Paparazzit jahtasivat päivänjulkkiksia Sibelius-Akatemian oopperan esittämässä modernissa toteutuksessa Johan Strauss II:n Lepakosta.
Operettimusiikki on aiheiltaan oopperaa kevyempää, mutta asettaa laulajat lähes yhtä suurien haasteiden eteen. Eleganttia musiikkia on osattava laulaa hienostuneesti, ja se edellyttää samanlaista rakenteiden hallintaa kuin ooppera. Lisäksi laulajalta vaaditaan oopperaa suurempaa kykyä impulsiiviseen heittäytymiseen ja sujuvaan lavaliikehdintään laulaessa. Operetissa ei virtaa pelkästään ikoninen samppanja, myös elastinen lavaliikehdintä ja tanssiaiskohtaukset ovat olennainen osa operettien maailmaa.
Marilena Fontouran koreografiat istuivat sujuvasti kitsch-henkiseen Lepakkoon: saippuasarjojen melodramatiikka ja sosiaalisen median kiiltokuvakulttuuri oli siirretty moderniin Lepakko-toteutukseen, jossa paparazzit jahtasivat päivänjulkkiksia. Ohjaaja Anu Hälvä-Sallinen oli koristellut Prinssi Orlorfskin naamiaiset toisessa näytöksessä suurilla kaasuilmapalloilla ja kuoron jäsenistä oli tehty naamiaisiin yksi kerrallaan katsomon kautta tulevia julkisuuden hahmoja. Solistien ja kuorolaisten elekieleen ja pukeutumiseen oli istutettu aimo annos tietoista travestiaa (homokliseet) ja ristiinpukeutumista (miehet glitterissä ja naisten vaatteissa sekä väreissä).
Sibelius-Akatemian oopperan Lepakko oli parhaimmillaan elegantin laulun juhlaa. Operetti edellyttää kaunolaulun lisäksi hienostunutta musiikin tulkintaa, koloratuuriosuuksien hallintaa ja sujuvaa lavaliikehdintää eli motorista koordinaatiota. Muun muassa Adele (Emili Losier), Rosalinde (Dionne Ghislain), Alfred (Mikko Heimovaara) ja hyvin kaunisääninen Dr. Falke (Kristian Lindroos) sekä Prinssi Orlofski (Malin Döragrip) selvisivät haasteesta hyvin.
Se illan aikana selvisi, että hyvä, hallittu ja musikaalinen lauluääni ei takaa välttämättä puhenäyttelijän taitoja, ei ainakaan vieraalla kielellä (Lepakko esitettiin kolmella kielellä). Losierilta, Ghislainelta ja Döragripiltä löytyivät nekin taidot. Ghislaine suorastaan villitsi yleisön esittäessään naamiaiskohtauksen scardàsia unkarilaisena tositelevisiotähtenä. Sekä Döragripillä että Losierilla oli myös muita laulajia enemmän luontaista karismaa ja lavalla tarvittavaa impulsiivisuutta.
Kolmannen näytöksen savolaiseksi sonnustettu vartija jaksoi naurattaa monia, mutta tällainen huumori ei purrut minuun. Adelen laulu ja tanssi pelastivat sentään kohtauksen.
Johann Strauss II: Lepakko. Sibelius-Akatemian ooppera. Esitykset 31.10.–12.11. Musiikkitalon Sonoressa.