AfD – ”rauhanpuolue” vai militarismin etujoukko?

Äärioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolue on noussut gallup-kyselyissä suurimman puolueen asemaan useissa osavaltioissa1. Saksassa on viimeisten viikkojen ajan järjestetty isoja mielenosoituksia puoluetta vastaan. Taustalla on paljastus äärioikeiston salaisesta tapaamisesta, jossa pohdittiin tulevaisuudessa maahanmuuttajataustaisten karkottamista Saksasta. Sen yhteydessä puhuttiin jopa noin 20 miljoonasta ihmisestä.2

Mielenosoituksista huolimatta AfD:n kannatus on pysynyt suhteellisen vakaana. Yhtenä AfD:n suosion syynä on nostettu esille sen esiintymistä ”rauhan puolueena” ja rauhanliikkeen keskeisenä voimana. Harvemmin on analysoitu todella sitä, mikä on AfD:n rauhanpolitiikan todellinen luonne, sen suhde Ukrainan sotaan, aseapuun ja Natoon.

Äärioikeiston ”rauhaliike” ja militarismi

AfD:n esiintyminen ”rauhanliikkeen” toimijana käynnistyi, kun puolue esitti niin sanotun ”rauhanaloitteensa” helmikuussa 2023 Saksan liittopäivillä. Siinä puolue korostaa Saksan ”vastuuta Euroopan rauhasta” ja kehottaa Saksaa toimimaan välittäjänä Ukrainan sodan neuvotteluratkaisun puolesta. Viime vuoden huhtikuussa AfD siirsi parlamentissa aloittamansa kampanjan kaduille. AfD:n mielenosoitusten iskulauseet olivat: ”Rauhan puolesta Ukrainassa” ja ”Annetaan rauhalle mahdollisuus”. Puolue pyrkii esiintymään ”ainoana poliittisena voimana” , joka vastustaa Saksan hallituksen ”sodanlietsontaa”, antaa ”kahdelle kolmasosalle saksalaisista äänen. AfD:n poliittinen linjaus kantoi hedelmää kannatuksen nousuna.3

AfD on leimannut hallituspuolueet sodanlietsojiksi. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt puoluetta tukemasta politiikkaa, jonka keskiössä ovat militarismin voimistaminen, asevarustelu ja valmistautuminen sotaan. AfD tukee hallituksen asevarustelupolitiikkaa. ”Rauhaa” ajavan puolueen mielestä hallituksen esitys lisätä asevarustelumenoja 1,7 miljardilla on ”hyvä uutinen” vuoden 2024 budjettikeskustelussa. AfD tervehti tyytyväisyydellä hallituksen päätöstä käyttää 100 miljardia euroa asevarusteluun niin sanotun erityisrahaston kautta. AfD:n parlamenttiedustaja Gerold Otten kaveerasi täysistunnossa hallituspuolueiden kanssa: ”Mutta yhdestä asiasta olemme yhtä mieltä: Bundeswehrille tarvitaan kipeästi 100 miljardia euroa.” Mutta tämä ei ollut vielä tarpeeksi. Otten vaati lisärahoitusta asevarusteluun: ”Mutta jos haluamme tosissaan uudistaa asevoimiamme, Bundeswehr tarvitsee huomattavasti enemmän rahaa ja pidemmällä aikavälillä.” Rauhanpolitiikasta ei ollut tietoakaan.

Trumpin kohupuhe, jossa hän ilmoitti rohkaisevansa Venäjää tekemään ”mitä hittoa he ikinä haluavatkaan” niille Nato-maille, jotka eivät käytä puolustusmenoihinsa liittouman asettamaa vähintään kahta prosenttia bruttokansantuotteestaan, on johtanut Saksassa varustelukilpaan AfD:n esittämän vaatimuksen mukaisesti. Vihreä poliitikko Anton Hofreiter vaatii Bundeswehrin erityisrahaston nostamista 200 miljardiin euroon. Kristillisdemokraatti Roderich Kiesewetter nosti vaatimuksen 300 miljardin euroon, jotta Bundeswehr olisi ”sotakelpoinen”. AfD, kristillisdemokraatit ja Saksan hallituspuolueet ovat tässä asiassa samalla linjalla. Saksan puolustusministeri Boris Pistorius (SPD) kiteytti ajan vaatimuksen toteamukseen: ”Saksa on tehtävä jälleen sotakelpoiseksi”.4 Tämä on myös AfD:n politiikan tavoite.

