Laatimassaan ”ajatusleikissä” (kirjoitus) nimeltä ”Viimeisistä ajoista” filosofi Georg Henrik von Wright viittaa käynnissä olevaan kehitykseen, jossa ihmiskunta kulkee kohti huomispäivänä tapahtuvaa loppuaan (katso von Wrightin teosta Tieto ja ymmärrys, 1999, sivut 495-514).
Aktuelleja valtapelejä pelaavat poliitikot (ns. ”käytännön miehet ja naiset”) kuittaavat hänen kirjoituksensa todellisuudelle vieraina.
Minun mielestäni von Wrightin kirjoitukset ovat mitä täydellisimmin kiinni tässä nyt tapahtuvassa konkreettisessa maailmanmenossa. Hänen huomispäivän ”arviointejaan” ei ole mitään syytä väheksyä.
Ja aina vain pahemmalta näyttää vaikka muka ”kaikkea hyvää tehdään”.
Nuori eteläpohjalainen Suomen Keskustan kansanedustaja kauhavalainen Antti Kurvinen kirjoitti paikalliseen pikkulehteen Aviisiin (2.6.2016) vanhat homekouluongelmat voittavasta tulevaisuuden ”terve talo”-rakentamisesta: ”Myös laskentamenetelmät kaipaavat kehittämistä, jotta saadut tulokset vastaavat todellisuutta”. Mitä ja kenen ”todellisuutta”?
Utilistista maatalouselinkeinoa (luonnonvarojen riistämistä) puolustavan Kurvisen puhe lukijoilleen (eli Kurvisen äänestäjille) tarkoittaa sitä, että hän uskoo siihen, että ihminen pystyy hallitsemaan luontoa ja mitä muuta tahansa.
Valtapeluri Kurviseltakin on kuitenkin hupenemassa keinot pelastaa ihmiskunta itse aiheuttamalta kriisiltä. Kurvinen on ennen muuta vallan kasvattamisen valtapeluri.
Luonnon hallitsemiseen pyrkiminen (kiero luontosuhde, A) riistokapitalismin peukalon alla on johtamassa siihen, että erillistoimet kuten ilmastonmuutoksen torjuminen (B) ei voi toimia erillisenä ”pikkuprojektina” kuten tähän asti on tehty. Nyt ilmastonmuutoksen ns. ”torjuminen” on muusta kokonaisuudesta irrallinen erillisprojekti, minkä odotetaan tuottavan nationalistiselle valtiolle rahaa (ns. ”tiilikaisuusilmiö”).
Ilmaston tuhoutuminen nopeutui uusliberalistisen politiikan ja kapitalismin levitessä petona kaikkialle maapallolla (vastavoima Neuvostoliiton tuhoutuminen jne.). Onneksi kommunistijohtoinen Kiina haraa politiikallaan vastaan.
Yhteiskuntasopimus (C) sisältämä ”bisneshyppy” Suomen valtion pelastamiseksi tarkoittaa yksinkertaisesti sanottuna sitä, että 60 hengen työpaikka saa lahjaksi kolme uutta työntekijää. Sekä lisää valtaa suhteessa palkkatyöläisten oman edun ajamiseen.
Seuraavassa vaiheessa katsotaan, ilmestyykö omistajarahavallan toimesta Suomeen lisää työpaikkoja ja investointeja. Kilpailukykysopimuksen lopputulos on vielä arvoitus.
Monet merkit viittaavat kuitenkin siihen, että yhteiskuntakasvuhyppy ei toimi. Suomalaisilla firmoilla on mennyt viimeksi yhtä hyvin kuin missä tahansa Euroopassa. Työläisten asema on huonontumassa jatkossa entistään kun firmojen tukemista toitotetaan yksipuolisesti.
Taloussuunnittelusta (säästäminen) ilman aluesuunnittelutarkasteluja käynnistetty suurkuntauudistus (D) on myös osoittautumassa toimimattomaksi.
