Kulttuurivihkot 2–3/2013, DVD-arviot
Valentin Vaalan Mustalaishurmaaja kestää mennen tullen vertailun amerikkalaisiin esikuviinsa.
Thomas Elsaesserin mukaan mykkäelokuva on luonteeltaan melodraamaa. Näytelmiä 1800-luvun lopussa hallitseva realismi ei läpäissyt mykkäelokuvaa, koska teatteria hallitsi sana, elokuvaa puolestaan kuva – ja musiikki. Realismi oli korkeakulttuurillista ja kaupunkilaista, melodraama taasen alaluokan omaisuutta. Kun puhe jähmetti liikkeen äänielokuvan aikakaudella, melodraamakin muuttui »naiselokuvaksi», genreksi.
Nuoret elokuvahullut Valentin Vaala (1909−1976) ja Theodor Tugai (1912−2000) kuvasivat kesällä 1928 Tugain perhetutun, liikemies Armas Willamon, avustuksella melodraaman, jonka Vaala leikkasi uudelleen ensimmäisten esitysten jälkeen. Mustat silmät, »pieni lemmentarina vanhaan filmikertomusten malliin», oli vuoden 1929 toiseksi heikoiten menestynyt kotimainen elokuva. Tulenkantajissa Yrjö Kivimies kuitenkin noteerasi »kauniin debyytin»: »hra Vaalassa meillä on tulevaisuuden ohjaaja.»
Epävarman legendan mukaan Vaala tuhosi Mustien silmien negatiivin muutama vuosi myöhemmin, koska heidän seuraava elokuvansa paikkasi sen nolot virheet. Jäljellä on vain vajaat seitsemän minuuttia materiaalia, jota todennäköisesti ei edes käytetty.
Vaalan ura jatkui 45 vuotta ja synnytti 44 pitkää näytelmäelokuvaa. Tugai muuttui 1930-luvun puolivälissä Teuvo Tulioksi ja omistautui ohjausdebyytistään Taistelu Heikkilän talosta (1936) lähtien repiville intohimodraamoille – poikkeuksena komedia Vihtori ja Klaara (1939).
Keväällä 1929 Rudolph Valentinon ja Ramón Novarron innoittamana kaksikko tarttui jälleen romaniteemaan ja pyöräytti käsikirjoituksen Mustalaishurmaajaan. Heimopäällikkö Kalle Hagert järjesti taas romanit kuvauksiin Espooseen. Vaala ja Tugai tuunasivat asuja sekä rautakauppatavarasta koruja ja »aarteita». Kuvaajiksi saatiin sittemmin kuuluisuuteen noussut dokumentaristikaksikko Aho & Soldan. Syksyllä Willamo järjesti sisäkuvauksiin vanhan siirappitehtaan sivurakennuksen Sörnäisten laitamilta.
Mustalaishurmaajan juoni on yksinkertainen ja pohjimmiltaan sivuseikka. Sakari Toiviaisen sanoin: älyllisten tai kirjallisten kategorioiden sijaan »melodraamalle on ominaista musiikin ja tilan kategorioiden dynaaminen käyttö».
Romaniprinssi Manjardo (Tugai) pakkonaitetaan naapuriheimon päällikön tyttären kanssa. Kateelliset heimon neitokaiset juonivat Manjardon karkottamaan vaimonsa, kunnes postivaunujen ryöstöä seuranneessa takaa-ajossa haavoittunut prinssi ajautuu vaimonsa hoiviin ja rakkaus alkaakin kukoistaa. Toimintaa rytmittävänä taikakaluna, MacGuffinina, toimii hahmolta toiselle siirtyvä perintökoru »Punainen liekki», johon Manjardon kohtalo on sidottu.
Manjardon teltta on Mustalaishurmaajan keskeinen tila. Teltassa ja sen ympärillä juonitaan, tirkistellään, rakastetaan, juhlitaan, petetään ja taistellaan. Ulkoa rähjäinen mutta sisältä itämaisen aistillinen ja koristeellinen teltta divaaneineen ja mattoineen hehkuu haaremiestetiikkaa ja orientalismia, ulkomaailmalta suojassa elävää staattista nautintojen ja ajattomuuden hekumaa.
Mustalaishurmaaja oli vuoden neljänneksi katsotuin kotimainen elokuva. Sen kuvakerronnassa ei ole mitään amatöörimäistä, päinvastoin, amerikkalaisten esikuviensa rinnalla se kestää vertailun mennen tullen. Tugain elokuvallista hehkua ei käy kiistäminen, ja komeat alkuperäiset värisävyt palauttanut KAVA:n restaurointijälki on silkkaa herkkua cinefiileille.
Mustalaishurmaaja on kirjaimellisesti melodraamaa, musiikin (melos) ja draaman liitto, sillä Yrjö Hjeltin musiikki nostaa kuvakerronnan uusiin ulottuvuuksiin. Sakari Oramon johtama Radion sinfoniaorkesteri soi täyteläisesti. Vuoden 1995 taltiointi Finlandia-talolta tosin sisältää myös yleisön yskänkohtaukset, mikä on omiaan pilaamaan muuten korkealle virittynyttä tunnelmaa.
Valentin Vaala: Mustalaishurmaaja (1929). Käsikirjoitus: Valentin Vaala ja Theodor Tugai. Lavastus: Theodor Tugai. Elokuvaajat: Heikki Aho ja Björn Soldan. Leikkaus: Vaala ja Tugai. Musiikki: Yrjö Hjelt (1995). Pääosissa: Theodor Tugai (Manjardo), Hanna Taini (Akris), Meri Hackzell (Esmeralda), Alli Riks (Glafira). Kuvasuhde: 4:3. Kesto: 61 min. DVD: Finnkino Oy, Kansallinen audiovisuaalinen arkisto, 2013.
