Kulttuurivihkot 4/2009
»Vasemmistoliiton puoluevaltuuston ylimääräinen kokous» kuulustaa tylsältä ja minä olen sentään kiinnostunut politiikasta. Näennäinen tylsyys on puoluepolitiikkaan sisältyvän byrokratian syytä, sillä päätökset voivat olla isojakin, kuten nyt: tarkoitus on valita uusi puheenjohtaja eronneen Martti Korhosen tilalle. Ehdokkaina ovat nuoret kansanedustajat Paavo Arhinmäki ja Merja Kyllönen.
Tulen yhdentoista maissa paikalle. Matkalla tajuan, että passini unohtui ja olen varma, etten pääse sisään Eduskunnan lisärakennukseen Pikkuparlamenttiin ilman sitä. Yllätyksekseni turvatoimet ovatkin lentokenttää helpommat: läpivalaisussa läppäriä ei tarvitse ottaa laukusta eikä henkilöllisyyttä todistaa.
Paikalla on hiljaista ja auditorio on tyhjä. Puoluevaltuutetut ovat syömässä. Jännitys kytee pinnan alla: ihmiset istuvat pienissä pöytäkunnissa ja puhuvat hiljaa. Tarjolla on kasvis-couscousta tai uunilohta, jälkiruoaksi jäätelöä kinuskikastikkeella ja lakkahillolla. Hiljainen tunnelma muistuttaa minkä tahansa konferenssin ensimmäistä aamua.
Ruokala ja auditorio ovat jostain syystä maan alla. Yläosan ikkunoista näkyy katutaso ja auringonvalo. On kuin tämä olisi hätätilahallituksen kokous pommisuojassa, vaikka kerrosta ylempänä onkin käynnissä Helsinki Pride ja metallifestivaali Tuska.
Liityn tuttujen nuorten vasemmistolaisten pöytään. Juttelemme hiukan puheenjohtajaehdokkaista ja vitsailemme vanhojen miespuolisten puoluevaltuutettujen pukukoodista: lyhythihainen kauluspaita ilman kravattia ja huonosti istuva vaalea pikkutakki. Naisilla on lyhyeksi kynityt luonnonruskeat hiukset.
Merja ja Paavo
Kyselen, menevätkö kaikkien Vasemmistonuoret-taustaisten valtuutettujen äänet Paavo Arhinmäelle. Näin epäillään, joskin Kyllönenkin on kuulemma ollut jäsen. Hän yritti saada pohjoisessa aikaan aktiivista Vanu-toimintaa, mutta liike ei lähtenyt käyntiin.
Joku epäilee, että puolituntematon kansanedustaja Kyllönen tekeekin tässä ovelasti varaanpuheenjohtajakampanjaa.
Tuttuja naamoja vilahtelee jälkiruokajonossa: Annika Lapintie, Esko-Juhani Tennilä, Anna Kontula… Eronnut puheenjohtaja Korhonen ei ole paikalla.
Arhinmäki erottuu porukasta tummalla puvullaan ja vaaleanpunaisella kauluspaidallaan. Merja Kyllöstä en näe missään. Paavo on tuttu mies, olen hänen tukiryhmässäänkin ollut mukana, mutta Merjasta en tiedä mitään.
Mielipiteiltään Merja ja Paavo ovat kovin samanlaisia, mutta se on mielestäni hyvä. Puolue saa joka tapauksessa hyvän, nuoren, punavihreän ja arvoliberaalin puheenjohtajan. Suurin ero on persoonassa ja tyylissä. Paavo on suorapuheinen, ärhäkkä ja temperamenttinen, Merja olettaakseni humanistimainen ja runollinen.
Ruokailun jälkeen auditorio alkaa täyttyä. Muutama televisiokamera ja takarivissä iäkkäitä toimittajia, joilla on viikset, silmälasit ja vaaleat lyhythihaiset kauluspaidat.