Suurkunta on köyhimpien kannalta kallein ratkaisu mkoska suurkunnassa eläminen edellyttää oman esimerkiksi kalliiksi tulevan henkilöauton omistamista. Eikä ”ympäristöystävällisestä aluerakenteesta” kannata puhua enää mitään.
Globaalia luontoa ja köyhimpien hyvinvointia uhrataan nyt itsekkäästi kansallisvaltiorahan kasvattamispyrkimyksille.
Elämme parhaillaan suurten muutosten aikaa, mutta huominen konkreettinen maailma tulee todennäköisimmin olemaan kaikkea muuta kuin miellyttävä.
Nyt on viimeinen hetki tarkastella uudella tavalla luontoa ja ihmistä itseään.
Kokoomuksen valtaannousu alkoi uusliberalisimin hengessä 1980-luvulla, mutta puolue on tulossa parhaillaan tiensä päähän. Edessä on kokoomuksen katkera loppu.
Suomen kapitalistis-porvarillisten puolueiden (kok, keskusta ja sdp) yhdessä suosima uusliberalistinen politiikka alkoi vaikuttaa 1980-luvulla.
Sen jäljet alkoivat näkyä pian myös aluesuunnittelun muutoksina. Merkittävin muutos oli se, että tuolloin siirryttiin ns. tapauskohtaiseen suunnitteluun, mikä tarkoittaa detaljikohtaisten hankkeiden mahdollisimman nopeaa ja tehokasta hyödyntämistä (iso raha ja äkkiä).
Samassa yhteydessä luovuttiin aluerakenteen kokonaisvaltaisista tarkasteluista. Sitä pidettiin aikansa eläneenä jäykkänä ja kasvua jarruttavana suunnittelumuotona. (Katso Jukka Paason kirjoittamat kirjoitukset ”Aluesuunnittelun lähtökohdat ulottuvuudet ja vaikutukset sekä ”Turun suunnittelu ja rakentaminen” kirjassa ”Elinympäristö, elämäntapa ja rikollisuus”, Laitinen – Nyqvist – Paaso, Poliisin oppikirjasarja 4/94, kirja käsittelee rikollisuuden ja aluerakenteen suunnittelemisen suhdetta)
Uusliberalismi tarkoittaa joustavuuden ja taloudellisen hyödyn maksimoimista yhteiskunnan kokonaistarpeista välittämättä – ”äkkiä ja heti minulle”.
Kaikki tuli kaupan, myös itse ihminen.
Törmäsin aluesuunnittelijan virassani (Turussa) tähän ongelmaan. Se tapahtui siinä valtataistelussa, mitä käytiin Aurajokisuun ”Meri-Turun” (paikan hengen) ja Turun yleiskaavoituksen pelastamiseksi totaaliselta tuholta.
Sain palkkioksi taistelustani ainoastaan sen, että minut valittiin ihmis- ja luontoarvoja puolustavana yksilönä Turun valtuuston (noin 2000 ääntä).
Kaikkien näiden ilmiöiden ja ongelmien merkittävin taustavaikuttaja on 1980-luvulla käynnistynyt uusliberalistinen kapitalismi ja kansallisvaltioiden poliittinen taistelu kansainvälistymistä vastaan.
Uusliberalistinen politiikka vapautti bisneksenteon ja teki siitä kyltymättömän mässäilijän joka väliin ja nurkkaan, missä haisi vähänkin raha.
Eräs tunnettu arkkitehtiprofessori kirjoitti 1980-luvun lopulla (Tampereen Vanhan Tampellan purkamispyrkimysten aikana), että yleiskaavoitus on lopetettava aikansa eläneenä suunnittelumuotona.
Nyt tuo ajatus on kostautumassa toimimattomassa suurkuntauudistuksessa koko Suomelle.
Me tarvitsemme huomiseksi konkreettisesti vasemmistolaisen vallan, vallan mikä puolustaa köyhälistöä (joita on suurin osa maapallon väestöstä, slummit jne.).
Siinä jokaisen ihmisen (yksilön) annetaan olla oma itsensä ja samaan aikaanhän on osa maapallon kaikkien ihmisten samanlaisuutta (uutta maailmanvaltaa).
