Ida’s Diary Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla. Ohjaaja August B. Hanssen on paikalla näytöksessä 24.9 klo 19.00 Kinopalatsi 8:ssa.
Se joka kommentoi persoonallisuustestiä sanomalla ”blah, blah, blah” on Ida. Se joka käyttää liikaa päihteitä on Ida. Se joka haluaa, että psykiatri ottaa selvää, mikä hänessä on vialla, on Ida – ironinen mutta toiveikas Ida. Se joka syö puolikkaan suklaapalan ja pähkinän mahtuakseen kesällä tiettyihin housuihin on Ida. Se joka ostaa kultakaloja on Ida. Se joka syöttää kuolleen kultakalan kissanpennulle on Ida. Se joka ei kuule psykiatrin puhetta vaan pelkkää ääntä on Ida. Se joka pettyy itseensä kun ei voi olla viiltelemättä on Ida. Se joka tilaa nettikaupasta koristepääkallon on Ida. Se jonka mielestä meri on erinomaista terapiaa on Ida. Se joka nauttii humalassa mielensä tekemistä hulluista matkoista on Ida. Se joka kiipeää Norjan korkeimmalle vuorelle on Ida. Se joka pelkää elää koska ei tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan on Ida. Se joka pelkää kuolla koska ei tiedä mitä kuolema tuo tullessaan on Ida. Se joka on iloinen täyttäessään 24 on Ida. Se joka oppii että pääsee tunteistaan aina yli vaikka ei siltä tuntuisi on Ida. Se joka on kiitollinen ihmisistä on Ida. Se joka puhuu itsestään kolmannessa persoonassa kuin terapeutin äänellä on Ida: ”Ida, ei auta polttaa pilveä. [–] Tee jotakin ongelmillesi sen sijaan että vain hellit niitä.” Se joka rauhoittuu meren äärellä on Ida: ”Tämä on Idan uusi strategia talviöiden hallitsemiseksi.”
Kun ihmisen videomuotokuvaa pilkkoo lauseiksi kuten yllä, se näyttäytyy kubistisena kuvana vailla syvyyttä, kaikki puolet samanarvoisina, irrallisina, vailla intensiteettiä. Kuvattavan henkilön monipuolisuus piirtyy silti näkyviin. Tämä on tärkeää siksi, että Ida’s Diaryssa on kyse yksityisestä ja rehellisestä videopäiväkirjasta, jonka nähtyään on ahdistuksen vallassa. Palauttamalla Ida lauseiksi muistaa helpommin, että Ida ei ole pelkkää vellovaa toivottomuutta ja taistelua itsetuhoyllykkeitä vastaan. Hän on myös äärimmäistä iloa vaikkapa perunoista, joita hän on ensimmäistä kertaa itse ostanut, ja vieläkin suurempaa iloa ensimmäistä kertaa itse keitetyistä perunoista. Äkkiä ihminen, joka on juuri arvioinut elämänsä toivottomaksi, tunteekin ylpeyttä ensimmäisten perunoiden vuoksi.
Ida Stormin potilasasiapapereissa lukee tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus. Asiat tapahtuvat Idalle tässä ja nyt, äärimmäisellä intensiteetillä, jota kuvastaa myös vertaus kultakalasta. Kun Ida laskee lemmikkikultakalansa järveen ja häneltä kysytään, pärjääkö kultakala siellä, Ida vastaa: ”Juuri nyt pärjää.” Kultakala pärjää järvessä juuri nyt yhtä suurella varmuudella kuin kuolee sinne juuri nyt.
”Minulla oli tapana hallita talviöitä spiidillä ja viiltelyllä. Mutta nyt olen täällä. Kohtaan pelottavan pimeyden. [–] Harmi ettei kamera näe merta.” Ida kykenee taistelemaan itsensä puolesta yhtä suurella ehdottomuudella kuin hetkeä aiemmin itseään vastaan. Ida ajaa öisen meren rannalle vaikka hän ei haluaisi, sillä hän tietää, että juuri silloin kun ei halua, niin täytyy tehdä, ajaa lempipaikkaansa.
Kamera saattaa nähdä ainoastaan yön, mutta Ida näkee meren yön läpi, hän lähes itkee, miten mitkään sanat eivät riitä tekemään merelle oikeutta. Se joka uskaltaa elää elämäänsä on Ida, joka sanoo: ”Mitä me tekisimme ilman merta?”