Kirjoittelen läppärilläni ja pääsen langattomaan verkkoon. Seuraan kokousta myös Twitteristä, johon puolueen tiedottaja kirjoittelee simultaaniraportteja, sekä Facebookista ja ircistä. Puoluevaltuuston jäsenet istuvat paikoilleen. Paljon punaisia ja vaaleanpunaisia vaatteita.
Sali on koristeltu sateenkaarenvärisin ilmapalloin, minkä puoluevaltuuston puheenjohtaja Katja Syvärinen kertoo olevan kunnianosoitus samaan aikaan käynnissä olevalle seksuaalivähemmistöjen ylpeysviikolle Helsinki Pridelle.
Sitten alkaa. »Hyvät toverit.»
Puolueen ongelma
Vasemmistoliiton ongelmat kumpuavat ristiriidasta jäsenten ja kannattajien välillä. Puolueen jäsenet ovat yleisesti ottaen vihreitä ja liberaaleja, ja siksi myös puoluevaltuusto ja puolueohjelma ovat sellaisia.
Tästä huolimatta muutamat puolueen kansanedustajat ovat konservatiivisia ammattiyhdistysrahaa saavia äijiä, joille ympäristönsuojelu ja seksuaalivähemmistöt ovat, heh, punaisia vaatteita. He tulevat valituksi uudelleen ja uudelleen, vaikka ovat puolueen yleisen linjan kanssa ristiriidassa, koska heillä on paljon kannattajia. EU-vaaleista muun muassa tällaiset karismaattiset konservatiivit puuttuivat puolueen riveistä, ja se näkyi surkeassa tuloksessa, joka johti Martti Korhosen eroon.
Nuoret vihreät liberaalit äänestävät helposti Vihreitä, vanhat konservatiivit taas ovat siirtymässä Perussuomalaisiin. Vasemmistoliitto siis vuotaa molemmista päistä, eikä puolueen jäsenten edustama punavihreä arvoliberaali vasemmistolaisuus ole viime aikoina onnistunut saamaan äänestäjiä.
Uuden puheenjohtajan odotetaan muuttavan tappiokierteen juuri myymällä punavihreyden sekä Vihreiden, demareiden, piraattien että persujen kannattajille. Ei ihan helppo nakki.
Linjapuheet
»Tässä on Paavo Arhinmäki, miten se näyttää tossa kuvassa jotenkin nuoremmalta?» vitsailee Syvärinen. »Samaten Kyllönen.» Povattuja mustia hevosia ei ilmesty, joten äänestys käydään näiden kahden välillä.
Puheenjohtajakandidaattien linjapuhejärjestys arvotaan. Ensin puhuu Kyllönen. Hän puhuu selkeästi ja vahvoilla äänenpainoilla, on paljon julkisuuskuvaansa voimakkaampi. Hän aloittaa vetämällä yleislinjauksia puolueen tilasta ja päämääristä. Vaikka puhe on hyvä, se on hiukan hengetön. Jotkut valtuutetut supisevat keskenään.
Seuraavaksi Arhinmäki. Hän aloittaa henkilökohtaisella tarinalla SDNL:n 60-vuotiskokouksesta, jossa kokemistaan tunteista vetää aattellisen johtopäätöksen. Sitten alkaa linjanveto. Hänen äänessään yhdistyvät helsinkiläinen nasaali ja demagogimainen basso. Arhinmäki päättää puheensa Muhammad Alin sanoihin: »Meidän pitää leijua kuin perhonen, pistää kuin ampiainen.»
Retorikkona Arhinmäki tuntuu paremmalta, esiintyjinä molemmat ovat hyviä.
Molemmat mainitsevat tukevansa myös pienyrittäjiä, joita kukaan ei nyky-yhteiskunnassa puolusta.
Kumpikin puhe alkaa sanoilla: »Hyvät ystävät, toverit.» Kyllönen jaksottaa puhettaan tällä fraasilla, Arhinmäen tekstistä ystävät putoavat pois.
Paperilla Arhinmäen ja Kyllösen puheet ovat molemmat vähän reilun sivun pituisia. Kyllösen teksti on kirjoitettu yliopistomaisesti ylipitkiin kappaleisiin rivivälillä 1,5. Toimittajan töitäkin tehnyt Arhinmäki taas kirjoittaa journalistiystävällisesti lyhyitä, selkeitä kappaleita.