Niiden väliin ei saa tunkea mitään, vähiten aina rasistisiksi kasvavia kansallisvaltiota ”maassa maan tavalla”-hengessä.
Kansallisvaltiossa rekisteröimättömien ihmisten määrä on nyt kasvussa. Sekin on merkki ylikansallisesta kehityksestä.
Maailmanvallankumous etenee itsestään ilman vallankäyttöä.
*
Kävin Seinäjoella hengailemassa ja ”nuuskimassa paikallista sekasikiökulttuuria”. Päällisin päin samanlaista kuin muualla mutta ”paikallinen kulttuurimaha” kurisee kuin vatsavaivaisella.
Kadulle, valkoisen alvaraaltomaisen palikkamassan keskelle oli parkkeerattu upouusi kiiltävä henkilöauto. Auton perään oli kiinnitetty iso tarra. Siinä luki ”Älä seuraa minua, seuraa Jeesusta”. Protestanttinen bisnes pörrää Seinäjoella joka välissä ihan ”nappiin”.
Ja tautinen maan tapa sen kun jatkuu. Foucaultin oikeustulkinta on hyvin konkreettinen ja hyvin perusteltu.
Maakuntalehti Ilkasta luin, että seinäjokilaisen ”taulukauppiaan” Jukka Vihriälän tuomio pieneni hovissa mutta koveni korkeimmassa (katso myös Ilkan pääkirjoitus 8.6.2016).
Mieleeni juolahti kadulla Kulttuurivihkoihin kirjoittamani kirjoitus (katso netti, lukijan sana) ”Taulu ja tauti Seinäjoen sairaalassa” (julkaistu 4.11.2014).
Oikeusviranomaiset vaativat aikaisemmin turkulaiselle kansanedustaja Ilkka Kanervalle ehdotonta vankeustuomiota kytköksistään hypermarketrakentajiin. Mutta mitään tuomiota ei tullut. Suomiko oikeusvaltio, viisaampaa on puhua Suomesta ”rahan ja puolueiden rasistisena valtiona”.
Taiteilija Yli-Mäyryn Vihriälästä tekemä henkilökuva (abstrakti ilmaisu ja sen valtapelureita ärsyttänyt ”uhrimaisuus”) tyrmättiin sairaalan johdossa tehdyn taideteostilauksen vastaisesti (sopimus), sairaalan seinälle olisi haluttu Vihriälästä ”palmuhenkinen näköiskuva”.
Keskustapuolueen vallankäyttöä puolustavan sanomalehti ilman mukaan Vihriälän toimintahan tähtäsi yhteiskunnallisen hyvän edistämiseen.
Turun tauti puhkesi ties kuinka monennen kerran kukkaan myös heti toisen maailmansodan jälkeen kun kaupungin poliitikot makasivat vuosikymmenet maassa rähmällään paikallisten suurrakennusliikkeiden rahojen ja herrojen edessä (Puolimatka, Kivikartion Lappalainen jne.).
Kannattaa lukea myös ylen nettisivulta veroparatiisikertomuksia (A-studio 8.6.2016) ”Satoja kiloja kultaharkkoja, paaleittain 500 euron seteleitä – Lichtenstein tappoi rikostutkinnan Turussa”.
Maan tapaa ei tapa Suomessakaan ikinä mikään koska ihminen on ”mytologisena eläimenä” ahne ja kyltymätön elukka.
*
Ostin samalla matkalla kaksi kirjaa. Ne olivat I. K. Taimin Itsensä löytäminen (suomennos 1972 sekä kirjallisuusliitetoimittaja Hannes Steinin teos Vihdoinkin eroon ajattelusta (suomennos 1982). Stein on ollut saksalaisen Die Welt -lehden kirjallisuusliitteen toimittaja.
Teosofisen seuran kustantaman kirjan ”Itsensä löytäminen” pohjalla on okkultismi. Uskomisen (uskonto) ja ajattelemisen välimaastoon sijoittuva okkultismi ja teosofia ei varsinaisesti kiinnosta minua lainkaan. Mutta koska haluan tutustua muunkinlaisiin elämän- ja maailmankatsomuksiin kuin itse omaksumaani osti tuon kirjan ”tutkailtavakseni”.
