Ihmiskunta siirtyi 75 vuotta sitten uutteen historialliseen aikakauteen. Hiroshiman yllä räjähti atomipommi 6.8.1945 kello 8.16.02. Noin 100 000 kaupunkilaista, joista 95 000 oli siviilejä, kuoli silmänräpäyksessä. Nagasaki koki saman kohtalon 9.8.1945. Vuoteen 2020 mennessä atomipommien välittömiin räjähdyksiin ja niiden radioaktiivisiin jälkivaikutuksiin on kuollut kaikkiaan yli 400 000 ihmistä. Hiroshiman ylipormestarin ilmoituksen mukaan joka vuosi Japanissa kuolee edelleen yli 3 000 ihmistä vuoden 1945 atomipommien säteilyvaikutuksiin.1
Ydinase merkitsee, että ihmiskunnalla on mahdollisuus tuhota itse itsensä. Oli tapahtunut aseteknologinen murros, joka teki sivilisaatiostamme pysyvästi hauraan. Atomiajan merkityksestä kirjoitti itävaltalainen filosofi Günther Anders vuonna 1960:
”Tämä aihe ei ole vain yksi muiden joukossa, vaan nimenomaan hirvittävin ongelma, joka milloinkaan on ollut olemassa, sillä siihen sisältyy ihmiskunnan itsetuhon mahdollisuus niiden aseiden avulla, jotka ydinfysiikan kehitys on tehnyt mahdolliseksi.”
Vietettäessä Hiroshiman pommin pudottamisen 75. vuosipäivää on maailmassa ydinaseista käyttövalmiina vajaat 3 800 ydinkärkeä, joista lähes 2 000 on heti valmiina laukaisuun. Käyttövalmiita ydinkärkiä on Yhdysvalloilla lähes 1 800 kappaletta ja Venäjällä 1 600. Samalla ydinaseita ja ydinteknologian kehittämistä rajoittavat sopimukset purkautuvat yksi toisensa perään ja uusista rajoituksista käydyt neuvottelut ovat umpikujassa. On vaarallinen illuusio antaa vaikutelma, että ydinaseet ovat mennyttä maailmaa.
Ydinaseaikakausi synnytti tilanteen, jossa pysyvästä rauhantilasta on tullut se kategorinen imperatiivi, joka sitoo ihmisiä olosuhteista riippumatta. Se on maksiimi, jonka mukaan kenelläkään ei tule olla erioikeuksia. Taustalla on Immanuel Kantin toteamus ikuisen rauhan välttämättömyydestä: ”Tällöin ihmissuvulle kaikessa heikkoudessaankin varmistuisi edistys parempaan siinä negatiivisessa merkityksessä, ettei sitä ainakaan tuhota edistyessään”.
Marx ja Engels esittivät myös varoituksen siitä, että ”luokkataistelujen historia” voi päättyä joko ”yhteiskunnan vallankumoukselliseen uudistamiseen tai taistelevien luokkien yhteiseen perikatoon”.
Albert Einstein ilmaisi toisen maailmansodan jälkeen syntyneen tilanteen vuonna 1946 seuraavasti: "Tänään atomipommi on perin pohjin muuttanut tuntemaamme maailman, ja näin ollen ihmisrotu on löytänyt itsensä uudenlaisesta asuinsijasta, johon sen täytyy mukauttaa ajattelunsa... Tulevan ajattelun täytyy estää sodat."
Englantilainen filosofi Bertrand Russell velvoitti kuuluisassa puheessaan 15.4.1961 ihmiskuntaa muistamaan sen, ”että ellei sota täysin eliminoida, ihmissuku on tuomittu”. Hän kuvasi ”sotien lopettamista” ihmiskunnan tulevaksi ”sankaritehtäväksi”. Russell painotti sen olevan vaikeaa, koska sota on hallinnut ”ihmiselämää 6 000 vuoden ajan”.
Toinen maailmansota jätti ihmiskunnalle perinnöksi kaksi pysyvää mustaa aukkoa sen historiaan. Niiden velvoite tiivistyy toteamukseen: ”Ei koskaan sotaa, ei koskaan Auschwitzia”. Toistuessaan ne johtavat barbariaan ja viime kädessä sivilisaation tuhoutumiseen.
