Syksyn Kulttuurivihkoissa (6/2019) syvennytään kulttuurin ja taiteiden terveysvaikutuksiin. Terveyttä ei edistetä vain hyvällä ravitsemuksella ja liikunnalla – myös kulttuuriharrastuksilla on merkittäviä hyvinvointivaikutuksia. Kerromme aiheesta tehdyistä tutkimuksista, perehdymme taiteen ja joogan liittoon sekä elokuvan terapiavaikutuksiin, kerromme taiteilijaresidenssin ja taidetyöpajan vaikutuksista nuorisopsykiatrian osastolla sekä esittelemme Lapinlahden Lähteen toimintaa.

Lisäksi lehdessä haastatellaan 80 vuotta täyttänyttä säveltäjä Kaj Chydeniusta sekä tämän kolmea luottolaulajaa. Lehden laajaan antiin kuuluvat myös kirjailija Hanna-Riikka Kuisman haastattelu Kerrostalo-romaaninsa tiimoilta, artikkeli islamin luontosuhteesta, essee Jan Hellgrenin poeettisesta trilogiasta ja arvio tämänvuotisesta Venetsien biennaalista. Vierailemme myös Budapestissa toimivassa kulttuuri- ja yhteisötila Aurórassa.

Lehti on ostettavissa Kulttuurivihkojen verkkokaupasta edullisesti postitettavana irtonumerona että helposti ladattavana digilehtenä.

Teema: Terveyttä taiteista

Tutkimukset kertovat kulttuurin terveyshyödyistä

Professori Jussi Kauhasen tutkimusryhmä tarttui terveyteen kulttuurintutkimuksen näkökulmasta.

Elämänlaatua ja oikeudenmukaisuutta

Taide- ja joogaohjaaja Hanna Dufva yhdistää kirjallisia ja kehollisia harjoituksia.

Valoisa ja värikäs PASCAL

Taiteilijaresidenssi ja taidetyöpaja innostivat potilaita nuorisopsykiatrian osastolla Keski-Suomen keskussairaalassa.

Luonnon ja historian helmoissa

Lapinlahden vanhalla sairaala-alueella vaalitaan paikan ainutlaatuista tunnelmaa ja mielen hyvinvointia.

Elokuvakin voi olla terapiaa

Pentti Stranius muistelee elokuvakokemuksia lastensairaalan psykiatrisella osastolla sekä alkoholistien hoitolaitoksessa ja kertoo terapeuttisista luontoelokuvista.

Elämä on dadaa, kirjallisuus fiktiota

Nykyajan hektisyys on kuin entisajan tuberkuloosi, esikoiskirjailija Aino Vähäpesola vertaa omiaan ja tutkimansa Edith Södergranin aiheita.

Muita aiheita 

Mykkäelokuvahelmiä Pohjois-Italiassa

Pordenonen mykkäelokuvafestivaaleilla nautittiin slapstick-komedioista ja uusista arkistolöydöistä.

Köyhyyden dystopia

Kirjailija Hanna-Riikka Kuisma sanoo imevänsä vaikutteita ympäristöstä kuin pesusieni. Hänen uuden romaaninsa lähtökohtana on porilainen kerrostalo, joka laajenee sen sisällä eläviin ihmisiin ja heidän kohtaloihinsa.

Hyvä runous inspiroi aina

Säveltäjä Kaj Chydeniuksen 80-vuotishaastattelu.

Loppumaton lähde

Kaj Chydeniuksen luottolaulajat Kai Hyttinen, Monna Kamu ja Ritva Sorvali kertovat yhteistyöstään säveltäjän kanssa.

Aurórassa luodaan avointa kaupunkiyhteisöä

Budapestissa toimivassa kulttuuri- ja yhteisötilassa halutaan edistää kestävää kehitystä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Äärioikeiston häiriköinti ei ole pysäyttänyt toimintaa.

Aurinko saa levottomaksi

Kimmo Sarje arvioi tämänvuotisen Venetsian biennaalin.

Islamin avara luonto

Nouseeko muslimimaailmassa uusi ympäristötietoisuus?

Tuntemattomat elokuvat

Satyajit Rayta pidetään ensisijaisesti draaman mestarina, mutta tosiasiassa hänen elokuvansa ovat paljon muutakin. Kari Glödstafin artikkelisarjan toinen osa.

Jan Hellgrenin poeettinen trilogia

Piiloutuuko kirjailija, häviääkö sana? Hannu-Pekka Lappalaisen runousessee.

Kaunokirjallisuus, kuvataide

Näytteet Hanna-Leena Ylisen aforismikokoelmasta Jotta varastaisit ajatukseni ja Maria Susannan runokokoelmasta Kaikki nimeni.

Maimu Brushwood o.s. Huolirinta

Timo Tähkänen sovittaa yhteen hoivan, taiteen ja drag-runouden.

200 sanaa

Pispalan vapaa taidetalo uhattuna! Veit Helmerin elokuvat Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla. Tunteiden ja tulkinnan riemua Kaj Chydeniuksen juhlakonsertissa. Jne.

Levyjä, leffoja, oopperaa, kirjoja

Levynurkassa haastateltavana laulaja-lauluntekijä M alias Minja Koski. Aitiopaikassa Forum Boxin Tiresiaan rinnat sekä Tampereen Työväen Teatterin Juhannustanssit. Kotikino-palstan dvd-arviossa unkarilainen Jupiterin kuu. Kirja-arvioissa Tiia Forsströmin Ammattirakastaja, Salla Nazarenkon ja työryhmän Korruptio Suomessa, John Seedin Ymmärrä Marxia, Wilfred Nippen Karl Marx. Poliitikko, tutkija ja lehtimies, Aki Laurokarin päätoimittama Elokuvakerho Monroe – Ensimmäiset 50 vuotta, Klaus Lindgrenin Tavastian kulisseissa – Neljä ja puoli kerrosta täyttä sikaa sekä Aino Vähäpesolan Onnenkissa.

Kolumneja

Onko yksityiselämä aikamme hallitseva ideologia? kysyy Jouni Avelin kommentoidessaan verohallinnon tulkintaa, jonka mukaan varakkaimmilla on oikeus salata verotietonsa. Martti Berger kertoo dokumenttielokuvien ohjauksen opetuksesta Moskovassa. Markku Soikkeli osoittaa, kuinka huomikauppiaat kolonisoivat arkemme ja taustalla ovat saippuaoopperat.

68 sivua, vain 9,90 e!

Irtonumerot noin viikon toimitusajalla verkkokaupastamme tai sähköpostitilauksena laskulla: tilaus(ät)kulttuurivihkot.fi (hinta sisältää postikulut).

Verkkokaupasta saatavilla myös erityisen edullinen digilehti kaikille lukulaitteille ja tietokoneelle (vain 4,90 e).

Kestotilaukset

ILMOITUS