Kun tarkkailee ja ajattelee ilmiöitä maailmassa ei saa unohtaa olemista ja tavallista arkielämistä. Kaikesta ajattelusta ei pidä kuitenkaan luopua. Vain runoilijat voivat luopua kuvitelmissaan ja runollisissa asenteissaan myös ajattelemisesta.
Ihminen kuvittele kaikenlaista tietämättä mitään.
*
Pari päivää Seinäjoella käynnin jälkeen alkoi raju ”alkukesän syysmyrsky”. Aamulla katkesi virta ja katkos jatkui tunteja. Menin Kauhavan keskustaan ostamaan ruokaa mutta kaikkien kauppojen ovessa oli lappu ”suljettu toistaiseksi”. Lompakossa ei ollut rahaa ja pankkiautomaatit oli suljettu. Kävin paikallisen sähköyhtiön toimistossa kysymässä, koska sähkö tulee taas päälle. Toimisto oli pimeänä ja sen tietokoneet toimivat aggregaatilla. Se oli saanut tietää vain jotain katkoksen syystä ja korjaustöiden kestosta.
Kun sähköt palasivat ja valot syttyivät, ihmiset olivat ikään kuin ei olisi tapahtunut mitään erikoista. Ihmiset uskovat kaiken toimivan aina, katkoksetkin kuuluvat toimivaan yhteiskuntaan. ”Häiriöaltis ja haavoittuva koneyhteiskunta” on heille tuntematon ajatus. Uusimpiin uhkakuviin sisältyy myös esimerkiksi atk-sodankäynti, jossa tuhotaan tietoverkot.
Minusta kaikki on aivan erikoista. Ruotsissa rakennetaan varasysteeminä puilla toimivia uuneja jopa kerrostaloihin. Kaukolämpöjärjestelmän tuhoutuminen jättää kylmäksi tuhansia asuntoja ja ihmisiä
Kauhavanliike on sitä, että pieni paikallinen yhteisö sulkeutuu muusta maailmasta erilleen omaan pieneen lintukotomunaan ja että kaikki toimii kaikessa aivan itsestään. He eivät tajua sitä, että ”ulkopuolinen” maailma vaikuttaa koko ajan myös kauhavalaisuuteen ja Kauhavaan.
*
Ostin R-kioskilta maakuntalehti Ilkan ja luin siitä, että ”Kauhavan vastanottokeskus tulisi laajentaa suurimmaksi ja kauneimmaksi. Arkkitehtejä suunnitteluun olisi kai omasta takaa. Vokkia (lisäys: vastaanottokeskusta) onkin kehuttu paljon, joten jättiloikka olisin tehtävissä. Lentokentälle tulisi uusiokäyttöä. Universumin paras vokki”.
Siis ”valistuneen katupartioihmisen” viesti ”monikulttuurisuusfani Jukka Paasolle”. Tätähän tämä nykyaika on.
Kauhavalaiset kuvittelevat itsestään kaikenlaista. Ja elävät omaan pikku kuoreensa suljettuina. Minulle on sanottu sekin täällä, että ”sinua (arkkitehti) ei tarvita täällä missään asiassa”.
Nyt minusta alkoi tuntua siltä, että ”kyllä tarvitaan”, minähän herätän täällä yhteiskunnallista keskustelua.
Maailma muuttuu sattumien vyöryissä ja on joka hetki turvaton paikka olla ja elää. Sotilaslentokoneet eivät meitä pelasta.
Pakolaisetkin sisältyvät uusimman aikakauden merkkeihin ja niihin on etsittävä syitä kaukaa ja syvältä.
*
Minä kuvittelen nykyisin esimerkiksi, että filosofia on eri asia kuin ajatteleminen sekä tiede ja runous ovat myös aivan eri asioita.
Taideteosten tekeminen on minusta ”syvyysaistillista runoutta”.