Auschwitz ja holokausti synnyttivät YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ja sen, että YK:n yleiskokouksessa hyväksyttiin 12. tammikuuta vuonna 1951 juridisesti kansanmurha-termi. Auschwitzin vapautumisen 75-vuotispäivänä keskitys- ja tuhoamisleiriltä selviytyneiden viesti tuleville sukupolville oli: ”Haluamme, että seuraavat sukupolvet tietävät, mitä koimme ja ettei sitä tapahtuisi koskaan enää”. Maaliskuun 5. päivänä 1949 julkaistiin muistio ”Hiroshiman aate”, jossa todettiin: ”Hiroshiman asukkaat – – toivovat hartaasti, että heidän kokemuksistaan voi muodostua pysyvää maailmanrauhaa edistävä tekijä.”
Atomipommien sienimäiset pilvet Hiroshiman ja Nagasakin yllä merkitsivät tuhoamisen muotoa, joka toteutettiin ei-totalitaarisen valtion toimesta ilman pakkokuljetuksia ja keskitysleirejä. "Jumalallisten" pommien liekkimeressä menehtyneistä Hiroshiman ja Nagasakin asukkaista tuli toisen maailmansodan loppuvaiheen turhia ja atomipommin tuhovoimaa testaavan ihmiskokeen ensimmäisiä uhreja. ”Hiroshiman asukkaat – – tietävät olleensa osallisia laboratiokokeessa”, todetaan ”Hiroshiman aate” -muistiossa.
Japanilainen elokuvaohjaaja Akira Kurosawa on sanonut: ”Jokainen muistaa vain sen, mikä hänelle on mieluisaa.” Atomipommien pudottamisen Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman oikeutti seuraavasti: ”Olemme käyttäneet pommia lyhentääksemme sotaa... Meidän harteillamme on suunnaton vastuu, me kiitämme Jumalaa... Pyydämme Jumalalta, että se johtaisi meidät käyttämään asetta Hänen tarkoituksensa mukaisesti.”
Tämä perustelu löytyy myös marxilaisen historioitsija Erich Hobsbawnin teoksesta Äärimmäisyyksien aika. Hänen mukaansa ”japanilaisten nopean antautumisen varmistamiseksi Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotettiin ydinpommit”. Ei ole ihme, että sama teesi on löytänyt tiensä suomalaiseen wikipediaan: ”Iskujen katsotaan olleen merkittävä tekijä toisen maailmansodan päättymisessä”. Toisaalta samaisessa artikkelissa todetaan monien olleen sitä mieltä, että Japani olisi antautunut pian ilman pommeja.2 Yksi heistä oli US-amiraali William D. Leahy, joka on todennut: ”Japanilaiset olivat jo lyötyjä ja valmiita antautumaan. Tämän barbaarisen aseen käyttö Hiroshimaa ja Nagasakia vastaan ei auttanut meitä millään tavalla. Sen ensi käytöllä olemme omaksuneet pimeän keskiajan barbaarien moraalisen standardin. En ole oppinut käymään sotaa tällä tavalla, ja sotia ei voiteta tuhoamalla naisia ja lapsia.” Tämä toteamus oli liikaa vuonna 1995 Yhdysvalloissa järjestetyssä näyttelyssä, joka käsitteli Hiroshiman atomipommin pudottamisen 50. ”juhla”vuotta.
Toinen tekijä, jonka seurauksena Hiroshima ja Nagasaki eivät ole Auschwitzin tavoin vaikuttaneet syvällisesti ihmiskunnan tietoisuuteen ydinsodan totaalisen tuhon vaarasta, on näkemys ydinaseista rauhan takaajana. Tosiasiassa vuosina 1946–1985 kuudessatoista kansainvälisessä kriisissä on uhattu ainakin jollain tasolla ydinaseiden käytöllä. Vetypommin kehittäjä Edward Teller määritteli militarismin näkökulmasta ”Hiroshiman perinnön” tuleville sukupolville: ”Rationaalinen käyttäytyminen perustuu rohkeudelle käyttää ydinaseita, jos se on taktisesti järkevää.”
Colin S. Gray, presidentti Reaganin hallinnon yksi päästrategi vuosina 1982–1987, julkaisi yhdessä Keith Paynen kanssa vuonna 1980 kansainvälistä huomiota herättäneen tekstin Victory is Possible (Foreign Policy, Sommer 1980). Siinä ydinsota esitettiin välttämättömänä ja "rationaalisena". Kirjoittajien mielestä voittoisasta ydinsodasta ei voida puhua, "jos – – olisi pelättävissä 100 miljoonan ihmisen tappio". Mutta ydinsota, jossa Yhdysvaltojen tappiot olisivat ainoastaan 20 miljoonaa, olisi "voittoisa".