Hallituksen nykylinjaukset maan militarisoimiseksi eivät riitä AfD:lle. Puolue vaatii ”huomattavasti enemmän” ja vakuuttaa sillä olevan ”jatkossakin rakentava rooli” Saksan militarisoimisessa.5

AfD:n poliittisissa asiakirjoissa ei unelmoida rauhan ajasta ja aseistariisunnasta vaan ”vahvasta Bundeswehristä”, joka nauttii pelon sekaista ”kunnioitusta ja arvostusta”. Se muodostaa Saksan turvallisuuspoliittisen perustan ja toimintakyvyn. Tämä edellyttää ”yleisen asevelvollisuuden” ja ”sotaan liittyvän koulutuksen” palauttamista, joka ”lähenee taistelukentän olosuhteita niin hyvin kuin inhimillisen käyttäytymisen säännöt” demokratiassa ”sallivat”.6 Saksan armeijan kenraali Markus Kurczyk pohti AfD:n asettaman ”sotaan liittyvän koulutuksen” ongelmaa. Hänen mielestään kysymys kuuluu: Miten saadaan armeijaan mukaan nuoria, jotka on kasvatettu väkivallattomasti ja antiautoritaarisesti? Armeija tarvitsee henkilöitä, jotka ovat valmiit tappamaan ja myös tulemaan tapetuiksi. Ongelmana on se, että yhteiskunta on estänyt kaikenlaisen väkivallan päiväkodista lähtien. Kurczykin vaatimus kuuluukin: ”Meidän on opetettava nuorille, miten väkivallan käyttö todella toimii.” AfD:n ja Kurczykin tavoite merkitsee kaiken rauhankasvatuksen poiskitkemistä. Sen sijaan tulee kysyä: ”Miten kouluttaa sotaan?” Kurczykin mukaan Bundeswehr on vastaavan ongelman edessä kuin Saksan liittotasavallan jälleenaseistamisen aikana, jolloin 2/3 saksalaisista vastusti Saksan liittotasavallan jälleenaseistamista ja Natoon liittymistä. Kurczykin mukaan silloin onnistuttiin erittäin hyvin.7

Sotakelpoisen kansallisen armeijan lisäksi AfD vaatii vahvan kansallisen aseteollisuuden luomista. Se on välttämätön ”Saksan suvereniteetin” kannalta. Vaatimuksena on, että kaikki kansalliset asehankinnat tehdään ainoastaan ”saksalaisen aseteollisuuden” kanssa.8 Tehokkaamman aseistuksen aikaansaamiseksi AfD haluaisi vallassa olevien puolueiden tavoin nopeuttaa aseteollisuuden kasvua. AfD on ilmoittanut tukevansa ”kaikkia pyrkimyksiä” siirtää Naton ja Bundeswehrin painopistettä interventiosodista kansalliseen ja liittoutumispuolustukseen, jolla Nato ja Berliini ovat vuodesta 2014 lähtien ymmärtäneet valmistautumista sotaan Venäjää ja yhä enenevässä määrin Kiinaa vastaan. ”Rauhanpuolue” AfD:n mukaan Naton sotavalmistelutoimet ”vastaavat” sen tavoitetta laajentaa Saksan kansallista sotilaallista painoarvoa.9

Prioriteetti: Saksan kansallinen suvereniteetti

Miksi AfD, joka voimallisesti tukee Saksan militarisoitumista, heiluttaa rauhanlippua? Tämän ymmärtäminen vaatii ennen kaikkea katseen siirtämisestä Saksan rajojen ulkopuolelle. AfD:n näkökulmasta ratkaiseva tekijä Ukrainan sodassa ei ole rauhankysymys vaan liittolaisuuteen liittyvät tekijät. Globaalin voimatasapainon muutokset asettavat Saksan perustavanlaatuisten strategisten päätösten eteen.

