Mihinkäs ne kirjastojen levyt katosivatkaan…?

Noin kuukausi sitten Vesa Sirén ihmetteli jälleen Helsingin Sanomissa pääkaupunkiseudun kirjastojen äänilevyjen kohtaloa, kun monessa Helsingin sivukirjastossa ei enää pidetä levyjä ollenkaan. Ja kun omasta kotikirjastosta ei levyjä löydy, musiikki kuunnellaan yhä useammin huonommalla äänentoistolla ja huonommalla informaatiolla netistä, mikä vähentää levyjen lainaamista entisestään, jolloin kirjasto luopuu levyistään yhä helpommin ja noidankehä on valmis.

Jotain outoa asiassa kuitenkin on: Sirénin haastattelema kirjastonhoitaja Lassi Kosonen toteaa, että hankintamäärärahojen puolittumisen takia levyjä ei enää riittänyt kaikkiin kirjastoihin. Miten niin? Kirjastothan ovat jo pitkään kaupitelleet pilahinnalla poistolevyjä tai suorastaan jakaneet niitä ilmaiseksi pois. Itsellänikin on vino pino eri sivukirjastosta hankittuja poistolevyjä. Tosiasiassa kaikkiin kirjastoihin ei siis ole riittänyt uutuuslevyjä, vaikka muuten aikaisemmin hankittuja levyjä riittää jopa pois jaettavaksi. Ilmankos Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Tuomas Pelttari onkin huolissaan hankintamäärärahojen laskusta.

Kososen mukaan monien lähikirjastojen sisältö oli jämähtänyt aineiston kellutusmahdollisuudesta huolimatta, eikä lähikirjastoissa löytynyt levyhyllyjen aktiivisia hoitajia. Mieleeni tulee kuitenkin väkisinkin eräs kirjastonhoitaja, joka joitain vuosia sitten kertoi, kuinka sivukirjastojen hoitajilta otettiin pois mahdollisuus vaikuttaa hankittavan aineiston valitsemiseen. Kun sen niin sanotun kellutuksenkin ratkaisee käytännössä palautusautomaatti, joka päättää, nielaiseeko se palautetun materiaalin syövereihinsä vai jättääkö se materiaalin palautuskirjastoon kellumaan, niin millaisia mahdollisuuksia kirjastonhoitajilla edes on aktiivisuuteen? Voivat vähän ottaa hyllyissä olevasta aineistosta jotain enemmän esille tai tilata muista kirjastoista levyjä vaikka jonkin teeman mukaan tarjolle, mutta kovin ihmeelliset asiat eivät näytä mahdollisilta. Nyt aktiivisuus kohdistuu poistettavien levyjen valitsemiseen. Herää myös kysymys, mitä tapahtuu niiden levyistä huolehtineiden kirjastonhoitajien osaamiselle ja kokemukselle, joiden kirjastoista levyt on otettu pois? Voidaanko heidät kaikki siirtää kirjastoihin, joissa levyjä vielä pidetään? Entä jos tällaisten kirjastojen määrää edelleen vähennetään ja lopulta otetaan mallia Espoosta, jossa levyjä tullaan tarjoamaan vain Tapiolan kirjastossa? Samalla herää kysymys, mitä kelluttaminen tarkoittaa, jos levyjä tarjotaan vain tietyissä kirjastoissa.

Vaikka levyjä voikin varata haluamaansa kirjastoon, Helmetin nettijärjestelmän selaaminen on aivan erilaista kuin hyllyissä olevien fyysisten levyjen selaaminen. Helmetistä on helpointa löytää sellaista materiaalia, jota tietää olevan olemassa ja juuri sen takia myös etsii, mutta levyhyllyjä silmäilemällä ja plarailemalla tarjonnasta saa paljon nopeamman ja monipuolisemman mielikuvan, joka yllyttää tutustumaan entuudestaan vieraaseenkin musiikkiin. Jos musiikkia kuuntelee suoraan netistä, ainakin YouTube tarjoaa haetun lisäksi yhä lisää ennestään valitun tapaista materiaalia, mikä ei musiikin tuntemusta avarra.