Näkemyksestä, että ”ydinsotaa ei voi voittaa eikä sitä saa koskaan käydä”, syntyi 1980-luvun puolivälissä tietynasteinen yhteisymmärrys suurvaltojen kesken. Tätä realismia edusti mm. Varsovan liiton poliittinen deklaraatio tammikuulta 1983: "Kaikki ajatukset voittaa ydinsota pilkkaavat jokaista järkeä. Ydinasesodassa, jos sellainen syttyisi, ei voisi olla voittajia." Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Mihail Gorbatšov vuonna 1985 julistivat yhdessä, että ”ydinsotaa ei voi voittaa eikä sitä saa koskaan käydä.”. Kylmän sodan päättyminen herätti toiveet historian lopusta ja aseiden muuttumisesta auroiksi sekä ydinaseettoman maailman mahdollisuudesta.
Kehitys kulki kuitenkin toiseen suuntaan. Ihmiskunta on valinnut militarismin ja väkivallan tien, joka on erityisesti 2000-luvulla voimistunut. Politiikan ja ihmismielen militarisoituminen on merkinnyt barbarismin kasvua. Persianlahden sota teki väkivallasta ja sodasta kansainvälisessä politiikassa oikeutetun ydinaseaikakaudella. Jugoslavian hajoamissodat ja Kosovon sota ovat merkinneet "sotilaallisen humanismin" läpimurtoa. Koko maailmaa järkyttänyt terrori-isku 11.9.2001 ja Yhdysvaltain presidentin Bushin julistama "21. vuosisadan ensimmäinen sota" voimistivat ihmiskunnan uppoutumista militarismin ja väkivallan suohon. Terrorisminvastaisen sodan huumassa 54 prosenttia amerikkalaista oli valmis sillä hetkellä puoltamaan ydinaseiden käyttöä. Sitä seurasivat Irakin ja Afganistanin terrorisminvastaiset sodat sekä Ukrainan konflikti. Pasifismi ajattelusuuntauksena on heitetty historian roskakoriin.
Ihmiskunnan kehitys on hyvää vauhtia kulkemassa kohti militarismin voittoa, jonka myötä ollaan valmiita ottamaan jopa ydinsodan riski. 2000-luvulla on koko ajan ollut esillä "mini"ydinaseteknologian kehittäminen, joihin kuuluvat mm. atomikranaatit ja laserohjatut "mini"ydinohjukset. Yhdysvaltalainen World Policy Instituten tutkimuksessa on Yhdysvaltain johtoa varoitettu kyseisen ydinasepolitiikan vakavista kansainvälispoliittisista seuraamuksista. Asialla on jo selvät vaikutukset. Venäjä, Kiina, Pakistan ja Intia ovat mahdollisesti varustautumassa "rajoitetun" ydinsodan mahdollistavalla asearsenaalilla.
Ydinaseet ovat terroriaseita, jotka uhkaavat sivilisaatiomme olemassaoloa. Ihmiskunnan suurin ja vaarallisin illuusio on, että voisimme ydinaseilla turvata pysyvästi rauhan. Ihmiskunnan tavoitteena voi olla vain ydinaseeton maailma. On täysin käsittämätöntä, että Suomi ei allekirjoita ydinaseet kieltävää YK:n sopimusta, jonka on tähän mennessä allekirjoittanut 79 valtiota ja ratifioinut 33 valtiota. Nykyisellä Sanna Marinin johtamalla hallituksella ei näytä myöskään olevan valmiutta sopimuksen allekirjoittamiseen3, vaikka sille olisi suomalaisten selvä tuki. Ydinaseiden täydellistä kieltoa kannattaa 87 prosenttia suomalaisista ja 84 prosenttia sitä, että Suomi allekirjoittaa YK:n ydinaseet kieltävän sopimuksen.
”Suomalaiset selvästi ymmärtävät, että ydinaseet ovat todellinen uhka. Kansainvälisen ilmapiirin kiristymisen myötä ydinsodan riski on kasvanut. Ainoa keino välttää se on ydinaseiden täydellinen kieltäminen ja hävittäminen”, toteaa ydinaseiden vastaisen sopimuksen edistämisestä ajavan ICAN Finland -järjestön koordinaattori Kati Juva.
Rooman valtakunnan aikainen sanonta kuuluu: "Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan." Ydinaseaikakaudella roomalaisten neuvon noudattaminen on varma tie ihmiskunnan tuhoon. Nykyisen sivilisaation säilymisen yksi keskeinen ehto on konfliktien sääntely diplomatialla ja aseistariisunta, jonka tavoitteena tulee olla ydinaseeton maailma.
1 https://www.heise.de/tp/features/Der-Mahnruf-des-missachteten-Gewissens-4861967.html