Nykyinen kehitys horjuttaa yhä enemmän nykyistä Yhdysvaltojen hallitsemaa kansainvälistä järjestystä. Resurssiköyhänä ja vientiin keskittyvän talouden omaavana keskusvaltana Saksa on ollut erityisen riippuvainen tästä järjestyksestä. Saksalla ei ole alueellaan raaka-aineita, ei suuria energialähteitä eikä myyntimarkkinoita, jotka ovat välttämättömiä sen talouden ylläpitämiseksi nykyisessä muodossaan. Nykyinen sanktiopolitiikka Venäjää vastaan on osoittanut tämän konkreettisesti.

Berliini ei kuitenkaan ole sotilaallisesti kykenevä ajamaan etujaan itsenäisesti globaalissa politiikassa. Saksa on vaarassa menettää nykyisen asemansa Yhdysvaltain suojissa suurvaltojen välisessä maailmanjärjestystä koskevassa köydenvedossa. Tässä suhteessa AfD:n linjaus eroaa selvästi hallituspuolueiden transatlanttisesta näkemyksestä. Liittokansleri Olaf Scholz (SPD) painottaa edelleen ”hyvän transatlanttisen liittolaisuuden” merkitystä. Nykytilanteessa Saksalle asettuu vaikeita kysymyksiä: Pitäisikö Saksan edelleen keskittyä juniorikumppanuuteen Yhdysvaltojen kanssa kaikista Washingtonin kanssa vallitsevista epävarmuuksista ja jännitteistä huolimatta, kuten transatlanttiset vaativat? Tämä on hallituspuolueiden ja kristillisdemokraattien linja. Vai pitäisikö sen pikemminkin pyrkiä vähentämään sotilaallista riippuvuuttaan Yhdysvalloista ja sen sijaan toteuttaa Berliinin maailmanlaajuista asemaa johtavan aseman kautta yhtenäisessä ja sotilaallisesti vahvistetussa EU:ssa, kuten strategiset autonomistit haluaisivat? Tämä linja on saanut Trumpin kohupuheen jälkeen merkittävää tukea. Münchenin turvallisuuskonferenssin johtaja Christoph Heusgen painottaa, että Trumpin puheen jälkeen Euroopan tulee huolehtia yhä enemmän itse omasta turvallisuudestaan. Vai pitäisikö Saksan varmistaa vientitaloutensa säilyminen hallitusten välisellä yhteistyöllä erityisesti luonnonvararikkaan naapurinsa Venäjän kanssa, kuten AfD vaatii?

AfD:n parlamenttiryhmän johtaja Alice Weidel varoittaa, että Saksa on vaarassa joutua ”suurvaltojen väliin”. Berliinin merkitys ”kansainvälisissä neuvotteluissa”, myös ”suurvaltojen” kanssa, on ”selvästi” vähentynyt viime vuosina. Hänen mukaansa Saksan hallitus ei ole ”vielä” onnistunut löytämään sopivaa vastausta kansainvälisessä voimatasapainossa tapahtuneisiin muutoksiin ja niihin liittyvään Yhdysvaltojen politiikan muutokseen.10

AfD:n vastaus tilanteeseen on ”kansallinen ulkopolitiikka” ja ”Saksan suvereniteetin” voimistaminen ”suurten maailmanlaajuisten haasteiden” ratkaisemiseksi. Prioriteetiksi on nostettava ennen kaikkea Saksan edut. AfD:n mukaan on varmistettava, että ”Saksan kansan vapaus ei ole ulkovaltojen vaikutuksen alainen”. Puolueen ensisijainen tavoite on ”itsenäinen Saksa”. Saksan sitoutuminen ”kansojen rauhanomaiseen rinnakkaiseloon” on AfD:n ulkopoliittisten prioriteettien vähempiarvoisempia kysymyksiä. Puolueelle kansainvälinen yhteisymmärrys on alisteinen Saksan suvereniteetin saavuttamiselle. Tavoitteena on politiikka, joka ”lisää Saksan hyvinvointia”. Tämän kannalta elintärkeää on Saksan selviytymisen kannalta ”pääsy kaikille raaka-aine- ja myyntimarkkinoille”.11

