Kulttuurivihkot avasi äskettäin Twitter-tilin, joten Kulttuurivihkojen kuulumisia voi nyt seurata myös sitä kautta. Uusia seuraajia on ilahduttavasti ilmaantunutkin. Tämä on synnyttänyt myös poliittista debattia, koska kaikki seuraajat eivät ole samanmielisiä kanssamme – ja hyvä niin. Itsekin olen Twitterissä uusi, ja heti aluksi huomasin, että 140 merkin pituusraja tuntuu jokseenkin mahdottomalta minkäänlaisen yhteiskunnallisen keskustelun käymiseen. Niinpä kommentoin keskustelua nyt lyhyesti – vaikkei twiittimäisen lyhyesti – tässä blogissani.
Debatin kohteena oli Kultturivihkojen elitismi-teemanumeron pääkirjoitus, jossa erittelen eliitin käsitettä, muistutan rahaeliitin ja kulttuurieliitin eroista ja pohdin rikkaimman väestönosan elämäntyylin kohtuuuttomuutta ja kestämättömyyttä – erityisesti silloin, kun muutkin jäljittelevät tätä väestönosaa. Mainitsen Tilastokeskuksen laskelmat siitä, miten paljon suurituloisimpien kireämpi verottaminen toisi lisätuloja valtion kassaan, osoituksena siitä, että vauraimpien tulot ovat heidän vähäisestä määrästään huolimatta yhteiskunnan kannalta merkittäviä.
Twitterissä keskustelu painottui vain Tilastokeskuksen laskelmiin, jotka olivatkin Twitterissä muuttuneet Kulttuurivihkojen vaatimuksiksi. Pointtina pääkirjoituksessa ei tietenkään ollut esittää tarkkoja vaatimuksia kenenkään veroprosenttien suuruudesta, vaikka toki yleisesti ottaen olemme pohjoismaisen progressiivisen veromallin kannalla, jonka tulisi koskea palkkatulojen lisäksi myös suuria pääomatuloja.
Eräs keskustelija näytti olettavan itsestäänselvyytenä, että ahkeruus ja tulotaso korreloisivat keskenään ja että suurituloisten tiukempi verottaminen merkitsisi "ahkerien" rankaisemista. Jotkut saattavat kyllä ahkeralla työnteollakin vaurastua, mikä on arvostettavaa, mutta yleensä pääomien omistaminen ja rahan tekeminen rahasta on siihen huomattavasti parempi keino. Se ei ole vaurastumista omalla työllä, vaan toisten tekemällä työllä.
Irvailun kohteena oli myös huomioni siitä, että me Kulttuurivihkojen tekijät olemme itsekin yhdenlaista eliittiä, vaikkemme rahaeliittiä. Tästä tehtiin se johtopäätös, että haluamme rikkaiden ("ahkerien keskivertojen") tienestit itsellemme. Ilmeisesti Homo economicus -ihmiskäsityksellä ei ole mahdollista tulkita mainintaa kulttuuri- ja sivistyseliittiin kuulumisesta millään muulla tavalla.
Ehkä kiinnostavinta kuitenkin oli se, mikä keskustelussa jäi huomioimatta: pääkirjoituksen keskeinen havainto siitä, että rikkaimpien kanssaihmistemme elämäntapa on ekologisesti ja sosiaalisesti kestämätön. Jo keskivertosuomalaisen ekologinen jalanjälki on Maailman luonnonsäätiö WWF:n arvion mukaan neljä kertaa suurempi kuin maapallon kantokyky sallii. Millä perustella se, että se saa toisilla olla esimerkiksi 40 tai 400 kertaa suurempi ja että tällaista pidetään jopa ihanteena? Kommentoimatta jäi myös maininta siitä, että maailman sadan rikkaimman ihmisen viime vuoden tuloilla äärimmäinen köyhyys poistettaisiin maailmasta neljästi. Arkoja keskustelunaiheita porvareille?
