Flow kylässä: Maisema-arkkitehti Sini Parikka

Flow Festivalin yhteydessä Kulttuurivihkojen toimituksessa kävi haastateltavana usean artistin ohella myös maisema-arkkitehti ja kulttuurituottaja Sini Parikka. Parikka on työskennellyt vuosia myös Helsingin Suvilahdessa järjestettävän Flow Festivalin maisema-arkkitehtina. Hän on saanut Vuoden nuori maisema-arkkitehti -tunnustuspalkinnon.

Pekka Haavisto kertoo, miksi ei ole "yhtään punainen"

Kulttuurivihkojen vaalivideotentissä presidenttiehdokas, kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) kertoo, millaisia painotuksia hänellä olisi presidentin tehtävän hoidossa.

"Oma arvopohjani lähtee hyvin paljon ympäristö- ja ihmisoikesukysmyyksistä, ja varmasti ne näkyisivät presidentin toimessakin."

Flow kylässä: Kansanedustaja Minja Koskela vaatii kulttuuripanostuksia

Vasemmistoliiton tuore kansanedustaja Minja Koskela vastaa Kulttuurivihkojen Flow kylässä -sarjan videolla kysymyksiin niin Helsingin kuin valtakunnan tason kulttuuripolitiikasta. Hän korostaa kulttuurin saavutettavuutta. Esimerkiksi kaupunkitilaa tulisi Koskelan mukaan saada aktiivisemmin kulttuurikäyttöön.

Flow kylässä: Tuomo Prättälä ja Markus Nordenstreng

Flow Festivalilla 11.8. esiintyneiden Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin bändivetoinen duo ammentaa indiefolkista ja americanasta. Duo julkaisi kehutun Game Changing -albumin alkuvuodesta 2023. Pääosin Amerikassa äänitetyllä levyllä vierailevat muun muassa Tom Waitsin luottokitaristina tunnettu Marc Ribot, palkittu kansanmuusikko Pekko Käppi, trumpetisti Verneri Pohjola sekä maineikas laulaja ja lauluntekijä Jonathan Wilson.

Flow kylässä: Jori Hulkkonen

Flow Festivalilla 12.8. esiintynyt tuottaja, säveltäjä ja DJ Jori Hulkkonen on suomalaisen elektronisen musiikin veteraaneja. Kulttuurivihkojen Flow kylässä -sarjan videolla hän kertoo, miten hän silloisella kotipaikkakunnallaan Kemissä päätyi elektronisen musiikin pariin ja miten hän on itseopiskellut ja kehittänyt itseään alalla.

Flow kylässä: Elsi Sloan

Flow Festivalilla 11.8. esiintynyt Elsi Sloan on laulaja-lauluntekijä, näyttelijä ja aktivisti. Hän nousi suuremman yleisön tietoisuuteen viime syksynä Sydänpeto-elokuvan pääroolin ja sen ranskankielisen tunnuskappaleen myötä. Suomenkielisen debyyttialbuminsa Pakko muuttua Sloan julkaisi helmikuussa. Hän havainnoi lyriikoissaan laaja-alaisesti ympäristöään ja yhdistelee pop-musiikkiinsa elementtejä muun muassa rapistä, folkista, spoken wordista ja taiderockista. Mormonikirkosta 18-vuotiaana irtaantunut queer-muusikko on valovoimainen ja improvisaation kautta hengittävä esiintyjä.

Einari Paakkasen Karaokeparatiisi innosti Sodankylässä – "Jotain ihmeellistä ihmiselle tapahtuu, kun hän nousee laulamaan"

Sodankylän elokuvajuhlilla sai 16.6. Suomen ensi-iltansa Einari Paakkasen dokumenttielokuva Karaokeparatiisi (2022). Elokuva sai innostuneen vastaanoton festivaalien isossa teltassa. Dokumentissa vieraillaan eri karaokepaikoilla ja karaokea harrastavat suomalaiset kertovat elämästään.

"Harrastan itse karaokea, ja idea syntyi karaokebaarissa", Paakkanen kertoo esityksen jälkeisenä päivänä kuvatussa Kulttuurivihkojen haastattelussa (katso video jutun alla).

Seitsemän repliikkiä vasemmiston tulevaisuudesta

Kulttuurivihkojen videolla vasemmistoliiton puoluekokouksesta Kuopiosta (15.–17.11.2019) seitsemän puolueen aktiivia vastaa kysymykseen vasemmiston ja vasemmistokulttuurin tulevaisuudesta.

"Vasemmistolaisen kulttuuripolitiikan ytimessä on se, että kulttuurin tulee kuulua kaikille", määrittelee Noora Tapio Tampereelta ja korostaa mahdollisuuksien tarjoamista kaikille tuloista ja asuinpaikoista riippumatta sekä myös vähemmistöjen edustajille.

ILMOITUS