AfD:lle on selvää, että Berliini ei pysty ”yksin ajamaan etujaan”. ”Keskisuurena mahtina Saksalla ei ole sotilaallista painoarvoa”, ja sen vuoksi sen olisi mieluummin nähtävä ”roolinsa maailman kansojen keskuudessa” ”välittäjänä” – samalla kun se vahvistaa militarismia ja kansallista aseteollisuuttaan sotilaallisen painoarvonsa lisäämiseksi. Niin kauan kuin sotilaallista itsenäisyyttä ei ole vielä saavutettu, AfD haluaa vahvistaa Saksan hyvinvointia ”tavoitteellisella” yhteistyöllä muiden valtioiden kanssa. Tässä yhteydessä ”tasapaino Venäjän kanssa” on AfD:lle ”äärimmäisen tärkeä”.12 Sillä ”pragmaattisesta näkökulmasta” on tunnustettava, että Venäjällä on ”riittävästi Saksassa kipeästi tarvittavia raaka-aineita”. AfD toivoo, että ”tätä tilannetta voidaan hyödyntää molemminpuoliseksi hyödyksi”.13

Kysymys on myös elintärkeä AfD:n sosiaalisen demagogian ja rauhanpuheen vuoksi. Hallituspuolueilla ja AfD:llä on yhteinen linja sen suhteen, että asevarustelu edellyttää sosiaalimenojen leikkaamista. Erona tässä on se, että AfD:n demagogia perustuu siihen, että sosiaalimenojen leikkausten taustalla eivät ole kasvavat asevarustelumenot, vaan ennen kaikkea hallituksen sanktiopolitiikka Venäjään vastaan ja maan luopuminen Venäjän halvasta energiasta. Tätä tukee se tosiasia, että tutkimuksen mukaan megawattitunti (MWh) maksaa Saksassa tänä vuonna 101–114 euroa huolimatta hallituksen toimenpiteistä taakan keventämiseksi. Kiinassa hinta on 55–69 euroa ja Yhdysvalloissa vain 44–49 euroa. Energiasektorilla venäläisen kaasun ja öljyn vaihtuminen kalliiksi ja ympäristölle tuhoisaksi amerikkalaiseksi nesteytetyksi kaasuksi on tuhoisaa Saksan talouden kilpailukyvylle. Neue Zürcher Zeitung kirjoitti Saksan taloustilanteesta 1.12.2023: ”Keskeiset teollisuudenalat, kuten kemian-ja autoteollisuus, ovat kriisissä. Maalla ei ole kestävää energiahuoltoa vaan sattumanvarainen sekamelska uusiutuvien energialähteiden ja fossiilisten polttoaineiden kuluttajien välillä. Samaan aikaan infrastruktuuri on rappeutumassa.” Tämä antaa uskottavuutta AfD:n sosiaaliselle demagogialle ja ”rauhanpolitiikan” vaatimuksille.

Tässä konteksissa on loogista, että AfD torjuu ajatuksen Saksan etujen ajamisesta Yhdysvaltojen kanssa solmitun juniorikumppanuuden tai EU:n yhteisen turvallisuus- ja ulkopolitiikan avulla. Transatlanttiset ja strategisten autonomistien lähestymistavat ovat ristiriidassa AfD:n tärkeimmän prioriteetin eli Saksan kansallisen suvereniteetin kanssa. Transatlanttiset ovat valmiita hyväksymään Saksan sotilaallisen riippuvuuden Yhdysvalloista, mikä on AfD:lle mahdoton ajatus. Strategiset autonomistit haluavat kyllä saavuttaa Saksan ”suvereniteetin” suhteessa Yhdysvaltoihin (kuten AfD), mutta he haluavat siirtää riippuvuutta Washingtonista Berliinin hallitsemaan EU:hun. Tämä ei riitä AfD:lle.

