Josef von Sternbergin (1894−1969) ura ulottui neljälle vuosikymmenelle, joskin jälkipolvet muistavat hänet parhaiten Marlene Dietrichin kanssa 1930-luvulla tehdyistä elokuvista. Mikäli amerikkalainen Criterion ei olisi jokunen vuosi sitten julkaissut nyt jo loppuunmyytyä DVD-boksia Sternbergin Paramountille tekemistä mykkäelokuvista, suuren ohjaajan uran ensi askeleet jäisivät edelleenkin hämärän peittoon.
Vaikeuksien kautta voittoon
Wienissä syntynyt Jonas Sternberg (vuodesta 1909 Josef Sternberg) ei noussut kuuluisuuteen yhdessä yössä, vaan hän kokeili onneaan monella taholla ennen läpimurtoaan. Sota-aikana opetusfilmejä tehnyt Sternberg saapui Hollywoodiin vuonna 1923, mutta huomasi nopeasti, kuinka vaikeaa elokuvakaupungissa oli saada työtä. Lopulta häntä onnisti, kun itsekin uraansa aloitellut brittiläiskoomikko George K. Arthur esitti nuorelle ohjaajalle yhteistyötä. Todella pienellä budjetilla toteutettu The Salvation Hunters (1925) kiinnitti Charles Chaplinin, Mary Pickfordin ja Douglas Fairbanksin huomion ja mullisti hetkeksi elokuvan ydinryhmän elämän: Georgia Hale sai naispääosan Chaplinin Kultakuumeesta (1925), Arthur sopimuksen MGM:lle ja muutamaa vuotta aiemmin nimeensä tyylikkään von-etuliitteen ottanut Sternberg mahdollisuuden ohjata Pickfordia.
Yhteistyö Pickfordin kanssa kariutui ennen aikojaan, jolloin myös Sternberg siirtyi MGM:lle. Ura ”unelmatehtaalla” jäi vaatimattomaksi, jonka jälkeen Chaplin tarjosi hänelle ohjaustyötä. Edna Purviancelle räätälöity The Sea Gull (1926) ei päässyt kuitenkaan koskaan teatterilevitykseen, ja Chaplin tuhosi lopulta elokuvan kuvamateriaalin. Onneksi elokuvasta on säilynyt koko joukko valokuvia, jotka amerikkalainen Linda Wada on nyttemmin koonnut kirjaksi (ei sisälly Criterionin julkaisuun).
Sternberg oli taas ilman sopimusta ja työtä, mutta tällä kertaa auttavaa kättä tarjosi Paramountilla työskennellyt B. P. Schulberg, Clara Bow’n ”löytäjä”, joka antoi ohjaajalle seuraavan mahdollisuuden. Ura Paramountilla kesti lopulta kahdeksan vuotta, jonka aikana Sternberg loi myös tunnetuimmat teoksensa. Meidän kannaltamme harmillisinta on, että ainoastaan puolet hänen mykkäkauden ohjaustöistään on säilynyt.
Sternbergin varhaisin ohjaus Paramountille ja samalla myös hänen läpimurtoelokuvansa, vuonna 1927 valmistunut gangsterielokuvan kulmakivi Underworld syntyi varsin erikoisten tapahtumien jälkeen. Ohjaajaksi kiinnitetty Arthur Rosson erotettiin kesken kaiken, korvaajaksi kiinnitetty Sternberg ei omien sanojensa mukaan piitannut tarinasta alkuunkaan, vaan hänelle tärkeintä oli elokuvan visuaalinen puoli, ja tarinan kirjoittanut Hecht vaati jopa nimensä poistamista elokuvan alkuteksteistä. Kaiken lisäksi Paramount piti elokuvaa niin huonona, ettei sitä esitetty kuin yhdessä ainoassa newyorkilaisessa teatterissa. Yleisö kuitenkin rakasti näkemäänsä ja Underworldista tuli suurmenestys, joka toi Hechtille hänen uransa ensimmäisen Oscar-palkinnon ja Sternbergille runsaasti huomiota.
Seuraava elokuva, saksalaistähti Emil Janningsin kanssa tehty Viimeinen määräys (1928), jatkoi tyylillisesti siitä mihin Underworld jäi. Pitkänä takaumana kerrotussa tarinassa venäläisestä suurherttuasta, joka menettää vallankumouksen pyörteissä järkensä ja päätyy lopulta statistiksi Hollywoodiin, on todellisuuspohjaa. Hollywoodissa tapahtuvaa kehyskertomusta ympäröi haikeus ja surumielisyys, pitkä Venäjälle sijoittuva jakso on puolestaan täydellistä sternbergiläistä studiofantasiaa.
Riverstreetin kuolemanansa (The Dragnet, 1928) on kadonnut, mutta Yö satamassa (1929) on onneksemme jäljellä. Yksi mykän elokuvan hienoimmista taideteoksista kertoo kahdesta maailman kolhimasta henkilöstä (George Bancroft, Betty Compson) ja heidän yhteisestä yöstään. Visuaalisesti loisteliaan elokuvan loppuratkaisu on ilmeinen, mutta samalla myös ainoa mahdollinen, sillä kaikki muu olisi epäoikeudenmukaista ja aiheuttaisi katsojalle pettymyksen. Tämän jälkeen Sternberg teki vielä yhden mykkäelokuvan, Tapaus Lena Smithin (1929), joka sekin on valitettavasti teillä tietymättömillä.
Laatujulkaisu
Criterion lukeutuu elokuvien julkaisijana kaikkein parhaimpiin, eikä kolme levyä ja muhkean kirjan sisältävä 3 Silent Classics by Josef von Sternberg ole poikkeus. Kaikki kolme elokuvaa on siirretty kiekoille parhaasta mahdollisesta materiaalista, ja lopputulos on silmiä hivelevän laadukas. Jokainen elokuva sisältää kaksi erilaista säestystä, joista ovat huolehtineet amerikkalaisen mykkäelokuvan tunnetuimmat säestäjät ryhmineen (Robert Israel, Alloy Orchestra, Donald Sosin ja Joanne Seaton). Kirjan esseet ovat asiansa osaavien elokuvakirjoittajien käsialaa, ja lisäksi mukaan on liitetty myös Hechtin alkuperäinen Underworld-tarina sekä saksalaistähti Janningsia käsittelevä luku Sternbergin omaelämäkerrasta Fun in a Chinese Laundry (1965). Sternbergin haastattelu ja kaksi hänen mykkäkauttaan koskevaa videoanalyysiä viimeistelevät kokonaisuuden.
Kaikesta tästä tarjonnasta huolimatta olisin kaivannut kokoelmaan vielä vähän lisää. Restaurointiesittely ei olisi ollut pahitteeksi, kuten ei myöskään Tapaus Lena Smithin tallella olevien still-kuvien lisääminen. The Salvation Hunters olisi ollut kenties jo liikaa, mutta ehkä Chaplinin perikunnan kanssa olisi päässyt yhteisymmärrykseen The Sea Gullin tuotantokuvien ja -tietojen liittämisestä mukaan?
Kaikkiaan 3 Silent Classics by Josef von Sternberg on lähestulkoon parasta mykkäelokuvaa, mitä rahalla voi saada. Toinen toistaan hienommat elokuvat, muhkeat lisämateriaalit ja viimeisen päälle tehdyt siirrot ja säestykset ovat mannaa kaikille elokuvan ystäville. Ja vaikka tämä kokoelma onkin jo myyty loppuun, on Criterion alustavasti luvannut päivittää sen Blu-ray -muotoon, vieläpä ihan lähitulevaisuudessa.