Wittgensteinin mukaan filosofia ei ole oppi vaan toimintaa, jopa terapiaa. Monet filosofit ovat vaatineet, että filosofien on ilmaistava ajatuksensa yhtä tarkkaan ja täsmällisesti kuin luonnontieteilijät (positivismi).
Tieteen tekeminen liittyy ”varmaan tietoon ja tietämiseen”. Varmuus ja tieto ei sisälly kuitenkaan ihmisenä olemiseen. Positivismin mukainen ”ajattelu-uskomus” on paha erehdys.
Wittgenstein oli kiinnostunut ihmisen käyttämästä kielestä, aluksi tieteen kielestä, myöhemmin ihmisten arkikielestä.
Aivan viimeiseksi hän ajatteli, että kaikki yritykset irtaantua kielen loogisesta rakenteesta ja esittää kokemuksesta riippumattomia varmoja filosofisia tietoja ovat turhia.
Filosofia on siis turhanpäiväistä ”viisastelua”. Ihminenhän on mytologinen eläin eli kuvittelija.
Oleminen ja elämä on ”kunnossa” vasta kun kaikki on kuvittelua sattumien vyöryssä.
Koska kaikkia kirjoja ei voi lukea elämänsä aikana (kirjoja on miljoonia) pitää etsiä keinoja olla lukematta kirjoja. Kaiken kukkuraksi minä olen itse lukijana ”vammainen”, luen hitaasti enkä ole vähääkään ”kirjatoukka”. Mutta osaan vilkaista muutaman sekunnin kirjaa ja minulle selviää hetkessä sen koko idea.
Täytyy vain kuvitella töikseen kaikenlaista.
Filosofian huomio alkoi kohdistua myöhemmin myös tutkijaan, ”tieteellisen tutkimuksen” tekijään, laatijapersoonaan sekä filosofiaa harjoittavaan henkilöön sekä tavalliseen ihmiseen.
Nyt nostettiin ihmisyksilön tarkastelu ”yleispätevän rationaalisen tietämisen ja tietouskomisen” yläpuolelle (tämä ”viisaus” oli tavoitteena).
Sartren eksistentialismi, jossa päähuomio kohdistuu vapaaseen yksilön ”itselleen olemiseen” (yksilön omiin valintoihin ja ratkaisuihin) merkitsi mielestäni tämän kehityksen huipentumista.
Vasta nyt yksilöt ovat konkreettisesti vapaita.
Ihminen on yksilö (yksi, ainutkertaisuus) ja samalla koko maailma.
Filosofian kentällä tapahtuneilla muutoksilla on ollut suhde vallinneeseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen.
Kun positivismi oli muodissa, uskottiin kaikenlaista kivittelevien ”ihmishullujen lailla tieteeseen (tietämiseen, tieto)”.
Kun nykyisin kaikessa korostuu yhä enemmän yksilöllisyys ja oma vapaa-aika se murtaa vahoja käsityksiä ja myyttejä (kuvitelmia).
Tämä merkitsee samalla nationalismista ja ”suljettuun valtiokansakuntaan” integroitumisesta irtaantumista. Me olemme kaikki YHTÄ JA SAMAA ihmistä.
Nyt ihmiset haluaisivat olla (oleminen) kaikki ”vapaita runoilijoita”.
Tämän uusimman ajanhengen olen ilmaisut lausahduksilla ”taide on valtaa” ja ”itselleen olemisen taide”.
Ihmisen maailmasaaolo vyöryy sattumien ja kuvitelmien varassa tahdomme tai emme sitä.
Tieteen ja arjen kielen sekä tieteellisten ”tutkijoiden ja filosofien” tarkastelun sijasta nyt tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota ihmisen eläimellisyyteen ja myyttien vaikutukseen (siis tähän mytologiseen eläimeen).
Vaikka maapallon kaikilla ihmisillä olisi samanlaiset farkut jaloissa ”ihmisten korvien välistä” löytyy lukemattomia täysin erilaisia yksilöitä ja kulttuureja.
Tämä todistaa siitä, että ihmislaji kehittyy moninaisuudessa mutta on samalla yhtä ja samaa.