AfD ja Ukrainan sota

AfD:n kanta Ukrainan kysymykseen perustuu yllä mainittuihin ulkopoliittisiin periaatteisiin ja sosiaalisen demogogian uskottavuuden vaatimuksiin. Heille Ukrainan sota on ennen kaikkea Yhdysvaltojen sota. Siihen Yhdysvallat on vetänyt Saksan mukaan vastoin sen kansallisia etuja. Puolueen mielestä Ukrainan sota on Saksan suvereniteetin ja kansallisten etujen vastainen. AfD:n eduskuntaryhmän johtaja Tino Chrupalla toteaa, että ennen kaikkea ”amerikkalaiset” hyötyvät Ukrainan sodasta14. ”Täysin tarpeettomasti” Saksa on hylännyt puolueettoman välittäjän roolinsa ja ”sälyttänyt sodanlietsonnasta aiheutuvat hirvittävät kustannukset” ”osattomalle saksalaiselle kansalle”. Ei Merkel eikä nykyinen hallituskoalitio ole puolueen mielestä edistänyt Saksan kansallisia etuja Ukrainan kysymyksessä.

AfD:n arvion mukaan Ukrainan sodan ”suuri häviäjä” ei tule olemaan Kiova tai Moskova, vaan Berliini. Näin ennustaa puolueen eduskuntaryhmän johtaja Alice Weidel. Hänelle Ukrainan sota on ennen kaikkea ”taloussota Saksaa vastaan” – jota Yhdysvallat käy. On ”käynnistetty” prosesseja, joihin Saksa ei voi ”vaikuttaa” ja ”siksi” AfD kannattaa rauhanneuvotteluja.15 AfD torjuu Saksan puuttumisen Ukrainan sotaan: ei siksi, että sota olisi kauheaa, vaan siksi, että se ei ole heidän silmissään ”meidän sotamme”.16 Ukrainan sodan myötä Saksa uhkaa menettää pitkäaikaisen pääsyn Venäjän resursseihin. Samalla Ukrainan sota vahvistaa Yhdysvaltojen asemaa Euroopan ydinpuolustusmahtina. Tämä tekee Ukrainan sodasta AfD:lle tuplasti sietämättömän. AfD tähtää Venäjän resursseihin ja haluaa epätoivoisesti irrottautua turvallisuuspoliittisesta riippuvuudestaan Yhdysvalloista. Parempi käyttää Venäjän resursseja ja uutta sotilaallista voimaa Yhdysvaltoja vastaan kuin Yhdysvaltojen kanssa Venäjää vastaan. AfD ei harjoita rauhanpolitiikkaa Ukrainan kysymyksessä, vaan amerikkalaisvastaista liittoutumispolitiikkaa.

Saksan hegemoniavalta ja ydinase

Saksan liittotasavalta on ollut sotilaallisesti ja poliittisesti riippuvainen Washingtonista toisen maailmansodan päättymisestä lähtien. On kuitenkin virheellistä olettaa, että Saksa ei ajaisi kansallista agendaa. On totta, että Saksan ja Venäjän liitto olisi piikki Yhdysvaltain geostrategien silmissä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Saksa olisi omien syidensä vuoksi laittanut kumppanuuttaan Moskovan kanssa jäihin. Saksa ei uhrannut kumppanuussuhteitaan Venäjään USA:n vasalliudesta, vaan kansallisten etujensa vuoksi: EU:n ja Naton itälaajentuminen palveli Saksan vaikutuspiirin laajentamista.

