kun ei otettu otettu vakavasti vuoden 1992 Rion YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin esittämää huolta ilmastokriisistä ja sen tuomista vaaroista. Ei ryhdytty todellisiin ja välittömiin toimenpiteisiin hiilidioksidipitoisuuksien vähentämiseksi, kiertotalouden kehittämiseksi, kulutuksen vähentämiseksi ja energiakäänteen aikaansaamiseksi.

Ihmiskunta menetti 90-luvun alussa kaksi ainutlaatuista mahdollisuutta edistää rauhaa ja ympäristönsuojelua. Tulevaisuudella on pitkä menneisyys. Näiden hukattujen mahdollisuuksien tuloksena meillä on tänään Ukrainan sota, asevarustelu ja militarismi sekä ilmastokriisi ja lajikato. Albert Einstein totesi Hiroshiman jälkeen: ”Kaikki muu on muuttunut paitsi ihmisen ajattelu.” 1990-luvun tapahtumat osoittavat toteamuksen karmean oikeellisuuden.

Aikakautemme peruskysymys ja ”helvetin vuosisata”

Ilmastokriisi ja ydinaseet asettavat kysymyksen, tuhoaako ihmiskunta itsensä antagonistisesti jakautuneena vai onko mahdollista löytää solidaarisesti yhdistyneenä ratkaisuja polttaviin ongelmiin. Mahdollistaako äärimmäiseen eriarvoisuuteen ja riistoon perustava kapitalismi solidaarisen yhteiskunnan ja rauhan tilan säilymisen?⁹ Uhka globaalista itsetuhosta pitää sisällään vaatimuksen tasa-arvoisemmasta yhteiskunnasta ja vallankumouksellisen yhdistymisen kiireellisyydestä sekä yhteiskunta- ja talousmallista kapitalismin tuolla puolen.

Politiikan keskeinen kysymys on se, miten suhtaudumme ilmastokriisin ja ydinaseiden luomaan itsetuhon uhkaan. Ydinuhka erottautuu ilmastokatastrofista sen erilaisen ajallisuuden vuoksi. Ilmastonmuutoksessa kaikki ei räjähdä hetkessä. Ilmastokatastrofin estämiseksi tarvitaan rauhaa ja radikaalia yhteiskunnallista muutosta, kapitalismin tai niin sanotun vapaan markkinatalouden lakkauttamista.

Aikakautemme peruskysymys on: olemmeko kykeneviä aseistariisuntaan ja rauhaan vai olemmeko tuomittuja ilmastokriisin luomaan ”helvetin vuosisataan”. Ihmiskunnan kohtalo on sidoksissa rauhan tilan säilymiseen ja ekologisen kriisin ratkaisemiseen. Ne ovat elimellisesti yhteydessä toisiinsa. Sven Lindqvist kirjoitti jo vuonna 1967: ”Varat, jotka on käytetty varustelumenoihin ja ylellisyyskulutukseen, olisivat voineet pelastaa maailman.” Meidän on kysyttävä: haluammeko tuhlata vähenevät resurssimme kerskakulutuksen ja militarismin alttarille sekä ilmastokriisin kärjistämiseen turvallisuuden nimissä?

Asevoimilla ja hävittäjillä ei voida taistella eko- ja ilmastokriisiä vastaan ellei tavoitteeksi aseteta ilmastopakolaisten teurastusta. Sekin olisi vain väliaikainen barbaarinen ratkaisu. Ekokriisin ja ydinaseaseistuksen aikakaudella ihmiskunnalla ei ole varaa asevarusteluun, sotaan ja toiseen ”äärimmäisyyksien vuosisataan”. Jos todella tavoitellaan hiilineutraalia yhteiskuntaa, niin samalla on nostettava vaatimus aseistariisunnasta, kollektiivisten turvajärjestelmien luomisesta ja ydinaseettomasta maailmasta.

Ei tarvitse olla kovinkaan ihmeellinen ennustaja ja kristallipalloon katsoja, jos toteaa voimistuvan ilmastokriisin, kasvavan sosiaalisen eriarvoisuuden ja sosiaalivaltion alasajon sekä militarismin olevan yhdistelmä, josta sodan ja fasismin henget nousevat entistä voimakkaampina.

”On vain yksi hyvä asia, tieto, ja yksi paha asia, tietämättömyys.” (Sokrates) Tähän listaan voi lisätä tyhmyyden, ahneuden ja militarismin oikeuttavan pelon politiikan.