Pidin perjantaina 24.2. Eroa, Kola, eroa! -sitseillä puheen yliopistosta ja demokratiasta. Se meni jokseenkin näin.
Illan teemana on Helsingin yliopiston rehtorin eroaminen. Minäkin olen arvostellut yliopiston johtoa, muun muassa kirjasessa Universitas Helsingiensis 376. Ongelman ydin ei kuitenkaan ole se, kuka on johtoasemassa, vaan mikä on se järjestelmä, jonka puitteissa toimitaan, ja mikä on se käsitys yliopistosta ja yhteiskunnasta, jota yliopiston vallanpitäjät teoillaan toistavat.
Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että demokratia on uhattuna. Yleensä taustalla on ajatus, että elämme yhteiskunnassa, joka on demokraattinen, mutta jonka pelätään luisuvan fasismiin. Demokratia ei kuitenkaan ole ominaisuus, jota joko on tai ei ole, vaan sitä on enemmän tai vähemmän.
Demokratia on järjestelmä, jossa valta on yhtäläisesti sen jäsenillä ja johtajat ovat jäsenten palvelijoita. Demokratiassa johtajille annetaan vain sen verran valtaa kuin mitä jäsenet katsovat tarpeelliseksi. Demokratian vastakohta on totalitarismi, jossa valta on johtajilla, ja jäsenillä on vain sen verran vapautta kuin mitä johtajat sallivat.
Totalitarismi ei ole yhteiskunnassamme etäinen uhka. Se ei ole edes lähellä oleva uhka. Totalitarismi on keskeinen osa yhteiskuntamme kokonaisuutta.
Huomattava osa maailman taloudellisesta vallasta on suuryrityksillä. Ne ovat totalitaristisia järjestelmiä, joissa valtaa käytetään ainoastaan ylhäältä alaspäin. Nykyään taloudellinen ja poliittinen valta ovat läheisemmin sidoksissa toisiinsa kuin ehkä koskaan aikaisemmin historiassa, joten suuryritykset käyttävät merkittävää poliittista valtaa.
Esimerkiksi viime aikoina on keskusteltu paljon siitä, millaisen vaaran demokratialle muodostaa se, että vieraat valtiot voivat vaikuttaa vaaleihin. Kuitenkin pidetään normaalina sitä, että suuryritykset vaikuttavat vaaleihin. Valtiomedioita lukuun ottamatta valtavirtatiedotusvälineet ovat yrityksiä tai yritysten osia. Niiden työntekijät eivät ole vastuussa toisilleen eivätkä kansalaisille, vaan yrityksen johdolle ja omistajille. Siis eräät merkittävimmistä yhteiskunnan tiedonvälityksen kanavista ovat totalitarististen järjestelmien hallussa. Toisaalta yritykset myös antavat suoraan rahaa ehdokkaille. Tätä pidetään normaalina tai jopa toivottavana osana demokratiaa.
Mainitsen tämän havainnollistaakseni sitä, että kamppailussa demokraattisesta yhteiskunnasta ei ole kysymys siitä, että edessä on kieleke, jolta pitää suunnata pois, jotta ei päädy katastrofiin. Kyse on sen sijaan jatkuvasta toiminnasta demokratian laajentamiseksi, demokratisoitumisprosessista.
Viime aikoina yliopistoissa tämä prosessi on mennyt taaksepäin, kun yritysten käytäntöjä on tuotu yliopistolle ja valtaa on siirretty keskusjohdolle. Yliopistot ovat kuitenkin perustavanlaatuisella tavalla erilaisia järjestelmiä kuin yritykset. Ne eivät ole täysin demokraattisia, koska kaikilla yhteisön jäsenillä ei ole yhtäläisiä oikeuksia, mutta yliopisto on, ihanteellisesti, sekoitus demokratiaa ja meritokratiaa. Yliopistossa valtaa ei käytetä vain ylhäältä alas, vaan johtajat ovat yhteisön valitsemia.
Sen sijaan, että yliopistoja viedään yritysten suuntaan, ne voisivat toimia mallina demokraattisemmista rakenteista yhteiskunnassa. Syy siihen, että kehitys menee vastakkaiseen suuntaan, ei ole vain yliopiston johdon toiminnassa. Siihen vaikuttaa yliopiston demokraattisten rakenteiden heikkous sekä yhteenkuuluvuuden tunteen, yhteisöllisyyden, vähentyminen. Yliopisto koetaan yhä enemmän vain työpaikaksi, ja yliopistoa arvioidaan itse saadun hyödyn perusteella samalla tavalla kuin muita työpaikkoja.
Tämän kehityksen kääntäminen on tärkeää sekä yliopistojen että yhteiskunnan demokratian kannalta. Yksi osa sitä on käsityksen vaaliminen yliopistosta arvoihin perustuvana yhteisönä ja yhteisöllisyyden rakentaminen, kuten tämä tilaisuus pieneltä osaltaan toivottavasti tekee. Malja yliopistolle ja demokratialle!