EU:n 1990-luvulla alkaneen itälaajentumisen myötä Saksa on saavuttanut yhden aikakausia kestäneistä voimapoliittisista tavoitteistaan: irrottaa Itä-Eurooppa Venäjän vaikutusvallasta ja integroida se Saksan vaikutuspiiriin. Hyökkäyssodalla Jugoslaviaa vastaan, EU:n jäsenyyksillä ja assosiaatiosopimuksilla sekä Ukrainan hallinnonvaihdoksella Berliini on tehnyt Neuvostoliiton jälkeisestä alueesta ”sisämaansa”.17 Se, että Bundeswehr perustaa tukikohdan Liettuaan, että Berliini laajentaa armeijaansa ja aseteollisuuttaan ja suuntautuu sotaan Venäjää vastaan – kaikki tämä ei ole merkki alistumisesta Yhdysvalloille. Tämä on Saksan kansallista voimapolitiikkaa. Saksa on varmistanut sotilaallisesti EU:n itälaajentumisen aluevoittoja viimeistään vuodesta 2014 lähtien. Se käy Ukrainassa sijaissotaa takamaistaan. Jos AfD syyttää tästä yksin Yhdysvaltoja, se peittää Saksan kansalliset voimapoliittiset intressit Itä-Euroopassa. Samalla se tukee Saksan asevarustelua ja Berliinin ja Naton militarismia. Tällä kaikella ei ole mitään yhteyttä Saksan ”vastuuseen Euroopan rauhasta”.

AfD:n ajatukset ovat hyvin lähellä Saksassa vallitsevaa turvallisuuspoliittista ajattelua. Sen mukaan nykyistä uutta kylmää sotaa leimaa epävarmuus siitä, joka vaatii kaikkien menneisyyden ”tabujen” murtamista. Se asettaa myös uudelleen kysymyksen ydinaseesta Saksan ja EU:n osalta. Saksalainen valtiotieteilijä Wolfgang Michal asetti vuonna 1995 ilmestyneessä kirjassa ”Saksa ja seuraava sota” kysymyksen: ”miten Saksa tulee pääsemään käsiksi ydinaseisiin?” Hänen mukaansa yksi mahdollisuus on Euroopan yhteinen ulko-ja turvallisuuspolitiikka, jonka kautta ne saattaisivat päätyä ”Saksan kontrollin alaiseksi”.18

Nyt Saksassa on käynnistynyt keskustelu EU-ydinaseen välttämättömyydestä. Jokin aika sitten kuollut johtava CDU poliitikko Wolfgang Schäuble totesi tulevan turvallisuuspolitiikan vaatimuksesta: ”Jos haluat rauhaa, sinun on oltava valmis sotaan”. Hän vaati EU:n nopeaa ydinaseistusta. Tämä on avain uskottavaan pelotteeseen.19 Samoilla linjoilla on entinen vihreä ulkoministeri Joschka Fischer, joka on kehottanut Euroopan unionia ”varustautumaan sotilaallisesti, myös ydinaseilla”. Humboldt-yliopiston politiikan tutkimuksen professori Herfried Münkler ”kehottaa varustamaan Euroopan ydinaseilla, jotta se olisi paremmin suojattu sotaa vastaan”. Hänen mukaansa ”Euroopan on rakennettava ydinasevalmiuksia”. Münkler jatkaa: ”Briteillä on ydinsukellusveneitä, Ranskalla on pommi, mutta käyttävätkö he niitä todella Liettuan tai Puolan suojelemiseen?” Hänen mielestään Kremlin näkökulmasta se on kyseenalaista. ”Tarvitsemme yhteisen matkalaukun, jossa on punainen nappi ja joka kulkee suurten EU-maiden välillä”, toteaa Münkler.20 Euroopan näkökulmasta olemassa olevat ”rajalliset toimintavaihtoehdot” olisi poistettava mahdollisimman nopeasti, ja erityisesti strateginen ”loppupeli” olisi määriteltävä tarkemmin.

