Pääkirjoitus, Kulttuurivihkot 4-5/2014
Suurvaltapolitiikka on iskemässä voimalla suomalaistenkin arkeen sen jälkeen, kun EU Ukrainan kriisin vuoksi asetti talouspakotteita Venäjää vastaan ja Venäjä asetti vastapakotteita. Esimerkiksi elintarviketeollisuudessa odotettavissa on luultavasti lisää työttömyyttä tilanteessa, jossa etenkin pitkäaikaistyöttömyys Suomessa on jo muutenkin korkeimmillaan sitten 1990-luvun. Kun työttömyyden aiheuttamat menot kasvavat ja verotulot heikkenevät, kasvavat myös paineet uusiin budjettileikkauksiin.
Kaikesta tästä kärsivät eniten jo ennestään heikossa asemassa olevat ihmiset, joilla ei ole vähäisintäkään osaa eikä arpaa Ukrainan tapahtumiin. Myös Venäjällä pakotteet iskevät luultavasti kipeimmin tavallisiin kansalaisiin.
Suomella, joka kärsii tilanteesta ehkä kaikista EU-maista eniten, ei olisi ollut mitään juridista pakkoa osallistua pakotteisiin. Poliittisen eliittimme rähmälläänolo Brysselin suuntaan onkin jälleen kerran käymässä kansalle kalliiksi. Muiden maiden velkojen maksuun osallistumisen, kasvavien nettojäsenmaksujen ja oman rahapolitiikan menettämisen lisäksi kontollemme on nyt tulossa myös kauppasota Venäjää vastaan.
Erityisen käsittämätön päätös oli syyskuussa toimeenpantu pakotteiden lisääminen juuri solmitusta, vaikkakin hatarasti pitäneestä tulitauosta huolimatta. Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ei olisi antanut Suomen tukea tälle päätökselle, mutta jäi muun hallituksen jyräämäksi. Tuomioja korosti, että asiassa ei ole kyse kauppapolitiikasta tai Suomi-kuvasta, vaan sodasta ja rauhasta.
Pakotteiden perusteluista puuttuu kunnollinen erittely siitä, millä tavalla ne edesauttavat Ukrainan kriisin ratkaisemista. Käytännössä ne näyttävät pikemminkin kiristäneen vastakkainasettelua Euroopassa ja tuoneen lisää jännitteitä alkuperäisen kriisin lisäksi. Venäjällä osittain juuri niiden seurauksena asenteet länttä kohtaan tiukkenevat ja nationalistiset painotukset voimistuvat. Näin ei tietenkään rakenneta rauhaa.
Kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki on todennut (blogissaan 31.7. ja 17.9.), että sanktiot ovat tutkituimpia aiheita kansainvälisissä suhteissa ja tutkimukset osoittavat, etteivät sanktiot yleensä toimi ja niiden tarkoittamattomat vaikutukset ovat usein merkittävämpiä kuin tarkoitetut vaikutukset. Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi on sanonut (Yle Uutiset 17.9.) tutkimusten osoittavan yksiselitteisesti, ettei pakotteilla ole vaikutusta kohdevaltion käyttäytymiseen.
Yhdysvallat ja EU ovat perustelleet pakotteitaan sillä, että Krimin liittäminen Venäjään toteutettiin kansainvälisen oikeuden vastaisesti ja että Venäjä tukee Itä-Ukrainan kapinallisia. Yhdysvallat ja monet EU-maat ovat kuitenkin itse rikkoneet kansainvälistä oikeutta toistuvasti monin verroin karkeammin ja verisemmin: esimerkiksi kun Nato pommitti Jugoslaviaa vuonna 1999, kun Yhdysvallat ja Iso-Britannia hyökkäsivät Irakiin vuonna 2003 tai kun Yhdysvallat kylvää kauhua ja tuhoa siviileille miehittämättömien lennokkiensa iskuilla Pakistanissa. Lista niistä konflikteista, joiden toista osapuolta Yhdysvallat tai tietyt EU-maat ovat tukeneet, olisi loputtoman pitkä.
Erityisen räikeästi on tullut esiin epäsuhta reagoimisessa toisaalta Ukrainan konfliktiin ja toisaalta Israelin jo 47 vuotta jatkamaan palestiinalaisalueiden miehitykseen ja YK:n päätösten toistuvaan rikkomiseen. Samaan aikaan Ukrainan selkkauksen kanssa Israel moukaroi Gazaa ja tuotti lyhyessä ajassa suunnilleen yhtä paljon kuolonuhreja kuin eri osapuolet Ukrainassa yhteensä puolessa vuodessa, mutta Israelia vastaan ei edes suunniteltu minkäänlaisia pakotteita.
Muiden tekemillä pahemmilla rikoksilla ei tietenkään pidä puolustaa Venäjän voimatoimia, mutta vertailu osoittaa, että todelliset syyt pakotteisiin ovat aivan muita kuin yleispätevä huoli kansainvälisen oikeuden noudattamisesta.
Tässä astuu kuvaan imperialismi, josta tämä Kulttuurivihkot julkaisee teemapaketin sata vuotta ensimmäisen maailmansodan syttymisen jälkeen. On aika tehdä töitä sen eteen, että enää ei päädytä unissakävellen Euroopan- tai maailmanlaajuiseen sotaan, joka olisi edellisiäkin kauheampi.