Oliko Sartre taiteilijana ja filosofina vain ”viisas persoona”, jonka olemiseen ja elämään ei vaikuttanut myytit lainkaan? Vaikka hän oli ihan tavallinen ihmislajiolento.
Sartrenkin omaa elämää koskettivat myös myytit. Vihoviimeiseksi hän halusi olisi olla muille (lukijoilleen) eräänlainen ”Jeesus” PELASTAJA.
Myytti oli Sartrelle este mikä tuli ylittää.
Oman käsitykseni mukaan hän myös oppi ylittämään tuon esteen (transsendenssi) ja pääsi sitä kautta suurempaan selkeyteen ”konkreettisesta olemisesta”.
Evoluutiossa kehittynyt ihminen on ikuisesti mytologinen eläin. Ihmisen muuttuminen ”tieto-olennoksi” pysyy utopiana ikuisesti.
Valtapelejä pelaavat poliitikot haluavat kuitenkin toitottaa joukoille ajatusta, että kaikki voi olla hallittua (”tieto on valtaa” eli ”tietohallittua”).
Sattumien maailma vyöryy edessämme ja me sen perässä.
Emme ulotu ikinä ”eturintamaan asti”.
*
Kun kirjoitin aikoinaan (1992) fiktiivisen kirjoituksen ”Tsersissien saari” uskoin ihmisen kykyyn jalostua aina vain paremmaksi jos ihminen itse kylliksi ponnistelee. (Julkaisustani puuttuu ISBN-numero, julkaisu löytyy Turun kaupunginkirjastosta).
Tänä päivänä näen ihmisen mytologisena eläimenä, jolla ei ole edellytyksiä muuttua ”kehittyneemmäksi ja korkealuokkaisemmaksi” olennoksi.
Ajattelen nykyisin eri tavalla kuin ennen.
Merkittävin seikka mitä arvostan omassa ajattelussani vieläkin on ”luonnon seuraamisen” painottaminen.
Mainitsemani kirjoitus kuvaa nykyisen teollisen kulttuurin tuhoutumista ja uuden paremman kulttuurin alkua ”Tserssien saarella”. Olin kiinnostunut noihin aikoihin ”vihreydestä” eli luonnonsuojelusta ja poliittisesta vihreästä liikkeestä.
Vihreä liike rakentui aluksi anarkisteista ja valtakulttuurin väheksymistä ”erityisihmisistä”. Vihreä liike on nykyisin edistysuskoista (myytti ja erehdys) yleisvaltaa tavoitteleva puolue (yleishenkinen valtapeluri), jonka aktivistit pitävät luonnon ”seuraamista” tuntemattomana käsitteenä ja käytäntönä.
Vihreät ovat muuttuneet konservatiivisten yleisvaltapelureiden (isojen puolueiden) keskellä ”tieto on valtaa”-valtakulttuurin valtakoneeksi.
Vihreys ei ole enää mikään ”viimeinen viisas vaihtoehto valtion yleispolitiikassa” eikä etsittäessä uutta parempaa suuntaa koko ihmiskunnalle kuten monet vielä kuvittelevat.
Ne vihreät, jotka kuuntelivat vuosikymmeniä sitten keskellä kauneinta luontoa ”sydämellä luonnon ääniä” yhdistettynä syrjäytettyjen köyhimpien kansalaisten puolustamiseen on ainoa viisas vaihtoehto nykytilanteessa.
Eksistentialismin (yksilön tukeminen kohti sisäistä vapautta) ja marxilaisuuden (köyhälistön puolustaminen) ajatteluperintö yhdistettynä (Jan-Paul Sartre) auttaa tietä kohti uusliberalistis-kapitalistisen hirmuhallinnon vastaista epäitsekkäämpää ja optimistisempaa huomista.
”Porvarillinen vihreys” ei ole mistään muusta kuin uusliberalistisesta kapitalismista lähtöisin.
Keskellä kapitalismia köyhiä ja sorrettuja puolustava marxilaisuus on konkreettinen vaihtoehto nykymenolle.