EU:lle oma ydinase vai turvautuminen amerikkalaisten ydinaseisiin? Trumpin kohupuheen jälkeen vaatimus EU-ydinaseesta on saanut Saksassa uutta vauhtia. SPD:n EU-vaalien kärkiehdokas Katarina Barley on vaatinut EU:lle omaa ydinasetta, koska hänen mielestään Yhdysvaltojen Euroopan ydinpuolustuskilven luotettavuudesta ei ole varmuutta. Myös kristillisdemokraattisen unionin (CSU) EU-vaalien kärkiehdokas Manfred Weber liputti avoimesti eurooppalaisen ydinasesateenvarjon puolesta.

AfD:n puolustuspoliittinen tiedottaja Rüdiger Lucassen antoi jo aiemmin tukensa ”ydinaseet Saksalle” -vaatimukselle. Hän totesi: ”Uskottava pelote edellyttää ydinasevoimavaroja. Jos siis haluamme suojella maatamme mahdollisimman itsenäisesti sotilaallisilta uhkilta, meidän on vakavasti harkittava Saksan varustamista ydinaseilla.” AfD:n nuorisojärjestön puheenjohtaja Hannes Gnauck perusteli oman ydinaseen vaatimusta kansallisen suvereniteetin voimistamisella. Hänen mukaansa 2000-luvulla vain valtiot, joilla on omat ydinaseet, voivat toimia suvereenisti: ”Ja juuri siksi haluamme ydinaseita myös Saksalle.” Gnauck ja Lucassen istuvat samassa puolustuspoliittisessa työryhmässä. Alice Weidel ei vielä avoimesti suostunut vaatimusta esittämään. Hänen mukaansa se ei tällä hetkellä vastaan puolueen vaatimusta.21

AfD:n politiikalla ei ole mitään tekemistä rauhanliikkeiden tavoitteiden kanssa, vaan se ajaa Saksan kansallisen suvereniteetin voimistamista militarismin, ydinaseiden ja voimakkaan armeijan avulla.

AfD:n niin sanotulla rauhanpolitiikalla on myös sisäpoliittinen ulottuvuus. Ainoaksi vastavoimaksi on Saksan politiikassa nousemassa Sahra Wagenknechtin johtama Bündnis Sahra Wagenknecht (BSW). BSW kannattaa välitöntä ja ehdotonta tulitaukoa Ukrainassa, asetoimitusten lopettamista ja taloussodan lopettamista Venäjää vastaan. Neutraloidakseen BSW:n kannatuksen kasvun AfD toi Saksan parlamenttiin päätöslauselmaesityksen ”Saksan vastuu Euroopan rauhasta – rauhanaloite ja turvatakuut Ukrainalle ja Venäjälle” juuri BSW:n puolueen perustamisen alla. BSW:n parlamenttiedustajat ilmoittivat, että he eivät tue AfD:n esitystä. Kommentoidessaan BSW:n kielteistä kantaa suhteessa AfD:n päätöslauselmaesitykseen Sevim Dagdelen totesi: ”Tarvitsemme ulkopolitiikassa ja diplomaattisissa aloitteissa tervettä järkeä tämän hirvittävän sodan lopettamiseksi sen sijaan, että otamme yhä uusia sotalainoja” ja asetti BSW:n jälleen kerran poliittiseksi antipodiksi hallituspuolueille, CDU/CSU:lle ja AfD:lle, jotka haluavat kiihdyttää asevarustelua ja militarismia.

