Palvelualojen ammattiliiton 392 liittokokousedustajaa kokoontui linjaamaan liiton tavoitteet Helsingin Messukeskukseen tulevaksi neljäksi vuodeksi. PAM linjasi, ettemme suostu yhteiskuntasopimusneuvotteluihin. Neuvotteluja ei käydä kiristämällä, uhkailemalla ja pelottelemalla. Kokousedustajamme esittivät kokoukselle kannatetun päätösesityksen, jolla yhteiskuntasopimusneuvotteluista kieltäydyttiin. Rikkaat maksakoot aiheuttamansa talouskriisin, köyhien ja koko työväenluokan selkänahasta ei enää revitä senttiäkään. Hallitusohjelman toteutuessa rikkaat pääsevät vaurastumaan entisestään.

Lukuisissa puheenvuoroissa vaadittiin yleislakkoa. Hallitusohjelman leikkaussuunnitelmat sytyttivät luokkasodan. Ne koskevat ainoastaan työväenluokkaa ja erityisesti huonoimmin toimeentulevia. Puheissa korostui, että ay-liikkeen tehtävä on puolustaa niin opiskelijoiden, palkansaajien kuin eläkeläisten oikeuksia.

Liitolle päätetty tavoiteohjelma on poikkeuksellisen edistyksellinen. Tavoiteohjelmassa PAM kannattaa uuden keskusjärjestön muodostamista, mutta se ei saa tulla vaarantamaan PAMin oikeuksia, eikä itsenäisyyttä. Palkkausmalleja tullaan kehittämään, mutta niitä ohjaa oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus. Ammattiliiton linja paikallisesta sopimisesta kääntyi kokouksessa tyystin. Vastauksena Suomen hallituksen kaavailemaan työpaikkakohtaisen sopimisen lisäämiseen, PAM kasvattaa resursseja työpaikkojen vahvistamiseksi sanelupolitiikkaa vastaan. Vilahtaapa ohjelmassa jopa sana ’perustulomalli’.

 

Liittokokousedustajat Helsinki – Uudenmaan alueelta:

Auer, Mira-Veera

HELSINGIN KAUPPATYÖNTEKIJÄT RY

Ravattinen, Niko

HELSINGIN KAUPPATYÖNTEKIJÄT RY

Tuomivaara, Joonas

PAM – KESKOLAISTEN AMMATTIOSASTO RY

Yrjönen, Isto

PAM – OSUUSTOIMINNAN AMMATTILAISET RY