Kirjastojen levymäärärahojen väheneminen ei ole ainoa ongelma. On syytä kysyä, miksi levyjä joudutaan poistamaan melkoisia määriä kirjaston kokoelmista samalla kun osa sivukirjastoista jätetään täysin ilman levyjä. Osa vastauksesta tulee eräältä kuulemaltani kirjastonhoitajalta: kirjasto joutuu poistamaan yhtä paljon materiaalia kuin sinne tulee uutta sisään, mikä on siis tilakysymys. Kirjastothan ovat hankkineet lisätilaa CD-levyille vaihtamalla alkuperäisiä muovikoteloita ohuempiin muoviläpysköihin, mutta silti tilaa ei ole liikaa. Toisaalta tilanne pahenee aina kun jostain kirjastosta hylätään kokonaan levyt, jotka pitää saada mahtumaan jonnekin muualle.

Jokainen poistettu levy on vähäisemmän kuulijakunnan käytettävissä ja näin ollen myös vähemmän ympäristöystävällisessä käytössä, mutta miten vähentäisi levyjen poistotarvetta? Tässä joitain ehdotuksia, joiden kaikkien taustalla on ajatus, että lainaamiskynnys olisi mahdollisimman matala ja mahdollisimman moni levy olisi asiakkailla kotona tallessa, mutta kuitenkin tarvittaessa muidenkin asiakkaiden varattavissa. Eli ehdotan muille kuin viimeisimmille uutuuslevyille jotakin tai joitakin seuraavista keinoista kokeiltavaksi:

  1. Ei aseteta CD-levyjen lainamäärälle ylärajaa.

  2. Ei vaadita lainaajaa tuomaan viiden nettiuusimisen jälkeen levyjä kirjastoon uusintalainausta varten, vaan palauttamaan vasta, jos jokin levy on varattu.

  3. Pidennetään laina-aikaa kahteen tai useampaan kuukauteen.

  4. Ei olla tiukkoja myöhästymissakkojen kanssa.

  5. Edellinen ehdotus on jo aika lähellä rajoittamattoman laina-ajan ajatusta. Toki varatut CD:t pitäisi palauttaa.

Eli näillä keinolla lisättäisiin levyjen lainamäärää, jolloin levyt veisivät vähemmän tilaa kirjastojen hyllyillä, vaikka olisivat edelleen kirjaston omistuksessa, löydettävissä Helmetin nettijärjestelmästä ja lainattavissa. Vaikka edellä ehdottamistani lainaehtojen höllennyksistä saattaisikin seurata enenevä CD-levyjen unohtuminen ja katoaminen asiakkaiden kotoa, tilanne ei olisi mitenkään huonompi verrattuna siihen, että kirjasto itse ehdon tahdoin myy pilahinnalla tai jakaa ilmaiseksi levyjään, minkä jälkeen ne eivät ole enää kenenkään lainattavissa. Mitä enemmän kirjastolle jätetään vain yksi kappale varastokirjastoon, sitä suurempi riski on, että kirjaston ainoita kappaleita rupeaa katoamaan tai vaurioitumaan, jolloin moista aineistoa ei ole enää kenenkään käytettävissä.

On vielä oma kysymyksensä, millaisiin levyihin kirjaston kannattaa väheneviä määrärahojaan käyttää. Ainakaan niitä ei kannattaisi käyttää kaikenkarvaisiin pop-hitti-päiväperhoista koostettuihin kokoelmalevyihin, joiden elinkaari tiedetään jo hankintavaiheessa lyhyeksi. Jopa klassisen musiikin kokoelmalevyt ovat aika kyseenalaisia, joten olisi syytä keskittyä kokonaisiin albumeihin, kokonaisia teoksia sisältäviin levyihin tai suurempiin levypaketteihin. Muuten kannattaisi ehkä panostaa LP-levyihin, mutta klassisen musiikin kuuntelijoiden keskuudessa vinyyli-innostus ei taida olla yhtä yleistä kuin muiden musiikinlajien harrastajien keskuudessa. Olennaista olisi kuitenkin toimia tavalla, jolla kalliilla hankittuja levyjä tarvitsisi mahdollisimman vähän laittaa poistoon.

ILMOITUS