SPD:n ja Linke-puolueen entinen puheenjohtaja Oskar Lafontaine, joka nykyisin tukee BSW:tä, totesi puolestaan: ”AfD kannattaa oikeutetusti Saksan ja Venäjän hyviä suhteita. Tällä vaatimuksellaan se seuraa Saksan ulkopolitiikan perinnettä, joka yhdistetään Bismarckin, Rathenaun ja Brandtin nimiin. Mutta vilkaisu julkisivun taakse osoittaa, että AfD kannattaa jälleenvarustelua, sotaa ja Naton laajentumista.” Lafontainen mukaan AfD ei ole ”rauhanpuolue”, vaan militarismin ja Naton kannattaja. ”Nato on muuttunut puolustusliitosta hyökkäysliitoksi. Niin kauan kuin Yhdysvallat määrittää Naton päätökset – Yhdysvaltain kongressin mukaan Yhdysvallat on toteuttanut 251 sotilaallista väliintuloa vuodesta 1991 lähtien – Saksa ja Eurooppa ovat sotilaallisen infrastruktuurin kautta mukana kaikissa Yhdysvaltain (Naton) hyökkäyssodissa, jotka rikkovat kansainvälistä oikeutta”, toteaa Lafontaine Natosta. AfD on koko ajan tukenut myös täysin Naton itälaajennusta. Lafontainen mukaan AfD ei halua ymmärtää, että ”Ukrainan sota on seurausta Naton itälaajentumisesta ja Yhdysvaltojen geostrategisesta sodasta”. ”Rauhanpuolue” AfD antaa täyden tukensa Naton vaatimukselle, että Saksa käyttää kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta asevarusteluun tulevaisuudessa. AfD kannattaa myös interventiosotia, jos ne ovat Saksan etujen mukaisia. Lafontaine kirjoittaa: Siitä lähtien, kun Saksan vapautta on puolustettu Hindukushissa, Lähi-idässä ja Sahelissa, olemme tienneet, että Saksan edut kauppateiden ja raaka-aineiden osalta määrittelee avokätisesti Saksan liittopäivien enemmistö. AfD tukee tämän lisäksi myös Israelin sotatoimia Gazassa.”22

AfD on ennen kaikkea militarismin lipunkantaja ja edustaja, joka ei ole millään tavalla rauhan asialla. Sen asevarustelu- ja Nato-linjaukset ja kansallisen suvereniteetin itsekkään politiikan tavoite ovat täydellisessä ristiriidassa rauhanpolitiikan ja BSW:n tavoitteiden kanssa.

1 https://kulttuurivihkot.fi/lehti/blogit/kasparhauser/1865-afd-nousemassa-saksan-valtapuolueeksi

2 https://kulttuurivihkot.fi/lehti/blogit/kasparhauser/1868-afd-vaeestoevaihtoteoria-ja-fasistinen-vaekivaltapotentiaali

3 Pressemitteilung der AFD vom 04.04.2023, „AfD demonstriert für den Frieden“

4 https://www.tagesschau.de/inland/innenpolitik/bundeswehr-pistorius-100.html

5 Plenarprotokoll 20/118 des Deutschen Bundestages

6 Konzeption zur Ausbildung einer starken Bundeswehr, Arbeitskreis Verteidigung der AFD

7 Der Spiegel 15/2023

8 Plenarprotokoll 20/118 des Deutschen Bundestages

9 Konzeption zur Ausbildung einer starken Bundeswehr, Arbeitskreis Verteidigung der AFD

10 Alice Weidel im Gespräch mit Volker Finthammer, Deutschland Funk, 16.10.2022

11 Realpolitik im deutschen Interesse. Strategiepapier der AFD-Fraktion im Deutschen Bundestag zur Außen- und Sicherheitspolitik

12 Alice Weidel im Gespräch mit Volker Finthammer, Deutschland Funk, 16.10.2022

13 Realpolitik im deutschen Interesse. Strategiepapier der AFD-Fraktion im Deutschen Bundestag zur Außen- und Sicherheitspolitik

14Tino Chrupalla bei Markus Lanz am 29.11.2022 https://www.youtube.com/watch?v=FTzxZG6Rwmc

15Alice Weidel im Gespräch mit Volker Finthammer, Deutschland Funk, 16.10.2022

16 Pressemitteilung der AFD vom 04.04.2023, „AfD demonstriert für den Frieden“

17 Konrad Popławski: The Role of Central Europe in the German Economy. www.osw.waw.pl.

18Wolfgang Michal, Saksa ja seuraava sota, Like 1998, 67.

19 Badische Neueste Nachrichten, 8. lokakuuta 2022

20 Der Spiegel 29.11.2023

ILMOITUS