Tenttaus
Puheenjohtajaehdokkaat istuvat huonosti näkyviin penkkeihin salin keskelle tentattaviksi. Heidän takanaan on koroke, jossa valtuuston puheenjohtajisto istui ja näkyi. Miksi ehdokkaat eivät ole siellä? Valitan asiasta Twitterin kautta tiedottajalle ja koen tehneeni jotain, vaikka hän tuskin viestejä lukeekaan.
Katja Syvärinen ja Harri Moisio juontavat tenttiä. Ensin molemmat esittelevät itsensä. Arhinmäki ottaa nyt yleisönsä paremmin ja vaikuttaa kokeneemmalta, vaikka molemmilla on kyllä cv:tä vaikka muille jakaa.
Ennen toista kysymystä Moisio näpäyttää, että häntä varoitettiinkin, että ehdokkaat ovat melko vuolassanaisia. Varttia myöhemmin Syvärinenkin käskee pistämään sanoihin tiiviyttä.
Kumpikaan ehdokkaista ei vaikuta mitenkään nuorelta aktivistilta tai hipiltä, vaan aikuiselta poliitikolta.
Sitten konkreettisiin kysymyksiin: Pitäisikö turkistarhaus kieltää? Kyllönen: Ei ainakaan suoraan. Arhinmäki: Kyllä. Äänestitkö Lissabonin sopimuksen puolesta vai vastaan? Kyllönen: Puolesta, mutta en ole Nato-myönteinen. Arhinmäki: Vastaan, mutta siitä olisi pitänyt olla kansanäänestys. Ydinvoima? Kyllönen: Vastaan. Arhinmäki: Vastaan.
Tenttikysymyksiä on kerätty puolueväeltä ja ne ovat jokaiselta politiikan alueelta: Saamenkielisten lasten oikeus opetukseen äidinkielellään? Sukupuolten välinen tasa-arvo? Ammattiyhdistykset? Asevelvollisuus? Miten hoitaisit työttömyyden? Paras-hanke? Kuntaliitokset? Metropolipolitiikka? Miten syrjäkylät saadaan toimimaan?
Tenttaus alkaa tuntua enemmän tietokilpailulta kuin poliittisten näkemyserojen etsimiseltä. Hyvin molemmat pärjäävät, mutta paljoa kovempia politiikan konkareita ei tässä ikäluokassa voikaan olla. Kun oma huomioni alkaa jo harhailla, huomaan yllätyksekseni yleisön seuraavan silmä kovana Kyllösen vastausta pohjoisen kuntaliitoksista.
Viimeinen kysymys vaalirahoituksesta tulee ruotsiksi. Paavon erikoisvaltti on, että hänellä oli koulussa pitkä ruotsi. Arhinmäki lupaa kaiken vaalirahoituksen avaamista. Kyllönen lupaa samaa, mutta suomeksi.
Tukipuheet
Sitten seuraa puoluevaltuutettujen vuoro puhua. Gallupien mukaan noin puolet valtuutetuista vastustaa molempia ehdokkaita, joten odotan tämän näkyvän myös puheissa.
Puheenvuoroja tulee kymmeniä. Useimmissa kehutaan lyhyesti molempia ehdokkaita ja sitten valitaan yksi näkökulma, jonka vuoksi sanotaan, että kuitenkin kannatan hiukan enemmän tätä toista.
Valtaosalla naisista todellakin on lyhyet vaaleanruskeat hiukset, miehillä taas punainen tai vaalea paita ja se vanha haalea pikkutakki.
Kokemäkeläinen Juhani Oksanen on arvokkaasti harmaantunut ja odotan paatunutta änkyröintiä, mutta hän puhuukin suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden puolesta.
Mustiin pukeutunut Milla Pyykkönen kertoo varapuheenjohtajana Vasemmistonuorten kannattavan Paavo Arhinmäkeä.