Niukkuuden jakamisen kiristyessä köyhimpien ihmisten ja työläisten puolustaminen tulee entistä tärkeämmäksi seikaksi.
*
Eräs esikuvani vuonna 1992 oli valtiomies Moren teos ”Utopian saari” (kriisi sekä utopia/unelma).
Saareni jakaantui neljään erilaiseen koevaltioon. Ymmärsin vertailla erilaisia ratkaisumalleja.
Uutta maailmanvaltiota johti kertomuksessani Lo. Hän on kuvauksessani monipuolinen ”jalostunut nero”. Lon läheisin ystävä ja elämänkumppani on hänen kaunis vaimonsa Li.
”Li on kaikkien ihailema ja rakastama nainen…Lin jokainen sana ja liike sammuttaa hetki hetkeltä ja asteelta hänen ulkoista kauneuttaan ja kohottaa koko ajan päällimmäiseksi hänen sisäisen kauneutensa…
Li opetti pehmeällä ja rauhallisella äänellä tytärtään sanomalla hänelle, että sinun kauneutesi ei ole sinun kauneuttasi. Se on luonnon ja elämän kauneutta…Rakasta yli kaiken kauneutesi lahjoittajaa luontoa” (kirjoittamani ja kuvittamani omakustanne, sivuilla 21-22).
*
Ihmiskunnan maailmanhistoria on edennyt koko ajan sattuman vyöryssä uusiutuvina aikakausina ja kulttuurijaksoina. Yksittäisen paikan ja väestön elämä on uusiutunut noiden jaksojen vaikutuksessa, yhdenkään ”paikan kansa” ei ole päättänyt ikinä täysin omin päin omaa kohtaloaan (vaikka kauhavalaisetkin kuvittelevat sen mahdolliseksi).
Nykyajan (aikakauden) merkkeihin kuuluu ylikansallisen toiminnan laajeneminen ja kansallisen toiminnan kutistuminen sekä ilmastonmuutos ja pakolaisaallot.
Jos osallistuu aikakauden valtapeleihin, täytyy tuntea vallitsevan aikakauden merkit.
Valkoisen pohjoisen ja punaisen etelän välinen ristiriita laukesi sata vuotta sitten Suomessa konkreettisena yhteenottona. Vasemmiston kannatus kohosi sitä ennen hyvin korkealle mikä ärsytti valkoista porvaristoa yli äyräiden.
Rutiköyhillä rengeillä ja piioilla ei ollut tuolloinkaan mitään menetettävää kun he ryhtyivät konkreettiseen vastarintaan.
Nykyisin Suomen pohjoisen ja eteläisen kulttuurin välillä on syvä kuilu. Helsingin seudun citykulttuurin (metropoli ympäristöineen) ja pohjoisen pienten taajamakulttuurien välinen jännite kiristyy ja alkaa purkautua mutta mikään ”uusi aluepolitiikka” ei pysty enää yhtenäistämään ”Suomen kansaa” nationalismin hengessä.
Etelä suuntautuu huomispäivänä entistä väkevämmin ylikansallisen kehityksen nopeasti kiitäviin kulttuurivankkureihin mutta pohjoinen putoaa noilta uusimman kansainvälisen aallon kärryiltä.
Samaan aikaan Helsingin seudunkin sisällä vallitsee syvä kahtiajako hyväosaisiin ja köyhiin ihmisiin.
Tähänastisen uusliberalistisen kapitalismin täytyy loppua, sillä se ei auta köyhää aikakautemme perushädässä!
Aikakauden vaihtuminen antaa aiheen ottaa vastaan myös kokonaan uusia haasteita mutta samaan aikaan on otettava huomion konkreettiseen hyvään tähtääviä ja aina samoina pysyviä seikkoja kuten luonnon hyvinvoinnista huolehtiminen ja köyhimpien puolustaminen (mytologisten ihmiseläinten yhteisöissä).
Paljon onnea Li Anderssonille aikakautemme konkreettisen vasemmistolaisuuden johtamisessa.
