Pääkirjoitus, Kulttuurivihkot 1/2022

”Kielen rajat ovat maailmamme rajat”, paalutti Ludwig Wittgenstein. Jos näin on, maailmamme on supistumassa. Ihmiset lukevat ja kirjoittavat arjessa ehkä jopa ennätyksellisen paljon, mutta enimmäkseen pikaviestejä, some-päivityksiä ja muuta vain hetkessä elävää. Koululaisten luku- ja kirjoitustaito ja muukin osaaminen heikentyy. Etenkin pojat lukevat huolestuttavan vähän. Sanavarastot pienenevät ja kielellisen ilmaisun skaalat kapenevat.

Kielitaidon tärkeydestä puhutaan, mutta yksi kieli jyrää yli muiden: (Amerikan) englanti. Kouluissakin kielivalinnat ovat yksipuolistuneet. Lukioissa lyhyitä kieliä, kuten saksaa, ranskaa ja venäjää, kirjoitti vuonna 2020 enää 3 900 ylioppilaskokelasta, kun vielä vuonna 2005 luku oli 18 000.

Nykyinen globalisoituminen ei merkitse vaikutteiden moninaisuutta ja ajattelun rikastumista, vaan yhdenmukaistumista. Se on aivan muuta kuin kansainvälisyyttä, jossa eri kulttuurit ja kielet olisivat hedelmällisessä vuorovaikutuksessa keskenään.

Palaan vielä oppimistuloksiin. Ne eivät ole pelkästään heikentyneet, vaan myös eriytyneet. Luokkatausta vaikuttaa niihin entistä enemmän. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus syvenee. Mutta menestyjistäkin vain harva taitaa päätyä kirjallisen oppineisuuden ja sivistyksen tielle. Vallitsevat ajatusmallit suosivat putkitutkintoja, joissa ei moiselle ole sijaa. Yliopistoissakin ne ovat tutkintouudistusten myötä usein myös aiempaa pinnallisempia. Yliopistouudistus ja rahoitusleikkaukset ovat ajaneet erityisesti humanistisia oppialoja vaikeuksiin.

Kielen ja maailman rajojen supistuminen on luokkarajat ylittävä ilmiö. Niin sivistysporvaristo kuin työväenliikkeen sivistystoiminta ovat enää kuin varjoja muutaman vuosikymmenen takaisesta.

Runous uudistaa kieltä

Tällainen on ajan henki, mutta tämä ei onneksi ole koko kuva. Kukoistavaa kirjallista kulttuuria on runsaasti tässäkin ajassa. Lukupiireihin riittää osallistujia ja lavarunoillat vetävät baareja täyteen – puhumattakaan isommista tapahtumista, jotka eivät aina ole kaupallisuuden läpitunkemia. Marginaalisempikin kirjallisuus murtautuu ajoittain myös valtamediaan.

Kirjallisuuden merkitys kielen, ajattelun ja mielikuvituksen ylläpitäjänä ja uudistajana on mittaamaton. Äskettäin edesmennyt kirjailija Kirsi Kunnas on todennut, että runouden ”tehtävänä on aina ollut uudistaa kieli”. Kunnas itse oli sota-aikojen jälkeen keskeisiä uudistajia niin lasten kuin aikuistenkin runoudessa.

Jo runojen edeltäjät, loitsut ja manaukset, olivat Kunnaksen mukaan neljäs ulottuvuus kolmiulotteisessa maailmassa. ”Runoilijan pitää tuoda esiin se, mikä kielessä on makeaa.” (Sitaatit Kirjastolehdestä, julkaistu internetissä 1.12.2017.)

Suomen kielen olemassaolo tuskin on uhattuna, vaikka anglismit sitä valtaavatkin. Sen sijaan sen monimuotoisuutta ylläpitävää ja uudistavaa kirjallisuutta ja muutakin kulttuuria on suojeltava, samaan tapaan kuin vaikkapa luonnon monimuotoisuutta. Muutoin sen ala yhteiskunnassa ja ihmisten tajunnassa jatkaa supistumistaan ja jäljelle jää vain juuretonta viihdettä ja markkinapöhinää.

Erityisiä tukitoimia vaatii sekin, että suomen kieli pysyisi edelleen myös tieteen kielenä ja että uusimpaan tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietokirjallisuutta olisi saatavilla suomeksi. Tämä on myös demokratiakysymys, koska tällainen kirjallisuus voi tavoittaa kansan syviä rivejä vain Suomessa julkaistuna ja suomenkielisenä.

Panostuksia kirjalliseen ymmärrykseen

Kielen ja kirjallisuuden suojelusta tänä päivänä on lukuisia toimivia esimerkkejä. Lukulahja lapselle -hanke kirjakasseineen on kannustanut pienten lasten vanhempia lukemaan lapsilleen ja auttanut ymmärtämään tämän merkityksen. Aleksis Salusjärvi ja kumppanit ovat tehneet merkittävää työtä nuorten lukutaidon vahvistamiseksi muun muassa Lukukeskuksen Sanat haltuun -hankkeessa ammatillisissa oppilaitoksissa, peruskoulun erityisopetuksessa ja vankiloissa. Saamen kieliä ja kulttuuria elvytetään varhaiskasvatuksen kielipesätoiminnassa.

Yksittäiset, menestyksellisetkään hankkeet eivät kuitenkaan riitä, vaan lukeminen ja kirjallisen ymmärryksen ja tietoisuuden kehittäminen on nostettava koko yhteiskunnassa ja koulutusjärjestelmässä entistä keskeisemmälle sijalle.

Kulttuurivihkot 1/2022: Kielemme rihmastot

ILMOITUS