Seksirehvastelevaan äijä-t-paitaan sonnustautunut Jarmo Siivikko pitää ensimmäisen selkeän konservatiivisen puheen: »Tuntuu, että olen väärässä paikassa. Mutta umpiheterokin on seksuaalista vähemmistöä sitten joskus. – – Kyllösen Matti soitti minulle ja sanoi, että hänen tyttärensä jos tulee valituksi… – – Kun meillä pitää kokousta tuolla Inarissa, niin sinne tulee yleensä seitsemän, kahdeksan ihmistä. Kerran, kun oli kuusi, niin kysyttiin, että onko se Kauko kuollut. Mutta ei se ollut kuollut, se oli sairaalassa. Osaston vanhoja perinteitä kunnioittaen lähetettiin sitten sairaalaan kirje, että osasto äänin 6-2 toivottaa pikaista paranemista.»
Mustapukuisen partaradikaalin oloinen Tarmo Raatikainen toivoo, että puolueen nimi vaihdettaisiin: »Liitoilla on tapana hajota. Olen itse ollut neljä kertaa naimisissa ja ajatellut perustaa kaupan, jossa myydään käytettyjä vihki-Raamattuja.» Porukka laukeaa helpottavaan nauruun, on hyvä kuulla välillä muutakin kuin kannatuspuheita. »Siksi ehdotankin, että puolueen nimeksi otetaan ytimekkäästi Vasemmisto.»
Entinen kansanedustaja Mikko Immonen pitää viimeinkin odottamani tulikivenkatkuisen puheen: Syy eurovaalien tappioon ei ollut Martti Korhosessa vaan mahdollisesti nykyisissä puheenjohtajaehdokkaissa. Vaikka Immonen ei ollutkaan asiaa virallisesti ehdottanut, hän toivoo kuitenkin, että olisi jatkettu kausi loppuun puoluesihteerin vetämänä täysin ilman puoluejohtajaa. Lopuksi Immonen esittää erikoisen vertauksen: »On vaikea ajatella, että minun pitäisi valita nyrkkeilyhanskojen ja valkoisten tennistossujen välillä. Siihen en kykene!»
Viimeisen ja kaunopuheisimman puheenvuoron pitää Tiina Saavalainen, jolla on räikeän punaiseksi värjätyt lyhyet hiukset. »Tänään valitaan veturi ja se veturi tarvitsee kirkkaat valot ja riittävästi voimaa kulkeakseen. Paavolla on kirkkaat valot ja voima olemme me. Kaakkois-Suomen piiri kannattaa Paavoa.»
Kukaan ei ilmoita vastustavansa vain toista puheenjohtajaa. Useimmat sanovat molempien olevan hyviä, ja jos valitsevat puolensa, eivät mitenkään mollaa vastustajaa. Vain Immonen ilmoitti vastustavansa molempia – ja sanojensa mukaisesti äänestikin sitten tyhjää.
Äänestys
Reilut viisikymmentä puoluevaltuutettua jaetaan sukunimen perusteella kahteen jonoon, jotka tulevat laittamaan äänestyslipun pahvilaatikkoon. Toinen laatikko on punainen, toinen vihreä.
Tiedottaja runoilee Twitterissä: »Puoluevaltuutetut jonottavat äänestämään kameroiden ristitulen aallokossa.»
Alkaa jännittynyt odotus. Arhinmäki ja Kyllönen juttelevat vierustovereiden ja satunnaisten kannattajien kanssa niitä näitä. Kenenkään huomio ei ole tässä hetkessä vaan muutaman minuutin päässä.
Ääntenlaskenta päättyy ja laatikot kannetaan takaisin saliin, ja tieto tuloksesta toimitetaan Syväriselle. Jostain kuuluu hermostunutta vitsailua: »Pitäiskö mennä kahville ensin?»
Syvärinen ilmoittaa tuloksen: 55 ääntä, joista yksi tyhjä, 20 Kyllöselle ja 34 Paavo Arhinmäelle. Pian jännitys laukeaa Arhinmäellä hymyyn. Hän halaa läpi koko penkkirivinsä, mukaan lukien Kyllösen. Kamerat räpsyvät ja televisiokamerat surraavat.
Arhinmäki aloittaa puheenjohtajakautensa valmiiksi kirjoitetulla puheella, jossa hän lupaa ratkaisua puolueen keskusongelmaan: ”Meidän täytyy ottaa kannatusta vihreiltä olemalla ekologinen mutta sosiaalinen puolue, perussuomalaisilta tarjoamalla pettyneille rakentavampi protesti, kokoomukselta tarjoamalla intoa ja iloa, keskustalta olemalla koko Suomen puolue, johon voi myös luottaa. – – Ja ennen muuta nukkuvilla olemalla niin terävä, että pistämme heidät hereille.»
Valinnan jälkeen
Alkaa kahvitauko ja riennän vessaan. Kopista kuuluu äkäinen ääni, joka haukkuu puhelimessa kaikkea, Tennilän nimen erotan huonona tyyppinä.
Kahvi- ja pullatiskillä taas lappilainen valtuutettu haukkuu ympäristölain törkeää junailua.
Teetä haettuani törmään moniin ahdistuneisiin nuoriin vasemmistolaisiin. Mitä nyt? Paavostahan tuli puheenjohtaja! Ongelma on, että vapautunut puheenjohtajapaikka menee aluepoliittisista syistä pohjoiseen, mutta Merja Kyllönen ei ennakko-oletusten vastaisesti suostunutkaan ehdokkaaksi. Risto Kalliorinne on ainoa ehdokas ja hän on ilmeisesti aivan kamala.
Arhinmäen ajan ensimmäisten minuuttien perusteella puolueen sisäinen kärhämöinti ei siis ole vielä vähentynyt tai ainakaan loppunut.
Pian Kalliorinteen valinnan jälkeen kokous lopetetaan, ilmeisesti ajallaan, joskin kummallisesti vain kymmenen minuuttia kahvitauon jälkeen. Vaaleat pikkutakit ja ruskeat hiukset valuvat pikkuhiljaa ulos.
Toimittajat ja tyhjät pahvimukit jäävät viimeiseksi saliin todistamaan, kuinka puolueen eliitti – uudet puheenjohtajat mukaan lukien – rentoutuvat kokouksen jälkeen. Mutta eivät liikaa, sillä pian alkaa tiedotustilaisuus.
Pressitapahtuman lopulla pääsen itsekin kysymään Arhinmäeltä netin sananvapaudesta ja muista digiajan kysymyksistä, joita Vanhasen hallitukset ovat polkeneet osin ymmärtämättömyyttään ja osin sananvapausjärjestöjen tai isojen mediafirmojen painostuksesta. Uusi puheenjohtaja sanoo asiassa olevan pitkälti kyse asiantuntemuksesta ja että hän itse vajavaisella ymmärrykselläänkin kuuluu varmaan eduskunnan top kymppiin. Arhinmäen tukijoukoissa on paljon nettiaktiiveja, ja hän vakuuttaa tekevänsä Vasemmistoliitosta ensimmäisen todellisen tietoyhteiskuntapuolueen. Laitan Arhinmäen vastauksen Twitteriin ja Facebookiin, ja moni kannattaa uuden puheenjohtajan lausuntoa.
Pressitilaisuuden jälkeen tapahtuma on ohi ja Arhinmäki menee huoneeseensa vaihtamaan puvun huppariin. Valtuuston puheenjohtajat, Arhinmäki ja Kyllönen, sekä joukko muita vasemmistoaktiiveja siirtyy Vltavan terassille Rautatieaseman viereen korkkaamaan halpoja kuohuviinipulloja. Kilistelen heidän kanssaan.
Tunnelma on korkealla ja onnittelutekstareita satelee Paavon puhelimeen.
Väki lisääntyy ja jaamme ilmapalloja ohi kulkeville hevareille ja romanilapsille.
Päivä politiikan kulisseissa on päättynyt.
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija, roolipelisuunnittelija, elokuvataiteen opiskelija ja vasemmistoaktiivi.
